Seuranhaku: Ystävä ja seksiä
Hei!
Tämä kysymys on erityisesti suunnattu naisille, joilla on positiivinen tai neutraali asennoituminen "friends with benefits"-suhteeseen. Tiedostan, että enemmistö naisista pitää suhdemuotoa ällöttävänä.
Mitä minä tarkoitan f&b-suhteella?: Suhde, jossa molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan, nauttivat toistensa seurasta ja -seksistä keskenään. Tapailua ei olisi pelkästään seksin merkeissä, vaan kokkailua, keskustelua, elokuvien katsomista, saunomista ja kaikkea muuta, mitä ystävät tai rakastavaiset muutenkin tekevät. Suhteeseen ei kuuluisi kuitenkaan yhdessä asumista tai toisen emotionaalista "omistamista".
Minkälaisen naisen voisin kuvitella olevan kiinnostunut suhteesta?: Taloudellisesti omillaan toimeentuleva, mahdollisesti seurustelusuhteisiin kyllästynyt tai pettynyt, mahdollisesti lasten yhteis- tai yksinhuoltaja, seksuaalisesti vaihtelunhaluinen tai hiljattain eronnut ja uuteen seurustelusuhteeseen epävalmis.
Minkälainen seuranhakuilmoitus olisi hyvä, jos hakusessa olisi edellämainittu suhde? Jotenkin tuntuu siltä, että naiset usein tulkitsevat miesten ilmoituksia sillä silmällä, että mies aina lupaa vähän liikoja. Eli jos ilmoituksessa kertoisi hakevansa f&b-suhdetta, niin se diskontattaisiin tarkoittamaan yhdenyön seksisuhdetta, tai korkeintaan kylmää panosuhdetta. Miten tämän asian voisi kauniisti kirjoittaa ilmoitukseen niin, etteivät naiset tulkitsisi sen tarkoittavan enempää eikä vähempää kuin mitä olen yläpuolella kirjoittanut?
Kommentit (51)
En nyt halua mitenkään saivarrella, mutta tuo diskonttaushan tässä tarkoittaisi tulevaisuuden ilojen arviointia tämän päivän mittarilla eli pidempää suhdetta ?
Voihan sitä yhden yön tarinaa venyttää ja vanuttaa pidemmäksi jos molemminpuolista intoa riittää, eikö ? Koska jokatapuksessa olet rajaamassa ns. "kunnon tytöt" pois yhtälöstä. He voivat lähtökohtaisesti jo saada enenmmän, niin miksi he tyytyisivät vähempään ? Ei miksikään. Poolisi kostuu naisista jotka eivät miehille kelpaa vakavaan eikä edes pidempään suhteeseen.
Jotenka sama mitä ilmoitukseen laitat, kunhan et ilmoita olevasi tosimielellä. Kirjoita että tuoksusi on Sex Panther by Odeon ja olet yhtä villi ja eläimellinen kuin partavetesi. Eiköhän oikeanlaiset naiset ota yhteyttä...
Ihan livenä tavattiin (selvinpäin) ja huomattiin että viihdyttiin toistemme seurassa. Alkuun kävimme yhdessä syömässä ja ulkoilemassa. Pystyimme juttelemaan aidosti ja kaikesta mahdollisesta. Oli helppoa ja ihanaa olla yhdessä ja viettää aikaa. Tämä tietenkin vaatii täyden rehellisyyden myös itselleen ja omien tunteiden lukutaitoa. Irtosuhteita en harrasta mutta en ole valmis vielä sitoutumaankaan liikaa joten olen enemmän kuin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Eli aika spontaanisti kaikki tapahtui ja tällä tavalla on vierinyt jo useampi vuosi.
Mun mielestä tällaista "järjestelmää" ei oikein voi etsimällä etsiä. Se tulee kohdalle jos on tullakseen.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:19"]
En nyt halua mitenkään saivarrella, mutta tuo diskonttaushan tässä tarkoittaisi tulevaisuuden ilojen arviointia tämän päivän mittarilla eli pidempää suhdetta ?
Voihan sitä yhden yön tarinaa venyttää ja vanuttaa pidemmäksi jos molemminpuolista intoa riittää, eikö ? Koska jokatapuksessa olet rajaamassa ns. "kunnon tytöt" pois yhtälöstä. He voivat lähtökohtaisesti jo saada enenmmän, niin miksi he tyytyisivät vähempään ? Ei miksikään. Poolisi kostuu naisista jotka eivät miehille kelpaa vakavaan eikä edes pidempään suhteeseen.
Jotenka sama mitä ilmoitukseen laitat, kunhan et ilmoita olevasi tosimielellä. Kirjoita että tuoksusi on Sex Panther by Odeon ja olet yhtä villi ja eläimellinen kuin partavetesi. Eiköhän oikeanlaiset naiset ota yhteyttä...
[/quote]
En ole samaa mieltä tuosta lihavoidusta kohdasta. Ihmisillä on erilaisia ajatuksia ja tarinoita taustallaan.
Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista järjestelmää voi hyvinkin järjestelmällisesti etsiä ja varmasti jotain löytää. Tässähän ei mitään sielun siskoja tai veljiä tai toista (parempaa) puoliskoa olla hakemassa, vaan helppoa naimakaveria, jonka kanssa voi myös syödä ja saunoa!
Kriteerinä siis, että ok näköinen, että sen kanssa kehtaa päivänvalon aikaankin liikkua.
Sitä elämänsä miestä tai naista ei niinkään voi etsimällä etsiä...onhan tuossa nyt maailmojen ero.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:39"]
Mun mielestä tällaista "järjestelmää" ei oikein voi etsimällä etsiä. Se tulee kohdalle jos on tullakseen.
[/quote]
Samaa mieltä. Itse olen samankaltaisessa friends with benefits-suhteessa, joka on venynyt jo 2 vuoteen. Meillä synkkaa hyvin. Jos hyvä tuuri käy, niin käy, mutta ei sitä ei voi tietää etukäteen.
Aina on naisia, jotka myyvät itsensä halvalla ja uskottelevat itselleen sen olevan hyvä asia. FWB tai FB tai toinen nainen, kaikki käy, kunhan saa munaa suht säännöllisesti.
Kuka mies haluaisi, jos tietäisi, sitoutua tällaisen naisen kanssa ? Ja miksi? Jos Jamppa sai sitoumuksetta polkea kuukausia, vuosia, niin miksi hän sormus ostoksille lähtisi ?
Olen päälle nelikymppinen nainen ja elämäni on aika kiireistä. Lapsiakin on ja oma yritys.
Minulla on puhdas seksisuhde miehen kanssa. Kummallakin oma elämänsä ja näemme seksin merkeissä, silloin kun kummallekkin sopii. Emme petä toisiamme ja on sovittu, että jos toinen löytää sen elämänsä rakkauden loppuu tämä järjestely siihen.
Nyt olemme päivittäin yhteyksissä ja viestit kulkee. Mutta emme puutu toistemme tekemisiin, sen suuremmin. Emmekä ole muuttamassa missään vaiheessa yhteen. Kummankaan ei tarvitse tutustua toisen kavereihin, eikä sukuun, vaan olemme vain me.
Suhde toimii, mutta siihen pitää suhtautua samalla vakavuudella kuin ainakin parisuhteeseen. En suosittele, mutta antaa enemmän kuin ottaa..
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:46"]
Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista järjestelmää voi hyvinkin järjestelmällisesti etsiä ja varmasti jotain löytää. Tässähän ei mitään sielun siskoja tai veljiä tai toista (parempaa) puoliskoa olla hakemassa, vaan helppoa naimakaveria, jonka kanssa voi myös syödä ja saunoa!
Kriteerinä siis, että ok näköinen, että sen kanssa kehtaa päivänvalon aikaankin liikkua.
Sitä elämänsä miestä tai naista ei niinkään voi etsimällä etsiä...onhan tuossa nyt maailmojen ero.
[/quote] Ongelma tässä on se, että useimmiten näkökulmat suhteen laadusta eivät kohtaa. Toinen haluaakin enemmän. Jos ei ihan heti, jo muutaman viikon päästä.
Mul on kans tollanen tilanne et synkkaa hyvin ja baarissa tosiaan tavattiin ;)
Ei odotuksia puolin tai toisin kun hän on kihloissa. Nautin nyt tästä, näistä hetkistä.
olen ennemmin tuollaisessa suhteessa kun suhteessa jossa tiedän satuttavani toista sillä että en ole valmis sitoutumaan koska niin siinä tulee käymään ennemmin tai myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:46"]
Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista järjestelmää voi hyvinkin järjestelmällisesti etsiä ja varmasti jotain löytää. Tässähän ei mitään sielun siskoja tai veljiä tai toista (parempaa) puoliskoa olla hakemassa, vaan helppoa naimakaveria, jonka kanssa voi myös syödä ja saunoa!
Kriteerinä siis, että ok näköinen, että sen kanssa kehtaa päivänvalon aikaankin liikkua.
Sitä elämänsä miestä tai naista ei niinkään voi etsimällä etsiä...onhan tuossa nyt maailmojen ero.
[/quote] Ongelma tässä on se, että useimmiten näkökulmat suhteen laadusta eivät kohtaa. Toinen haluaakin yhtäkkiä enemmän. Jos ei ihan heti, niin muutaman viikon päästä. Ja monille (varmasti suurimmalle osalle) myös ajatus siitä, että toinen etsii jotain "jonka voi heittää pois" tai jotain "joka ei ole sitoutumisen arvoinen" on erittäin luotansatyöntävä. Mutta joillakin onnistaa, ja toivon että Ap on yksi näistä :)
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:57"]
Olen päälle nelikymppinen nainen ja elämäni on aika kiireistä. Lapsiakin on ja oma yritys.
Minulla on puhdas seksisuhde miehen kanssa. Kummallakin oma elämänsä ja näemme seksin merkeissä, silloin kun kummallekkin sopii. Emme petä toisiamme ja on sovittu, että jos toinen löytää sen elämänsä rakkauden loppuu tämä järjestely siihen.
Nyt olemme päivittäin yhteyksissä ja viestit kulkee. Mutta emme puutu toistemme tekemisiin, sen suuremmin. Emmekä ole muuttamassa missään vaiheessa yhteen. Kummankaan ei tarvitse tutustua toisen kavereihin, eikä sukuun, vaan olemme vain me.
Suhde toimii, mutta siihen pitää suhtautua samalla vakavuudella kuin ainakin parisuhteeseen. En suosittele, mutta antaa enemmän kuin ottaa..
[/quote]
Kiitos päivän nauruista ! Ei hän ole sinulle tilivelvollinen ja voi vain arvata mitä "järjestelyjä" hänellä onkaan...voi pyhä yksinkertaisuus
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:46"]
Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista järjestelmää voi hyvinkin järjestelmällisesti etsiä ja varmasti jotain löytää. Tässähän ei mitään sielun siskoja tai veljiä tai toista (parempaa) puoliskoa olla hakemassa, vaan helppoa naimakaveria, jonka kanssa voi myös syödä ja saunoa!
Kriteerinä siis, että ok näköinen, että sen kanssa kehtaa päivänvalon aikaankin liikkua.
Sitä elämänsä miestä tai naista ei niinkään voi etsimällä etsiä...onhan tuossa nyt maailmojen ero.
[/quote] Ongelma tässä on se, että useimmiten näkökulmat suhteen laadusta eivät kohtaa. Toinen haluaakin yhtäkkiä enemmän. Jos ei ihan heti, niin muutaman viikon päästä. Ja monille (varmasti suurimmalle osalle) myös ajatus siitä, että toinen etsii jotain "jonka voi heittää pois" tai jotain "joka ei ole sitoutumisen arvoinen" on erittäin luotansatyöntävä. Mutta joillakin onnistaa, ja toivon että Ap on yksi näistä :)
[/quote]
Komppi tälle. samoilla linjoilla. olisi todella vaikea aloittaa intiimia suhdetta mieheen, joka heti kärkeen toteaisi, että tämä on sitten vain tätä, että en tule ikinä sinuun sitoutumaan.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:46"]
Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista järjestelmää voi hyvinkin järjestelmällisesti etsiä ja varmasti jotain löytää. Tässähän ei mitään sielun siskoja tai veljiä tai toista (parempaa) puoliskoa olla hakemassa, vaan helppoa naimakaveria, jonka kanssa voi myös syödä ja saunoa!
Kriteerinä siis, että ok näköinen, että sen kanssa kehtaa päivänvalon aikaankin liikkua.
Sitä elämänsä miestä tai naista ei niinkään voi etsimällä etsiä...onhan tuossa nyt maailmojen ero.
[/quote] Ongelma tässä on se, että useimmiten näkökulmat suhteen laadusta eivät kohtaa. Toinen haluaakin yhtäkkiä enemmän. Jos ei ihan heti, niin muutaman viikon päästä. Ja monille (varmasti suurimmalle osalle) myös ajatus siitä, että toinen etsii jotain "jonka voi heittää pois" tai jotain "joka ei ole sitoutumisen arvoinen" on erittäin luotansatyöntävä. Mutta joillakin onnistaa, ja toivon että Ap on yksi näistä :)
[/quote]
Komppi tälle. samoilla linjoilla. olisi todella vaikea aloittaa intiimia suhdetta mieheen, joka heti kärkeen toteaisi, että tämä on sitten vain tätä, että en tule ikinä sinuun sitoutumaa.
[/quote]
Muutama kommentti. Ei kyse ole siitä, että hakee jotain ihmistä, joka ei ole sitoutumisen arvoinen. Kyse on siitä, että ei (ainakaan siinä tilanteessa ) usko olevansa itse valmis sitoutumaan keneenkään.
Toisaalta, ei sitä voi kukaan luvata, etteikö niin syviä tunteita kuitenkin syntyisi, että toispuoleinen tai molemminpuolinen sitoutumishalu kuitenkin ilmaantuu. Kuitenkin terve lähtökohta tällaisessa suhteessa olisi se, ettei kumpikaan odota seurustelusuhdetta.
No, jos itse vielä sinkkuunnun, tulen varmaan etsimään juuri tuollaista suhdetta. Tuo mitä kirjoitit toivomasi suhteen laadusta kertoo hyvin mitä haet. Jos lukisin tuon, olisin kiinnostunut. Se kuulostaa rehelliseltä. Onnea etsintääsi, ap!
Minä en ole sanonut että en tulisi ikinä sitoutumaan koska koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Se ettei toinen ole valmis sitoutumaan on helpotus myös toiselle joka ei ole valmis vielä sitoutumaan. Olen monet kerrat katsonut sivusta kun Ensin erotaan ja hetkessä otetaan se uusi kumppani kainaloon, lyödään kamat yhteen ja sitten itketään kun ei se mennytkään niin kuin haluttiin. Suhteet vaativat rehellisyyttä ja tilanteen tajua joten minulle tämä tilanne on loistava vielä toistaiseksi.
Jos olisin eronnut niin olisin hyvinkin tuollaisen suhteen kannalla, koska en halua uusperhettä enkä jaksaisi tai rohkenisikaan lapsettomilla viikoilla miehiä etsiskellä. Mutta mun kannalta ongelma olisi etten tietäisi miten tuo eroaa oleellisesti parisuhteesta. Jos kerran yhdessä viihtyy, tehdään mukavia asioita toinen huomioiden ja seksiäkin on. Uskollisuudesta en tinkisi sp-tautiriskin vuoksi. Ja pääseehän parisuhteestakin eroon jos löytää jonkun elämänsä rakkauden, eikä kaikki parisuhteessa olevat tavoittele yhteisasumista. Myös ihan ystävinä voi tulla loukkaantumista jos toinen ei ehdi nähdä tai unohtaa toisen merkkipäivät tms. Vai onko tämä vain yhdenlainen parisuhdemalli, on vain alusta sovittu että yhteiselämää ei suunnitella eikä aiota vanheta yhdessä?
19 jatkaa: Monilla naisilla on kokemusta miesten omistushalusta. Ainoa mikä sussa epäilyttää, on että pystytkö tosissaan sallimaan naiselle vapauden. Sinuna korostaisin ilmoituksessa, että ihan tosissaan et ole omimassa naista, etkä tule vahtimaan hänen muita mahdollisia miessuhteitaan, vaan teillä on vapaus muihin suhteisiin puolin ja toisin.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:05"]
En osaa kertoa miten tuollaista seuranhaku kirjoitusta voi kirjoittaa järkevästi mutta mielestäni tuossa jo esitit asian hyvin. Olen itse tuollaisessa suhteessa joka toimii loistavasti. Kumpikaan meistä ei halua sitoutua joten minunkin on helppo olla tuollaisessa suhteessa ilman että tarvitsee pelätä toisen odottavan liikoja. Vaatii tietenkin täyden rehellisyyden tunteistaan ja suoraa puhetta. Minulla on tainnut käydä tuuri kun olen tuollaisen miehen löytänyt elämääni. onnea etsintään! Eiköhän sinullekin oma löydy :)
[/quote]
Alkoiko teidän suhteenne ns. normaalia reittiä, eli baarista tms?