En saanut tyttöystävää 15-35-vuotiaana, eli 20 vuoden ajan yritin. Nyt olisi tarjolla sellainen ihan ok, mutta en ole ihastunut. Kannattaako alkaa?

En yhtään tajua näitä, joiden mielestä on ihan sama, onko edes aluksi todellista vetoa, koska arjeksi se kuitenkin muuttuu. Olin itse kerran tällaisessa suhteessa viisi vuotta ja muistan, kuinka mulla oli usein hetkiä, että istuin vaan jossakin, tuijotin eteeni ja olin seota, kun päässä pyöri vain se, etten tunne minkäänlaista intohimoa miestä kohtaan. Koskaan tuon suhteen jälkeen en ole enää tuollaiseen lähtenyt. Mun sielu kuolisi, kokisin hirveää tuskaa.