Hajonnut lapsuudenperhe, kriisin paikka

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:32"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:21"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:27"] Minä en ole repinyt traumoja siitä, että koti on myyty. Minulle lapsuudenperhe tarkoittaa jotain muuta kuin seiniä. Myös minun äitini on sairastanut rintasyövän, joten ymmärrän senkin, miltä tuntuu pelätä äidin menettämistä, mutta se ei ole tämän ketjun aiheena lainkaan. Näen edelleen isääni pari kertaa kuukaudessa. Hän käy tapaamassa lapsenlapsia meillä, koska en jaksa hänen bimbonaisystäväänsä. Äiti asuu niin kaukana, että tapaamme harvoin, mutta puhelimessa puhutaan. -ap [/quote] Ensinnäkin, tuo asenteesi isäsi naisystävää kohtaan.... Mitä vittua? Ei kai kukaan oikeasti teini-iän ohittanut puhu toisesta ihmisestä noin? [/quote] Kyllä minä puhun. Jos joku on sietämätön höttöpää, niin sitten on. En minä isäni kuullen nimittele ketään bimboksi. Millainen ihminen sinun mielestäsi ei osaa lainkaan englantia, ruotsia tai muitakaan kieliä, koska arveli aikoinaan, ettei niitä missään tarvitse. Kyseessä on kuitenkin n. 45-vuotias nainen, jonka aikaan kielet luullakseni ovat olleet peruskoulun opetusohjelmassa. Saman naikkosen mielestä me emme voi viedä koiraa mukanamme heille, koska tulee niin paljon koirankarvoja. Tämä koira asuu meillä, ja omistan imurin, meillä ei ole lattiat täynnä koirankarvoja. Tuskin heilläkään olisi, jos koira siellä kävisi pari kertaa vuodessa. Mielestäni koko nainen on ihan bimbo tapaus. -ap

[/quote]

Mitä sanoisit, jos isäsi naisystävä ajattelisi samaa sinusta ja kertoisi siitä vaikka täällä av:lla?
[/quote]

Mitä väliä sillä on? Siis kysymykseni oli, onko muita, joiden perhe on hajonnut, vastaavia kokemuksia siis? Miten tämä naisystävätär tähän nyt kuuluu? Jos nyt joku haluaa erityisesti hänestä puhua tai siitä, mitä hän ajattelee minusta, niin se ei ole tämän ketjun aiheena.

-ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:17"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:18"]Kai se on jokaisen oma asia, mistä traumoja tahtoo repiä. Muistan, kun just ap:n iässä yksi kaverini oli ihan raivona, kun hänen vanhempansa olivat ilmoittaneet luopuvansa omakotitalosta ja muuttavansa kerrostaloon heti kun nuorimmainen on lähtenyt kotoa. Kaveri väitti, että siinä vietiin mummola hänen syntymättömiltä lapsiltaan. En sanonut mitään. Olin saanut juuri tietää, että kumpikin vanhemmistani oli vakavasti sairas. [/quote] Minä en ole repinyt traumoja siitä, että koti on myyty. Minulle lapsuudenperhe tarkoittaa jotain muuta kuin seiniä. Myös minun äitini on sairastanut rintasyövän, joten ymmärrän senkin, miltä tuntuu pelätä äidin menettämistä, mutta se ei ole tämän ketjun aiheena lainkaan. Näen edelleen isääni pari kertaa kuukaudessa. Hän käy tapaamassa lapsenlapsia meillä, koska en jaksa hänen bimbonaisystäväänsä. Äiti asuu niin kaukana, että tapaamme harvoin, mutta puhelimessa puhutaan. -ap

[/quote]

Tästä varmaan sataa taas alapeukkuja, mutta onnekkaalta tilanteeltahan tuo kuulostaa. Isovanhemmat ovat elossa ja yhteyttä pidetään. Isoisä on varmasti motivoitunut rooliinsa, kun on valmis käymään kylässä vaikkei puolisoaan hyväksytä. T. Se äskeinen.
[/quote]

Onko sinulla siis vastaavia kokemuksia vai ei? Vai oletko niitä, joiden on kommentoitava joka ketjuun, vaikkei ole muuta kuin toisen tuntemuksien vääräksi osoittaminen aikomuksena?

-ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:43"] Ap:lla on oikeus olla vaikka bimbo. Se isän uusi nainen on kuitenkin perheenrikkoja, siitä ei pääse mihinkään.

[/quote]

Kukaan ulkopuolinen ei olemassaolollaan pysty kenenkään perhettä "rikkomaan", jos parisuhde voi hyvin. Mutta vaikeaa ottaa kantaa juuri tähän tapaukseen, koska tietoa ei ole paljoa, ja sekin kertomus hyvin yksipuolinen.

Enemmän perheitä rikkoo riidankylväminen, katkeruus ja ylimenevä itsekkyys.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:18"]Kai se on jokaisen oma asia, mistä traumoja tahtoo repiä. Muistan, kun just ap:n iässä yksi kaverini oli ihan raivona, kun hänen vanhempansa olivat ilmoittaneet luopuvansa omakotitalosta ja muuttavansa kerrostaloon heti kun nuorimmainen on lähtenyt kotoa. Kaveri väitti, että siinä vietiin mummola hänen syntymättömiltä lapsiltaan. En sanonut mitään. Olin saanut juuri tietää, että kumpikin vanhemmistani oli vakavasti sairas. [/quote] Taidat puhua sontaa! Kiillottaa omaa kultalusikkaansa. Kestin niin paljon, oo, oli niin traagista, vaikka tämä ystäväni oli aivan turhasta valittaja. Jos koko ystävää olikaan? Kuulostaa keksityltä, että juuri samaan aikaan molemmat vanhemmat vakavasti sairaita ja ystävä valittaa omakotitalon menetystä.

[/quote]

Olisi ihan hiton mukavaa, jos kaikki ikävä maailmassa olisi keksittyä. Mutta usko tai älä, vanhempani ovat sairastuneet yhtä aikaa. Olen kokenut vanhempani fyysisen vakavan sairauden, vanhempani henkisen vakavan sairauden, vanhempani kuoleman sekä lisäksi minulla on samantapaisia kokemuksia kuin ap:llä, joten kai minäkin saan tässä ketjussa mukana olla.

Lopputulemana arvostan vanhempiani sitä enemmän, mitä enemmän itse ihmisenä kasvan.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:10"]Suomalainen ei saa puhua ikävistä asioista. Jos vanhemmat eroavat, se on heidän yksityisasiansa. Jos jokin tuntuu pahalta, älä näytä murheelliselta. Minun äitini on ollut 3 kertaa avoliitossa ja nyt naimisissa. Yhden ainoan kerran olen suuni avannut ja sanonut, että ei tarvitsisi kuljettaa ukkoja passattavaksi. Sain pikkusiskon 15-vuotiaana, ja hänen isänsä oli paitsi kusipää, myös siivellä elävä muka-liikemies. Äitini sanoi silloin, että älä puutu aikuisten asioihin. Enkä ole enää sanonut sanaakaan miesvalinnoista. Jos ei ymmärrä, että myös lapsilla on oikeus tunteisiin ja he ovat osa perhettä, niin sitten vaan ei ymmärrä. Äitini kaltaisia onnen etsijöitä on Suomi puolillaan.
[/quote]

Onko sinun elämääsi ollut vaikutusta noilla äidin suhteilla? Siis tarkoitan, että oletko päässyt siitä yli vai palaako ne asiat mieleen yhä uudestaan? Minulla varmaankin on juuri se, että ne vanhat asiat vaivaavat erityisesti nyt kun on omat lapset pieniä. Masennus oli silloin 19-20-vuotiaana, kun järkytys oli suurin, mutta nyt ei ole enää masennuksen oireita.

-ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:30"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 13:17"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:18"]Kai se on jokaisen oma asia, mistä traumoja tahtoo repiä. Muistan, kun just ap:n iässä yksi kaverini oli ihan raivona, kun hänen vanhempansa olivat ilmoittaneet luopuvansa omakotitalosta ja muuttavansa kerrostaloon heti kun nuorimmainen on lähtenyt kotoa. Kaveri väitti, että siinä vietiin mummola hänen syntymättömiltä lapsiltaan. En sanonut mitään. Olin saanut juuri tietää, että kumpikin vanhemmistani oli vakavasti sairas. [/quote] Minä en ole repinyt traumoja siitä, että koti on myyty. Minulle lapsuudenperhe tarkoittaa jotain muuta kuin seiniä. Myös minun äitini on sairastanut rintasyövän, joten ymmärrän senkin, miltä tuntuu pelätä äidin menettämistä, mutta se ei ole tämän ketjun aiheena lainkaan. Näen edelleen isääni pari kertaa kuukaudessa. Hän käy tapaamassa lapsenlapsia meillä, koska en jaksa hänen bimbonaisystäväänsä. Äiti asuu niin kaukana, että tapaamme harvoin, mutta puhelimessa puhutaan. -ap

[/quote]

Tästä varmaan sataa taas alapeukkuja, mutta onnekkaalta tilanteeltahan tuo kuulostaa. Isovanhemmat ovat elossa ja yhteyttä pidetään. Isoisä on varmasti motivoitunut rooliinsa, kun on valmis käymään kylässä vaikkei puolisoaan hyväksytä. T. Se äskeinen.
[/quote]

Onko sinulla siis vastaavia kokemuksia vai ei? Vai oletko niitä, joiden on kommentoitava joka ketjuun, vaikkei ole muuta kuin toisen tuntemuksien vääräksi osoittaminen aikomuksena?

-ap
[/quote]
Ei ole kokemuksia tuollaisesta, mutta sen tiedän että en kääntäisi vanhemmilleni selkää ikinä. Ehdottomuus näissä asioissa on todella naurettavaa.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:27"]Mun vanhemmat erosi, kun olin itse jo 30v. Isä lähti nuoren naisen matkaan, suhde oli ollut jo muutaman vuoden.
Oli se iso kriisi ja järkytys mullekin, vaikka olin ollut omillani jo toistakymmentä vuotta ja perustanut omankin perheen. Jouduin rakentamaan uudelleen käsitykseni isästäni ja isäsuhteestani. Minulta hävisi lapsuudenkoti, ja lapsiltani mummola. Tukiverkkomme hajosi, kun erosta toipuva äitini ei jaksanut olla mummona, ja isää kiinnosti vain uusi suhteensa ja vaarin rooli sopi siihen huonosti. Oma liitto meinasi kriisiytyä, kun ajattelin meidänkin kuitenkin päätyvän eroon - eihän vanhempienikaan liitto, jota olin aina pitänyt hyvänä ja keskustelevana, kestänyt.
En usko, että asioista tietäminen etukäteen olisi vähentänyt järkytystä. Kriisi on kriisi ja vanhempien avioero voi olla sitä myös aikuiselle ihmiselle. Asiaa voi hyvin käsitellä vaikka terapeutin kanssa, jos sitä oman elämänsä vuoksi tarvitsee.
[/quote]

Voinko kysyä, mistä löytyy hyviä terapeutteja, paljonko maksaa, onko kela-korvausta? Onko kokemusta sinulla tai muilla, että auttaako terapeutti selvittämään omat tunteet? Minua pelottaa erityisesti juuri se, että syötön omille lapsille viestiä, että mihinkään ei voi luottaa tai vaihtoehtoisesti että minun ja mieheni väliset asiat eivät kuulu heille tai eivät kosketa heitä. Minä näin unta, että kaikki eroavat vuonna 2020, ja sitten aloin miettiä, jos se on oman liiton enneuni.

-ap

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:02"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:39"] [quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille? [/quote] Mutta tuleehan siitä joka tapauksessa sellainen fiilis jälkikäteen, että ne olivat yhdessä vuosia vain lapsen takia! [/quote] Meinaat siis, että lapsen olisi parempi "ottaa vastuu" vanhempiensa erosta jo etukäteen? Toisin sanoen, lapsenko olisi pitänyt etukäteen jo saada tietää, että kun tämä muuttaa pois, perhe hajoaa? Eikö se olisi henkisesti hirveän iso taakka kantaa? [/quote] Voi sitä valmistella, ettei tule järkytyksenä. Sanoisin omalta osaltani, että jos ihminen on juuri itsenäistynyt ja opettelee elämään vieraalla paikkakunnalla, maksamaan laskunsa ja hoitamaan kotinsa, ei ole paras mahdollinen aika samaan hetkeen ajoittaa eroa, äidin muuttoa kotipaikkakunnalleen ja isän uutta naisystävää. -ap

[/quote]

Ap, ymmärrän että sinä suhtaudut tähän lapsen tavoin, että vanhempien pitäisi olla aina vain sinua varten ja sinun tarpeiden tulee tulla ensin. Tässä vaan nyt ei ole sinusta kyse vaan kahden ihmsen parisuhteesta jossa kumpikaan osapuoli et ole sinä. Et asunut enää kotona. Voi olla että jompikumpi vanhemmista oli sinnitellyt siinä jo jonkin aikaa jo yli voimiensa. Jossain vaiheessa joudut ymmärtämään että myös vanhempasi ovat vain ihmisiä eivätkä loputtomiin pysty tekemään asioita vain sinun vuoksesi ja puolestasi. Sinun on aika ottaa vastuu omasta elämästäsi ja sallia heille se että itsenäistyt heistä. Jossain vaiheessa se kääntyyniin että he tarvitsevat sinun tukeasi ja huolenpitoasi, ja sekin on vain elämän normaalia kulkua ja sinun pitää kasvaa siihen.

Voi taivas, luulin että olet 19 jolloin olisin ymmärtänyt tämän ketjun aiheen. Nyt luin tarkemmin ja tajusin että olet aikuinen nainen jolla on pienet lapset, mutta joka itkee lapsuudenperhettään ja bimbottelee isän uutta kumppania. Kasva aikuisesi.

67

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:50"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille?
[/quote]

Mahdollisesti olisin. En osaa varmaan selittää sitä tällä palstalla, mutta minulla on ollut vuosia huono olla, kun tuntuu, ettei voi luottaa mihinkään. Vaikkei minua ole petetty, on sellainen olo! Todellisuus muuttui. Lisäksi koen, että minulle on valehdeltu kaikkein läheisimpien ihmisten taholta. Vaikka ne ovat samat ihmiset, minä koen heidät "vieraina" ja arvaamattomina.
[/quote]

Mullekin on tuttu tuo vieraaksi kokemisen tunne. Äiti jätti meidän perheen, kun pääsin yläasteelta. Se oli kauhea häpeä minulle. Äitini muutti toisen miehen luo kaupunkiin ja jätti meidät lapset isän kanssa maalle. Myönnän täällä anonyymisti, että oon ollu mielenterveyssyistä hoidettavana. Musta tuntui, etten tunne enää sitä äitiä, joka mulla oli. Koin niin, että äiti halusi eroon meistä kaikista ja oli valehteleva käärme. Mä olin arvoton paska, jota ei haluttu enää.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:31"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:02"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:39"] [quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille? [/quote] Mutta tuleehan siitä joka tapauksessa sellainen fiilis jälkikäteen, että ne olivat yhdessä vuosia vain lapsen takia! [/quote] Meinaat siis, että lapsen olisi parempi "ottaa vastuu" vanhempiensa erosta jo etukäteen? Toisin sanoen, lapsenko olisi pitänyt etukäteen jo saada tietää, että kun tämä muuttaa pois, perhe hajoaa? Eikö se olisi henkisesti hirveän iso taakka kantaa? [/quote] Voi sitä valmistella, ettei tule järkytyksenä. Sanoisin omalta osaltani, että jos ihminen on juuri itsenäistynyt ja opettelee elämään vieraalla paikkakunnalla, maksamaan laskunsa ja hoitamaan kotinsa, ei ole paras mahdollinen aika samaan hetkeen ajoittaa eroa, äidin muuttoa kotipaikkakunnalleen ja isän uutta naisystävää. -ap

[/quote]

Ap, ymmärrän että sinä suhtaudut tähän lapsen tavoin, että vanhempien pitäisi olla aina vain sinua varten ja sinun tarpeiden tulee tulla ensin. Tässä vaan nyt ei ole sinusta kyse vaan kahden ihmsen parisuhteesta jossa kumpikaan osapuoli et ole sinä. Et asunut enää kotona. Voi olla että jompikumpi vanhemmista oli sinnitellyt siinä jo jonkin aikaa jo yli voimiensa. Jossain vaiheessa joudut ymmärtämään että myös vanhempasi ovat vain ihmisiä eivätkä loputtomiin pysty tekemään asioita vain sinun vuoksesi ja puolestasi. Sinun on aika ottaa vastuu omasta elämästäsi ja sallia heille se että itsenäistyt heistä. Jossain vaiheessa se kääntyyniin että he tarvitsevat sinun tukeasi ja huolenpitoasi, ja sekin on vain elämän normaalia kulkua ja sinun pitää kasvaa siihen.

[/quote]

Naisystävä varmasti hoitaa ap:n isän hautaan aikanaan, antaa hoivaa ja huolenpitoa, lapsilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa tai auttaa vanhempiaan, varsinkaan huonosti kohdelleita vanhempia. 

67 jatkaa että aikuisena voi katsoa omia vanhempiaan ja ymmärtää heidän valintojaa aikuisen silmin, mitä ei pystynyt lapsena tekemään - ja antaa anteeksi. Alkoholistien lapset pystyvät siihen, perheensä jättäneiden isien lapset pystyvät siihen. Sinusta pidettiin huolta omasta mukavuudesta välittämättä viimeiseen asti ja sinä et sanojesimukaan pysty siihen.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:37"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:31"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 10:02"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:39"] [quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:17"]Olisitko halunnu elää perheessä, jossa vanhemmat avoimesti olisivat antaneen ymmärtää, että ovat yhdessä vain sinun takiasi, ja kun muutat pois kotoa, hekin lähtevät eri teille? [/quote] Mutta tuleehan siitä joka tapauksessa sellainen fiilis jälkikäteen, että ne olivat yhdessä vuosia vain lapsen takia! [/quote] Meinaat siis, että lapsen olisi parempi "ottaa vastuu" vanhempiensa erosta jo etukäteen? Toisin sanoen, lapsenko olisi pitänyt etukäteen jo saada tietää, että kun tämä muuttaa pois, perhe hajoaa? Eikö se olisi henkisesti hirveän iso taakka kantaa? [/quote] Voi sitä valmistella, ettei tule järkytyksenä. Sanoisin omalta osaltani, että jos ihminen on juuri itsenäistynyt ja opettelee elämään vieraalla paikkakunnalla, maksamaan laskunsa ja hoitamaan kotinsa, ei ole paras mahdollinen aika samaan hetkeen ajoittaa eroa, äidin muuttoa kotipaikkakunnalleen ja isän uutta naisystävää. -ap

[/quote]

Ap, ymmärrän että sinä suhtaudut tähän lapsen tavoin, että vanhempien pitäisi olla aina vain sinua varten ja sinun tarpeiden tulee tulla ensin. Tässä vaan nyt ei ole sinusta kyse vaan kahden ihmsen parisuhteesta jossa kumpikaan osapuoli et ole sinä. Et asunut enää kotona. Voi olla että jompikumpi vanhemmista oli sinnitellyt siinä jo jonkin aikaa jo yli voimiensa. Jossain vaiheessa joudut ymmärtämään että myös vanhempasi ovat vain ihmisiä eivätkä loputtomiin pysty tekemään asioita vain sinun vuoksesi ja puolestasi. Sinun on aika ottaa vastuu omasta elämästäsi ja sallia heille se että itsenäistyt heistä. Jossain vaiheessa se kääntyyniin että he tarvitsevat sinun tukeasi ja huolenpitoasi, ja sekin on vain elämän normaalia kulkua ja sinun pitää kasvaa siihen.

[/quote]

Naisystävä varmasti hoitaa ap:n isän hautaan aikanaan, antaa hoivaa ja huolenpitoa, lapsilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa tai auttaa vanhempiaan, varsinkaan huonosti kohdelleita vanhempia. 

[/quote]

Missä ihmeen kohtaa ap:tä on kohdeltu niin huonosti että pitää laittaa välit poikki vanhempiin? En laskisi muuttamista sellaseksi.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:35"]Voi taivas, luulin että olet 19 jolloin olisin ymmärtänyt tämän ketjun aiheen. Nyt luin tarkemmin ja tajusin että olet aikuinen nainen jolla on pienet lapset, mutta joka itkee lapsuudenperhettään ja bimbottelee isän uutta kumppania. Kasva aikuisesi.

67
[/quote]

Aivan. Ei saa olla eri mieltä vanhempiensa valinnoista, eikä ainakaan saa sanoa, jos
on paska fiilis. Koska ihmisillä on oikeus tehdä just mitä haluavat. Kaikki on happyhappyjoyjoy.

Terv. 58

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:40"]67 jatkaa että aikuisena voi katsoa omia vanhempiaan ja ymmärtää heidän valintojaa aikuisen silmin, mitä ei pystynyt lapsena tekemään - ja antaa anteeksi. Alkoholistien lapset pystyvät siihen, perheensä jättäneiden isien lapset pystyvät siihen. Sinusta pidettiin huolta omasta mukavuudesta välittämättä viimeiseen asti ja sinä et sanojesimukaan pysty siihen.
[/quote]

Haista jo!

Alkoholistien sotkeminen siihen, että on paha mieli ja vanhempien teoilla merkitystä omaan kokemukseen tästä maailmasta, ei ole järin fiksua. Mun biologinen isä on alkoholisti. En anna anteeksi, enkä unohda, ikinä. Niitä kokemuksia ei voi edes pukea sanoiksi, kuten ap:n on mahdollista tehdä. Kun joku hakkaa remmillä kännipäissään ja juo perheen ruokarahat, kyllä se kipu ja nälkä pysyy muistissa hautaan saakka. Anteeksi antaminen jos toinen ei pyydä, on teeskentelyä.

Ap: lle sanoisin, että jokainen tunne on oikea, ja huonot asiat on käsiteltävä. Joku on herkempi kuin toinen. Olen itse herkkä, itken helposti ja koen helposti itseni huonommaksi kuin muut, ne menestyjät, joilla on täydellinen perhetausta.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 09:08"]

Minun vanhempani lähtivät eri teille, kun muutin pois kotoa opiskelemaan. Siinä meni lapsuudenkoti myyntiin, tuli kuvioihin isän uusi naisystävä (teennäinen bimbo) ja äiti vaihtoi paikkakuntaa. Pahalta tuntui. Opinnotkin junnasivat ekana keväänä, kun en pystynyt keskittymään. Äiti sanoi eron jälkeen, että isä on tiennyt jo vuosia, että hän muuttaa kotipaikkakunnalleen takaisin, kunhan "pesä tyhjenee", eli lähden opiskelemaan. Isä oli ilmoittanut, ettei aio jättää työtään eikä muuta mukana. Lisäksi isä sanoi vuosia eron jälkeen, että hän oli katsellut uutta naisystäväänsä "sillä silmällä" jo vuosia, että tuon hän haluaa, jos eroavat äidin kanssa. Miten minua on voitu pitää pimennossa näistä suunnitelmista niin kauan ennen eroa ja miksi. Vaikka en enää asunut kotona, minulta meni koti. Poikaystäväni sanoi, että älä marise, aikuinen (19 v.) ihminen. Asia on noussut jälleen ajatuksiin, kun on omia pieniä lapsia. Miten osaan elää siten, ettei heiltä tarvitse salata elämän isoja päätöksiä? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kodin hajoamisesta?

[/quote]

Äitisi ei voinut tietää mitä isäsi lopulta tekee kun valinnan hetki tulee. Äitisikin olisi voinut muuttaa mielensä kotipaikkakunnalle muuttamisesta. Ihmiset muuttavat mielensä ja suunnitelmat muuttuvat. Elämä vie teille joita ei osannut odottaa. Ei tässä tarvitse olla takana mitään valtavaa salaliittoa sinua vastaan. Joskus ihmissuhteessa asiat purkautuvat jonkun ulkopuolisen sysäyksen takia. Useinhan tällainen on viimeisenkin lapsen lähtö kotoa jolloin katsotaan toisiaan uusin silmin, ja tulee ajatus siitä että miten vietämme loppuelämän. He eivät ole puineet teini-ikäisen lapsensa kanssa parisuhteensa sisältöä koska se ei kuulu heille eikä ole heille hyvästä. Ei lapsille, ei parisuhteelle, eikä lapsen ja vanhemman väleille. Nyt aikuisena sinun pitäisi jo tietää että parisuhteesta kukaan ulkopuolinen ei koskaan voi tietää koko totuutta. Lisäksi se totuus muuttuu rakkauden ja vihan välillä, syistä joita ei aina itsekään ymmärrä.

Sinä tulet salaamaan teidän perheen asioita lapsiltasi, tai todella toivon niin koska ne eivät ole heidän huoliaan ja on väärin osallistaa lapsia raskaisiin asioihin joita heillä ei ole kokemusta ymmärtää. Et kerro jos raha on tiukilla, etkä jos miehesi jäi ryyppyreissulle, tai jos jompikumpi teillä hairahtui pikkujoulussa, tai jos pelkäät että sinulla on syöpä.

Aikuisille lapsille näistä voi puhua kahden aikuisen kesken, mitä isäsi luuli tekevänsä kun sanoi että tunsi nykyisen kumppanin jo ennen. Pitkässä liitossa on kriisejä ja kumpikin ihastuu joskus toisiin, tai miettii olisinko ollut onnellisempi jonkun muun kanssa. Se ei ole uskottomuutta vaan inhimillistä, tärkeää on mitä sille tekee,  sinun isäsi pysyi äitisi kanssa eikä pettänyt tätä.

Luulen että ongelma ei ole vanhempasi, vaan olet heille vihainen vanhoista asioista koska et uskalla ajatella omaa elämääsi turhan tarkkaa. Pienet lapset, unia eroamisesta. Pelkäät varmaan jotain, ja se jokin tulee teidän parisuhteesta, sinun epävarmuudesta, siitä miten koetvanhemmuuden. Tältä se ulkopuolisen silmin näyttää. Sinulle tekisi hyvää puhua näistä terapeutilla.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:18"]Kai se on jokaisen oma asia, mistä traumoja tahtoo repiä. Muistan, kun just ap:n iässä yksi kaverini oli ihan raivona, kun hänen vanhempansa olivat ilmoittaneet luopuvansa omakotitalosta ja muuttavansa kerrostaloon heti kun nuorimmainen on lähtenyt kotoa. Kaveri väitti, että siinä vietiin mummola hänen syntymättömiltä lapsiltaan.

En sanonut mitään. Olin saanut juuri tietää, että kumpikin vanhemmistani oli vakavasti sairas.
[/quote]

Taidat puhua sontaa! Kiillottaa omaa kultalusikkaansa. Kestin niin paljon, oo, oli niin traagista, vaikka tämä ystäväni oli aivan turhasta valittaja. Jos koko ystävää olikaan? Kuulostaa keksityltä, että juuri samaan aikaan molemmat vanhemmat vakavasti sairaita ja ystävä valittaa omakotitalon menetystä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:57"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:40"]67 jatkaa että aikuisena voi katsoa omia vanhempiaan ja ymmärtää heidän valintojaa aikuisen silmin, mitä ei pystynyt lapsena tekemään - ja antaa anteeksi. Alkoholistien lapset pystyvät siihen, perheensä jättäneiden isien lapset pystyvät siihen. Sinusta pidettiin huolta omasta mukavuudesta välittämättä viimeiseen asti ja sinä et sanojesimukaan pysty siihen. [/quote] Haista jo! Alkoholistien sotkeminen siihen, että on paha mieli ja vanhempien teoilla merkitystä omaan kokemukseen tästä maailmasta, ei ole järin fiksua. Mun biologinen isä on alkoholisti. En anna anteeksi, enkä unohda, ikinä. Niitä kokemuksia ei voi edes pukea sanoiksi, kuten ap:n on mahdollista tehdä. Kun joku hakkaa remmillä kännipäissään ja juo perheen ruokarahat, kyllä se kipu ja nälkä pysyy muistissa hautaan saakka. Anteeksi antaminen jos toinen ei pyydä, on teeskentelyä. Ap: lle sanoisin, että jokainen tunne on oikea, ja huonot asiat on käsiteltävä. Joku on herkempi kuin toinen. Olen itse herkkä, itken helposti ja koen helposti itseni huonommaksi kuin muut, ne menestyjät, joilla on täydellinen perhetausta.

[/quote]

Molemmat vanhempani olivat alkoholisteja. En minäkään sitä unohda. Mutta oman itseni takia en halua kantaa vihaa ja katkeruutta. Anteeksi annetaan siksi että itse haluaa päästää irti niistä asioista, ei siksi että toinen pyytää. Moni ei itse koskaan ymmärrä mitä on tehnyt ja heitä on turhaa vihata. Ei se silti tarkoita että voisi hyväksyä niitä asioita tai olla tekemisssä niiden ihmisten kanssa. Päästää vaan itse irti vihasta

67

Kahlil Gibranin runo teoksessa "Profeetta" (Sinun lapsesi eivät ole sinun...), on mielestäni loistava ja niin totta. Sama asia molempiin suuntiin: kuten vanhempienkaan ei pidä takertua lapsiinsa, ei myöskään lasten vanhempiinsa.

Kyllä mä ymmärrän että se on kriisin paikka.

Surullistahan se on, että elämässä aina kaikki ei mene niinkuin itseä miellyttää. Sitä joutuu sopeutumaan, suremaan ja luopumaan, asettamaan itsensä ja odotuksensa uuteen asentoon.

Jos vallan mahdottomalta tuntuu, hae ammattiapua. Uskoisin kuitenkin, että normaalinpuoleinen ihminen tuosta "vastoinkäymisestä" voi selvitä ystävien ja kumppanin avulla ja normaalia surutyötä tehden, ilman että täytyy nyt enää kaataa lisää niiden eronneiden omien vanhempien niskaan. Aikuinen toivoisi että kumpikin hänen vanhemmistaan on onnellinen, ja olisi kiitollinen siitä että hänen vanhempansa ovat pyrkineet hänelle luomaan niin hyvän lapsuuden kuin ovat osanneet. 

Luulisin että vanhempasi ovat todellakin yrittäneet parhaansa. Täydellisiä me ei olla kukaan, et sinäkään ap. Aikuistumista on ymmärtää tuo, ja päästää asioista yli.