Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hajonnut lapsuudenperhe, kriisin paikka
23.06.2015 |
Minun vanhempani lähtivät eri teille, kun muutin pois kotoa opiskelemaan. Siinä meni lapsuudenkoti myyntiin, tuli kuvioihin isän uusi naisystävä (teennäinen bimbo) ja äiti vaihtoi paikkakuntaa. Pahalta tuntui. Opinnotkin junnasivat ekana keväänä, kun en pystynyt keskittymään. Äiti sanoi eron jälkeen, että isä on tiennyt jo vuosia, että hän muuttaa kotipaikkakunnalleen takaisin, kunhan "pesä tyhjenee", eli lähden opiskelemaan. Isä oli ilmoittanut, ettei aio jättää työtään eikä muuta mukana. Lisäksi isä sanoi vuosia eron jälkeen, että hän oli katsellut uutta naisystäväänsä "sillä silmällä" jo vuosia, että tuon hän haluaa, jos eroavat äidin kanssa. Miten minua on voitu pitää pimennossa näistä suunnitelmista niin kauan ennen eroa ja miksi. Vaikka en enää asunut kotona, minulta meni koti. Poikaystäväni sanoi, että älä marise, aikuinen (19 v.) ihminen. Asia on noussut jälleen ajatuksiin, kun on omia pieniä lapsia. Miten osaan elää siten, ettei heiltä tarvitse salata elämän isoja päätöksiä? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kodin hajoamisesta?
Kommentit (92)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille? [/quote] Mahdollisesti olisin. En osaa varmaan selittää sitä tällä palstalla, mutta minulla on ollut vuosia huono olla, kun tuntuu, ettei voi luottaa mihinkään. Vaikkei minua ole petetty, on sellainen olo! Todellisuus muuttui. Lisäksi koen, että minulle on valehdeltu kaikkein läheisimpien ihmisten taholta. Vaikka ne ovat samat ihmiset, minä koen heidät "vieraina" ja arvaamattomina.
[/quote]
Tietyllä tavalla ymmärrän ap:tä. Pieniä ennakkovaroituksia pitäisi saada, esim. riitelyä lapsenkin kuullen. Mutta joskus eron syyt ovat sellaiset, että ne eivät kuulu lapselle esim. ei enää seksuaalisia tunteita toista kohtaan, vaikka perhearki sujuukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:38"]
Minun vanhempani panivat lusikat jakoon, kun olin n. 15. Voin kertoa, että huono aika. Isää en nähnyt sen jälkeen kuin pari kertaa vuodessa. Oli niin katkera erosta, että purki pahaa mieltään valittamalla minulle äidistä. Itse isä joi monen vuoden ajan ennen eroa liikaa ja oli äkkipikainen ja ilkeä humalassa (ei väkivaltainen). Minä sain eron jälkeen oman huoneen, mutta äiti nukkui olohuoneessa. Asuttiin ihan hirveässä vuokrakerrostalossa. Äiti joutui luopumaan autostakin, ei ollut rahaa, ja meidän välit kiristyi, kun elintaso muuttui. Odotin vaan, että pääsen omaan kämppään. Nyt kaksikymppisenä minulla on vaikeuksia sitoutua ja päästää ketään lähelle. Huomaan ajattelevani jo valmiiksi, ettei suhde onnistu ja etten osaa olla kenenkään kanssa pitkään.
[/quote]
Onhan tuo nyt realistista, että miettii suhteiden kestävyyttä. Silti jotain pitää kokea ja elää, jos valitsee väärin kumppaninsa, niin ei kannata jäädä roikkumaan vaan siirtyy eteenpäin.
Nykyään nuo parisuhteet eivät tahdo kestää kovinkaan pitkään.
Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi.
Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle.
Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen!
Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
Minulla ei ole omista vanhemmista kokemusta, mutta miehen vanhemmat eronneet, kun lapset 7-11-vuotiaita. Ero oli tullut ihan yllättäen, tavarat pakattu yhdeltä istumalta ja lähdetty mummilaan. Mieheni isällä ollut sen jälkeen ainakin 5 naisystävää, osan kanssa asunut yhdessä. Miehestäni huomaa sen, että erotausta. Hän tarvitsee kauheasti vakuutteluja, että rakastan häntä vieläkin. Lisäksi on tavallaan epäluuloinen ja mustasukkainen. Joskus ahdistaa, kun istun kampaajalla hiusvärit päässä ja hän yrittää soittaa ja kohta laittaa tekstarin, missä viivyt.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:52"]
Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi. Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle. Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen! Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Tällaisten "velattomien" vanhempien ei kannattaisi koskaan lisääntyä. Saisivat aina elää omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:52"]Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi.
Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle.
Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen!
Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Lapsuudenkoti on muutakin kuin seinät! Lapsuudenkoti muodostuu myös niistä ihmisistä, jotka siellä on.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:36"]
Joo, unohtakaa koko asia! Minun pään sisäiset ongelmani ovat minun omiani. Harmittaa nyt tämä avautuminen, koska eihän se kenenkään muun kokemus ole kuin minun. Pyysin niiltä kommenttia ja omia kokemuksia, jotka ovat olleet samojen asioiden äärellä. Kaikki ne, jotka eivät ole asiaa kokeneet, ovat kärkkäimpiä tuomitsemaan. Kyllä, tiedän jo valmiiksi, että olen arvoton ja huono ja liian herkkä! Että jos nyt loppuisi ne kommentit, en jaksa lukea, miten väärin tunnen, kun en anna vanhempieni olla vapaita ja että olen vieraantunut heistä. Se on oma kokemus, jokaisella on omansa. Kiitos ja amen! -ap
[/quote]
Tunteilleen ei voi mitään, ja jos ei ole itse hyvässä muistissa vastaavaa henkilökohtaista kokemusta, on liian helppoa tuomita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että silloin kun äitini "unohti" minut ja antoi kaiken positiivisen huomionsa miesystävälleen, luulen etääntyneeni hänestä henkisesti. Se oli sekä hyvä että huono asia. Hyvä, koska opin toimeentulemaan omillani, huono, koska koin suhteeni häneen huonontuneen ja itsetuntoni mureni hieman silloin. Toivottavasti et pahastunut kommentistani. Ymmärsin jälkeenpäin että vika ei ollut äitini miesystävässä, vaan siinä kuinka äitini kohteli minua silloin.
Terveisin, #81
[/quote]
Minunkin vanhempani "unohti" minut ja uppoutui uuteen parisuhteeseensa. Olin siinä vaiheessa asunut jo yli 20 vuotta omillani, joten mistään omillaan toimeentulemisesta ei puoleltani ollut kyse. Yli kahteen vuoteen ei yhtään yhteydenottoa tai muutakaan kontaktia vanhempani puolelta. Omat ehdotukseni vierailuista torpattiin. Nyt taitaa alkuhuuma olla ohi, koska hienovaraisesti on yritetty taas lähestyä. Kuilu on kasvanut kuitenkin jo liian suureksi, "hylkäämistä" en voi unohtaa tai ymmärtää vaikka olenkin jo keski-ikäinen. Tämä ihmissuhde on tullut tiensä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistäkin jutuista huomaa, että kannattaa erota heti kun suhde on tullut tiensä päähän. Mielellään silloin kun lapset ovat vielä pieniä. Se ei todellakaan ole lasten etu, että teeskennellään onnellista perhettä ja sinnitellään "vain lasten takia" yhdessä ja erotaan heti kun lapset muuttavat pois kotoa.
Toki eniten varmasti riippuu siitä, että kuinka fiksusti ero osataan hoitaa. Eli ihan sama minkä ikäinen lapsi on, 2-vuotias vai 20-vuotias, jos vanhemmat ovat idiootteja niin lapsi kärsii erosta oli minkä ikäinen tahansa.
Tavallaan ymmärrän. Itselleni on myös auennut asioita vanhemmistani, jotka eivät ole mukavimmasta päästä, mutta "vain" ihmisiä ne vanhemmatkin ovat. Nykyään ei ole enää sitä lapsena ollutta hohtoa, jossa vanhemmat ovat ns. yli-ihmisiä, jotka tietävät kaikesta kaiken ja tekevät kaiken aina oikein.
Joskus kun olen tuntenut katkeruutta tai vihaa/surua joistain asioista, olen kuitenkin ajatellut, että vanhemmat ovat toimineet kuten ovat parhaaksi nähneet ja kyenneet niissä olosuhteissa. Hekin ovat olleet epävarmoja, eivät aina tietäneet miten tulisi toimia. Minun on helpompi sulattaa tietyt asiat kun ymmärrän, että kukaan ei ole täydellinen, ei edes oma äiti ja isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos päättää alkaa elää lapsistaan riippumatonta elämää, ei pidä olettaa, että aikuistuessaan lapset tuntevat kuuluvansa siihen.
Järkyttäviä takertujia täällä näköjään suurin osa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe voi olla muutakin kuin omakotitalossa yhdessä asuva ydinperhe.
Sinulla on kuitenkin olemassa ilmeisesti hyvät ja välittävät vanhemmat. Olet saanut viettää hyvän lapsuuden heidän kanssaan, eikö? Minusta se on jo aika paljon.
Mutta maailma muuttuu, tilanteet muuttuu ja perheet muuttuu. Kaikilla tulee sen lapsuudenkodin jättäminen vastaan ennemmin tai myöhemmin. Usein varsinkin isompi omakotitalo jää vanhemmille tarpeettomaksi, kun lapset muuttavat pois. Minusta on ymmärrettävää, jos silloin tuntuu oikealta ajoitukselta muuttaa. Joillain ei varsinaista lapsuudenkotia edes ole, jos perhe on muuttanut useaan kertaan.
Ehdotan, että puhut asioista vanhempiesi kanssa. Vaikka miten kokisit katkeruutta heidän valintojaan kohtaan, niin se ei ikävä kyllä auta nyt yhtään. Huonoimmillaan pilaat itse välinne vanhempiesi kanssa omalla käytökselläsi.
Ei jumankekka, mitä vinkumista. Mä ilmoitin vaimolle, että hankin oman asunnon, hän voi jäädä lasten kans entiseen, jos haluaa. Lapset 13 ja 16. Nyt tässä ekaa kesää vietellään omissa nurkissa. Jos lapset myöhemmin on sitä mieltä, että iskä jätti heitteille, niin aion kysyä suoraan, olisivatko itse sellaisen muijan kans, joka pihtaa ja nalkuttaa. Jos tein ylitöitä, ei hyvä, koska olin liian vähän kotona. Sit kun en tehnyt ylitöitä pariin kuukauteen, marisi tupakanpoltosta ja siitä, ettei rahat riitä mihinkään muuhun kuin mun tupakoihin ja baarireissuihin. Ei tarvii enää valittaa, kun on eri osoitteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:54"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:52"]
Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi. Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle. Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen! Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Tällaisten "velattomien" vanhempien ei kannattaisi koskaan lisääntyä. Saisivat aina elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Että oma elämä ja halut pitää unohtaa heti kun lapsi syntyy? Juu, onnelliselta kyllä kuulostaa... Jokainen on oman onnensa seppä, vanhemmilta pitää saada rakkautta ja tukea, mutta en minä nyt omia haaveita hautaa lasten takia.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:52"]Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi.
Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle.
Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen!
Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Lapsuudenkoti on muutakin kuin seinät! Lapsuudenkoti muodostuu myös niistä ihmisistä, jotka siellä on.
[/quote]
Ja oliko ap:n vanhemmat hylänneet lapsensa tai kuolleet? I rest my case.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]Perhe voi olla muutakin kuin omakotitalossa yhdessä asuva ydinperhe.
Sinulla on kuitenkin olemassa ilmeisesti hyvät ja välittävät vanhemmat. Olet saanut viettää hyvän lapsuuden heidän kanssaan, eikö? Minusta se on jo aika paljon.
Mutta maailma muuttuu, tilanteet muuttuu ja perheet muuttuu. Kaikilla tulee sen lapsuudenkodin jättäminen vastaan ennemmin tai myöhemmin. Usein varsinkin isompi omakotitalo jää vanhemmille tarpeettomaksi, kun lapset muuttavat pois. Minusta on ymmärrettävää, jos silloin tuntuu oikealta ajoitukselta muuttaa. Joillain ei varsinaista lapsuudenkotia edes ole, jos perhe on muuttanut useaan kertaan.
Ehdotan, että puhut asioista vanhempiesi kanssa. Vaikka miten kokisit katkeruutta heidän valintojaan kohtaan, niin se ei ikävä kyllä auta nyt yhtään. Huonoimmillaan pilaat itse välinne vanhempiesi kanssa omalla käytökselläsi.
[/quote]
Opettele lukemaan. Ketjun nimi on hajonnut lapsuudenperhe - kriisin paikka. Ei siis esim. kadonnut lapsuudenkoti tai muuttavat vanhemmat.
Noh mun lapsuudenperhe ja -koti lakkasi olemasta kun isä kuoli. Sen jälkeen kaikki muuttui täysin enkä ole enää äitiinkään oikein osannut pitää yhteyttä kun tuli riitoja ja kaikkea. Kai se vaan on niin, että aikansa kutakin.
Ole onnellinen ettei lapsuudenkotiisi muuttanut joku pari vuotta sua vanhempi tyttö leikkimään niin rouvaa, niin rouvaa. Sitäkin on nähty.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:52"]Vai että "lapsuudenkoti" meni. Minun lapsuudenperheeni muutti niin usein, että tuollainen lapsuudenkoti-termikin on jäänyt ihan vieraaksi.
Vaikka perhe-elämä oli lapsuudessani tosi lämmintä ja rakastavaa, muutin heti kirjoitusten jälkeen omilleni, koska halusin itsenäistyä - samaan syssyyn vanhempani muuttivat työn perässä ihan vieraalle paikkakunnalle.
Kaksikymppisenä minulla ei ollut sitäkään "lapsuudenkotia", mitä oli ollut vielä vähän aiemmin, mutta masennuinko siitä? En, koska tuo kaikki on mielestäni ihan normaalia elämää, ja koska olen fiksu ihminen!
Jos tällainen asia kovastikin sydämen pääle ottaa, suosittelen peiliin katsomista: vanhemmat eivät ole lapsilleen "velkaa" yhtään mitään, vaan heillä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä.
[/quote]
Kuinkas monta kertaa näsäviisastelijan vanhemmat erosivat ja oliko isällä jo uusi nainen kiikarissa, kun se tapahtui?
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:24"]
Voi hyvää päivää, kun ei ihmiset viitsi lukea edes aloitusta kokonaan. Kommentoidaan aiheen vierestä ja joka toisesta kommentista näkyy, ettei ole joko ymmärretty asiaa tai tahallaan viedään aihe ihan eri asiaan. Ärsyttää, että tulin edes lukemaan tätäkin ketjua kiinnostavasta aloituksesta huolimatta.
[/quote]
Vähän vaikeaa tämä kommentointi, kun jokainen kommentti tuntuu olevan ap:n mielestä väärä. Ei ole kelvanneet samankaltaiset kokemukset, neuvot ja avut. Mitä tänne siis pitäisi kommentoida?