Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
itsetietoisuus
17.06.2015 |
Katselin viime viikonloppuna erästä urheiluohjelmaa, johon oli kutsuttu kaksi miestä vieraaksi puhumaan ko. lajista. Miehet olivat samanikäisiä, tavallisen näköisiä tyyppejä. Toinen kertoi asiansa selkeästi, jäsennellysti ja ainakin pintapuolisesti katsoen ilman minkäänlaista jännittämistä. Toinen miehistä hytkyi ja hötkyi, seurasi kaikkea ympärillään, muljautteli silmiään, kohotteli kulmiaan, puhui katkonaisesti, haki ilmaisuja jne. Toinen oli itsevarma, asiassa pysyvä, rauhallinen. Toinen rauhaton, epävarma ja koko ajan erittäin itsetietoisen tuntuinen.
Olin valaistunut: minä olen tuo hötkyilijä, tyyppi, joka on liian itsetietoinen, eikä pääse koskaan irti omasta itsestään. Tällaisesta tyypistä tulee vaivoin sellainen itsevarma, asiaan puhtaasti keskittyvä, vaan hän jännittää ja miettii, miltä hän näyttää, mitä muut hänestä ajattelevat, helvetti jos nyt mokaan, minun täytyy reagoida, minun täytyy sanoa jotain, mieluiten jotain huippuälykästä tai huippuhauskaa, miltä minusta nyt tuntuu, tuntuuko miltään, miltä minusta pitäisi nyt tuntua jne jne loputtomiin. Oman navan ympärillä pyörimistä ja tylsää länkyttämistä, ja elämä lipuu siinä murehtiessa huomaamatta ohi. Toiset ovat nauttineet elämästä ja erilaisista tilanteista, ne ryökäleet on eläneet ilman sen kummempia analysointeja.
Totta kai pitää olla kiinnostunut itsestä, ihmiset ovat itsekeskeisiä ja harva meistä jaksaa paneutua toisten asioihin sen syvällisemmin, ihmisen kannattaa olla terveellä tavalla itsekeskeinen, mutta liika itsetietoisuus pilaa kyllä elämää ja elämästä nauttimista. Itse jouduin lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja olen varma siitä, että tämä on aiheuttanut minulle kipeää tekevän itsetietoisuuden. Kun lapselle aiheutetaan jotain, mikä kuuluu aikuisten käsiteltäväksi, ei lapsella on keinoja jäsennellä, analysoida, lapsi tulee vain liian aikaisin tietoiseksi ruumiistaan, välineellisyydestään.
Uskon, et useiden addiktioiden takana on halua päästä irti nimenomaan itsestä, liiallisesta itsetietoisuudesta.
Kommentit (5)
Ihan asiaa juttelet.
Elämä on tarkoitettu elettäväksi, eikä analysoitavaksi. Totta kai sen verran on hyvä tutkiskella itseään, että selvittää sen mitä oikeasti haluaa elämässä, mitkä ovat omat arvot ja näin pois päin. Ei tarvi sitten välttämättä ihan kaikkia mahdollisia elämän sudenkuoppia käydä läpi, kun tietää mitä itse haluaa. Vaikka toisaalta juuri ne sudenkuopathan sen opettamisen ja suunnan muutoksen mahdollistavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut on tuollaisia myös ihan luonnostaan. Esim. ujot ihmiset. Minulle ei ole lapsuudessa eikä muutenkaan tapahtunut mitään kauheaa, mutta aina olen ollut ujo ja arka ihmisten seurasasa. En minä edes ajattele mitään itsetietoisia ajatuksia enkä tarkkaile itseäni, mutta tulee vaan taustalta joku alkukantainen vaisto olla varuillaan kuin saaliseläin savannilla leijonien keskellä, kun joudun esiintymistilanteeseen tai oikeastaan mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen.
Herraisä, joku on kirjoittanut minun ajatuksia tänne - onkohan mulla sivupersoona?
Mutta juu, minäkin olen lapsen hyväksikäytetty penska ja olen erittäin itsetietoinen - ja se on pilannut kyllä elämistä ja elämisen laatua. Tuskin pääsen siitä eroon koskaan. Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka pystyvät unohtamaan itsensä ja paneutuvat asiaan. Paneudun minäkin asiaan, mutta samalla on koko ajan vahdittava kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Se on lohdutontakin tietyllä tapaa.
Ja samalla tavalla olen ajatellut, että isossa osassa eri päihteiden kanssa läträämisessä on halu päästä irti siitä itsetietoisuudesta, loputtomasta oman minän peilaamisesta.
Suhteet miehiin eivät ole minulla koskaan onnistuneet, koska koen että minulla on arvoa vain seksin ja ulkonäköni kautta. Kukaan tai mikään ei ole koskaan saanut vakuutettua minua siitä, että pitäisi minusta minuna. Enhän itsekään pidä itsestäni. Vanhentuessani olen joutunut järkyttyneenä toteamaan, kuinka kiinni olen ollut siinä ulkonäössä ja seksuaalisuudessakin. Nyt kun olen ruma ja vanha, luulisi sen olevan vapauttavaa, mutta ei - se ainoa arvo (nätti pllunkantoteline), jota koin itselläni olevan, on poissa, eikä millään muulla ole merkitystä. Loukattu lapsi, jolta kukaan ei pyytänyt koskaan anteeksi tai edes pahoitellut, jonka piti vain hiljaa yrittää unohtaa, ei ilmeisesti koskaan unohtanut tai antanut anteeksi. Se on tyytymättömänä ja piilossa tehnyt myyräntyötään ja kuiskutellut korvaan, että kaikki on valetta, totuus sinulle näytettiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa - aivan liian varhain. Terve itsetunto jäi kehittymättä, tilalle tuli ahdistava itsetietoisuus.
Erinomainen keskustelun alku kymmenen vuoden takaa. Paljon itselleni tuttuja huomioita, ja erityisesti tuo erään kirjoittajan kuvaus tunteesta saaliseläimenä savannilla on voimakkaasti samaistuttava.
Tarkkailen itseäni, muita ihmisiä ja ympäristöäni koko ajan, enkä osaa rentoutua. Joku joskus sanoikin, että olen kuin peura ajovaloissa. Siksipä kai olen viime vuosina alkanut entistä enemmän eristäytyä yksinäisyyteen, omaan pesäkolooni, jossa kukaan ei tarkkaile minua.
Paitsi minä itse. Käytän päivittäin liikaa aikaa peilin edessä. Kaappi on täynnä vaatteita tilanteisiin, joita ei todennäköisesti koskaan tule. Kai tämä kaikki on jonkinlaista turvallisuushakuisuutta.
Alue: Aihe vapaa
Mun mielestä sä käytät sanaa itsetietoinen aivan väärässä merkityksessä. Minusta se tarkoittaa sellaista itsevarmaa, rohkeaa, ylpeää, jopa vähän koppavaa tyyppiä.