Kauhutarinoita!

>Ole 15v, kotona, vanhemmat n.1,5 km päässä naapureilla talkoissa
>Ei kinosta jään himaan t:mä
>Alkaa tulemaan ilta ja hämärää
>Isä soittaa että jäävät vielä saunomaan, ota jääkaapista safkaa ja syö
>IM_OK_WIT_DIS.avi
>Ota safka, lämmitä, mene.jpg olohuoneeseen katselemaan telkkaria ja syömään
>Syö, jää jumittamaan jotain todella hikistä dokumenttia Mussolinista
>Nukahda
>Tässä välissä kerrottakoon että olohuoneesta on vedettävä lasi ovi terassille, ja terassilta johtaa laatoitettu ''tie'' ulkovarastolle, jonka takana suuri vanha metsä, jossa parin neliömetrin kokoinen lammikko/lähde
>Herää
>TV vielä päällä, tunne että melko viileä olo.
>Tajuat että paitasi on märkä
>WTF?
>Huomaat että terassin ovi on auki, ja lattialla on vettä.
>Riku rantala sisälläni alkaa heräilemään.
>Ota hiilihanko mukaasi ja lähde tarkistamaan pihaa.
>Laatoitetulla tiellä on märkiä jalanjälkiä
>NOPE.png
>Juokse, lähes lennä takaisin sisään, ovi kiinni, lukkoon.
>Omaan huoneeseen yläkertaan, ovi visusti lukkoon ja nojatuoli vielä sen eteen (ihan kuin se jotain auttaisi)
>Soita porukoille, eivät vastaa.
>Koeta mennä nukkumaan.
>Kuule kun ulko-ovi käy, huojennu että vanhemmat tulivat ja nukahda.
>Aamu
>Herää siihen että eteisessä isä huutaa nimeäni.
>Mene alas
>Isä vihainen, eteisessä, olohuoneessa, keittiössä vettä semisti lattialla.
>Kysyy että miks vitussa en voi siivota jälkiäni, kertoo että tulivat juuri kotiin.
>NOPENOPENOPE!!
>Selitä isälle, ei oikein usko
>Äiti näyttää vaivaatuneelta
>Kertoo että kuullut huutoa lähteen suunalta metsästä joitakin kertoja aikaisemmin
>Lähdemme isän kanssa lähteelle, isällä ilmakko minulla puukko like a killer
>Pääsemme lähteelle, näemme siellä kellumassa valokuvan
>Isä ottaa valokuvan, katsoo sitä ja huomaan kuinka hänen verensä jäätyy
>Kuvassa meidän kotitalo, yöllä, keittiöstä
>BIGGEST NOPE EVER
>Poliisi juttu, muutto, äiti terapiaan, koulun vaihto, kaikki n.2kk aikana.
>Emme vieläkään tiedä mitä vittua tapahtui, emmekä vieläkään voi kunnolla puhua asiasta, tästä aikaa nyt 5 vuotta.

>Kaupungilla sodanaikainen rakennus jossa asui nainen, joka lähetteli rakkausviestejä venäläiselle sotilaalle
>sodan aikana ei yksikään kirje kuitenkaan liikkunut rajojen ulkopuolelle vaan palasi aina bumerangina
>kuoli sitten saatana
>kirjeet jäivät taloon
>Ihmiset nähneet tämän tuijottelemassa ikkunasta 12 aikaan aamupäivällä
>12 AIKAAN VITUN AAMUPÄIVÄLLÄ
>on siinäkin aika kummitukselle mulkoilla ikkunasta
>ai niin ei silmiä
>ihmiset häiriintyy
>ikkuna josta tiiraa naulitaan ja muurataan umpeen
>paikka on yksi vitun iso NOPE
>tässä päivällä siellä toimii asunnonvuokrauspiste jossa joku ilmeisesti mitään pelkäämätön henkilö istuu toimistossa ja TOIVOO asiakkaita
>kyseessä kuitenkin iso talo jota on rempattu
>kerran vietiin kirjeet pois
>niin paha metakka että korjausmiehet eivät uskaltaneet enää olla siellä
>kirjeet vietiin takaisin ja meno rauhoittui
>ovat siellä vieläkin
>ja se asuntovälittäjäparka

>tammikuu
>lunta ainakin puolimetriä
>asuimme pienessä kylässä isossa omakotitalossa melko syrjässä kalliilla asuinalueella
>omassa huoneessa ikkuna takapihalle ja takapihan seinämällä ikkunan vieressä tikkaat talon katolle
>ilta. menossa nukkumaan
>laita huoneesi verhoja kiinni ja katso ulos
>vaikka ulkona pimeää, niin erota hangessa jalanjälkiä
>jalanjäljet tulivat metsästä ja johtivat tikapuille
>kuumotukset vaan 2/5, koska tiedät faktaksi, että isä joskus tarpoo takapihan hangessa ja käy katolla ihan muuten vaan
<"isukin jälkiähän ne vaan :)"

>ilta
>mene huoneeseen valmistautumaan nukkumaan ja mene vetämään verhoja alas
>ulkona uudet tuoreet jäljet
>ne tulevat jälleen kerran metsästä. ne tulevat ikkunasi luo ja menevät sitten takaisin mistä tulivatkin
>kuumotukset 4/5, koska isä ollut koko päivän töissä ja äiti ei koskaan liiku talvella hangessa
>nuku yö todella huonosti
>näytä vanhemmille jäljet seuraavana päivänä. kaikki hämillään
>isä sitä mieltä, että kyseessä joku yön hiippari, joka huvikseen liikkuu muiden pihoilla
>käy tarkastelemassa jalanjälkiä tarkemmin
>ei ota selvää onko hiipparilla ollut edes kenkää, koska minkäänlaisia pohjakuvioita ei näy
>kengänkoko näyttää häiritsevän isolta (vähintään 50)

>taas vetämässä verhoja alas illalla ja ulkona näkyy uudet jäljet
>johtavat metsästä suoraan katolle
>isän kanssa katsomaan seuraavana päivänä, kun olet päässyt koulusta
>katolla ihan vitusti jälkiä ympäriinsä
>joku on kävellyt yön aikana katon joka ikisellä neliömetrillä, eikä kukaan meistä ollut kuullut mitään
>menkää alas
>jokaisessa kohdassa talon ympärillä kymmeniä senttejä lunta
>tajutkaa, ettei missään kohdassa näy, että katolta olisi tultu pois
Käteni tärisivät tätä muistellessani. Koskaan ei saatu selvillä kuka tai mikä siellä oli hiippaillut...

Vie meidät valoon!

En osaa vastata kysymykseesi, koska pasta, mutta yksi saari jolle ei kannata koskaan mennä on ruotsalainen Blå Jungfrun. Sillä on tärkeä rooli ruotsalaisessa kansantarustossa, jossa se kuvataan pahana ja maagisena paikkana. Saaren nimikin (suomeksi sininen neitsyt) oli alunperin merimiesten käyttämä ja sillä yritettiin pitää loitolla pahoja henkiä, jotka saarella asuivat.

Tiedetään myös, että ruotsalaiset noidat kokoontuivat saarella usein. Tästä on olemassa kirjoituksia jo vuodelta 1555. Yhä tänä päivänä ruotsalaiset uskovat vahvasti, että jos viet kiven mukanasi saarelta, tulet kärsimään pahasta onnesta niin kauan kunnes se palautetaan entiselle paikalleen. Itseasiassa Blå Jungfrunin lähistöllä sijaitseva Oskarshamnin kunta saa jatkuvasti paluupostina kirjeitä, joissa ihmiset suorastaan vaativat heitä palauttamaan ottamansa kivet takaisin paikoilleen. Samalla he varoittavat kauheista onnettomuuksista joita he ovat tämän myötä kohdanneet.

Saarella on valtava kivistä tehty labyrintti, jonka arvoidaan olevan satoja vuosia vanha. Uskotaan jopa, että se on reitti itse manalaan. Jonkinlainen portti saatanan ja tämän maailman välillä. On siis olemassa uskomus, että itse saatana asuisi Blå Jungfrunilla.

Ruotsalainen ammativalokuvaaja vietti saarella yönsä muutamia vuosia sitten. Saarella on vain yksi mökki ja ketä tahansa ei edes päästetä saarelle yöllä. Siellä ei siis virallisesti saa yöpyä. Mies kertoi hirvittävistä kokemuksistaan avoimesti Destination Truth ohjelmassa. Samaisen ohjelman tiimi vietti myös yönsä saarella hieman myöhemmin. Heille oli raportoitu, kuinka turistit kuulivat naisten ääniä (noidat mahdollisesti) tai jopa näkivät näiden haamuja. Tälläisiä paranormaaleja havaintoja on naurettavan paljon verrattuna siihen, että saarella ei asu ketään ja siellä käyntiä kontrolloidaan tarkasti. Tutkimusryhmä itsekkin koki samankaltaisia paranormaaleja ilmiöitä.

Onko saari sitten vain pala ruotsalaista vanhaa kansantarua, vai tapahtuuko siellä oikeasti jotain todella creepyä. En tiedä, mutta on toi vaan niin hemmetin kuumottava mesta etten koskaan mene.

Mua panettaa :(

HÖÖÖ

Kahdenkymmenenkahden ja puolen minuutin ajan John Nell oli istunut pöytänsä ääressä tuijottaen tyhjää paperia toivoen, että pian sille ilmestyisi sanoja. Ei, herra Nell ei saanut paperille yhtäkään sanaa, koska hänen pieni päänsä oli tyhjä. Hänen villeimmät unelmansa olivat kävelyä harmailla, muodottomilla massoilla, jotka koostuivat elämän tärkeistä asioista; siis numeroista seuraavaa raporttia varten. Siitä, kuka voittaisi ison pelin seuraavana lauantaina. Valot John Nellin elämässä vilkkuivat kuin kynttilät kaukaisuudessa. Ne osat hänen aivoistaan, joilla oli ollut edes pientä mielenkiintoa tai erilaisuutta olivat poistuneet hänen kirjoituksiensa takia, joita hän vielä mielessään pyöritteli. Hän uskoi, ettei koskaan edes löytäisi sanoja mielestään, eikä hän varmasti niitä enää keksisikään. Herra Nellin onneksi hänen ei tarvinnut selitellä mitään, koska hän ei tulisi elämään tätä iltaa pidemmälle. Hän tulisi kuolemaan kello 11:47.

Johnin kello oli antiikkia; se oli kello, joka tikitti ja kolahteli monotonisesti päivä toisensa jälkeen. Kyseinen kello oli Johnin mielestä oikein hyvä esimerkki hänen elämästään. Minuuttien ajan John vielä tuijotti haalistunutta paperia, joka oli keltaistunut huonon säilytyksen takia tupakoijan asunnossa, ennen kuin hän päätti nousta ylös. Olisi mahdollista, jos hän ei nyt olisi päättänyt nousta ylös, että hän olisi voinut vielä nousta ylös seuraavana päivänä. Oli kuitenkin todennäköisempää, että ylös nouseminen oli väistämätöntä, aivan kuten kellon tikityskin. Kello oli 11, joten Johnin oli aika valmistautua nukkumaan.

John oli saanut pyjamansa päälleen. Hän käveli sekaiseen keittiöön hänen rähjäisessä yksikerroksisessa kodissaan (jos sitä nyt edes kodiksi saattoi kutsua). Kun hän käveli jääkaapille nappaamaan itselleen maitoa tai ruosteenmakuista vettä, kuuli John äänen. Äänen, joka ei ollut normaalia. Se ei tullut siitä, että hänen naapurinsa O'Leary heitteli hänen ohutta vaimoaan ohuita seiniä pitkin, eikä siitä, että hän heitteli nyrkkiään vaimoaan kohden. Tämä oli huomattavasti lempeämpi ääni.

Herra Nell kuuli metallin kääntyilevän, hän kuuli kevyiden ketjujen raapivan hellästi vanhoja väkipyöriä, ja hän kuuli oven avautuvan. "Luultavasti naapurit laittoivat television päälle", John sanoi itselleen. Ajatus tyydytti häntä hetken aikaa.

Mutta ei, hän ajatteli otettuaan siemaisun vettä muistuttavasta kaljasta, jota joi mieluummin kuin hänen outoa vettään, ei, tämä ääni jatkui. Se ei kuulostanut värähtelevältä, surisevalta ääneltä, jonka hän oli kuullut tulevan hulppean elektroniikkakaupan ovelta. John lopetti juomisen ja kuunteli ääntä niin tarkkaan kuin vain pystyi, ja silloin hän kuuli kuiskauksia.

Etäisiä, ne olivat hyvin etäisiä hänen kuullessaan ne ensimmäisen kerran. Hän ei saanut selvää sanoista, eikä varsinkaan lauseista, eikä todellakaan niistä epämääräisistä virkkeistä joita he utelivat. Mutta ääni kasvoi, kuiskausten ääni kasvoi, kun ketjujen ja kauan sitten käytettyjen mekaniikkalaitteiden ääni läheni. Äänet lisääntyivät ja niin lisääntyivät Johnin pelotkin. John mietti niiden hetkien aikana, toisinaan ääneen ja toisinaan vain mielessään, että oliko jotain tulossa, että ketä se jokin oli tulossa hakemaan. Ja kun hän mietti, hän alkoi kuulla sanat kuiskausten takana.

Mutta ne eivät olleet sanoja, eivät ainakaan hänelle. Hänelle ne olivat kuvia, valokuvia. Hänelle jokainen sana miljoonien sanojen välissä tarkoitti muistoa, omaa ajatusta ja silloin hänen suurimmat pelkonsa nousivat pintaan. Hän peitti korvansa, mutta ääni vain jatkui. Se ääni hyökkäsi hänen korviensa kimppuun, eikä se jäänyt vain siihen. Hän tunsi läsnäolon. Hän kuuli sanat, ja metallisen kirskunnan, joka synkkasi täydellisesti hänen kellonsa ainutlaatuisen tahtimittarin kanssa. 11:36, hän katsahti kelloa, mutta niissä numeroissa ei yhtäkkiä enää ollutkaan mitään järkeä. John Nell huusi ja juoksi ja hakkasi päätään seinää vasten vaan saadakseen ne sanat, joilla ei ollut merkitystä mutta yhtäkkiä olikin, loppumaan. Sitten, kun herra Nell istui alas tyhjän kaljatölkkinsä ääreen kello 11:42, kaikki loppui.

Kaikki loppui hetkeksi. Rattaiden kirskuna, hänen kellonsa pulssi, hänen sydämensä pulssi, kellon liike, kaikki loppui. John kuuli sen äänen - ei - John kuuli kahden metallin läheisyydestä aiheutuvan läpitunkevan huudon ja John kuuli myös oman huutonsa. Hän ei tietänyt, kumpi oli kammottavampi. John Nell, kolmekymmentäkaksivuotias Fonz'Delin varajohtaja; John Nell, satakiloinen entinen high schoolin painonnostomestari, josta tuli hot dogien syömisen mestari; John Nell, mies, joka vietti kaksi kuukautta vankilassa huumeiden takia juoksi huoneeseensa niin lujaa kuin hän tanakoilla jaloillaan pääsi voidakseen mennä sänkynsä taakse itkemään.

Hänen itkunsa ei saanut metallin huutoa laantumaan, eikä sillä voinut estää väistämätöntä. Huuto, jonka John kuuli patjansa takaa, sai nyt seurakseen kiljuntaa. Se ääni sai Johnin muistamaan, kuinka heidän perheensä kissa oli kävellyt liian lähelle heidän takkaansa ja muuttunut tuhkakasaksi. John mietti, että tulisiko hänkin olemaan pian samanlainen, ja kello 11:44 John mietti, että mitä tuhkakasa tuntisi. Johnin ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli askelia.

Kello oli taas kerran jatkanut tikitystään. Sen tikityksen tahdissa ne jalatkin liikkuivat. Varmat ja raskaat, joskin nopeat jalat seurasivat kellon tahtia. John katsahti keltaisen sävyistä petiään keittiön oviaukon suunnalla, ja hän näki rytmikkään varjon liikkuvan lähemmäs. Johnin silmät laajenivat, mutta saapujan tahti ei lisääntynyt, ei, hänen tahtinsa vastasi vieläkin kellon kumeita lyöntejä. Hänen kätensä liikkuivat hallitusti asennosta seuraavaan, eikä se tahti koskaan lisääntynyt, eikä koskaan hillittänyt. Kello löi 11:46. ja John tiesi olevansa minuutin lähempänä loppuaan.

Raskaat askeleet jatkoivat matkaansa ovea kohden ja niiden myötä myös kirkuna kasvoi äänekkäämmäksi. Pelon kyyneleet virtasivat Johnin poskea pitkin, mutta John pysyi paikoillaan. Hän oli jähmettynyt pelosta ja uteliaisuudesta. Tai niiden kahden sairaasta yhdistelmästä. John katsoi, kuinka teräksinen paholainen lähestyi häntä. Sen silmät olivat kirkkaanpunaiset, ja ne olivat täynnä ilkikurista iloa ja järkyttävää uteliaisuutta. Olento otti lähes näkymättömän askeleen, kun kellokin otti omat näkymättömät askeleensa. Kello lähetti olennon kohti määränpäätään. John ajatteli silloin, että tämän oli pakko olla kuolema. Näin kaikkien syntisten tuli kuolla. John katsoi, kuinka hänen elämänsä vievä lähestyi hetki hetkeltä, vaikka jälkeenpäin John olikin varma, että jonkun toisen vuoro olisi millä tahansa minuutilla, minä tahansa päivänä. John pysyi paikoillaan ja viimeisen viidentoista kellon tikityksen aikana olento otti viimeiset viisitoista askelta Johnin luo.

Yhden askeleen päässä olento lävisti Johnin sydämen poramaisilla kynsillään. Johnin ruumis jäi makaamaan paikoilleen, ja hänen kasvoilleen jäi ikuisesti ilme, joka kertoi, että hän tiesi olleensa kuollut syntymästään saakka.

Olipa kerran av mamma. Hän meni pukukoppiin, jossa kuului "HÖÖ!". Mamma pelästyi. Se oli miehen ääni, mutta ketään ei näkynyt missään...
.
Mamma häipyi vikkelästi kotiinsa ja avasi avn. "Kummallisia ääniä, apua!!1!", hän tuhersi otsikoksi. "Hallusinaatioita", kirjoitti joku, "hakeudu hoitoon hullu!" "Provo", kirjoitti toinen. "Älä nyt ainakaan soita poliiseja, niillä on muutenkin niin pienet resurssit", kirjoitti kolmas.
.
Ehkä se ei ollutkaan mitään kummallista, mietti mamma, kun ketjua oli vierähtänyt muutamankymmentä viestiä. Mamma meni seuraavalla kerralla rauhallisin mielin pukukoppiin. Sen jälkeen mammasta ei kuultu enää mitään, eikä ruumista koskaan löydetty...

Miks, oi MIKSI JOKAINEN tän tyylinen ketju pitää pilata jollain vitun HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖLLÄ?
Menkää mulkut muualle runkkaa HÖÖNNE kanssa ja lopettakaa ketjujen pilaaminen!!
KIIIITOS!

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 01:41"]Miks, oi MIKSI JOKAINEN tän tyylinen ketju pitää pilata jollain vitun HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖLLÄ?
Menkää mulkut muualle runkkaa HÖÖNNE kanssa ja lopettakaa ketjujen pilaaminen!!
KIIIITOS!
[/quote]
Se on muotia. Ensi vuonna pilataan ketjut jollain muulla örinällä. Voit vaikka itse keksiä paremman, ja alkaa levittää sitä.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 00:45"]Mua panettaa :(
[/quote]
Ai kauhia. Mitens näin?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 01:41"]Miks, oi MIKSI JOKAINEN tän tyylinen ketju pitää pilata jollain vitun HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖLLÄ?
Menkää mulkut muualle runkkaa HÖÖNNE kanssa ja lopettakaa ketjujen pilaaminen!!
KIIIITOS!
[/quote]
Siksi koska höö on kamala juttu: joku höö mies oli ilmestynyt jonkun mamman pukukoppiin (taloyhtiön sauna?) ja äännellyt.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 02:29"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 00:45"]Mua panettaa :(
[/quote]
Ai kauhia. Mitens näin?
[/quote]
Tää vasta onkin creepyä, nyt pelotta ja panettaa.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 02:30"][quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 01:41"]Miks, oi MIKSI JOKAINEN tän tyylinen ketju pitää pilata jollain vitun HÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖLLÄ?
Menkää mulkut muualle runkkaa HÖÖNNE kanssa ja lopettakaa ketjujen pilaaminen!!
KIIIITOS!
[/quote]
Siksi koska höö on kamala juttu: joku höö mies oli ilmestynyt jonkun mamman pukukoppiin (taloyhtiön sauna?) ja äännellyt.
[/quote]

Niin? Ehkä toi sun mielestä on kovinkin pelottavaa, vaan kun siitä on ihan oma ketjunsa. Keskustelua hööstäsi voit jatkaa kaltaistesi kanssa siellä.

KIIIITOS!!

Hei mites tää nyt tähän meni!? Muutama hyvä tarina ja sitte ihme älämölöä!
-ap