10 386 uutta tartuntaa, 715 sairaalassa, 32 teholla ja kuolleita 29 tänään
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle matkalle lähteneitä oli tänään siis 29. Jos tuo tahti jatkuu, se tarkoittaisi yli 10 000 koronakuolemaa vuodessa.
Tänään, miten niin tänään.
Tänäänhän ne lukemat julkistetaan, eli luvut ovat eiliseltä ja edellisiltä päiviltä.
Miten muka tänä päivänä otetut testit olisi THL:n tilastoissa?
Ja miten muka tänään kuolleet olisivat THL:n tilastoissa, kun päivä vasta puolessa?
Miten noin tyhmästi joku tollo voikin luulla?
Nuo ovat siis tänään julkistettuja tietoja, ei tänään tapahtuneita asioita.
Tilanne helpottamassa uutisoidaan, alla toinen uutinen jossa kerrotaan, että eniten sairaalassa kuin aiemmin koskaan.
Ihmettelin kun puhuttiin että korona on väistymässä? Eilenkin yli 12000 tartuntaa kerrottuna vähintään 2-3.
Taitaa jo uusi omikron jyllätä.
Ohi on?? Ei tässä minun mielestäni ole edes mitään oikein poikkeuksellisen kamalaa missään vaiheessa ollutkaan käynnissä, vaikka ääripäät niin antaneet ymmärtääkin. Osa toitottanut, että kuollaan kaikki ja kohta katujen varret ruumiita täys. Ja se toinen ääripää toitottanut, että rokotteilla koitetaan tappaa ihmisiä ja ihan kamalasti tuntevat niitä jotka niihin on kuolleet.
Tässä tapahtui normaali ihmiskuntana oloon liittyvä kupru. Kiertolainen tauti, joita on ollut ihmiskunnan ajoista asti. Sillä erolla että ensimmäistä kertaa ikinä tieto ja "tieto" liikkui nopeammin kuin koskaan. Tiedon ja "tiedon" lähteitä oli enempi kuin ikinä. Moni maallikkokin itseoppineen virologin ja Googlen kautta tiesi, miten asiat on.
Missään vaiheessa ei ole kuollut poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Missään vaiheessa ei ole ollut mahdollisuutta että kummankaan ääripään mustaapuhuvat visiot olisi olleet oikeasti realistisia.
On vain tyhmä ihmisluonne. Jolla lähdekritiikin ja tiedon vastaanottamisen kyky on nolla, kun on edessä joku asia mitä ei aidosti itse ymmärrä.
Että josko tämä olisi tässä. Kunnes tulee joku seuraava ja taas on päässyt unohtumaan, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin, ei tarvitse hätääntyä on hyvin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle matkalle lähteneitä oli tänään siis 29. Jos tuo tahti jatkuu, se tarkoittaisi yli 10 000 koronakuolemaa vuodessa.
Noista noin 25 on kuollut johonkin muuhun, vain 4 koronaan, kaikkiaan tänään kuolee 56 suomalaista.
Koronaan kuolee tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin koskaan. Rokotteet eivät ole tuoneet minkäänlaista helpotusta. Nyt THL yrittää sotkea vettä ja mahdollisimman moni yritetään tartuttaa ja rokottaa, jotta rokotteiden tehon analysointi tehdään mahdollisimman vaikeaksi jälkeenpäin. Olisi hyvä, että rokottamattomat pysyvät rokottamattomina, jotta nuo rikolliset saadaan vielä oikeuden eteen.
Vierailija kirjoitti:
Englannin kuningatarkin altistui
Voi kauhia
Kuka siellä testissä enää käy? Onko nää yli 10k sote-alan ihmisiä vai raskaana olevia? Täällä ei ainakaan enää pääse, paitsi yksityiselle.
Vierailija kirjoitti:
Koronaan kuolee tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin koskaan. Rokotteet eivät ole tuoneet minkäänlaista helpotusta. Nyt THL yrittää sotkea vettä ja mahdollisimman moni yritetään tartuttaa ja rokottaa, jotta rokotteiden tehon analysointi tehdään mahdollisimman vaikeaksi jälkeenpäin. Olisi hyvä, että rokottamattomat pysyvät rokottamattomina, jotta nuo rikolliset saadaan vielä oikeuden eteen.
Höpö höpö.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on siis selkeästi aika poistaa kaikki rajoitukset ja ruveta elämään kuin Ellun kanat!
- Sande-
Jos pikkuflunssa ei haittaa niin siitä vaan. Sitä on nimittäin liikkeellä.
Tottakai niitä kuolemia tulee, kun tartuntoja on nyt niin valtavat määrät. Kuolemia on kuitenkin vähemmän suhteessa sairastavien määrään kuin aiempien varianttien kohdalla. Tehohoidon tarvekin on pienentynyt jo viikkoja. Jos ei uutta varianttia taas ilmesty, voidaan hiljalleen unohtaa koko korona.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne helpottamassa uutisoidaan, alla toinen uutinen jossa kerrotaan, että eniten sairaalassa kuin aiemmin koskaan.
Terveydenhoidon kantokyky on riippuvainen vain niistä potilaista joille joudutaan tekemään hoitotoimenpiteitä, kuten tehohoidossa. Sängyssä makaamaan ja hoitamatta jätetyt eivät rasita kantokykyä, vaikka se kyky on niin pieni, että sitä voidaan kutsua kioskiksi.
Ihme sivusto tämä vauva keskustelu. Avaukset poistetaan, kommentit myös, eivät mene läpi? Pitäisikö ylistää näitä piikkejä, joista ihmiset sairastuvat?
Vierailija kirjoitti:
Ohi on?? Ei tässä minun mielestäni ole edes mitään oikein poikkeuksellisen kamalaa missään vaiheessa ollutkaan käynnissä, vaikka ääripäät niin antaneet ymmärtääkin. Osa toitottanut, että kuollaan kaikki ja kohta katujen varret ruumiita täys. Ja se toinen ääripää toitottanut, että rokotteilla koitetaan tappaa ihmisiä ja ihan kamalasti tuntevat niitä jotka niihin on kuolleet.
Tässä tapahtui normaali ihmiskuntana oloon liittyvä kupru. Kiertolainen tauti, joita on ollut ihmiskunnan ajoista asti. Sillä erolla että ensimmäistä kertaa ikinä tieto ja "tieto" liikkui nopeammin kuin koskaan. Tiedon ja "tiedon" lähteitä oli enempi kuin ikinä. Moni maallikkokin itseoppineen virologin ja Googlen kautta tiesi, miten asiat on.
Missään vaiheessa ei ole kuollut poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Missään vaiheessa ei ole ollut mahdollisuutta että kummankaan ääripään mustaapuhuvat visiot olisi olleet oikeasti realistisia.
On vain tyhmä ihmisluonne. Jolla lähdekritiikin ja tiedon vastaanottamisen kyky on nolla, kun on edessä joku asia mitä ei aidosti itse ymmärrä.
Että josko tämä olisi tässä. Kunnes tulee joku seuraava ja taas on päässyt unohtumaan, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin, ei tarvitse hätääntyä on hyvin suuri.
Onhan tässä kuitenkin suoritettu aika massiivinen maailmanlaajuinen rokotuskampanja sarjarokotuksin. Vaikka se ei sinua paljon liikuta, niin on sillä ollut aika massiiviset vaikutukset ihmiskuntaan. Ja voi olla vielä jatkossa. Joten ei sen kutsuminen "kupruksi" ihan kuvaa todellisuutta, jota sinä olet myös osa.