Kavereihini ei kuulu lainkaan amiksia!
Huomasin tässä juuri, etten tunne yhtään vain ammatillisen koulutuksen tai peruskoulun käynyttä, jota pitäisin kaverinani. Ystäväpiirini koostuu lähinnä muista humanisteista, yhteiskuntatieteilijöistä ja taidealan ihmisistä. Muutama kauppiksen käynyt, luonnontieteilijä ja tietojenkäsittelytieteilijä kuuluu myös joukkoon. Sitten on yksittäisiä muiden alojen edustajia. Vanhimmat kaverini ovat tuttuja esikoulusta, pääosa opiskeluajoilta ja osa harrastuksista. Minulla on mielestäni normaali määrä kavereita: synttäreilläni oli kolmisenkymmentä minulle läheistä vierasta
Elänkö jonkinlaisessa kuplassa? Onko muita samanlaisessa tilanteessa?
Kommentit (66)
Jokaiselle muodostuu tuttavapiiri omien intressien perusteella. Omaani kuuluu myös ns. alemman sosiaaliluokan omaavia, vaikka itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
Haluan monipuolisen kuvan maailmasta joka hetki ja siksi näin. Jokaisella on jotain annettavaa, on mottoni. En arvota ihmistä koulutuksen mukaan ja siksi on tasaisesti kaikenlaisia.
Perusasiat eli rehellisyys ja luottamus kun on kohdallaan, niin tulen toimeen. Ei tarvitse joka sivistyssanaa käyttää.... tai edes ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:26"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:17"]
Mitä kautta heihin edes tutustuisit....?
[/quote]
Niinpä! Kolmikymppisenä ei ole muutenkaan erityisen helppoa saada uusia kavereita, ja tuntuu että kiinnostuksenkohteeni eivät oikein mene yksiin ammatillisten kanssa. En tietenkään seulo kavereita koulutustaustan mukaan, mutta niin vain kiinnostavat tyypit tapaavat olla korkeasti koulutettuja.
Omat vanhempani ovat muuten duunareita/alempia toimihenkilöitä, ja niin ovat monen akateemisen kaverinikin. Tämä osoittaa, että Suomessa sosiaalinen liikkuvuus on ainakin ollut hyvällä mallilla. -ap
[/quote]
Niin, mutta onko sun työpaikalla paljon amiksen käyneitä tai harrastuksissa tms.?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:28"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:13"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:05"] Mullakin on vain yliopiston tai amk:n käyneitä kaveripiirissä. [/quote] Oletko koskaan ajatellut, että tämä voisi olla ongelma? -ap [/quote] Jaa, miksi olisi ongelma?
[/quote]Kun on kavereina erilaisia ihmisiä, altistuu erilaisille näkökannoille. Kärjistäen: voisi olla virkistävää tuntea ainakin joku, joka äänestäisi persuja (vaikka arvot eivät varmaan menisikään meillä yksiin). -ap
[/quote]
No seukkasin kerran hetken amiksen kanssa, joka ei tiennyt, mitä tarkoittaa optimistinen, mutta oli muuten oikein lämmin ja mukava tyyppi.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:29"]
Jokaiselle muodostuu tuttavapiiri omien intressien perusteella. Omaani kuuluu myös ns. alemman sosiaaliluokan omaavia, vaikka itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
[/quote]Mikä intressi on kyseessä? -ap
Mun kavereihin ei kuulu kun elämämkoululaisia. Jostain syystä.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:26"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:17"] Mitä kautta heihin edes tutustuisit....? [/quote] Niinpä! Kolmikymppisenä ei ole muutenkaan erityisen helppoa saada uusia kavereita, ja tuntuu että kiinnostuksenkohteeni eivät oikein mene yksiin ammatillisten kanssa. En tietenkään seulo kavereita koulutustaustan mukaan, mutta niin vain kiinnostavat tyypit tapaavat olla korkeasti koulutettuja. Omat vanhempani ovat muuten duunareita/alempia toimihenkilöitä, ja niin ovat monen akateemisen kaverinikin. Tämä osoittaa, että Suomessa sosiaalinen liikkuvuus on ainakin ollut hyvällä mallilla. -ap [/quote] Niin, mutta onko sun työpaikalla paljon amiksen käyneitä tai harrastuksissa tms.?
[/quote]
Ei ole. -ap
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:16"]Niin kai se riippuu vähän missä alueellakin asut. Ja kuinka hyvätuloisista perheistä kaverisi tulee. Itse olen yo merkonomi ja minulla on kavereina niin vain lukion käyneitä/ kesken jättäneitä ja yliopiston käyneitä tai amk n suorittaneita kavereita. Kaikki ihan samanlaisia ihmisiä. Btw yliopisto ihmiset ovat ainakin tähän mennessä tehneet vähemmän aikaa palkka töitä kun nämä toiset. Että ei piä aatella että kouluttamattomat" jotenkin vaan lusmuilis. Korkeakouluihin on nykyään vaikea päästä ja ehkä kaikilla ei ole sitä sukua tukemassa kouluun pääsyä taloudellisesti kuin toisilla. Ja jos vihdoin pääsee, se on ollut kovan työn ja tuskan takana. Kyllä harmittaa, kun tietää joidenkin saavan asiat niin helpolla. No itse lohdutan itseäni näin. Jos ei olisi köyhiä/ keskituloisia ei olisi rikkaitakaan.
[/quote]
"ehkä kaikilla ei ole sitä sukua tukemassa kouluun pääsyä taloudellisesti kuin toisilla" Mitä ihmettä tällä tarkoitat? Selventäisitkö kommenttiasi?
.
Emme elä missään jenkeissä, täällä koulutus on kyllä ilmaista? Huonoin tekosyy sille, ettei joku pääse yliopistoon.
.
Vaikka itse tulenkin varakkaasta perheestä, ei se vaikuttanut mitenkään siihen, että pääsin vuosi sitten sisään oikikseen. Pidin lukion jälkeen kaksi välivuotta tehden töitä, ja töiden lomassa luin pääsykokeisiin. Asuin myös omillani, eivätkä vanhempani tukeneet minua taloudellisesti.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:29"]
Jokaiselle muodostuu tuttavapiiri omien intressien perusteella. Omaani kuuluu myös ns. alemman sosiaaliluokan omaavia, vaikka itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
[/quote]Mikä intressi on kyseessä? -ap
[/quote]
Enkö jo kertonut oman intressini? Haluan siis olla tekemisissä maailman monipuolisen hahmottamisen takia ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa.
En voi tietää muiden intresseistä tarkalleen. Mutta joillekin tuntuu olevan tärkeää kuulua ulkoisesti tiettyyn viiteryhmään. Eli käydään vaikka golfaamassa ja lomaillaan Nizzassa ja tuttavapiiriin ei missään tapauksessa voisi kuulua lähikapakan Jaska!
Eli pidän tämän, että jokainen intressiensä mukaan.
Tuossa varmaan viitataan joko maksullisiin valmennuskursseihin tai siihen, että saa asua vanhempien luona tai vanhempien kustannuksella, kun lukee pääsykokeisiin. -ap
Tunnen vain pultsareita, olen itse ennen kaikkea muuta pultsari.
Voi ei Ap. Olet pahassa jamassa. Sinun on heti koulujen auetessa lähdettävä kiertelemään amiksissa katsomassa sitä eksotiikkaa. Samaten suosittelen työhöntutustumista eri duunariammatteihin ja juteltava duunareiden kanssa. Huomaat miten perustavanlaatuinen ero akateemisten ja duunareiden välillä on. Sinulla on tietysti muitakin aukkoja sivistyksessä? Täällä Pohjantähden alla on varmaankin lukematta?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:29"]
Jokaiselle muodostuu tuttavapiiri omien intressien perusteella. Omaani kuuluu myös ns. alemman sosiaaliluokan omaavia, vaikka itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
[/quote]Mikä intressi on kyseessä? -ap
[/quote]
Enkö jo kertonut oman intressini? Haluan siis olla tekemisissä maailman monipuolisen hahmottamisen takia ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa.
En voi tietää muiden intresseistä tarkalleen. Mutta joillekin tuntuu olevan tärkeää kuulua ulkoisesti tiettyyn viiteryhmään. Eli käydään vaikka golfaamassa ja lomaillaan Nizzassa ja tuttavapiiriin ei missään tapauksessa voisi kuulua lähikapakan Jaska!
Eli pidän tämän, että jokainen intressiensä mukaan.
[/quote]
Sori, ymmärsin väärin. Luin tuon viestisi niin, että sinulla on intressejä (mielenkiinnonkohteita), joista sekä amikset että akateemiset ovat kiinnostuneita, ja että tutustut eri koulutustaustaisiin ihmisiin sitä kautta. Tällainen intressi voisi olla esimerkiksi agility tai lintujen bongaus.
Tuntuu siltä, että muutenkin sosiaalisten, ekstroverttien ja muista ihmisistä kiinnostuneiden on helpompaa solmia ystävyyssuhteita myös muista taustoista tuleviin ihmisiin. Minä en lähtisi edes siinä lähibaarissa jututtamaan vieraita ihmisiä siinä toivossa, että meistä voisi tulla kavereita. -ap
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:38"]
Tällaiset ketjut tuntuvat jotenkin todella säälittäviltä. Omat vanhempani ovat juristeja ja minä oken ekonomi. Kaveripiiriini kuuluu tasaisesti kaikenlaisen koulutuksen läpikäyneitä. Mitä väliä koulutuksella on ystävyyssuhteessa? Eikö sinulla ole kavereita ala-asteelta, harrastuksista ja muualta kuin koulusta?
[/quote]
Kuten aloituksessani jo mainitsin, vanhimmat kaverini ovat jo esikoulusta. Heidän kanssaan tuli käytyä myös samaa yläkoulua ja lukiota, ja kaikki meidän porukastamme jatkoivat eri korkeakouluihin, niin kuin lukion jälkeen on tapana. Harrastan aika paljon kaikenlaista, mutta harva harrastukseni on erityisen sosiaalinen. Suurin osa ystävistäni on opiskelun ja ainejärjestötoiminnan kautta tuttuja. Työni edellyttää korkeakoulututkintoa, joten työkavereinakaan ei amiksia ole
Koulutustausta tuskin on kenellekään kynnyskysymys ystävyyssuhteita solmittaessa, mutta kuten joku jo huomautti, koulutustausta ennustaa kuitenkin yhteisiä puheenaiheita ja kiinnostuksenkohteita, arvoja, makua, vuorovaikutustyyliä ja muita asioita, joilla on merkitystä. Siksi en pidä aivan mahdottoman kummallisena sitä, ettei minulla ole amiskavereita. -ap
Tuo nokittelu eri koulutustaustojen keskinäisestä paremmuudesta on muuten naurettavaa eikä liity tähän ketjuun millään tavalla. -ap
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:29"]
Jokaiselle muodostuu tuttavapiiri omien intressien perusteella. Omaani kuuluu myös ns. alemman sosiaaliluokan omaavia, vaikka itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
[/quote]Mikä intressi on kyseessä? -ap
[/quote]
Enkö jo kertonut oman intressini? Haluan siis olla tekemisissä maailman monipuolisen hahmottamisen takia ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa.
En voi tietää muiden intresseistä tarkalleen. Mutta joillekin tuntuu olevan tärkeää kuulua ulkoisesti tiettyyn viiteryhmään. Eli käydään vaikka golfaamassa ja lomaillaan Nizzassa ja tuttavapiiriin ei missään tapauksessa voisi kuulua lähikapakan Jaska!
Eli pidän tämän, että jokainen intressiensä mukaan.
[/quote]
Sori, ymmärsin väärin. Luin tuon viestisi niin, että sinulla on intressejä (mielenkiinnonkohteita), joista sekä amikset että akateemiset ovat kiinnostuneita, ja että tutustut eri koulutustaustaisiin ihmisiin sitä kautta. Tällainen intressi voisi olla esimerkiksi agility tai lintujen bongaus.
Tuntuu siltä, että muutenkin sosiaalisten, ekstroverttien ja muista ihmisistä kiinnostuneiden on helpompaa solmia ystävyyssuhteita myös muista taustoista tuleviin ihmisiin. Minä en lähtisi edes siinä lähibaarissa jututtamaan vieraita ihmisiä siinä toivossa, että meistä voisi tulla kavereita. -ap
[/quote]
Jotkut moittivat minua jopa ylisosiaaliseksi. Eli saatan jututtaa vaikka ketä naapurin alkkista ja kavereitakin on tullut. Ihmiset helposti dissaavat toisen, joka ei ole ulkoisesti täysin kuosissa. Ei kannattaisi! Todella fiksuja, auttavaisia ja kaikin puolin hienoja ihmisiä on sellaisissa, joista ihan äkkipäätä ulkoisen olemuksen perusteella ei niin päättelisi.
(Jos on niin rajoittunut, että näin ajattelee)
Tosiaan intresseillä en tarkoittanut varsinaisia harrastuksia. Meillä on koira, joten sitäkin kautta on kyllä tullut tuttavapiiriä.
Minulla on ystävinä lähinnä vain mielenterveysongelmaisia, alkoholisteja ja rikollisia. Mieheni on kaikkia niitä kolmea :D Ehkä 3 tervettä ystävää? Ehkä... Mut suurin osa on alkkiksia ja kaikki nyt hieman neurolepteja syö. Terveet on tylsiä. Helvetin tylsiä... Mikään ei oo sen hauskempaa kuin ottaa vähän kuppia ja suunnitella rikos josta ei jää kiinni. Silleenhän se nykyinenkin mies mut hurmasi. Nykyään tuntuukin siltä, että jos ylipäätään haluaa mun kaveriksi niin kyllä yksi väkivaltarikos pitää olla. Muuten ollaan ihan tavallisia äitejä ja isiä... joo ei olla :D
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 19:51"]
Mielestäni kauppis kyllä on juuri amis jos oikein ymmärsin että kauppakoulua tarkoitit?
[/quote]Kauppakorkeakoulua. -ap
Minäkään en tunne yhtään amista. No, yhden uudehkon kaverin mies on amis. Muuten en muita tunne.
.
Lukion käymättömän insinöörin tunnen. Selvästi yleissivistyksestä huomaa, ettei ole lukiota käynyt. (Oikeinkirjoitus heikompaa, ei osaa kuin englantia kielistä, historiaa ei juuri tunne, ihmisen biologian tuntemus heikompaa)
Jos 30 kaveria ei ole normaali määrä, niin mikä on?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:19"]