(Muiden) röyhkeät lapset
Lapseni on pieni koululainen. Hänellä on paljon kavereita ja useimmille tuntuvat olevan yhteisiä mm. seuraavat käytöstavat:
- kylässä ollessa vaaditaan oma-aloitteisesti tarjoiluja
- leikeissä vaaditaan itselle parhaita leluja
- ei jakseta leikkiä pidempään yhtä leikkiä
- mielenkiinto ja puheenaiheet pyörivät enimmäkseen kännykkäpeleissä
- kommentoidaan suorapuheisesti kodin kokoa, sisustusta, siisteyttä jne.
- osoitetaan tylsistyneisyys epäkohteliaasti
- ei juuri koskaan kiitetä mistään
- kiukutellaan omille vanhemmille jos tulevat hakemaan
Oletteko huomanneet samaa tai tiedättekö oman lapsenne käyttäytyvän näin? Oma lapseni on opetettu ottamaan muut huomioon ja käyttäytymään kohteliaasti. Hän on saanutkin monilta aikuisilta palautetta siitä miten ihana lapsi hän on. Olen ylpeä, mutta ennen kaikkea iloinen hänen puolestaan siitä että hyvä käytös auttaa silottamaan hänen tietään elämässä.
Kommentit (51)
Itseäni ihmetyttää kuinka paljon lapset pelaavat. Meillä lapset ei pelaa. Suurinosa 8vuotiaan kavereista ei osaa leikkiä, piirtää, ulkoilla. Vääntelehtivät vain että miksei pelata.
Omat lapseni leikkivät, lukevat, piirtävät ja ulkoilevat paljon. Opettaja on kehunut kuinka laaja sanavarasto heillä on ja käyttävät ikäisikseen rikasta kieltä.
Suurimmalla osalla 8v kavereista on myös rahaa niin, että joka päivä koulun jälkeen saa käydä ostamassa karkkipussin itselleen. Meillä lapsi tästä kiukkuaa,sillä hän saa rahaa vain todella harvoin.
Tuokin on vähän sellainen asia,ikinä pysty oleen kenellekään mieliksi.Aina mättää joku.Jotkut muksut ei lähde ees hakee mitään koulun jälkeen ja ehkä parempi. Koti on hklökoht.pleissi.Pitäisi rauhoittaa ihan kokonaan ketään sinne ees tuoda.Muksujen Kaa myös aikuisten ei ne osaa olla jotkut ees kotonaan, kun aina mennään..Säälittävää.
Lapsissa on jo pienenä piirteitä joita ei uskoisi olevan, ylimielisyyttä, kiukuttelua,jankuttamista ja näsäviisastelua vieraalle ihmiselle, lapsi 4 luokalla joten luulisi jo osaavan käyttäytyä vieraita kohtaan, tätä välillä ihmettelen.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on edelleenkin hyvät välit niihin lapsiin,joille aikoinaan uskalsin sanoa, että tuo ei käy.
Lapseni ja ystävänsä ovat jo 20 -25v
Juuri näin. Samat sanat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytöstavat on tietenkin hyvä olla. Toinen juttu on sitten se,että osa lapsista ovat luontaisesti herkkiä ja muut huomioon ottavia, havainnoivat ympäristöä jne. Sitten on heitä, jotka rohkeasti ovat omia itsejään, pohtivat asioita itsensä kautta ja ovat mitä ajattelevat. Molemmat lapset kyllä loppupeleissä oppivat käytössäännöt, mutta kumpi ihmistyyppi on se johtajatyyppi? Se joka argumentoi rohkeasti yliopiston luennolla? Se joka ajattelee kriittisesti? Niinpä niin.... Toinen ihmistyyppi on se nice guy/hiljainen hissukka, jonka yli kävellään tai joka vähintäänkin kulkee vain muiden perässä lähes lampaana.
Tämä on totta. Röyhkeys ei ole hyvä piirre mutta fakta on se, että ne röyhkeät, oman tilansa ottavat ja äänekkäät pääsevät pisimmälle juurikin siksi, että eivät ole liian kilttejä ja muita huomioivia. Tämä on ikävä tosiasia eikä siksi ihmetytä yhtään jos vanhemmat kannustavat lastaan tähän suuntaan. Ei muutos ole kenenkään yksittäisen vanhemman käsissä vaan yritysjohtajien ja rekrytointiyksiköiden, joten suuntaa palautteesi sinne.
Minä ainakin olen vain tyytyväinen, että lapseni on äänekkäämpi, rohkeampi ja ulospäinsuuntautuneempi kuin minä koska koen, että olisin itsekin pärjännyt nykyajan työmarkkinoilla paremmin jos vaatisin enemmän ja ottaisin oman tilani röyhkeämmin. Kykyä johtaa eli pomotella toisia ja rohkeasti ottaa johtoasema ryhmissä arvostetaan ja jos on liian hissukka on aina siinä seuraajan asemassa eikä nouse korkeimpiin asemiin.
Äänekäs, rohkea ja ulospäinsuuntautunut lapsi voi hyvinkin olla ystävällinen ja kohtelias, muut huomioon ottava. Sosiaalinen älykkyys vie pitkälle tulevaisuuden työelämässä.
Mulla meni maku jo lapsen 6-v. synttäreillä joihinkin ”kavereihin”. Tiedän, etteivät noin pienet vielä välttämättä osaa käytöstapoja, mutta varmasti jotain osviittaa tulevasta antaa, jos tulee toisen lapsen syntymäpäiville julistamaan kovaan ääneen, että tämä kakku on pahaa ja että hänen omilla synttäreillään tulee olemaan paljon hauskempaa, ja SINUA (synttärisankari) ei muuten ole kutsuttu sinne. Lisäksi yleistä marinaa ja nurinaa kaikesta ”en haluu leikkii tätä kun mä en tykkää” ja kun availtiin lahjoja, niin sai kilarit, kun hänen antamansa lahja ei ollutkaan spektaakkeli numero yksi.
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kauhea vieras
Esim. kaupoissa, kirppiksillä, tms. lapset ei käytä koronamaskeja eivätkä piittaa turvaväleistä...
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni maku jo lapsen 6-v. synttäreillä joihinkin ”kavereihin”. Tiedän, etteivät noin pienet vielä välttämättä osaa käytöstapoja, mutta varmasti jotain osviittaa tulevasta antaa, jos tulee toisen lapsen syntymäpäiville julistamaan kovaan ääneen, että tämä kakku on pahaa ja että hänen omilla synttäreillään tulee olemaan paljon hauskempaa, ja SINUA (synttärisankari) ei muuten ole kutsuttu sinne. Lisäksi yleistä marinaa ja nurinaa kaikesta ”en haluu leikkii tätä kun mä en tykkää” ja kun availtiin lahjoja, niin sai kilarit, kun hänen antamansa lahja ei ollutkaan spektaakkeli numero yksi.
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Aivan kammottavaa! Voisiko joku vanhempi jonka lapsi käyttäytyy näin, kertoa vähän omia ajatuksiaan?
Tähän olisi tosiaan kiva kuulla tällaisten lasten vanhempien kommentteja.
Lapsen käytös ja puheet heijastavat niitä asioita joista kotona puhutaan ja mitkä kotona on tärkeitä. Jos kotona esim koko ajan puheissa on arvostella muiden painoa ja ulkonäköä, niin lapsi oppii että näihin tulee kiinnittää huomiota ja lausua niistä mielipide. Samoin pienen/ ruman asunnon ihmettely kuvastaa että kotona arvostetaan vaurautta ja että sisustuksessa seurataan kunkin hetken trendejä.
Ei lapsi opi huomioimaan muita, jos kotona ei puhuta miltä toisista tuntuu ja puhuta muista ihmisistä empaattisesti. Esim meillä esikoinen on hyvin nirso. Pienempänä hän myös ilmaisi tämän isoon ääneen että ruoka on pahaa. Nyt ollaan mietitty miltä kokista mahtaa tuntua ja miksi ei ole hyvä huudella kovaan ääneen että onpa pahaa ruokaa. Vaihtoehtoisina tapoina on mietitty että maistaa vähän tai sanoo ettei ole nälkä eikä syö ja kiittää tarjouksesta kohteliaasti.