Mies pitää elämäämme täydellisenä

Hyvä ratkaisu on se että menet töihin. Ennen sitä keskustelua siitä mikä on työnjako kun sinäkin teet ansiotyötä. Paras ratkaisu olisi se mikä toteutui meillä. Molemmat töissä ja lapset kotona työaikamahdollisuuksien ansiosta. Molemmat tienasi ja molemmat olivat lasten kanssa kotona ja tekivät kotihommia. Kumpikaan ei voinut olla marttyyri missään suhteessa.

Mitä jos alkaisit puhua hänelle töihinpaluusta? Ilman taistelua ja ihan rauhallisesti muina naisina hahmottelisit hänelle ääneen, sen miten jaatte sairaan lapsen hoitovuorot töissä ollessasi. Puhut tulevista jutuista, esim. siitä kuinka hän vie aamulla lapsen ja kuinka sinä haet jälkikasvun päiväkodista. Keskustelette siitä, kuka laittaa ruuan, kun sinäkin olet töissä ja kuinka siivousaikona toinen vaikka ulkoilee lapsen kanssa ja toinen hoitaa siivouksen. Juttelet ihan niin kuin olisit töihin menossa. Ja kyllä sekin aika useimmille jossain vaiheessa tulee eteen, joten eihän tuo valehtelua ole, vaikket heti töihin olisi ryntäämässäkään. Ripauksen ahdistuneelta kuulostat, joten ei se ajatus töihinpaluusta olisi välttämättä huono idea ollenkaan. Älä huoli, olette luvanneet rakastaa myötä- ja vastamäessä ja joskus niitä mäkiä vaan tulee eteen.

Ap voisi mennä töihin. 

Työssäkäyvää on aika turha alkaa rasittamaan.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 05:27"]älkää tehkö ainakaan lisää lapsia. 
[/quote] tämä! Et vain suostu.

Lähde yöksi tai vaikka viikonlopuksi hotelliin nukkumaan. Saa mies opetella kodinhoitoa ja sinä saisit levättyä. Kummallekin olisivarmasti avartava kokemus.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 06:12"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 06:02"]

Meillä oli aikoinaan vähän vastaavaa, tosin mitään kavereiden kanssa kaljottelua tai lapsellisia pleikkapelejä mieheni ei koskaan oleharrastanut. Hoidin yksin kahden vauvan yöheräilyt ja koin kotiäitivaiheen elämässäni todella raskaaksi. Olin kuin vanki kultaisessa häkissä. Meninkin lasten ollessa jo aika pieniä takaisin töihin. Meilläkin juteltiin paljon, mutta jotenkin mieheni ei vain oikein osannut olla lasten kanssa heidän ollessaan ihan pieniä. Molemmilla meillä oli kaikenlaista epävarmuutta. Onneksi kestimme pikkulapsiajan yhdessä, sillä yhdessä olemme vieläkin ja onnellinen perhe. Lapset kouluikäisiä eivätkä nuo pahemmin ole traumatisoituneet päiväkotiajasta. Vapaa-ajalla olemme perheenä tosi paljon yhdessä, matkustamme ja teemme arjen asioita. Yhdessä asiassa huomaan yhä, että olen ollut lasten apuna aina kun he ovat apua pyytäneet: mitä vaikeampi asia heillä on esim kerrottavanaan, minulle he sen kertovat, eivät miehelleni. Liittyipä se sitten kasvuun, murrosikään, terveyteen tai ihmissuhteisiin. Kyllä teillä on ap perheessänne vakavan keskustelun paikka! Mies töihin nyt - siivoukset tehdään iltaisin tai viikonloppuisin yhdessä, sen jälkeen tehdään muuta. Viikonloppuisin valvoo mies ja sinä nukut! Lisää lapsia ei kannata tehdä ennen kuin perusasiat on kunnossa.

[/quote]

Ei kai tässä auta muuta, kun kestää ja toivoa, että mies muuttaa asennettaan lapsen/mahdollisten lasten kasvaessa sitten. 
[/quote]No siis ei tasan muuta asennettaan. Minkälaiset asetelmat miehen lapsuudenkodissani on? Äiti hoitanut kaiken? Tuossa ei nyt pienet vihjailut eikä isompikaan kitinä auta. Toimenpiteisiin! Illalla kysyt:"Moneltakos sinä huomenna pääsetkään töistä?" Ja:"Me lähdetään Maijan kanssa salille/kuuntelemaan Lapset Ensin -luentoa/elokuviin/Teijan kissan kastraatiojuhlaan/mihin tahansa. En voi ottaa lasta mukaan mutta tehän pärjäätte niin hyvin kahdestaan. Voi mennä myöhään." Oikeasti, nainen! Valitettavasti miehet on putkiaivoja. Niille pitää opettaa kaikki tämmöiset asiat puolihuomaamatta. Monesti me naiset vaan ollaan esikoisesta niin hurmiossa ettei siinä tajuta. Minäkin olin, olinhan toivonut esikoista yli 5 v. Mutta samalla olin ehtinyt perehtyä isien sielunelämään teoriassa. Vauva oli muutaman päivän ikäinen kun tein tikusta asiaa, lähdin lähikaupunkiin muka vauvalle lisää bodeja/potkareita ostaa kun ei ne kuitenkaan riittäneetkään muka. Vauva sai jäädä isälleen. Tiukkaa teki lähteä ja pysyä muutama tunti pois, mutta voi sitä isän onnea kun oli saanut kokea pärjäävänsä!!! Jatkossa toimin samalla tavalla, iltaisin annoin isän ja vauvan touhuta kahdestaan, menin ihan eri huoneeseen esim. lukemaan tai nukkumaan taikka lähdin pois kotoa. Toki huomioiden isukin työkiireet ja iltamenotkin. Yöherätykset hoidin täysin, tosin viikonloppuna mies taisi joskus herätä välillä. Näin menetellen isän ja minun ero lapsenhoidossa oli/on se, että minulla oli maitosäiliöt joita tarvittiin vauva-aikana. Nyt olemme vanhempina tasa-arvoiset. Me naiset tehdään monesti niin, että omitaan vauva itsellemme. Ei isän ja lapsen suhde kehity niin helposti kuin äidin ja lapsen. Sinunkin miehesi saattaa jopa kokea pientä turhautumista siitä, että häntä 'ei tarvita' lapsenhoitoon. Ei se tietenkään sinun syytäsi ole. Mutta nyt toimenpiteisiin ja pakotat lempeästi isukin ja lapsen olemaan kahdestaan. Kotitöistä olisi lisää neuvoja, mutta sanottakoon nyt näin että niin kauan kuin sinun palvelusi pelaa, miksi mies niitä tekisi. Joo, on tollukka kun ei osaa itse ajatella - mutta mitä muuta miehiltä voisi odottaa :)

Kyllä se on niin, että ei mies tai miksei nainenkaan tajua jos toinen vaan tekee ja valittaa, muttei tilaisuutta anneta oppimiseen. Nyt vaan ulos sieltä asunnosta kuten edellä ehdotettiin!

Miehet ovat putkiaivoisia tollukoita, koska vaimot antavat niiden olla. En minäkään tekisi mitään tylsää, työlästä ja ikävää, jos joku tekisi moiset hommat puolestani.

Ap, useimmat naiset joutuvat käymään saman mankelin läpi. Mäkin, siksipä voin neuvoa sinua toimimaan viisaammin tai ainakin aikaisemmin. Mekin keskusteltiin keskustelemasta päästyäkin, mutta silti mä en saanut miestä tekemään mitään kotona, ennen kuin lakkasin tekemästä itse. Asenteella "ihan vitun sama onko sulle ruokaa tai puhtaita vaatteita. Oot terve aikuinen ihminen, tee itse jos häiritsee".

Lastenhoidosta: Meilläkin oli aika mahdotonta saada miestä hoitamaan OMIA LAPSIAAN. Aloin hankkia lapsille hoitajan ihan mieheltä mitään kyselemättä ja menin harrastuksiini. Kyllä sitä sen verran sitten nolotti istua sohvalla katselemassa telkkaria kun vieras ihminen tuli siihen lapsia kaitsemaan isin vedellessä lonkkaa, että näitä ei tarvinnut monta kertaa järjestää, alkoi keskusteluyhteys kummasti kiinnosta.

Saavutetuista eduista ei moni mies hevillä luovu. Jos olet alkanut piiaksi, ei siitä virasta keskustelemalla irrottauduta, vaan vaaditaan rautalankaa. Meillä itse asiassa ratakiskoa. :)

Meillä mies yritti vetäytyä vauvan hoidosta sanomalla, että "tee sä kun oot äiti ja tiedät". Kerran kilahdin ihan täysin ja sanoin, että en ole saanut mitään salaista äitiystietoa syntymässäni, kaikki pitää opetella itsekin ja toivon, että mies opettelisi ne asiat yhdessä mun kanssa. Tehosi.

Onko lapsi jotenkin erityisen vaativa? Heräileekö edelleen 7kk iässä useasti yöllä? Minusta tämmöiset asiat ovat hyvin tilannesidonnaisia. Meillä vauva on kiltti ja hyväuninen ja noin 5kk iästä nukkunut täysiä öitä ilman herätystä, joskus satunnaisesti voi yöllä herätä itkemään. Mieheni oli meistä Se joka käy töissä ja minä olen kotona. Ei meilläkään mies yöllä herännyt, koska meni aamulla töihin. Minä hoidin yösyötöt, koska minulla oli mahdollisuus nukkua sitten kun vauva oli päikkäreillä. Vauva on nyt 9kk ja kyllä minä hoidan edelleen suurimman osan kodista, mies saattaa joskus imuroida ja osallistuu kyllä jos siivouspäivä sattuu esim viikonlopulle ja hän on kotona. Puhtaasti sanottuna, mitä tekisin kotona kaikki päivät, jos en vauvan lisäksi hoitaisi kotia? Mieheni on todella osallistuva ja tekee kaikkea mielellään, mutta yleensä olen hoitanut kotihommat kun hän tulee töistä. Ero meillä on kyllä siinä, että mies haluaa olla lasten kanssa, myös vauvan, koska on koko päivän töissä, haluaa kotiin tullessaan sylitellä ja leikkiä, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ymmärrän toki jos kyse on esim koliikkivauvasta tai sairaasta vauvasta, joka vaatii jatkuvaa sylittelyä ja hoitoa. Mutta jos on terve vauva, joka ei normaalia enempää huuda niin on kyllä aikaa hoitaa kotia ja puistoilla ja vauvulenkkeillä jne. Mielestäni outoa on, että miehesi ei osoita mitään kiintymystä lapseen tai halua olla hänen kanssaan.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 05:33"]

Kai sen miehenkin pitäisi jotain tajuta. Miten se voi olla huomaamatta, että puoliso hoitaa lapsen ja kodin yksin ja ilman vapaa-aikaa? Narsisti tai kusipää kyseessä?

[/quote]Te naiset pidätte itse yllä äitimyyttiä, jonka mukaan lapsen hoitaminen on joka lissun mielestä palkitsevinta ja tyydyttävintä puuhaa, mitä on. Nyt aloittaja maksaa siitä kovan hinnan.

Jessus mua kyrpisi käydä töissä, jos kotona oleva puolisko käskis mun herätä öisin vauvaa hyssyttelemään. Mieti mitä sinä haluat? Että mies tekis puolet kaikesta vai riittäiskö yks vapaailta 2-3h viikkoon? Mene töihin jos ahdistaa.

Up

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 05:47"]Olen puhunut, mies on eri mieltä ollut mutta sen saman päivän on ollut huomaavampi esim keskeyttänyt xboxilla pelaamisen jotta pääsen rauhassa kylpyyn. Olen myös koittanut, että jos vauva huutaa, en itse tee ensin mitään ja annan miehen hoitaa. Mies joko vetää sikeitä tai sanoo, että "voisitko sä hoitaa ton kun koitan tässä nukkua" enkä voi jättää vauvaa yksin itkemään. Jos en ole tehnyt ruokaa, kun hän tulee töistä, hän suuttuu. Vetoaa aina siihen, että hän käy töissä ja "elättää meidät" kun minä "LAISKOTTELEN" lapsen kanssa kotona. Jos sanon, että voisi olla joskus kotona (jos lähdössa ulos kavereiden kanssa) hän sanoo, että pärjäämme kyllä kahdestaan "hetken" ja tarvitsee omaa aikaa. Sitten jos minä pyydän omaa aikaa ja vetoan siihen, että hänellä on ollut omaa aikaa, mies vetoaa siihen, että ensimäisten vuosien aikana lapsi ei tarvitse paljon isää vaan äitiä "koko ajan". Mies valittaa jos en ole siivonnut koska olenhan kaiket päivät kotona, kun hän "raataa" töissä. Silti pitäisi vielä lisää lapsia hankkia? En kestä henkisesti enkä fyysisesti yhtään enempään. Pisin aika jonka mies on ollut kahdestaan lapsemme kanssa on 4h, kun olin siskoni hautajaisissa ja lapsi kipeä, muuten mies olisi "Pakottanu" muuten varmaan lapsenkin sinne (kun itse ei jaksanut tulla). Facebookkiin kyllä päivitetään ja lisäillään kuvia kuinka ihana perhe-elämä meillä on mutta itse ei tee mitään.. ap
[/quote]
Juokse lapsen kanssa vielä kun voit. Yhden kanssa lähteminen on paljon helpompaa kuin kahden tai kolmen. Voin kokemuksesta kertoa että yksin lapsesta huolehteminen on myös paljon helpompaa kun ei tarvitse huolehtia lisäksi mieslapsesta. Se vitutuksen määrä kasvaa koko ajan. On todella rasittavaa olla yksin vastuussa koko ajan kun vierellä on vapaamatkustaja. Kun ei tarvitse katsella vieressä vapaamatkustajaa, niin yksin huolehtiminen tuntuu NIIN PALJON HELPOMMALTA.

paljosta vetoa ap hankkiutuu kaikesta huolimatta raskaaksi ja ulisee vuoden päästä tällä palstalla kuinka on loppu ja mies tekee vielä vähemmän. Tää on niin nähty. Tietyntyyppiset muijat vaan on tyhmiä kuin lehmät.

Siitä olisi NIIN paljon hyötyä, kun isät viettäisi sen 6kk vanhempainlomaa. Kun molemmat vanhemmat olisivat kokeneet sekä kotivanhemman että työssäkäyvän vanhemman arjen, molemmat tietäisivät, mistä toisen kokemuksessa on kyse, ja osaisivat kunnioittaa sitä ja vastata paremmin toisen tarpeisiin. Eivät ne oikeasti ole yhteensovittamattomia, kyse on vain tiedon puutteesta. Ja lapsi, se hyötyisi kahdesta täysijärkisestä vanhemmasta kaikkein eniten.

Hahaa mä haluisin nähdä ton paskiaisen ilmeen jos antaisit yksinhuoltajuuden sille! XD Yksin 24/7 pienen kanssa. Lol lol~

Itse menin vapaaehtoisesti tuohon ap:n rooliin kun olin kotiäiti, se oli jotenkin mulle luontevaa ja itsestäänselvää, että kun mies tienaa rahat, niin ei hänen enää kotona tarvi kodin- tai lastenhoitoon osallistua. En kokenut asiaa edes mitenkään raskaaksi, rennompaa mun elämä oli kahden kanssa kotiäitinä kuin töissä koskaan.

Toinen lapsi ja mies palaa tähän "vauva tarvitsee enemmän äitiä kuin isää" ja "eikös toi esikoinen mene tossa samalla kun hoidat tuon vauvan"...

[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:41"]Itse menin vapaaehtoisesti tuohon ap:n rooliin kun olin kotiäiti, se oli jotenkin mulle luontevaa ja itsestäänselvää, että kun mies tienaa rahat, niin ei hänen enää kotona tarvi kodin- tai lastenhoitoon osallistua. En kokenut asiaa edes mitenkään raskaaksi, rennompaa mun elämä oli kahden kanssa kotiäitinä kuin töissä koskaan.
[/quote]
Pelasko sun miehesi pleikkaa mieluummin kuin oli oman lapsensa kanssa ja lähti kavereiden kanssa kaljalle, mutta sä et päässyt koskaan tapaamaan omia kavereitasi ilman vauvaa? Jos ei, niin ehkä sun tilanne ei ollut ihan sama ap:n tilanteen kanssa.