Parisuhde tuntuu auttamattoman paskalta, eikä mies edes tajua sitä
Olen koittanut jo vuoden ilmaista miehelle miten tyytymätön olen suhteeseemme ja siihen mitä se minulle antaa. Ei mene jakeluun. Nyt alan olla jo siinä pisteessä että tilaisuuden tullen voisin ihastua toiseen. Ero olisi tosi hankala nyt lasten takia ja taloudellisista syistä. Mutta en haluaisi uhrata omaa elämää kokonaan tähän paskaankaan. Mikä neuvoksi?
Kommentit (46)
Katson jo yrittäneensä kaikkeni, paitsi sen etten enää yritä ja olen vain asiallinen kaveri miehelle ja äiti lapsille. Olen puhunut, olen kirjoittanut, olen liioitellut miehen hyviä puolia ja suhteen vahvuuksia jne. Tätä en tosiaan ole kokeillut, että annan olla. Ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 21:00"]Itse nostin aikoinaan konkreettisesti kissan pöydälle sanomalla että mulla on paha olla tässä parisuhteessa kun tuntuu että ollaan enää vain kämppiksiä saman katon alla ja ettei ole enää juurikaan meitä yhdistäviä asioita, edes yhteistä aikaa.
[/quote]
Täällä myös yksi kohtalotoveri joka elää samanlaista elämää. Itse olen tehnyt myös tämän mutta mikään ei muutu, minun päässäni vain on vikaa..
tätä tahtia sitä vikaa alkaa kohta oikeastikin löytyä. Kun vain saisin jostain virtaa lähteä!
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 21:00"]Itse nostin aikoinaan konkreettisesti kissan pöydälle sanomalla että mulla on paha olla tässä parisuhteessa kun tuntuu että ollaan enää vain kämppiksiä saman katon alla ja ettei ole enää juurikaan meitä yhdistäviä asioita, edes yhteistä aikaa. [/quote] Täällä myös yksi kohtalotoveri joka elää samanlaista elämää. Itse olen tehnyt myös tämän mutta mikään ei muutu, minun päässäni vain on vikaa.. tätä tahtia sitä vikaa alkaa kohta oikeastikin löytyä. Kun vain saisin jostain virtaa lähteä!
[/quote]
Ei se helppoa koskaan ole sanoa toiselle mm. että on eri asiayhteyksissä tavannut ihmisiä jotka ovat saaneet ajattelemaan että elämässä voisi vielä olla jotain muutakin ja että pelkää pian satuttavansa toista tosissaan jos "ruoho aidan toisella puolella" eli tässä tapauksessa toisenlainen elämä kenties alkaisi houkuttaa yhtään enemmän.
- 13
Aika paljon tuntuu olevan tyytymättömiä emäntiä. Yhteistä kaikille: Mä haluun! Ja toisaalta: Mä en haluu!
Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja unohtakaa ne prinsessaleikit! Avioliitto on ruisleipää, eikä mitään kermakakkua. Kyllästyminen ei ole mikään peruste eroon, se kertoo pitkäjänteisyyden puutteesta.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 22:45"]
Aika paljon tuntuu olevan tyytymättömiä emäntiä. Yhteistä kaikille: Mä haluun! Ja toisaalta: Mä en haluu!
Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja unohtakaa ne prinsessaleikit! Avioliitto on ruisleipää, eikä mitään kermakakkua. Kyllästyminen ei ole mikään peruste eroon, se kertoo pitkäjänteisyyden puutteesta.
[/quote]
Avioliitossa ei ole pakko kärsiä. Jokaisella on oikeus tavoitella onnea ja olla onnellinen.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 20:50"]No mikä siihen muu auttaa kuin ero? Ei mikään jos toinen ei ota kuuleviin korviinsa.
[/quote]
Näin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 22:45"]Aika paljon tuntuu olevan tyytymättömiä emäntiä. Yhteistä kaikille: Mä haluun! Ja toisaalta: Mä en haluu!
Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja unohtakaa ne prinsessaleikit! Avioliitto on ruisleipää, eikä mitään kermakakkua. Kyllästyminen ei ole mikään peruste eroon, se kertoo pitkäjänteisyyden puutteesta.
[/quote] no onko seksittömyys? Se, että mies suhtautuu torjuvasti? Paitsi silloin kun täysin omilla ehdoillaan haluaa panna? Se, ettei mies ole kiinnostunut asioistani? Ja on tässä vuosien aikana liian monta pahaa loukkaustakin otettu vastaan. Mutta jos mies nyt vain vuorostaan tajuaisi alkaa yrittää jotain, eron voisi ehkä välttää. Ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 21:00"]
Itse nostin aikoinaan konkreettisesti kissan pöydälle sanomalla että mulla on paha olla tässä parisuhteessa kun tuntuu että ollaan enää vain kämppiksiä saman katon alla ja ettei ole enää juurikaan meitä yhdistäviä asioita, edes yhteistä aikaa.
[/quote]
Meillä on aikalailla tämä tilanne :( Ja olen sitä miehelle pari kertaa itkeskellytkin, ja se ymmärtääkin, mutta kumpikaan ei osaa tilannetta korjata. Ajatus erosta tuntuu raskaalta ja pelottavalta mutta näyttää siltä, ettei me tulla muita ratkaisuja keksimään... :(
Ei kyrvän puutteen takia kannata erota, ennen kuin lapset on isoja. Sehän on loistava ehkäisykeinokin. Jaatte vain työt ja tehtävät tasapuolisesti ja pyöritätte arkea.
Sanoisin että todellisia eron syitä ovat alkoholismi, mielenterveysongelmat ja väkivaltaisuus sekä vittumaisuus.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 10:20"]Ei kyrvän puutteen takia kannata erota, ennen kuin lapset on isoja. Sehän on loistava ehkäisykeinokin. Jaatte vain työt ja tehtävät tasapuolisesti ja pyöritätte arkea.
Sanoisin että todellisia eron syitä ovat alkoholismi, mielenterveysongelmat ja väkivaltaisuus sekä vittumaisuus.
[/quote] aha. Eli pitäisi elää oman käden varassa kunnes on vanha kurppa? Sitä paitsi noista toinen ja viimeinen vaikuttavat tilanteeseen. Mutta edelleen, jos mies nyt vain tajuaisi alkaa yrittää jotain, voisin jäädäkin. Lasten ja periaatteen takia. Ap
Sitä paitsi mulla on vielä vuosia voimassaoleva kierukka ja jos sille ei tuon miehen kanssa käyttöä ole,niin jonkun muun kanssa sitten on, en sitä poiskaan otata. Ap
Älä kuuntele noita ankeuttajia ap :) Jos haluat eron, niin ota. Itse erosin samantyyppisessä tilanteessa ja olen nykyään onnellinen. Maailma on ihania miehiä täynnä. Nykyinen mieheni on komea, hauska ja mikä tärkeintä: haluaa minua.
Oma elintaso, uhriutuminen, äitimyytti.
AV-palstan hienoutta. Nainen on aina uhri. UHRI!
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 10:36"]Oma elintaso, uhriutuminen, äitimyytti.
AV-palstan hienoutta. Nainen on aina uhri. UHRI!
[/quote] no en mä ajattele itseäni uhrina tässä, ihan itse valitsen vielä odottaa ja antaa miehelle mahdollisuuden tajuta muuttaa omaa toimintaansa. Ap
Lähe menemään. Sulla on vain yksi elämä.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 10:26"]
Sitä paitsi mulla on vielä vuosia voimassaoleva kierukka ja jos sille ei tuon miehen kanssa käyttöä ole,niin jonkun muun kanssa sitten on, en sitä poiskaan otata. Ap
[/quote]
No se on sinun asiasi kyllä käyttöä on varmaan, jos kotoas johonkin pääset.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 10:42"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 10:36"]Oma elintaso, uhriutuminen, äitimyytti. AV-palstan hienoutta. Nainen on aina uhri. UHRI! [/quote] no en mä ajattele itseäni uhrina tässä, ihan itse valitsen vielä odottaa ja antaa miehelle mahdollisuuden tajuta muuttaa omaa toimintaansa. Ap
[/quote]
Uhriutuminen on sitten oikea tapa? Sinussa ei ole mitään vikaa?
Olethan pinpillä varustettu, eli olet automaattisesti UHRI?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 21:12"]Mä teen nyt niin että lopetan kaikki eleetkin, jotka antaisivat ymmärtää minun ajattelevan että tässä on muka joku parisuhde. Katson miten mies reagoi ja eropäätöksen teen lopulta sen perusteella. Ap
[/quote]
Mitä jos tekisit päinvastoin ja kysyisit mieheltä että mitä hän kaipaisi sinulta, ja sitten alat toteuttamaan toivetta niin hyvin kun pystyt. Anna aikaa ja odota tuleeko muutosta, se ei tapahdu heti. Ymmärrän että tiedät ansaitsevasi parempaa, mutta kannattaa kokeilla kaikki kortit niin tiedät että teit kaikkesi.
Jotkut miehet eivät tajua asian vakavuutta. Kirjoita vaikka kirje jos muuten tuntuu että menee kuuroille korville, onpa ainakin miehellä luettavana myöhemminkin jos joutuu miettimään miksi näkee lapsiaan vain kaksi kertaa/kk. Kirjeeseen ei mitään korkealentoista, ei valitusta eikä syyttelyä, vaikka se olisi ansaittuakin. Kirjoita vaikka miksi haluat olla juuri hänen kanssa perhe, myös muita syitä kuin lapset. Liioittele miehen hyviä piirteitä.
Tiedän että tämä saattaa kuulostaa siltä että sinun pitäisi alentua tai uhrautua vaikka et saa mitään takaisin, mutta tiedän pareja joilla on toiminut.
Vaikea tietää mikä miestä vaivaa, oletko kysynyt kokeeko hän olonsa omaksi itsekseen vai tuntuuko että ei ole ollut oma itsensä viime aikoina? Mikäli miehellesi kunniallinen suoriutuminen puolisona ja lasten ehjä koti eivät ole arvoja niin ei välttämättä auta mikään.
Tuli myös mieleen että tutkimuksellisesti isän ja äidin eroaminen ei ole pienelle lapselle helpompi, kun joku tuossa niin sanoi. Tämä ei siis kuitenkaan ole mikään totaalinen eroja vastustava kommentti :)