Lue keskustelun säännöt.
Miksi on niin hyväksyttävää tuomita aikaisin vakiintuneet?
19.06.2015 |
Olen nainen joka tykkää seksistä, mutta vain tutun kumppanin kanssa. En voisi kuvitella harrastavani seksiä ilman suhdetta, ihan siksi että ajatus on ahdistava, ei siksi että näkisin asiassa moraalista ongelmaa. Menin 22-vuotiaana ensimmäisen oikeasti vakavan parisuhteen myötä naimisiin, lyhyempiä teiniseurusteluita oli ollut aiemminkin.
Emme ole uskovaisia ja asumme Etelä-Suomessa, joten valintamme ei ole kovin tavallinen. Kukaan kavereistani ei edes mieti avioliittoa vielä. En itse (tietenkään) näe asiassa ongelmaa, mutta tuntuu pahalta miten he ovat arvostelleet valintaamme ja povaavat kolmenkympin kriisiä, eroa, menetettyä nuoruutta ja pettämistä. Eivät ilkeämielisesti, vaan ihan vaan faktana.
Miksi tätä pidetään ihan hyväksyttävänä? Jopa häissämme täysin selvin päin oleva serkku arvosteli ja ihmetteli, eikä kukaan sanonut mitään. Monet positiivisetkin kommentit ovat olleet luokkaa "hyvä että teette mitä haluatte, ei se avioero niin paha ole".
Mietin vain miten epäsopivana pidetään myöhäisen vakiintumisen ja irtoseksin tuomitsemista...
Kommentit (43)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:42"]
Jokainen tyylillään. Itse henkilökohtaisesti en ikinä olisi voinut kuvitella meneväni nuorena naimisiin. Olen ollut liian menevää sorttia edes rakastumaan kehenkään niin kovasti. Minulle tärkeämpiä asioita ovat olleet työ, matkustelu ja ystävät. Haluan nauttia elämästäni rauhassa ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Olen vielä itsekäs nuori nainen.
En ole naimisiin menevää tyyppiä, jos semmoiseksi nyt voidaan sanoa. Se ei koskaan ole ollut mulle pakollinen asia unelmissakaan. Mä ehdin kyllä, ajattelen. Tai jos en, niin se on tarkoitettu niin. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden ja ovat onnellisia suhteissaan saman henkilön kanssa.
Itse en ole vielä edes tosirakkautta kohdannut. Odotan, että se veisi jalat alta. Sitten ehkä joskus naimisiin jos niikseen on.
[/quote]
Nuorena solmittu parisuhde ei millään tavalla estä nauttimasta työstä, ystävistä ja matkustelusta. Tai tekemästä sellaisia asioita, joista nauttii. Paitsi tietenkin, jos nauttii irtosuhteista, niin sitten voi olla ongelma. #11
[/quote]
En tiedä luitko koko tekstiä, sanoin että ne ovat olleet MINULLE henkilökohtaisesti tärkeämpiä asioita, koska haluan nauttia elämästäni itsekkäästi. Lisäksi kerroin, etten ole edes kohdannut henkilöä, jonka kanssa menisin naimisiin.
Naimisissaolo ja sitoutuminen eivät tietenkään ole este yhtään millekään. Kerroin vain omista kokemuksistani ja näkemyksistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:42"]
Jokainen tyylillään. Itse henkilökohtaisesti en ikinä olisi voinut kuvitella meneväni nuorena naimisiin. Olen ollut liian menevää sorttia edes rakastumaan kehenkään niin kovasti. Minulle tärkeämpiä asioita ovat olleet työ, matkustelu ja ystävät. Haluan nauttia elämästäni rauhassa ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Olen vielä itsekäs nuori nainen.
En ole naimisiin menevää tyyppiä, jos semmoiseksi nyt voidaan sanoa. Se ei koskaan ole ollut mulle pakollinen asia unelmissakaan. Mä ehdin kyllä, ajattelen. Tai jos en, niin se on tarkoitettu niin. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden ja ovat onnellisia suhteissaan saman henkilön kanssa.
Itse en ole vielä edes tosirakkautta kohdannut. Odotan, että se veisi jalat alta. Sitten ehkä joskus naimisiin jos niikseen on.
[/quote]
Noinhan sen pitäisi mennä, että ihmiset tekisivät valintoja sen mukaan mikä itselle sopii ja tiedostaisivat että on erityyppisiä ihmisiä.
Kuten sanottu, ei minua ihmetytä se, että jotkut ovat erilaisia. Ihmetyttää miksi nuorena avioituneen suhteen kritisoiminen on niin sallittua.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:42"]
Jokainen tyylillään. Itse henkilökohtaisesti en ikinä olisi voinut kuvitella meneväni nuorena naimisiin. Olen ollut liian menevää sorttia edes rakastumaan kehenkään niin kovasti. Minulle tärkeämpiä asioita ovat olleet työ, matkustelu ja ystävät. Haluan nauttia elämästäni rauhassa ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Olen vielä itsekäs nuori nainen.
En ole naimisiin menevää tyyppiä, jos semmoiseksi nyt voidaan sanoa. Se ei koskaan ole ollut mulle pakollinen asia unelmissakaan. Mä ehdin kyllä, ajattelen. Tai jos en, niin se on tarkoitettu niin. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden ja ovat onnellisia suhteissaan saman henkilön kanssa.
Itse en ole vielä edes tosirakkautta kohdannut. Odotan, että se veisi jalat alta. Sitten ehkä joskus naimisiin jos niikseen on.
[/quote]
Nuorena solmittu parisuhde ei millään tavalla estä nauttimasta työstä, ystävistä ja matkustelusta. Tai tekemästä sellaisia asioita, joista nauttii. Paitsi tietenkin, jos nauttii irtosuhteista, niin sitten voi olla ongelma. #11
[/quote]
Itse kyllä muistan, että nuorena parisuhteen solmineet ei enää pahemmin tapailleet kavereitaan ja matkustelleet kavereiden kanssa. Kyhnäsivät poikkiksen kanssa ja toki olivat innoissaan, kun saivat harrastaa seksiä ihan koska tahansa ja niin paljon tahansa. Lapsia tuli yleensä aika aikaisin. Työstä toki pystyivät nauttimaan, mutta elämä oli sellaista pikkuaikuista. Järjestettiin pariskuntailtoja ja kerättiin määrättyä astiasarjaa, millä katettiin pöytä, kun kaveripariskuntia tuli kylään ja vaihdettiin leipomavinkkejä ja sisustettiin yhteistä kämppää. Siinä se heidän elämä pyöri.
Itse taas olin monen mielestä omituinen,koska minua ei pariutuminen tippaakaan kiinnostanut. Joten eipä tuota ihmiset ole koskaan tyytyväisiä toisten ratkaisuihin. Minä sain kuulla jatkuvasti, että olen nirso ja jään ilman miestä ja ota nyt joku itsellesi. Mutta en halunnut ottaa jotain ja elää jonkun kanssa, jonka en kokenut vievän jalkojani alta. Olin mieluummin yksin ja elin täyttä elämää sinkkuna. Olin jo ajatellut, että olen ikisinkku ja elän koko elämäni yksin ja se tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.
Kunnes tuli se mies, joka vei jalat alta. Ja sitten se ympäristön ränkytys alkoikin taas. Liian nopeaa naimisiin ja epätoivoinen vanhapiika otti vain jonkun ja ero tuosta tulee kohta ja ei tuo voi onnistua.
Eli suo siellä, vetelä täällä. Harva pystyy elämään niin, että jollakin ei olisi jotain valittamista.
Tunnen monta paria, jotka ovat vieläkin yhdessä, vaikka menivät naimisiin nuorina ja ikää meillä on päälle50v
Uskoakseni parisuhteessa eläminen on helpompaa, jos molemmilla on jo jonkin verran elämänkokemusta ja kokemusta myös ihmissuhteista. Tärkeintä on kuitenkin halu yrittää.
Me ei onneksi kuultu mitään tuollaisia kommentteja, mutten yhtään ihmettelisi jos vastaavia ajatuksia olisi monilla ollut. Tapasimme miehen kanssa opiskelijariennoissa 20-vuotiaina, puolen vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja naimisiin 23-vuotiaina. Parin vuoden päästä syntyi eka lapsi, ja oltiin kaveripiirin ekat näissä asioissa. Tästä huolimatta on saatu hankittua koulutus (FM ja FT), asuttu välillä monta vuotta ulkomailla ja yhdessä ollaan edelleen, ollaan nyt 39. Vanhemmillamme ollut aikoinaan samanlaiset vaiheet (kaikki akateemisia, lapset saatu alle 3-kymppisinä, ei eroja) joten meille tämä tuntui siinäkin mielessä ihan luontevalta ratkaisulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menin naimisiin 4v seurustelun jälkeen 23 vuotiaana, ja en oikeastaan ole kuullut (päin naamaa) tällaista spekulointia ollenkaan. Asun pääkaupunkiseudulla ja olen (nykyään) korkeasti koulutettu. Suurinosa kavereista ei ole edelleenkään edes parisuhteessa, mutta koen että on ihan normaalia ettei ihmisten elämät mene samaan tahtiin. Osa sinkku kavereista pelkää lapsettomaksi jäämistä, osa ei haluaisi edes miettiä seurustelua. Samoin seurustelevilla osa suhteista kestää osa ei. Ei näihin mielestäni ole mitään kaavaa.
Meidän avioliitto toimii kyllä edelleen hyvin, lapsikin on ja toinen tulossa. Koulut kävin suunnilleen loppuun ennen ennen ensimmäistä lasta, loppuun äitiyslomalla. En tiedä miksi katkeroituisin jotenkin muita enemmän? Ero voi tulla kenelle vain, oli suhde pitkä tai ei. Olen tehnyt valintani sen mukaan, mikä tekee minut onnelliseksi. En lykkäisi naimisiinmenoa siksi, että jonkun arvauksen mukaan erotaan kuitenkin. Kyllä ne kolmekymppisenä naimisiin menevätkin voivat erota! Elämä ei kerro etukäteen, mitä on tulossa.
Ap sano niille kavereille/tuttaville, että kiitos manailuista, mutta katsotte mieluummin itse mitä tulevaisuus tuo :)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:51"]
Ottamatta kantaa teidän tapaukseen, huomautus että ei kyse välttämättä ole tuomitsemisesta vaan ihan vain säälistä, huvittuneisuudesta yms. ..
[/quote]
Voit käyttää mitä sanaa haluat, mutta se ei muuta peruskysymystä - eli miksi on ok kommentoida negatiivisesti tätä, mutta jos haluaa ääneen ilmaista säälinsä ja huvittuneisuutensa siitä että kaverilla on ollut paljon irtosuhteita eikä ole kolmekymppisenä löytänyt puolisoa, on asia ihan eri.
Tuon säälijutun olen kuullut ennenkin. En ihan ymmärrä mitä pitäisi sääliä, ehkä sinä voit valaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:42"]
Jokainen tyylillään. Itse henkilökohtaisesti en ikinä olisi voinut kuvitella meneväni nuorena naimisiin. Olen ollut liian menevää sorttia edes rakastumaan kehenkään niin kovasti. Minulle tärkeämpiä asioita ovat olleet työ, matkustelu ja ystävät. Haluan nauttia elämästäni rauhassa ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Olen vielä itsekäs nuori nainen.
En ole naimisiin menevää tyyppiä, jos semmoiseksi nyt voidaan sanoa. Se ei koskaan ole ollut mulle pakollinen asia unelmissakaan. Mä ehdin kyllä, ajattelen. Tai jos en, niin se on tarkoitettu niin. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden ja ovat onnellisia suhteissaan saman henkilön kanssa.
Itse en ole vielä edes tosirakkautta kohdannut. Odotan, että se veisi jalat alta. Sitten ehkä joskus naimisiin jos niikseen on.
[/quote]
Nuorena solmittu parisuhde ei millään tavalla estä nauttimasta työstä, ystävistä ja matkustelusta. Tai tekemästä sellaisia asioita, joista nauttii. Paitsi tietenkin, jos nauttii irtosuhteista, niin sitten voi olla ongelma. #11
[/quote]
Itse kyllä muistan, että nuorena parisuhteen solmineet ei enää pahemmin tapailleet kavereitaan ja matkustelleet kavereiden kanssa. Kyhnäsivät poikkiksen kanssa ja toki olivat innoissaan, kun saivat harrastaa seksiä ihan koska tahansa ja niin paljon tahansa. Lapsia tuli yleensä aika aikaisin. Työstä toki pystyivät nauttimaan, mutta elämä oli sellaista pikkuaikuista. Järjestettiin pariskuntailtoja ja kerättiin määrättyä astiasarjaa, millä katettiin pöytä, kun kaveripariskuntia tuli kylään ja vaihdettiin leipomavinkkejä ja sisustettiin yhteistä kämppää. Siinä se heidän elämä pyöri.
Itse taas olin monen mielestä omituinen,koska minua ei pariutuminen tippaakaan kiinnostanut. Joten eipä tuota ihmiset ole koskaan tyytyväisiä toisten ratkaisuihin. Minä sain kuulla jatkuvasti, että olen nirso ja jään ilman miestä ja ota nyt joku itsellesi. Mutta en halunnut ottaa jotain ja elää jonkun kanssa, jonka en kokenut vievän jalkojani alta. Olin mieluummin yksin ja elin täyttä elämää sinkkuna. Olin jo ajatellut, että olen ikisinkku ja elän koko elämäni yksin ja se tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.
Kunnes tuli se mies, joka vei jalat alta. Ja sitten se ympäristön ränkytys alkoikin taas. Liian nopeaa naimisiin ja epätoivoinen vanhapiika otti vain jonkun ja ero tuosta tulee kohta ja ei tuo voi onnistua.
Eli suo siellä, vetelä täällä. Harva pystyy elämään niin, että jollakin ei olisi jotain valittamista.
Tunnen monta paria, jotka ovat vieläkin yhdessä, vaikka menivät naimisiin nuorina ja ikää meillä on päälle50v
[/quote]
Niin ja tuon seksikohdan mainitsin siksi, koska me nuoret sinkut ei siihen aikaan harrastettu yhdenillanjuttuja niin vilkkaasti,kuin nykyaikana (tai mistäs minä tiedän). Pariutuneilta kavereilta kuuli monesti, kuinka ihanaa on, kun on oma mies ja saa harrastaa seksiä niin paljon, kuin haluaa ja ei tarvitse iskeä miehiä ja kuinka jännää se on. Seksuaalisuus on hiukan erilaista silloin, kuin nykyään. Meille sinkuille se oli aika outo maailma, kun tyttökaveri kertoo, että mies oli niin kiihkoissaan tultuaan töistä, että repi sukkahousut ja otti keittiön pöydällä ja sitten jatkettiin vielä koko ilta sängyssä ja kuinka ihanaa se oli. Me kuuntelimme ihmeissämme ja haaveilimme toki, että olisi ihana löytää noin raju mies ja ihan vapaasti sekstailla. Mutta omalla kohdalla aina ajattelin, että se vaatisi parisuhteen ja siihen en halunnut alkaa.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:51"]
Kyllä mun silmissä avioliitto on enemminkin virallinen sopimus nykyisin kuin vakiintunut seksisuhde siis vakiintuneeseen seksisuhteeseen ei tarvita avioliittoa.
Naimisiin mennään kun ajatellaan että nyt aletaan perheen perustamiseen, hankitaan lapsia joilla halutaan olevan avioliitossa olevat vanhemmat, jos jotain sattuu eli toinen kuolee ei omakotitaloa peri puolison vanhemmat. Tai halutaan varmistaa että toinen saa leskeneläkkeen. Hyvin arkinen on minusta avioliitto.
Ja juuri tuosta syystä ihmettelen, en koskaan ääneen, parikymppisten opiskelijoiden avioliittoa. Minulla on paljon lestadiolaistuttuja ymmärrän kyllä heidän nuorena aviotumisensa.
[/quote]
Siitä olen samaa mieltä että avioliitto on arkinen ja virallinen juttu. Mekin mentiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa naimisiin, myöhemmin kahviteltiin läheisimmät sukulaiset.
Olen kuitenkin eri mieltä siitä että avioliiton solmimisen syy aina olisi lastenteko. Moni menee naimisiin vaikkei edes halua lapsia, toisaalta 40 % syntyvistä lapsista Euroopassa on avioliiton ulkopuolella syntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen tuomitseminen on vain hortoilevien kateutta.
T. 41 v ikuinen? poikamies
Nii kaikkihan voi aina siirtää..lapset,naimiset..tässä 30 kriisiä odottaessa..25 vuotiaana naimisiin ja lapset..15 vuotiaasta oltu yhdessä joten on ehditty ja tullaan ehtiin.
Kuule ap,se on ihmisten harrastus kritisoida teet niin tai näin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:42"]
Jokainen tyylillään. Itse henkilökohtaisesti en ikinä olisi voinut kuvitella meneväni nuorena naimisiin. Olen ollut liian menevää sorttia edes rakastumaan kehenkään niin kovasti. Minulle tärkeämpiä asioita ovat olleet työ, matkustelu ja ystävät. Haluan nauttia elämästäni rauhassa ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Olen vielä itsekäs nuori nainen.
En ole naimisiin menevää tyyppiä, jos semmoiseksi nyt voidaan sanoa. Se ei koskaan ole ollut mulle pakollinen asia unelmissakaan. Mä ehdin kyllä, ajattelen. Tai jos en, niin se on tarkoitettu niin. Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka ovat löytäneet rakkauden ja ovat onnellisia suhteissaan saman henkilön kanssa.
Itse en ole vielä edes tosirakkautta kohdannut. Odotan, että se veisi jalat alta. Sitten ehkä joskus naimisiin jos niikseen on.
[/quote]
Nuorena solmittu parisuhde ei millään tavalla estä nauttimasta työstä, ystävistä ja matkustelusta. Tai tekemästä sellaisia asioita, joista nauttii. Paitsi tietenkin, jos nauttii irtosuhteista, niin sitten voi olla ongelma. #11
[/quote]
Itse kyllä muistan, että nuorena parisuhteen solmineet ei enää pahemmin tapailleet kavereitaan ja matkustelleet kavereiden kanssa. Kyhnäsivät poikkiksen kanssa ja toki olivat innoissaan, kun saivat harrastaa seksiä ihan koska tahansa ja niin paljon tahansa. Lapsia tuli yleensä aika aikaisin. Työstä toki pystyivät nauttimaan, mutta elämä oli sellaista pikkuaikuista. Järjestettiin pariskuntailtoja ja kerättiin määrättyä astiasarjaa, millä katettiin pöytä, kun kaveripariskuntia tuli kylään ja vaihdettiin leipomavinkkejä ja sisustettiin yhteistä kämppää. Siinä se heidän elämä pyöri.
Itse taas olin monen mielestä omituinen,koska minua ei pariutuminen tippaakaan kiinnostanut. Joten eipä tuota ihmiset ole koskaan tyytyväisiä toisten ratkaisuihin. Minä sain kuulla jatkuvasti, että olen nirso ja jään ilman miestä ja ota nyt joku itsellesi. Mutta en halunnut ottaa jotain ja elää jonkun kanssa, jonka en kokenut vievän jalkojani alta. Olin mieluummin yksin ja elin täyttä elämää sinkkuna. Olin jo ajatellut, että olen ikisinkku ja elän koko elämäni yksin ja se tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.
Kunnes tuli se mies, joka vei jalat alta. Ja sitten se ympäristön ränkytys alkoikin taas. Liian nopeaa naimisiin ja epätoivoinen vanhapiika otti vain jonkun ja ero tuosta tulee kohta ja ei tuo voi onnistua.
Eli suo siellä, vetelä täällä. Harva pystyy elämään niin, että jollakin ei olisi jotain valittamista.
Tunnen monta paria, jotka ovat vieläkin yhdessä, vaikka menivät naimisiin nuorina ja ikää meillä on päälle50v
[/quote]
Niin, vastahan täällä oli kymmeniä sivuja pitkä jankkausketju siitä, onko ok "päästä" puoliso lomailemaan ystäviensä kanssa. Suurin osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ei pitäisi olla tarvetta lomailla kenenkään muun kuin oman kullan kanssa. Itselleni tämä ajatusmaailma on vieras ja lomailemmekin puolisoni kanssa eri porukoissa joka vuosi. Ei toki kaikkia lomia, mutta pitkän viikonlopun tai viikon silloin tällöin. Eli kyse on pikemminkin parisuhteen "pelisäännöistä" kuin itse parisuhteesta. #11
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:01"]
Niin, monesti vaan juuri ne kriisit ja pettämiset sun muut menetetyt nuoruudet iskevät niihin, jotka ovat pitkässä parisuhteessa olleet nuoresta pitäen. Ja sitten erotaan. Eihän toisten mielipiteistä kannata mieltään pahoittaa, kyllä teidän suhde kestää jos on kestääkseen muutenkin. Koskaan elämästä ei voi tietää, kuinka täällä käy. Sitä on turhaa spekuloida etukäteen.
[/quote]
Mä en tiedä, mitä tilastot tästä sanoo, mutta jos oletetaan että on kaksi ystävystä, olkoot vaikka Mirja ja Kaisa. Mirja menee poikakaverinsa kanssa yhteen 16-vuotiaana, kun Kaisa bilettää ja viettää villiä sinkkuelämää. Mirja menee kihloihin 18-vuotiaana ja alkaa odottaa ensimmäistä lastaan. Kaisa seurustelee lyhyitä seurustelusuhteita ja käy paljon baareissa. Miehiä on, mutta Kaisa harrastaa aina seksiä kondomin kanssa ja käy säännöllisesti seksitautitesteissä. Yhden vuoden ajan Kaisa reissaa maailmalla ja saa sieltäkin paljon kokemuksia.
Mirja menee naimisiin poikakaverinsa kanssa, kun lapsi on 1-vuotias. Mirja ja Kaisa ovat nyt 20-vuotiaita. Kaisalla on joitain pidempiäkin suhteita, hän asuu joidenkin poikakavereidensa kanssa. Pisin suhde kestää pari vuotta. Mirja alkaa odottaa toista lasta häiden jälkeen. Mirja ja Kaisa ovat 22-vuotiaita.
Menee muutama vuosi. Kaisan opiskelut ovat päätöksessään ja hän hakee vakitöitä. Muutaman sijaisuuden jälkeen sellainen irtoaa. Silloinen seurustelusuhde päättyy, koska saadakseen vakityön Kaisa vaihtaa paikkakuntaa, mikä taas ei poikakaverille sovi. Mirjalla on jo kolme lasta ja haave alkaa opiskella, kunhan lasten kanssa on taas vähän helpompaa. Mirja ja Kaisa ovat 25-vuotiaita.
Kaisa löytää uudelta paikkakunnaltaan miehen, johon hän palavasti rakastuu. He seurustelevat jonkin aikaa eri osoitteista käsin, kunnes muuttavat yhteen. Kihloihin he menevät, kun ovat seurustelleet pari vuotta. Mirja on jo ehtinyt kyllästyä kotielämään, mutta koska hän ei lukion jälkeen ole opiskellut lainkaan, häneltä puuttuu kokonaan ammattitutkinto eikä töitä oikein irtoa. Mirja tekee satunnaishommia kaupan kassana tai siivoojana. Mirja ja Kaisa ovat 27-vuotiaita.
Kaisa on onnellinen miehensä kanssa, he matkustelevat, tekevät töitä ja harrastavat yhdessä. Lapsistakin he ovat puhuneet, Kaisa on miettinyt lasten ajankohtaa jonnekin 30 vuoden tienoille. Mirjan lapset ovat jo 9, 7 ja 5-vuotiaat. Mirja alkaa puhua miehelleen, että haluaisi alkaa opiskella. Mies tuhahtaa ja laukoo, että "Mee töihin jo, ei mulla oo varaa sua enää elättää", joka on vain tekosyy sille, että henkinen yhteys on jo aikoja sitten kadonnut. Mirjan miehellä on jo kauan ollut toinen nainen, koska hänkin oli 16-vuotias alkaessaan seurustella Mirjan kanssa. Jossain vaiheessa pikkulapsiaikaa on alkanut ruoho aidan takana kiinnostaa liikaa. Tämä tulee Mirjalle täytenä yllätyksenä. Mirja ja Kaisa ovat 28-vuotiaita.
Mirja ottaa miehestään eron ja jää kouluttamattomana, 28-vuotiaana yh-äitinä kolmen lapsen kanssa. Kaisa vasta suunnittelee perhe-elämää miehensä kanssa, johon hän on yhä rakastunut.
Kärjistetty tarina, myönnetään, mutta monelle käy juuri noin. Tunnen useita ikäisiäni naisia (oon 38), jotka on eronneet yhteen tai kahteen kertaan, lapsia on ainakin ensimmäiselle miehelle, joillain toisellekin. He ovat poikkeuksetta menneet naimisiin alle 25-vuotiaina. Tunnen myös yhdessä pysyneitä pareja, joilla on aikaisin solmitut liitot.
[/quote]
Sun aikajanas kusee tosi pahasti. Olitkos sinä se mirja, eikä ne laskutoimituksey ole hallussa? Typerää sanahelinää, ja täysin tarpeetonta. Paljon onnea ap, ei tarvitse nussia joka kullia, tietääkseen sen hyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aloin seurustella 15-vuotiaana, poikaystävä oli vuoden vanhempi. Kun olin 18, menimme kihloihin. Silloin vanhempamme totesivat, että "olisihan sitä vähän voinut odottaakin", mutta olivat jo alkuhämmästyksen jälkeen aivan ihastuksissaan järjestämässä kihlajaisia. Nyt olen 20, ja tuntuu, että kaikki ystävät ja sukulaiset odottavat jo hääkutsuja kuin kuuta nousevaa! Olemme kuitenkin päättäneet miehen kanssa, että naimisiin mennään kolmen vuoden päästä kun perhejuhlissa tulee välivuosi :) yhtään negatiivisuutta emme siis ole kohdanneet, pikemminkin päinvastoin! Uskoisin, että kahdeksassa vuodessa toisen on oppinut jo aika hyvin tuntemaan, kun "vihdoin" mennään naimisiin... Vaikka silloin olemmekin vasta 23 ja 24 vuotta :)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 13:01"] Niin, monesti vaan juuri ne kriisit ja pettämiset sun muut menetetyt nuoruudet iskevät niihin, jotka ovat pitkässä parisuhteessa olleet nuoresta pitäen. Ja sitten erotaan. Eihän toisten mielipiteistä kannata mieltään pahoittaa, kyllä teidän suhde kestää jos on kestääkseen muutenkin. Koskaan elämästä ei voi tietää, kuinka täällä käy. Sitä on turhaa spekuloida etukäteen. [/quote] Mä en tiedä, mitä tilastot tästä sanoo, mutta jos oletetaan että on kaksi ystävystä, olkoot vaikka Mirja ja Kaisa. Mirja menee poikakaverinsa kanssa yhteen 16-vuotiaana, kun Kaisa bilettää ja viettää villiä sinkkuelämää. Mirja menee kihloihin 18-vuotiaana ja alkaa odottaa ensimmäistä lastaan. Kaisa seurustelee lyhyitä seurustelusuhteita ja käy paljon baareissa. Miehiä on, mutta Kaisa harrastaa aina seksiä kondomin kanssa ja käy säännöllisesti seksitautitesteissä. Yhden vuoden ajan Kaisa reissaa maailmalla ja saa sieltäkin paljon kokemuksia. Mirja menee naimisiin poikakaverinsa kanssa, kun lapsi on 1-vuotias. Mirja ja Kaisa ovat nyt 20-vuotiaita. Kaisalla on joitain pidempiäkin suhteita, hän asuu joidenkin poikakavereidensa kanssa. Pisin suhde kestää pari vuotta. Mirja alkaa odottaa toista lasta häiden jälkeen. Mirja ja Kaisa ovat 22-vuotiaita. Menee muutama vuosi. Kaisan opiskelut ovat päätöksessään ja hän hakee vakitöitä. Muutaman sijaisuuden jälkeen sellainen irtoaa. Silloinen seurustelusuhde päättyy, koska saadakseen vakityön Kaisa vaihtaa paikkakuntaa, mikä taas ei poikakaverille sovi. Mirjalla on jo kolme lasta ja haave alkaa opiskella, kunhan lasten kanssa on taas vähän helpompaa. Mirja ja Kaisa ovat 25-vuotiaita. Kaisa löytää uudelta paikkakunnaltaan miehen, johon hän palavasti rakastuu. He seurustelevat jonkin aikaa eri osoitteista käsin, kunnes muuttavat yhteen. Kihloihin he menevät, kun ovat seurustelleet pari vuotta. Mirja on jo ehtinyt kyllästyä kotielämään, mutta koska hän ei lukion jälkeen ole opiskellut lainkaan, häneltä puuttuu kokonaan ammattitutkinto eikä töitä oikein irtoa. Mirja tekee satunnaishommia kaupan kassana tai siivoojana. Mirja ja Kaisa ovat 27-vuotiaita. Kaisa on onnellinen miehensä kanssa, he matkustelevat, tekevät töitä ja harrastavat yhdessä. Lapsistakin he ovat puhuneet, Kaisa on miettinyt lasten ajankohtaa jonnekin 30 vuoden tienoille. Mirjan lapset ovat jo 9, 7 ja 5-vuotiaat. Mirja alkaa puhua miehelleen, että haluaisi alkaa opiskella. Mies tuhahtaa ja laukoo, että "Mee töihin jo, ei mulla oo varaa sua enää elättää", joka on vain tekosyy sille, että henkinen yhteys on jo aikoja sitten kadonnut. Mirjan miehellä on jo kauan ollut toinen nainen, koska hänkin oli 16-vuotias alkaessaan seurustella Mirjan kanssa. Jossain vaiheessa pikkulapsiaikaa on alkanut ruoho aidan takana kiinnostaa liikaa. Tämä tulee Mirjalle täytenä yllätyksenä. Mirja ja Kaisa ovat 28-vuotiaita. Mirja ottaa miehestään eron ja jää kouluttamattomana, 28-vuotiaana yh-äitinä kolmen lapsen kanssa. Kaisa vasta suunnittelee perhe-elämää miehensä kanssa, johon hän on yhä rakastunut. Kärjistetty tarina, myönnetään, mutta monelle käy juuri noin. Tunnen useita ikäisiäni naisia (oon 38), jotka on eronneet yhteen tai kahteen kertaan, lapsia on ainakin ensimmäiselle miehelle, joillain toisellekin. He ovat poikkeuksetta menneet naimisiin alle 25-vuotiaina. Tunnen myös yhdessä pysyneitä pareja, joilla on aikaisin solmitut liitot. [/quote] Sun aikajanas kusee tosi pahasti. Olitkos sinä se mirja, eikä ne laskutoimituksey ole hallussa? Typerää sanahelinää, ja täysin tarpeetonta. Paljon onnea ap, ei tarvitse nussia joka kullia, tietääkseen sen hyvän.
[/quote]
Niin, niitä aletaan nussimaan vasta nelikymppisinä, kun erotaan ja aletaan elämään menetettyä nuoruutta
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:10"]
Niin, vastahan täällä oli kymmeniä sivuja pitkä jankkausketju siitä, onko ok "päästä" puoliso lomailemaan ystäviensä kanssa. Suurin osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ei pitäisi olla tarvetta lomailla kenenkään muun kuin oman kullan kanssa. Itselleni tämä ajatusmaailma on vieras ja lomailemmekin puolisoni kanssa eri porukoissa joka vuosi. Ei toki kaikkia lomia, mutta pitkän viikonlopun tai viikon silloin tällöin. Eli kyse on pikemminkin parisuhteen "pelisäännöistä" kuin itse parisuhteesta. #11
[/quote]
Tämä on kyllä totta. Monessa parisuhteessa pelisäännöt tuntuvat olevan sellaiset, että ne väistämättä rajoittavat elämää tavalla, jota en itse sulattaisi. Esim. yhden kaverin tyttöystävä kielsi poikaa viettämästä aikaa kahdestaan niiden naispuolisten kaverityttöjen kanssa, joita piti itseään viehättävämpinä.
Avioliitto myös usein yhdistetään lapsiin, talolainaan ja yt-neuvottelustressiin, jos saa hieman maalailla. Siksi ei ehkä ymmärretä, miksi joku vapaaehtoisesti solmii avioliiton nuorena, kun kaiken pitäisi olla huoletonta.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:18"]
Niin, niitä aletaan nussimaan vasta nelikymppisinä, kun erotaan ja aletaan elämään menetettyä nuoruutta
[/quote]
Juu, näinhän se on. Jostain syystä se alkaa vaan kaduttamaan ihan kauheasti ettei ole toiminut tällä tavalla, vaikka nuoruudessa se ei itseä kiinnostanut pätkääkään. Kolmekymppisenä tulee vauvakuume ihan kaikille ja velat itkee hedelmättömyyttään, nelikymppisenä tulee kauhea kullikuume. Naisen keho vain itkee vieraan munan perään ja miesten näkeminen kaduilla ja leikkikentillä nostaa kyyneleet silmiin.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 14:18"]
Niin, niitä aletaan nussimaan vasta nelikymppisinä, kun erotaan ja aletaan elämään menetettyä nuoruutta
[/quote]
Juu, näinhän se on. Jostain syystä se alkaa vaan kaduttamaan ihan kauheasti ettei ole toiminut tällä tavalla, vaikka nuoruudessa se ei itseä kiinnostanut pätkääkään. Kolmekymppisenä tulee vauvakuume ihan kaikille ja velat itkee hedelmättömyyttään, nelikymppisenä tulee kauhea kullikuume. Naisen keho vain itkee vieraan munan perään ja miesten näkeminen kaduilla ja leikkikentillä nostaa kyyneleet silmiin.
[/quote]
Niinpä. Pari nuorena vakiintunutta tuttuani itkee menetettyä nuoruuttaan ja sitä, että "ei saanut olla koskaan nuori, kun aikuistui niin äkkiä mentyään naimisiin"
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta jaksaisitteko itse kuunnella lannistamista läheistenne suusta, koski asia mitä tahansa?
Mun mielestä on huonoa käytöstä povata toisille eroa yms. Jos sitten vaikka petytään ja erotaankin, niin samat ihmiset sitten vielä heitää "mitäs minä sanoin".
Siis hyi helvetti oikeesti. Miksi se on niin vaikeaa pitää mölyt mahassaan, eikä lähteä tuollaiseen ilkelyyn?
Jokainen meistä tekee valintansa itse. Ollaan onnellisia niin kauan kuin voidaan, eikä murehdita tulevaa. Ihan yhtä hyvin sitä voisi kelle tahansa sano että jonain päivänä miehes/naises sua pettää tms ja veikkaan ettei sellaista olisi kenenkään mielestä kivaa kuunnella.
Ottamatta kantaa teidän tapaukseen, huomautus että ei kyse välttämättä ole tuomitsemisesta vaan ihan vain säälistä, huvittuneisuudesta yms. ..