Lue keskustelun säännöt.
Ajatteletko muista ihmisistä samoin kuin kaksikymppisenä?
17.06.2015 |
Jos muutosta on tapahtunut niin millaista? Minkä ikäinen olet nyt?
Kommentit (35)
Minä myös oli parikymppisenä aika kapeakatseinen. Kaikki omat valinnat oli juuri niitä hyviä ja oikeita ja jos toiset ei ollut samanlaisia he olivat väärässä. En kyllä välttämättä sanonut ääneen tuota, mutta ajattelin jotenkin noin. Nykyään nolottaa miten pälli olenkin ollut.:-( Anteeksi kaikille. Nyt on ikää 33 ja en enään toisten valintoja pahemmin tuomitse, edes mielessä. Ellei nyt rikoksista, väkivallasta tai muusta musamakua isommista asioista ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parikymppisenä sitä ei paljon ajatellut. Oli vaan koko ajan menossa. Nyt ajattelee vähän liikakin ja vois enempi olla menossa:)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:21"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:04"]
20-vuotiaana estettiin saamasta töitä, kaikki pikku virheet viilattiin tarkasti, sanomiseni väänneltiin muuksi, ajattelin että ihmiset ovat ilkeitä. 56-v. ja vasta viime aikoina sain tietää että minua vertailtiin kadoksissa olleeseen kaksoissiskooni.
Suomalaiset eivät puhu, ajatelkaa mitä olisi voinut merkitä.
[/quote]
Hyvä pointti! 20 v. luuli että aina se oma tulkinta muiden käyttäytymisestä on se totuus ja saattoi ottaa itseensä täysin olemattomista asioista. Nykyään ymmärtää, ettei hutki ennen kun tutkii, eli kysyy mielummin ihmiseltä itseltään ymmärsikö tämän sanomiset oikein.
[/quote]
Todella opittu mitä tarkoittaa Raamatun kehotus kärsivällisyyteen, näin sanottiin "pitkä pinna". Kiitos.
En. Minulla oli 20-vuotiaana sellaisia suuria unelmarakennelmia eri asioista ja siitä, miten elämä kulkee. Elin ehkä vähäsen sellaisessa "sitten kun" -maailmassa. Olin myös jo monta kertaa kuvatun kaltaisesti ehdoton ja jyrkkä: en ymmärtänyt tietynlaisia ihmisiä ja koin, että aloitettuani oman alani opiskelun, voisin paitsi löytää hengenheimolaisia ja myös muuttua itsekin niin, että olisin valitsemassani seurassa suosittu (teininä olin hikke ja muoditon, jolla oli oma kaveriporukka mutta joka ei kuulunut piireihin).
Sittemmin olen ymmärtänyt, että ihminen kyllä voi muuttua ja muuttuu jatkuvasti ja että eri elämäntilanteissa kaipaa keskenään erilaisia asioita. Olen myös tullut siihen tulokseen, ettei omaa perimmäistä itseään voi eikä kannatakaan muuttaa: saan olla, kuka olen, aivan samoin kuin muutkin ihmiset saavat. Unelma-ajattelu on vaihtunut hetken arvostamiseen. En enää kuvittele, että jokin asia, josta nyt haaveilen, tuottaisi minulle täyttymyksen, vaan että elämäni on nyt parasta mahdollista ja unelmointi piristää, pitää liikkeessä ja uusia unelmia riittää aina vain. Valmiiksi ei tule. Ja kaikkea ei saa. Ei tarvitsekaan.
Olin kaksikymppisenä kunnon hippi :D Maailmaa syleilevä, naiivi lapsi.
Olen 36 ja olen oppinut kantapään kautta etteivät kaikki ihmiset ole luottamuksen arvoisia ja suurin osa on ihan paskoja. Yritän pitää lapsellisen uskoni siihen ettei maailma ole paha, kaikki ihmiset ei ole kusipäitä eikä kaikki ole vieläkään mustavalkoista. Ihmiset itse tekee siitä usein vaikeata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina rakastanut ihmisiä. Rakastan vieläkin erilaisia ihmisiä ja pidän erilaisista ihmiskohtaloista. Se on muuttunut, että en enää ajattele ihmisten olevan hyviä. Ennen luulin suurimman osan ihmisistä ajattelevan toisista yhtä hyvää kuin minä, mutta ihmiset ovatkin todella itsekkäitä ja pinnallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos muutosta on tapahtunut niin millaista? Minkä ikäinen olet nyt?
Paljon rehellisemmin, eli negatiivisemmin. Silloin ajattelin, että hyviäkin tyyppejä on kusipäiden seassa. Enää en.
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla edellisten kanssa. Parikymppisenä sitä oli jotenkin kovin ehdoton asioiden suhteen. Nyt kolmekymppisenä olen paljon suvaitsevampi, vaikkei itsellä mitään ihmeempiä kriisejäkään ole ollut.
Minulla päinvastoin. Ajattelen enemmän maailmanmenoa, ympäristökriisiä, yleistä epäoikeudenmukaisuutta maailmassa. Olen paljon jyrkempi ja suvaitsemattomampi nyt kuin 20-vuotiaana. Olen nyt 26.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parikymppisenä halusin olla kaikkien kaveri, nyt taas mikä tahansa ihmiskontakti vapaa-ajalla suorastaan inhottaa koska se rikkoo tavalla tai toisella oman rauhani.
En. Haukuin silloin muita mielessäni paljon enemmän ja olin olevinani. Olen koittanut oppia ajattelemaan, että olemme erilaisia. Koen edelleen jonkinlaista alemmuutta muita kohtaan, mutta vähitellen olen alkanut kokea itseni tasaveroisemmaksi, jolloin muita ei tarvitse haukkuakaan niin ja itseään koittaa korottaa.
Olen 43-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein muista enää, siitä on niin kauan.
Nuorena olin luottavainen, piti kantapään kautta oppia että hyväksikäyttäjiä on olemassa ja manipuloivia tyyppejä.
En arvostanut oikeita asioita ihmisissä, katsoin pintaa, ihailin kosmopoliitteja ja koulutettuja ihmisiä. Nyt olen oppinut tajuamaan, että ihan tavallinen kaupanmyyjä voi olla huipputyyppi ja ystävä. Ystävällisyys ja huumorintaju ovat tärkeää ihmisessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:35"]
En todellakaan ajattele. Kaksikymppisenä olin paljon avoimempi ja innokkaampi tapaamaan uusia ihmisiä. Nyt kolmekymppiseksi mennessä olen oppinut, että ihmiset ovat suurimmilta osin todella perseestä.
Toki sekaan mahtuu muutama tosi mukavakin tyyppi, mutta suurin osa esimerkiksi vanhoista kavereistani ovat muuttuneet erittäin kuiviksi ja tylsiksi keski-ikää lähestyviksi ihmisiksi.
En tiedä mikä sen muutti, oliko se ehkä lapset ja vakaa parisuhde, vai mikä?
Jaa. Minusta kuivuus ja tylsyys ei ole ollenkaan huonoja ominaisuuksia välttämättä, puhumattakaan siitä että "tylsät" ihmiset olis ns. perseestä.
Siis millälailla nuo ovat kivoja ominaisuuksia ihmisessä?
up