Me kasvatamme monella tavalla uusavuttomia lapsia, mikä käy kalliiksi

"Itse ajattelen, vanhemmuus on elinikäinen tehtävä".

Tuo lausahdus kiteyttää kaiken oleellisen miksi lapsista tulee avuttomia.

Mielestäni vanhemmuus EI OLE elinikäinen tehtävä. Lapsia toki rakastetaan, mutta ei tehdä kaikkea heidän puolestaan lopun ikää.

Kyse on ennemminkin siitä, että yhteiskunta on jakautunut. Valtaosa on normaaleja perheitä, joissa kasvatetaan ja taitoja opitaan kuten ennenkin, monin osin jopa paremmin kuin ennen vanhaan. Sitten on huonommin voivia perheitä, joissa kasvattajana on kännykkä, koulunkäyntiiin ei kannusteta ym. Ja sitten on niitä erittäin huonosti voivia perheitä. Heidän lastensa käytöksestä voimmekin lukea pääkaupunkiseudun jengiuutisointien yhteydessä.

Jos ajattelen tuota meidän 14-vuotiasta ja hänen kaveripiiriään täällä Pohjois-Helsingin keskivertotasoisella alueella, niin useimmat harrastavat jotain liikuntalajia. Myös partio on suosittu harrastus. Osalla vielä jotain kuvataide/teatteri-ilmaisua. Koulu menee about hyvin kaikilla tai ainakaan ei ole isompia oireiluja. 

Lapset käyvät nykyäänkin kaupassa, ostavat omalla rahallaan tuotteita, laskevat mihin rahat riittää. Päässä lasku, jakokulmassa lasku onnistuu myös. 

Ainakin meidän teini seuraa paljon uutisia ja on hyvin perillä asioista. Uutislähteet saattaa olla vähän eri kuin ennen vanhaan, mutta minusta samalla nuoret oppii mediakriittiseksi, jos heitä siihen opettaa: että influensserit ja tiktok-kanavat ja tubettajat voivat kertoa pikemminkin mielipiteitä kuin faktoja. 

Kun mietin omaa lapsuuttani ja kouluaikaani 80-luvun Pohjanmaalla, niin siinä porukassa oli jos jonkinlaista taapertajaa. Muutamat perheet ottivat lapsensa pois koulusta esim. perunannoston aikaan, samoin muitten agraaritöiden aikaan, jolloin tarvittiin työvoimaa. Köyhyyttä oli, alkoholismia, lapsia kasvatettiin vitsalla. Kiusaamista oli ihan hirveästi. Nykyään on tutkimustenkin mukaan niin, että kiusaaminen on vähentynyt, lapset ovat reilumpia toisilleen, tunnetaidot ovat paremmat, mutta sitten se jäljelle jäänyt kiusaaminen on raaistunut ihan hirveästi.

Mä en kyllä ole huolissani nykynuorista. Monin osin valveutuneempaa väkeä kuin vanhempansa. Enkä tiedä, mitä sitten jollain seuratanssitaidoilla tekee. Miksi niitä pitäisi edes osata? Faktat tiskiin uimataidon osalta moni on jo lyönytkin, mutta mistä tulee käsitys, että ennen vanhaan kaikki olisivat lukeneet kirjoja? Omat vanhempani eivät lukeneet, meillä ei ollut mitään muuta kuin tietosanakirja ja eläinkirjasarja Zoo hyllyssä vihkiraamatun ja Tommy Tabermanin runokirjojen lisäksi. Silti itsestäni tuli lukutoukka. Toisaalta kaveripiirissäni oli sellaisia, jotka eivät lukeneet juuri lainkaan.

Oikeastaan ainoa asia, joka itseäni huolestuttaa, on hampaiden itsehoidon taso. 80-luvulla koulussa ja jopa ip-kerhossa kävi varmaan vuosittain hammashoitaja pitämässä oppitunnin hampaiden hoidosta. Hänellä oli mukanaan sellaiset isot muoviset feikkihammasrivistöt, joilla hän havainnollisti, miten tulee harjata. Saatiin myös tahnanäytteitä. Nykyään ei ainakaan Hgissä tätä ole ollenkaan. Hankin sitten jostain Tiimarista pienet feikkihampaat, joilla havainnollistin jo ala-asteen ensivuosina, miten hampaista pidetään huolta. Ja vahdin hampaiden pesun. Mietin vaan, että kaikki perheet eivät kykene huolehtimaan hammas-asioista. Onko meillä tulevaisuudessa sit ikäluokka, jonka hampaat ovat suurten ikäluokkien hampaiden tasolla, tekareita käytetään, kaiken maailman ällöhoitoja joudutaan tekemään, ihmiset sairastuu mätivien hampaiden takia jne. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsista yli 90% on varhaiskasvatuksen piirissä eli miksi ihmeessä päiväkodissa ei opeteta kertomiasi asioita? Ennen ipanat oli kotona ja oppi siinä sivussa lämmittämään taloa, tiskaamaan, hoitamaan kasvimaata, siivoamaan jne. Nyt varhaiskasvatuksessa tyydytään tarkkailemaan ja seuraamaan sen sijaan, että opetettaisiin lapsille arjen taitoja kuten pattereiden ilmaamista, lattian kuivaamista jne.

Luulen, että jos tätä järjestettäisiin päiväkodissa tai perhepäivähoitajan toimesta, vanhemmat olisivat huutamassa korvaan lapsityövoimasta.

Eihän nykyään lapset ja nuoret saa edes auttaa hevostallilla, vaikka siinä oppisi oleellisesti hevostaitoja, koska sehän on automaattisesti lapsityövoimaa. (Hyväksikäyttöpaikat erikseen tietty.) Samalla lapsille saadaan se käsitys, etteivät he voi mitään osata, heitä ei tarvita missään eivätkä he ole osa mitään yhteisöä.

Sitten se yhteisö löydetään katujengistä, gamereistä, inceleistä, transpuolelta, mistä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi nousuun! Opetetaan lapset tanssimaan pari tansseja ja tekemään kärrinpyrän( joka on mikä?)

ps. Mihin me työllistetään se pyöränkorjaaja?

Tämä. Ja monet aikuisetkaan eivät tiedä tai ainakaan ymmärrä, mitä taitoja ja osaamista tämän päivän lapset tarvitsevat aikuisuuteen ja työelämään, mihin päiväkoti ja koulun pitäisi antaa valmiudet ja taidot.

Jäin juuri eläkkeelle ja osaan nuo kaikki ap. mainitsemat taidot, kertomataulu ja jakolaskut lasken suitsait päässä, tanssin valssit ja tangot jne. mutta niille ei ole ollut työelämässä enää vuosikymmeniin käyttöä, vaan on tarvittu aivan muuanlaista osaamista - hyviä sosiaalisia- ja ryhmätyöskentely taitoja, teknologian osaamista, kielitaitoa, median lukutaitoa jne. johon koulun ja päiväkodin pitäisi vastata.

Koulujen opetussuunnitelmat ja kotikasvatus lapsile ja nuorille pitää suunnata elinkeinoelämän tulevaisuuden tarpeisiin ja juuri siksi veronmaksajat ja elinkeinoelämä sen maksavat. Jollakin pyöränkorjauksella tai uimataidolla ei ole yhteiskunnallista merkitystä, vaan ainoastaan yksilötasolla ja sen voi jokainen opetella, jos sitä tarvitsee, niin kuin muut taidot.

Jos olisit yhtään fiksumpi, niin ymmärtäisit, että paritanssit on sosiaalisia- ja ryhmätyöskentelytaitoja, kielitaitoa,  pyörän korjaus teknologian osaamista, kärrynpyörä aka liikunta/motorinen osaaminen muuttaa jopa persoonallisuutta. Yksin kotona eristäytyneenä vailla liikuntaa ei ole hyvässä mielen tai ruumiin voimissa. Hänkö sitten on ihminen, josta on yhteiskunnallista hyötyä?

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään miten suurin osa noista hyödyntää yhteiskuntaa? Esim, uimataito, tehdä kärrynpyöriä, laskea päässä ja jakokulmassa, tanssia paritansseja, korjata oman polkupyöränsä.

Mehän elämme täällä vain hyödyttääksemme yhteiskuntaa. Olemme olemassa systeemiä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhemmat itse ovat jo uusavuttomia ja epäonnistuineita elämässään, niin mitä panoksia voi kasvatukseen enää saada?

Joku lienee nuo uusavuttomat vanhemmatkin kasvattanut, eikä liene heidän vika ja syy, jos eivät ole saaneet eväitä ja tukea vanhemmuuteen, tuskin tämän päivän uusavuttomat vanhemmat ovat avaruudesta, vaan joku heidätkin on kasvattanut.

Ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla saanut.

Kenen piti rakentaa tämä maa uudelleen sotien jälkeen. Ihmisen muisti on lyhyt, kun puhutaan historiasta. Suomessa on aina vanhemmat tehneet töitä.

Kyllä. Ja sodan kokenut sukupolvi opetti lapsensa tekemään töitä. Kaikkeen työhön osallistuttiin koulunkäynnin ohella. Kesätöissä tienattiin omaa rahaa jo hyvinkin nuoresta. Marjanpoimintaa, lastenhoitoa, kaikki työ kelpasi kun rahaa ei jaettu ilmaiseksi.

Nykyään Presidentti kehuu Oskaria joka tienaa rahansa marjoja keräämällä. Niin harvinaisesta ilmiöstä on kyse. Kuuluu hyvin pärjäävän se Oskari nykyään.

Mutta mikä on ollut sen hinta? Nyt tämä sukupolvi 60-80v. Alkoholin suurkuluttajia, itsemurhat yleisiä, yksinäisyyttä, heikot sosiaaliset taidot ja ihmissuhteet, alhainen koulutustaso jne. kun työ on ollut se mittari, millä on mitattu ihmisen arvo.

Eivät tule toimeen lastensa perheiden, naapurien tai ystävien kanssa jne. niinkuin täällä olemme saaneet lukea näistä hirviöanopeista ja useat lapset on joutunut katkaisemaan välit jopa vanhempiinsa.

Niinpä. Kasikymppinen äitini sanoo, ettei hänen lapsuudessaan riittänyt aikaa käydä koulua. Siis koulussa käytiin, mutta läksyjä ja kokeisiinlukua ei ehtinyt, koska maatalon työt. Niinpä ei sitten päässyt jatko-opintoihinkaan. "Tosi hienoa". Käytännössä moni kärsi aliravitsemuksesta, kun ruoka oli päivästä toiseen perunaa ja kastiketta ja kastiketta ja perunaa. Ei siinä mietitty työnteon jalostavaa vaikutusta, tehtiin vain niin kuin oli aina tehty. Se oli ihan vain selvitymistä päivästä toiseen, ei mitään tulevaisuudensuunnitelmia.

Meillä lapset on joutuneet osallistumaan arjen pyörittämiseen pienestä pitäen.

Jokaisella on vastuuta ikätasoisesti. Kaikkea kannustetaan opettelemaan itse. Myönnän että kirjaviisaita eivät ole, eivät lue kuin pakollisen ja satunnaisesti aiheista mikä kiinnostaa.

Olen ylpeä että jokainen on ennakkoluulottoman rohkeita kokeilemaan kaikkea uutta. Ollaan aina mahdollistettu mitä ikinä haluavatkin tehdä.

Teinipoika on erittäin kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista puhutaan kotona paljon. On jo luottamustoimissa ja on aidon kiinnostunut antamaan panoksensa yhteiseen hyvään. Täysin yrittäjäluonne, on hommannut omat rahansa jo pitkään.

Keskimmäinen on haaveilija, erittäin taiteellinen ja lahjakas musiikissa. Ajatukset täysin ”laatikon ulkopuolelta”, mahtava persoona.

Kolmas on erittäin sanavalmis ja noheva, lukee suht paljon ja rakastaa nippelitietoa. Opettelee uusia taitoja itsenäisesti itseään huvittaakseen.

Minusta on tärkeintä tunnistaa vahvuudet ja kannustaa eteenpäin. Kehua, antaa itseluottamusta ja innostaa. Minulle ei ole merkitystä osaako lapsi kuperkeikan tai onko lukenut Kalevalan.

Maalla, itseasiassa maatilalla asutaan, lapset osaa valtavasti taitoja.

En lähtisi laittamaan lapsia mihinkään muottiin, mittaamaan osaamisesta ja testaamalla. Jokaisessa on vahvuudet ja lapsen itsetunto kunnon hyvä, oppimista ja intoa riittää.

Minulla on periaate että koulussa pitää tehdä parhaansa. Jokainen tarvitsee kuitenkin jotakin mistä itse rentoutuu, purkaa kuormitusta, latautuu ja siihen panostaminen on yhtä tärkeää. Jos lapsi kotona vaikka mieluummin piirtää tai soittaa kuin lukee, se on ihan fine.

Mielenterveys ja sen ylläpito on aihe mikä monelta unohtuu lapsien kohdalla. Sen voi jokainen miettiä mitä lapselle tekee kun jatkuvasti vaaditaan, mitataan, vertaillaan, kohdellaan massana.

Läheiseni oli opettaja.

Lapset eivät osanneet pukea itsenäisesti, siis koulussa. Eivät osanneet voidella voileipää eikä ottaa vettä itsenäisesti. 6-7 -vuotiaat.

Eivät osanneet juosta, ilmeisesti vanhemmat pitävät kotona kätevästi näytön edessä, ettei tarvitse ulkovarusteita ostaa. Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee.

Kun vietiin metsäpolulle, eivät pysyneet pystyssä, koska eivät ole koskaan kävelleet muuta kuin tasaisella alustalla.

Ja vuosi vuodelta lapset osasivat vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tärkeintä tunnistaa vahvuudet ja kannustaa eteenpäin. Kehua, antaa itseluottamusta ja innostaa. Minulle ei ole merkitystä osaako lapsi kuperkeikan tai onko lukenut Kalevalan.

Minulle kielet ovat helppoja. Äidinkielikin meni lukiossa hyvin, koska olin lukenut lapsesta saakka paljon.

Miksi en vahvistaisi niitä taitoja, jotka ovat hankalampia?

Yläasteella jätin matikkaa tekemättä, koska "tytöt ei kuitenkaan osaa matikkaa".

Fysiikka, kemia ja matikka tuntuivat haastavilta lukiossa.

Eläinlääkistä varten olen kuitenkin lukenut niitä ja opetellut. Parin vuoden jälkeen osaan itse laskea fysiikkaa ilman apuja kotona. Myöskään kemia ei tuota vaikeuksia.

Jos olisin keskittynyt vain siihen, missä olen jo valmiiksi hyvä, en ikinä kehittäisi niitä taitoja, jotka on haastavampia.

Aivot ovat kuitenkin vähän niin kuin lihas, kun sitä käyttää se kehittää uusia yhteyksiä. Tarvitaan vain tarpeeksi toistoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tärkeintä tunnistaa vahvuudet ja kannustaa eteenpäin. Kehua, antaa itseluottamusta ja innostaa. Minulle ei ole merkitystä osaako lapsi kuperkeikan tai onko lukenut Kalevalan.

Minulle kielet ovat helppoja. Äidinkielikin meni lukiossa hyvin, koska olin lukenut lapsesta saakka paljon.

Miksi en vahvistaisi niitä taitoja, jotka ovat hankalampia?

Yläasteella jätin matikkaa tekemättä, koska "tytöt ei kuitenkaan osaa matikkaa".

Fysiikka, kemia ja matikka tuntuivat haastavilta lukiossa.

Eläinlääkistä varten olen kuitenkin lukenut niitä ja opetellut. Parin vuoden jälkeen osaan itse laskea fysiikkaa ilman apuja kotona. Myöskään kemia ei tuota vaikeuksia.

Jos olisin keskittynyt vain siihen, missä olen jo valmiiksi hyvä, en ikinä kehittäisi niitä taitoja, jotka on haastavampia.

Aivot ovat kuitenkin vähän niin kuin lihas, kun sitä käyttää se kehittää uusia yhteyksiä. Tarvitaan vain tarpeeksi toistoja.

Olet oikeassa. Sanoinkin että parhaansa pitää kuitenkin tehdä, eli harjoitella ja opetella myös haastavia asioita. Sekin on taito, sietää omaa rajallisuuttaan mutta muistaa että kaikki on kuitenkin mahdollista.

Tälle musiikilliselle lapselle englanti tuotti alkuvuosina hankaluuksia, ei löytynyt motivaatiota oppia ja koki epämieluisaksi monella tavalla sen opettelun. Löysi sitten lempibändin ja kiinnostui lyriikoista niin paljon että suomensi niitä itselleen. Nykyään kirjoittaa runoja ja laulun sanoja englanniksi ihan harrastuksenaan, erittäin hyvä kielitaito nykyään.

Eli keinot oppia asioita on moninaiset eikä se ettei opi välttämättä ikätasoisesti kerro lapsen osaamisesta tulevaisuudessa mitään.

Itselle äitinä on mukava haaste innostaa lapsia löytämään keinot oppia. Toinen lukee kirjasta ja ymmärtää, toinen tarvitsee kuvan ja itsehavainnollistamisen siihen rinnalle.

Kukaan ei ole menetetty tapaus, on vain keino löytämättä. Ja edelleen väitän että vahvuuksia pitää voimistaa, se itseluottamus minkä lapsi saa minkä tahansa taidon osaamisesta on hyödyksi ihan kaikessa oppimisessa.

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni oli opettaja.

Lapset eivät osanneet pukea itsenäisesti, siis koulussa. Eivät osanneet voidella voileipää eikä ottaa vettä itsenäisesti. 6-7 -vuotiaat.

Eivät osanneet juosta, ilmeisesti vanhemmat pitävät kotona kätevästi näytön edessä, ettei tarvitse ulkovarusteita ostaa. Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee.

Kun vietiin metsäpolulle, eivät pysyneet pystyssä, koska eivät ole koskaan kävelleet muuta kuin tasaisella alustalla.

Ja vuosi vuodelta lapset osasivat vähemmän.

Ihanko oikeasti uskot itse kommentiisi? Vai onko se pelkää pahansuopaisuutta?

"Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee"

Yleensä opettajat eivät tarvitse opettaa lapsille miten juostaan, kun juoksu ja riehuminen ei kuulu oppitunnille ja sitä pidetään paheena, vaan välitunnille ja liikuntatunnille. Ja oletko kuullut metsäpäiväkodista jne.

Sekin ihmetyttää, kun täällä valitetaan, ettei lapset ja nuoret liiku, kun samaan aikaan Suomessa on valtavat määrät järjestöjä, yrityksiä ja eritahoja, jotka järjestävät eri muodoissa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia esim. uinti, kiipeily, pallopelit, jääkiekko jne. ja ne hetkessä täyttyvät, kun ilmoituksen aika ja vanhemmat ovat valmiita niistä maksamaan satasien lukukausimaksut.

Ja mitä tulee ap. väitteeseen nuorten tanssitaidosta, niin kovin ristiriitaista, kun samaan aikaan tanssikoulut ja studiot pursuavat nuorista ja tanssikouluja nousee kuin sieniä sateella ja niillä tehdään jo bisnestä. Ehkä ne paritanssit eivät kuulu opetukseen, vaan opetus tapahtuu tässä ajassa, eikä jotain 50-luvun tapaan ja on muitakin tanssitapoja, kuin paritanssi.

Ja tuttavasi on oikein opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni oli opettaja.

Lapset eivät osanneet pukea itsenäisesti, siis koulussa. Eivät osanneet voidella voileipää eikä ottaa vettä itsenäisesti. 6-7 -vuotiaat.

Eivät osanneet juosta, ilmeisesti vanhemmat pitävät kotona kätevästi näytön edessä, ettei tarvitse ulkovarusteita ostaa. Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee.

Kun vietiin metsäpolulle, eivät pysyneet pystyssä, koska eivät ole koskaan kävelleet muuta kuin tasaisella alustalla.

Ja vuosi vuodelta lapset osasivat vähemmän.

Jättäisin nyt ihan oman arvoonsa nämä tuttuni on kertonut, että jutut. Ei sillä, etteikö lapsia voisi olla lapsia, joiden on hankala liikkua metsässä, mutta että tämä olisi nyt kovin yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni oli opettaja.

Lapset eivät osanneet pukea itsenäisesti, siis koulussa. Eivät osanneet voidella voileipää eikä ottaa vettä itsenäisesti. 6-7 -vuotiaat.

Eivät osanneet juosta, ilmeisesti vanhemmat pitävät kotona kätevästi näytön edessä, ettei tarvitse ulkovarusteita ostaa. Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee.

Kun vietiin metsäpolulle, eivät pysyneet pystyssä, koska eivät ole koskaan kävelleet muuta kuin tasaisella alustalla.

Ja vuosi vuodelta lapset osasivat vähemmän.

Ihanko oikeasti uskot itse kommentiisi? Vai onko se pelkää pahansuopaisuutta?

"Opettajan piti opettaa lapsia, miten juostaan, miten kädet menee, kun juoksee"

Yleensä opettajat eivät tarvitse opettaa lapsille miten juostaan, kun juoksu ja riehuminen ei kuulu oppitunnille ja sitä pidetään paheena, vaan välitunnille ja liikuntatunnille. Ja oletko kuullut metsäpäiväkodista jne.

Sekin ihmetyttää, kun täällä valitetaan, ettei lapset ja nuoret liiku, kun samaan aikaan Suomessa on valtavat määrät järjestöjä, yrityksiä ja eritahoja, jotka järjestävät eri muodoissa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia esim. uinti, kiipeily, pallopelit, jääkiekko jne. ja ne hetkessä täyttyvät, kun ilmoituksen aika ja vanhemmat ovat valmiita niistä maksamaan satasien lukukausimaksut.

Ja mitä tulee ap. väitteeseen nuorten tanssitaidosta, niin kovin ristiriitaista, kun samaan aikaan tanssikoulut ja studiot pursuavat nuorista ja tanssikouluja nousee kuin sieniä sateella ja niillä tehdään jo bisnestä. Ehkä ne paritanssit eivät kuulu opetukseen, vaan opetus tapahtuu tässä ajassa, eikä jotain 50-luvun tapaan ja on muitakin tanssitapoja, kuin paritanssi.

Ja tuttavasi on oikein opettaja.

Tuo opettajajuttu nyt epäilyttää, mutta samalla on vaikea todistella lasten liikkumista jollain seurajäsenyyksillä. 

Suurin osa lapsista liikkuu liian vähän, pieni osa taas trenaa kovaa ja yksipuolisesti, niin että rasitusvammat alkavat näkyvä jo nuorena. Tämä on seurausta siitä, että se oma laji pitäisi valita nuorena ja sitten treenata vain sitä. 

Mutta keskeinen ajatusharha monella on se, että kun lapsella on se yksi uimakoulu tai parkou kerrran viikossa, niin sehän liikkuu. Suositus alle kouluikäiselle on 3 tuntia päivässä, harrastekerta voi kestää 45 - 60 minuuttia viikossa. 

kirjoitti:

Mihin sinä vertaat ja milloin tuo aika oli, milloin lapset osasivat ne paremmin?

Esim. uimataito, väittäisin nykylasten osaavat uida paremmin, kuin esim. 70-tai 80-luvulla, koska useissa peruskoulussa uimaopetus kuuluu opetukseen ja uimahalleja on kaikkialla. Samoin lapset oppivat yhä nuorempa lukemaan ja laskemaan ja tekemään ne kärrynpyörät.

Tai lukeminen, nyt lapset saavat vapaasti lukea ja vanhemnat lukevat lapsille paljon, kuin koskaan aikaisemmin. Lukemista pidettiin jopa pahuutena 60-70-luvulla, kun osoitti laiskuutta ja pilasi silmät.

Jos vertaan omaa sukuani, mummiani, äitiäni, itseäni ja teini-ikäistä lastani, niin kaikki mainitsemasi asiat hän hallitsee, toisin kuin äitini tai mummini esim. kumpikaan ei saa kunnolla uida, koska siihen maailman aikaan ei ollut opetusta.

Ehkä kysymys ei olekaan taitojen osaamisesta, vaan syyllistämisestä, sillä koskaan maailman historiassa vanhemmat eivät ole osanneet kasvattaa ja lapset ja nuoret ovat hunningolla.

Jokainen sukupolvi kun kuvittelee olevansa itse parempi, kuin edellinen tai seuraava.

Ja kukaanhan Suomessa ei vietä kesiään järven tai meren rannalla ja opi uimaan ilman opettamista niin kuin minä opin - ja kaikki muut luokallani oppivat - 70-luvulla?

Ja minä ainakin opin lukemaan ihan itsekseni ennen kuin olin neljä vuotta täyttänyt vuonna 1969. En ole koskaan kuullutkaan että lukemista pidettiin laiskuutena. Missä - jossain Pohjanmaalla lestadiolaispiireissä?

Eiköhän tässäkin taas joku yritä yleistää omaa elämäänsä ja omia kokemuksiaan koskemaan kaikkia suomalaisia. 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelutyötä tehneenä olen huomannut, ettei moni aikuinenkaan ole järjen jättiläinen. Moni vanhempikaan asiakas ei esimerkiksi osaa laskea tuotteen alennettua hintaa oma-alotteisesti. Ei minua haittaa kun asiakas sitä kysyy, mutta kerronpa tämän nyt esimerkkinä kun nykynuorien huonoa matikkapäätä aina moititaan.

Vuoronumerolaitteiden käyttö on monelle keski-ikäiselle hepreaa. Entisessä työpaikassa oli täysin selkeästi vuoronumerolaitteen takana odotustila ja siellä palvelupaikat. Silti moni otti numeron, kääntyi 90 astetta ja lähti kävelemään toiselle puolelle taloa. Sitten siellä koputteli random-toimiston ovea "joko on mun vuoro".

Huomaan näin keski-ikäisyyden kynnyksellä tuon väärässä paikassa koputtelun. Se johtuu siitä että en jaksa enää pyöriä missään sormi suussa ihmetellen, tai lueskella epäselviä ohjeita sinne tänne sirotelluilta pikkulapuilta. Haluan että ihminen kertoo minulle mihin minun pitää mennä, ei kiinnosta enää tässä iässä jäädä epävarmana odottelemaan että teinköhän nyt varmasti oikein, vai menikö aikani sivu suun, kun olin väärässä paikassa odottelemassa.

Tämä on samaa sarjaa kuin se että nuorempana ärsytti kun myyjät tulivat "ahdistelemaan" kysymyksineen, mutta nykyään liikkeeseen mennessä etsin ensimmäisenä myyjän ja esitän tarpeeni hänelle. Ei huvita enää pyöriä kaupoissa etsimässä haluamaansa, menee aika hukkaan, ja on muutakin tekemistä.

Jos suoraan edessä näkyy suuri vuoronumerotaulu, avoin odotustila ja selkeästi numeroidut asiointipaikat, mikä siinä on niin vaikea käsittää, että sinne täytyy mennä vuoronumeron ottamisen jälkeen? Jopa lapset ja vanhukset osaavat toimia oikein, mutta keski-ikäisille ilmeisesti pitäisi olla henkilö neuvomassa laitteen vieressä.

Aihe on tärkeä, vaikkakin syyttävä sormi tulisi ennemmin osoittaa huoltajia kuin opettajia kohtaan. Nuorella joka ei opi elämässään _mitään_ tärkeitä taitoja, on jokin sairaus, häiriö tai kehitysvamma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhemmat itse ovat jo uusavuttomia ja epäonnistuineita elämässään, niin mitä panoksia voi kasvatukseen enää saada?

Joku lienee nuo uusavuttomat vanhemmatkin kasvattanut, eikä liene heidän vika ja syy, jos eivät ole saaneet eväitä ja tukea vanhemmuuteen, tuskin tämän päivän uusavuttomat vanhemmat ovat avaruudesta, vaan joku heidätkin on kasvattanut.

Ei voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla saanut.

Kenen piti rakentaa tämä maa uudelleen sotien jälkeen. Ihmisen muisti on lyhyt, kun puhutaan historiasta. Suomessa on aina vanhemmat tehneet töitä.

Yhdenkään nykyisen nuoren vanhempi tai todennäköisesti ei edes heidän vanhempiensa vanhempi ole osallistunut Suomen jälleenrakennukseen sodan jälkeen. Omat vanhempani ovat seitsemänkymppisiä ja ovat menneet nuorina töihin, mutta silti työurat alkavat vasta pitkälle 1960-luvun puolella. Minut ja kaltaiseni neli- ja viisikymppiset on kasvattanut sukupolvi, joka itse sai kaiken, mutta muistaa silti muistella omien vanhempiensa ja omien lastensa kriisejä ominaan. Sota kuului heidän vanhemmilleen, laman aikaan olivat jo tehneet pitkään töitä ja monilla paikka säilyi, vaikka lomautuksia ehkä tulikin, toisin kuin lapsensa, jotka kasvoivat ja mahdollisesti aloittivat työuransa lama-ajan Suomessa. Eli eiköhän suuret ikäluokat nyt ole ihan hiljaa vaan — teillä ei ole mitään auktoriteettia opastaa muita.