Te, jotka olette normimusikaalisia ja nuotilleen laulaminen ei ole ongelma: Haittaako teitä, jos puoliso laulaa aivan pieleen eikä nuottikorva toimi? Pidättekö häntä vähän tyhmänä alitajuisesti?

Vierailija kirjoitti:

Minua haittaa kaikki pyytämättä tai lupaa kysymättä laulaminen.

Audioväkivaltaa suoraan korvakäytävään, riippumatta nuottien osumatarkkuudesta.

Inhottaa kun ihmisillä ei ole tajua siitä että heistä kaunis kappale ei ole kaunis koko muun maailman mielestä.

Itse osaan laulaa mutta en missään tapauksessa laula toisten kuullen. En keksi mitään syytä miksi muiden pitäisi sitä kuunnella. Mieheni sen sijaan tykkää laulaa, mutta valitettavasti ehkä joka viides nuotti osuu kohdilleen, eikä hän ymmärrä asiaa vaan luulee osaavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä voin vahvistaa, että tämä on harjoiteltavissa oleva asia. Itse tulen melkein sävelkuurosta perheestä, ja laulutaidottomuuteni on ollut vitsi lapsuudessani.

Soitin kuitenkin sinnikkäästi pianoa monta vuotta, ja opetin itseni myös laulamaan intervalleja pianon perässä. En vieläkään laula vaikeita melodioita puhtaasti, mutta lapsilleni olen pystynyt laulamaan yksinkertaisia lastenlauluja. Ja kas kummaa, kaikki lapset ovat laulaneet puhtaasti jo pienenä. Toki heillä on toisen vanhempansa puolelta hyvät laulugeenit.

Ei se ole aina opeteltavissa. Toisilla on luontaisesti parempi sävelkorva kuin toisilla. Toki jonkin verran tätä voi kehittää, muttei loputtomiin. Kyse on myös genetiikasta. Lastesi kohdalla luultavasti myös toisen vanhemman puolelta tuleva geeniperintö on auttanut asiaa.

Niin sanottu sävelkorva perustuu korvan värekarvojen määriin. Jos niitä on paljon, pystyy erottamaan pienempiä eroja. Ne jolla on vähän ei erota niin hyvin. Eli järjestettynä , kuulet vain itseäsi vähemmillä karvoilla varustettujen virheet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä voin vahvistaa, että tämä on harjoiteltavissa oleva asia. Itse tulen melkein sävelkuurosta perheestä, ja laulutaidottomuuteni on ollut vitsi lapsuudessani.

Soitin kuitenkin sinnikkäästi pianoa monta vuotta, ja opetin itseni myös laulamaan intervalleja pianon perässä. En vieläkään laula vaikeita melodioita puhtaasti, mutta lapsilleni olen pystynyt laulamaan yksinkertaisia lastenlauluja. Ja kas kummaa, kaikki lapset ovat laulaneet puhtaasti jo pienenä. Toki heillä on toisen vanhempansa puolelta hyvät laulugeenit.

Ei se ole aina opeteltavissa. Toisilla on luontaisesti parempi sävelkorva kuin toisilla. Toki jonkin verran tätä voi kehittää, muttei loputtomiin. Kyse on myös genetiikasta. Lastesi kohdalla luultavasti myös toisen vanhemman puolelta tuleva geeniperintö on auttanut asiaa.

Niin sanottu sävelkorva perustuu korvan värekarvojen määriin. Jos niitä on paljon, pystyy erottamaan pienempiä eroja. Ne jolla on vähän ei erota niin hyvin. Eli järjestettynä , kuulet vain itseäsi vähemmillä karvoilla varustettujen virheet.

Mielenkiintoista, jos näin todella on. Täytyypäs perehtyä asiaan lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi nivotua myös älyyn, siihen tunneälyyn, jos on täysin sävelkorvaton.

Ei mulla ainakaan. En erota nuottien korkeuksia, en osaa laulaa nuottia perässä, en oppinut soittamaan tahdilleen opettajankoulutuksen pianotunneilla, mutta minua empaattisempaa saa hakea. Laulut tunnen sanoituksista, en sävelistä. Lapsena en edes ymmärtänyt, että laulut pitää laulaa aina samoin, luulin että vain sanat tekevät laulun. Ja olen ihan älykäs, ÄO 135. Ja minä kuulkaa jouduin opettamaan musiikkia! Me teimme tietokoneella musiikkia ja arvostelimme sanoituksia ja loimme sketsihahmoja, jotka saivat laulaa miten vain.

Ihminen, joka sanoo, että itseään empaattisempaa saa hakea, ei ole todennäköisesti empaattinen.

Eli tutkimusväite sai vahvistusta.

Luokanopettajakoulutukseen ei pääse, jollei ole empattinen. Siinä työssä ei pärjää eikä tule toimeen lasten kanssa, jollei omaa tunneälyä.

Ihminen, joka ajattelee että harva on yhtä empaattinen kuin hän itse, ajattelee että toiset ovat tunnemaailmaltaan köyhempiä kuin hän. Aidosti empaattinen ihminen näkisi toiset samanlaisina ja samoihin tunteisiin kykenevinä kuin itsensä.

-eri.

Ei pidä paikkaansa. Kaikki ihmiset eivät ole yhtä empaattisia.

Annas kun arvaan, olet se jolla on sävelkorva vinksallaan 😏

Arvasit väärin. Olen musikaalinen. Se vaan on fakta, että empatiakyky ei ole ihmisillä vakio. On itse asiassa ihmisiä, joilla ei ole sitä lainkaan. Niitä kutsutaan psykopaateiksi. Muiden ihmisten kesken empatiassa on vaihtelua. Toiset ovat ihan luontaisesti herkempiä virittymään taajuudelle, jossa aistivat muiden tunnetilat. Osalla taas olisi kyky empatiaan, mutta sitä ei syystä tai toisesta (usein kehityksellisestä sellaisesta) käytetä, koska niin on turvallisinta.

Nämä ovat ihan psykologisia faktoja. Silti useimmilla ihmisillä on jonkinlainen kyky empatiaan. Totaalinen empatian puute on harvinaista.

Kyse ei olekaan siitä onko empaattisuus objektiivisesti mitattava suure (sitähän on yritetty mitata erilaisilla kysymyspatteristoilla)

Kysymys on siitä, onko sellainen ihminen empaattinen, joka arvioi suoralta kädeltä itsensä toisia empaattisemmaksi.

Riippuu siitä, kuinka realisestisesti arvioi. Empatiassahan on kyse toisten tunteiden, ajatusten ja näkökulmien ymmärtämisestä. Tämä empatiakeskustelu menee kuitenkin jo hieman sivuraiteille, joten jos vaikka jatketaan musiikkiaiheesta.