Lue keskustelun säännöt.
Lapsieni isä on kuolemassa syöpään
07.02.2022 |
Olemme eronneet yli vuosikymmen sitten. Hän on ollut katkera erostamme saakka, välillä ehkä ollut paremmin, mutta vuosien kuluessa katkeruus taas kasvanut. Meidän arvot ei kohdanneet enää yhtään kun erottiin. Meillä oli todella vaikeaa, ero oli ainut ja oikea vaihtoehto.
Meillä on kaksi aikuista lasta. Heidän isänsä on kieltänyt jyrkästi lapsia kertomasta mitään, mutta eiväthän he pysty. Toinenkin soitti minulle äsken itkien.
Miten tukisin lapsia tässä kaikista parhaiten? Isänsä on sairaalassa eikä kotiin enää pääse.
Otanko itse yhteyttä lasteni isään vielä vai annanko vain olla? Kertoisin, että hän oli hyvä isä lapsilleen, edes vielä kerran.
Kiitos jos joku osaa mitään vastata.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Olisit käsitellyt asiat kun oli hyvässä kunnossa. Nyt omatuntosi vaivaa ja oman itsesi takia haluat mielesi puhdistaa.
Ap:n ex on ollut loppuun asti katkera, eikä ole päässyt yli erosta. Se asia on ihan hänen (siis exän) ikioma valinta. Kenenkään toisen omatunnon ei pitäisi vaivata yhtään. Vastaamme kaikki omista valinnoistamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on sanonut, ettei halua ex-vaimonsa edes tietävän sairaudesta, niin ei sinne kuolinvuoteelle silloin rynnätä jättämään jäähyväisiä tai kirjoitella mitään kortteja. Lapset voi halutessaan tietysti kysyä isältään, eikö äitinsä voisi vielä tulla tapaamaan, mutta muuten pitää kunnioittaa kuolevan tahtoa.
Vierailija kirjoitti:
Olisit käsitellyt asiat kun oli hyvässä kunnossa. Nyt omatuntosi vaivaa ja oman itsesi takia haluat mielesi puhdistaa.
Ap tässä vielä. Minulla ei ole mitään omallatunnollani, josta hänelle tilittää. Olimme yhdessä 14 vuotta ja kasvatimme yhdessä kaksi hienoa lasta. Ihan lasteni vuoksi haluaisin hänet vielä tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit käsitellyt asiat kun oli hyvässä kunnossa. Nyt omatuntosi vaivaa ja oman itsesi takia haluat mielesi puhdistaa.
Ap tässä vielä. Minulla ei ole mitään omallatunnollani, josta hänelle tilittää. Olimme yhdessä 14 vuotta ja kasvatimme yhdessä kaksi hienoa lasta. Ihan lasteni vuoksi haluaisin hänet vielä tavata.
Lastesi vuoksi? Lapset tapaa hänet itsensä vuoksi. Lastesi vuoksi sinun olisi pitänyt jo aikaisemmin hoitaa asiat kanssaan. Omaa omatuntoa ja syyllisyyttä sinä olet puhdistamassa etkä muuta. Älä viitsi selittää.
Vierailija kirjoitti:
Jos minun lasteni isä olisi tuossa tilanteessa, istuisin hänen vierellään sairaalassa ja pitäisin kädestä kiinni loppuun asti. Mutta meidän tilanne onkin erilainen. Olen hänelle ihan heti erottuamme tehnyt selväksi, että hän on lastemme paras isä. Että meidän parisuhde päättyi, mutta jaamme vanhemmuuden lopun ikämme. Hetki siinä meni, mutta meistä tuli, jos nyt ei ystäviä niin hemmetin hyvät vanhemmuuskumppanit kuitenkin. Yhteistyö ja avunanto toimii molemmin puolin.
No ei tämä sinua auta, tiedän. Mutta ehkä muistutuksena kaikille, että arvostavaa toisianne eläessänne, niin ei tarvitse kuoleman hetkellä katua.
Tiedän muutamankin tyypin kenen kohdalla tollanen ei todellakaan toimisi, vaan itse on hyvin nopeasti vain perseilyn mahdollistaja ja kaikesta takkiinsa ottava. Hienoa silti että teillä toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeesus voisi antaa synnit anteeksi ja pelastaa vielä viime hetkillä, jos ei ole jo pelastanut. Katkerana ja anteeksiantamattomana tie ei taivaaseen aukene. Siksi kannatan anteeksipyytämistä ja -antamista. Kuolla voi sydän täynnä rauhaa. Tämä on vapaaehtoinen mahdollisuus. Elämä lyhyt, iäisyys pitkä.
Lapsiaan voi tukea monin tavoin. Ajattele, mitä lapsesi ajattelevat, jos pilaat heidän isänsä viimeiset päivät jättämällä heidän isänsä tahdon kunnioittamatta. Voivatko he enää sen jälkeen luottaa sinuun ja siihen, että kunnioitat heitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä. Lasteni isä kuoli eilen, rauhallisesti. Hänen ei tarvinnut kuolla yksin.
Hän halusi tavata minut, ja kävin jättämässä hyvästit keskiviikkona, lapseni olivat siellä myös. Tapaaminen oli koskettava, kaikki oli hyvin. Se lämpö oli melkein käsin kosketeltavissa miten lapseni isällensä puhuivat ja hän vastaili takaisin. He pitivät isäänsä kädestä, paijasivat ja halasivat. Huumoriakin jopa tuli vielä sieltä. Eilen hän oli jo täysin tiedoton kunnes sitten illalla lähti tästä maailmasta. Lapseni halusivat minut sinne paikalle ja tottakai menin.
Mitään katkeruutta ei todellakaan ollut kenelläkään, enkä mennyt sinne voivottelemaan. Ihminen, lasteni isä oli kuolemassa.
En tietenkään osaa kuvitella, mitä tuntisin, jos tietäisin kuoleman tulevan pian.
Nyt terveenä kuitenkin olen varma, etten kuolinvuoteeni ääreen haluaisi ihmistä, jota en nytkään tahtoisi ikinä tavata, jos vain voisin sen välttää.