Hajonnut lapsuudenperhe, kriisin paikka

Huonot asiat säilyvät muistissa ja jokin tapahtuma järkyttää jokaisen kokemusta siitä, millainen maailma on. Pysyvyys on ainakin nykyisin suhteellinen käsite. Ikävää, jos sattui liian paljon tapahtumia yhdelle vuodelle! En jaksa lukea koko ketjua, mutta totean, että on näistä mahdollista päästä myös yli. Jos itselle tulee joskus paha paikka, vaikka puoliso jättää, niin on jo kokemus, että niin voi käydä ja elämä jatkuu. Sinun poikaystäväsi ei kovin ymmärtäväiseltä ihmiseltä vaikuta. Saattaa olla, ettet saanut silloin surra perheen hajoamista ja asia nousee nyt pintaan? Tsemppiä! En ole ollut vastaavassa tilanteessa, koska minun isäni kuoli, kun olin 18. Sellainen perheen hajoaminen on ehkä helpompi surra pois. Ikävä on isää silti aina välillä (ja kohta joku kirjoittaa, että älä marise, aikuinen nainen).

Nainen, 38 v.

Minun vanhempani erosivat kun olin 16-vuotias. Heillä oli ollut ongelmia siitä asti kuin lapsuuttani muistan. Kun muutin lukion jälkeen opiskelemaan, oli äitini löytänyt uuden miesystävän, jonka kanssa vietti paljon aikaa. Äitini kehui miesystäväänsä jatkuvasti, ja vietti kaiken vapaa-aikansa hänen kanssaan. Ei käynyt vierailemassa luonani opiskelupaikkakunnalla koskaan. Se tuntui vähän surulliselta, mutta minulla oli onneksi ystäviä ja osasin itse hoitaa asiani.

En ole vihainen tai katkera. Toivon kuitenkin, että vanhemmat muistavat myös kotoa muuttavan nuoren tarvitsevan jollain tavalla vanhempiaan. Minusta vanhemmilla on kuitenkin täysi oikeus valita itse kumppaninsa ja ap:n arvostelu isänsä naisystävää kohtaan kuulostaa ikävältä. Äitini uusi miesystävä oli perusduunari, mutta he olivat onnellinen pari, ja mitä ongelmia minulla oli äitini kanssa, ei liittynyt hänen uuteen kumppaniinsa, vaan siihen miten hän toimi äitinä. Muistuttaisin Ap:ta siitä, että hänen suhteensa vanhempiinsa on hänen omansa, ja jos ongelmia on, ei niitä kannata kaataa uusien kumppanien niskoille.

Kuten joku aiempi kommentoija sanoi, ei vanhempien elämä kaikkine yksityiskohtineen ole lapsen omistuksessa, vaan jokaisella on oikeus omiin valintoihin.

Ymmärrän Ap, että olet nuori ja kaipaat vanhempiasi. Voisitko kertoa sen heille? Sinulla on tässä kuitenkin itsenäistymisen paikka monin tavoin, ja olisi hyvä että saisit tukea siihen.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Voi hyvää päivää, kun ei ihmiset viitsi lukea edes aloitusta kokonaan. Kommentoidaan aiheen vierestä ja joka toisesta kommentista näkyy, ettei ole joko ymmärretty asiaa tai tahallaan viedään aihe ihan eri asiaan. Ärsyttää, että tulin edes lukemaan tätäkin ketjua kiinnostavasta aloituksesta huolimatta.

Joo, unohtakaa koko asia! Minun pään sisäiset ongelmani ovat minun omiani. Harmittaa nyt tämä avautuminen, koska eihän se kenenkään muun kokemus ole kuin minun. Pyysin niiltä kommenttia ja omia kokemuksia, jotka ovat olleet samojen asioiden äärellä. Kaikki ne, jotka eivät ole asiaa kokeneet, ovat kärkkäimpiä tuomitsemaan. Kyllä, tiedän jo valmiiksi, että olen arvoton ja huono ja liian herkkä! Että jos nyt loppuisi ne kommentit, en jaksa lukea, miten väärin tunnen, kun en anna vanhempieni olla vapaita ja että olen vieraantunut heistä. Se on oma kokemus, jokaisella on omansa. Kiitos ja amen!

-ap

Voi jeesus sun kanssas.

Taitaisin kyllä sanoa vähän kuten poikakaverisi. Että älä marise, aikuinen ihminen. 

Sinua on pidetty "pimennossa", koska nuo asiat eivät ole sinun asioitasi vaan vanhempien yksityisasioita. Ei sitä ole tapana levitellä toisia naisia ja aviokriisejä lapsillekaan yleensä.

Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille?

Ei ole kokemuksia kodin hajoamisesta, mutta salailusta kylläkin. Toinen vanhemmistani sairastui masennukseen ja siitä kerrottiin vaivaantuneena vasta jälkeen päin. Kukaan lapsista ei enää asunut kotona tuolloin. Meillä on aina ollut pinnalliset suhteet lapsuuden perheessä. Pelkistä iloisista asioista on voinut puhua, murheista ei. On vaikuttanut niin, että minulla on ollut vaikeuksia ystävystyä, sillä jätän ihmissuhteet pinnallisiksi.

Ymmärrän täysin. Kotia ei enää ole kun siellä ei ole isä ja äiti vaan isä/äiti ja joku ulkopuolinen tuntematon ihminen. Kova paikka oli ainakin mulle vaikka aikuinen olinkin. Eipä tulee enää käytyä tai yhteyttäkään pidettyä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:14"]Taitaisin kyllä sanoa vähän kuten poikakaverisi. Että älä marise, aikuinen ihminen. 

Sinua on pidetty "pimennossa", koska nuo asiat eivät ole sinun asioitasi vaan vanhempien yksityisasioita. Ei sitä ole tapana levitellä toisia naisia ja aviokriisejä lapsillekaan yleensä.
[/quote]

Silloin ne asiat pidetään pimennossa. Nythän ap tietää ne. Siinä ristiriita.

Mun vanhemmat erosi, kun olin itse jo 30v. Isä lähti nuoren naisen matkaan, suhde oli ollut jo muutaman vuoden.
Oli se iso kriisi ja järkytys mullekin, vaikka olin ollut omillani jo toistakymmentä vuotta ja perustanut omankin perheen. Jouduin rakentamaan uudelleen käsitykseni isästäni ja isäsuhteestani. Minulta hävisi lapsuudenkoti, ja lapsiltani mummola. Tukiverkkomme hajosi, kun erosta toipuva äitini ei jaksanut olla mummona, ja isää kiinnosti vain uusi suhteensa ja vaarin rooli sopi siihen huonosti. Oma liitto meinasi kriisiytyä, kun ajattelin meidänkin kuitenkin päätyvän eroon - eihän vanhempienikaan liitto, jota olin aina pitänyt hyvänä ja keskustelevana, kestänyt.
En usko, että asioista tietäminen etukäteen olisi vähentänyt järkytystä. Kriisi on kriisi ja vanhempien avioero voi olla sitä myös aikuiselle ihmiselle. Asiaa voi hyvin käsitellä vaikka terapeutin kanssa, jos sitä oman elämänsä vuoksi tarvitsee.

Mun lapsuudenperheessä vanhemmat olivat yhdessä vain meidän lasten takia. Sen kyllä huomasi. Mitään ei tehty yhdessä perheenä ja vanhempien keskinäiset olivat kylmät. En muista koskaan nähneeni heidän edes halanneen toisiaan. Erosivat vasta kun olivat 20 vuotta olleet yhdessä. Se oli parasta mitä meidän perheelle on käynyt.

Neuvohan minua. Minulla on jonkin verran samankaltaisia suunnitelmia kuin äidilläsi. Ajattelen, että jos suurin piirtein jaksan, elän parisuhteessa siihen asti, että lapset ovat täysi-ikäisiä. Jos parisuhde pesän tyhjennyttyä tuntuu yhtä huonolta kuin nyt, minulla on melko vähän syitä jatkaa suhdetta enää siinä vaiheessa.

  Maija

Minun vanhempani panivat lusikat jakoon, kun olin n. 15. Voin kertoa, että huono aika. Isää en nähnyt sen jälkeen kuin pari kertaa vuodessa. Oli niin katkera erosta, että purki pahaa mieltään valittamalla minulle äidistä. Itse isä joi monen vuoden ajan ennen eroa liikaa ja oli äkkipikainen ja ilkeä humalassa (ei väkivaltainen). Minä sain eron jälkeen oman huoneen, mutta äiti nukkui olohuoneessa. Asuttiin ihan hirveässä vuokrakerrostalossa. Äiti joutui luopumaan autostakin, ei ollut rahaa, ja meidän välit kiristyi, kun elintaso muuttui. Odotin vaan, että pääsen omaan kämppään. Nyt kaksikymppisenä minulla on vaikeuksia sitoutua ja päästää ketään lähelle. Huomaan ajattelevani jo valmiiksi, ettei suhde onnistu ja etten osaa olla kenenkään kanssa pitkään.

Minun vanhempani panivat lusikat jakoon, kun olin n. 15. Voin kertoa, että huono aika. Isää en nähnyt sen jälkeen kuin pari kertaa vuodessa. Oli niin katkera erosta, että purki pahaa mieltään valittamalla minulle äidistä. Itse isä joi monen vuoden ajan ennen eroa liikaa ja oli äkkipikainen ja ilkeä humalassa (ei väkivaltainen). Minä sain eron jälkeen oman huoneen, mutta äiti nukkui olohuoneessa. Asuttiin ihan hirveässä vuokrakerrostalossa. Äiti joutui luopumaan autostakin, ei ollut rahaa, ja meidän välit kiristyi, kun elintaso muuttui. Odotin vaan, että pääsen omaan kämppään. Nyt kaksikymppisenä minulla on vaikeuksia sitoutua ja päästää ketään lähelle. Huomaan ajattelevani jo valmiiksi, ettei suhde onnistu ja etten osaa olla kenenkään kanssa pitkään.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille?
[/quote]

Mutta tuleehan siitä joka tapauksessa sellainen fiilis jälkikäteen, että ne olivat yhdessä vuosia vain lapsen takia!

Minä taas en meinannut uskaltaa lähteä kotoa, kun en olisi halunnut olla se katalysaattori. Olin siis tajunnut, vaikkei sitä suoraan sanottu, että vanhemmilla ei ole mitään yhteistä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:39"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille? [/quote] Mutta tuleehan siitä joka tapauksessa sellainen fiilis jälkikäteen, että ne olivat yhdessä vuosia vain lapsen takia!

[/quote]

Meinaat siis, että lapsen olisi parempi "ottaa vastuu" vanhempiensa erosta jo etukäteen? Toisin sanoen, lapsenko olisi pitänyt etukäteen jo saada tietää, että kun tämä muuttaa pois, perhe hajoaa? Eikö se olisi henkisesti hirveän iso taakka kantaa?

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:36"]

Joo, unohtakaa koko asia! Minun pään sisäiset ongelmani ovat minun omiani. Harmittaa nyt tämä avautuminen, koska eihän se kenenkään muun kokemus ole kuin minun. Pyysin niiltä kommenttia ja omia kokemuksia, jotka ovat olleet samojen asioiden äärellä. Kaikki ne, jotka eivät ole asiaa kokeneet, ovat kärkkäimpiä tuomitsemaan. Kyllä, tiedän jo valmiiksi, että olen arvoton ja huono ja liian herkkä! Että jos nyt loppuisi ne kommentit, en jaksa lukea, miten väärin tunnen, kun en anna vanhempieni olla vapaita ja että olen vieraantunut heistä. Se on oma kokemus, jokaisella on omansa. Kiitos ja amen! -ap

[/quote]

Tunteilleen ei voi mitään, ja jos ei ole itse hyvässä muistissa vastaavaa henkilökohtaista kokemusta, on liian helppoa tuomita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että silloin kun äitini "unohti" minut ja antoi kaiken positiivisen huomionsa miesystävälleen, luulen etääntyneeni hänestä henkisesti. Se oli sekä hyvä että huono asia. Hyvä, koska opin toimeentulemaan omillani, huono, koska koin suhteeni häneen huonontuneen ja itsetuntoni mureni hieman silloin. Toivottavasti et pahastunut kommentistani. Ymmärsin jälkeenpäin että vika ei ollut äitini miesystävässä, vaan siinä kuinka äitini kohteli minua silloin.

Terveisin, #81

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille?
[/quote]

Mahdollisesti olisin. En osaa varmaan selittää sitä tällä palstalla, mutta minulla on ollut vuosia huono olla, kun tuntuu, ettei voi luottaa mihinkään. Vaikkei minua ole petetty, on sellainen olo! Todellisuus muuttui. Lisäksi koen, että minulle on valehdeltu kaikkein läheisimpien ihmisten taholta. Vaikka ne ovat samat ihmiset, minä koen heidät "vieraina" ja arvaamattomina.