Konduktööri heitti opiskelijan junasta pakkaseen – Juha tarjosi yösijan ja osti lipun seuraavan aamun junaan
Ei ihme, että ulkomaalaiset haukkuu Suomalaisia töykeiksi ja epäasiallisiksi, kun on tällaisia vatipäitä asiakaspalvelussa. Toimin pitkään turistioppaana ja sain lähes päivittäin kuulla erimaiden kansalaisilta valitusta siitä, miten tylyjä suomalaiset ovat. Moni on ollut pettynyt suomessa saamaansa kohteluun. Onneksi on tällaisia Juhia, jotka korjaavat käsitystä silloin tällöin, että eivät kaikki suomalaiset sentään ole niin törkeitä. Isot propsit Juhalle!
Kommentit (409)
Oliskohan joku vähän vanhempi mieshlö konduktöörinä, kunnon juntti joka ei ole maailmalla matkannut. Alkoi puhumaan suomeksi vieläpä Taiwanilaiselle. Ei tippaakaan empatiaa, tilannetajua vaan omaa määräysvaltaa ja egon pönkitystä. Mikä tälläisiä miehiä vaivaa??
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt taas yksi näkemys asiasta. Toki konnari on voinut olla typerys ja töykeä, ei sillä.
Mutta eniten ihmetyttää kuinka taas on pitänyt oikein lehteen päästä hehkuttamaan kuinka minä autoin, minä annoin yösijan, minä olen hyvä ihminen, kehukaa. Miksi ihmiset ei voi nykyään auttaa ilman että se toitotetaan koko kansalle ja odotellaan ihailua.
Ehkäpä sillä yritetään antaa vihje avun tarpeessa olevan auttamisesta. Se asia ei kaikille aukea. Tämä on itsekäs maailma ja sinun reagointisi asiaan on yliampuvan töykeää, koska kyseessä oli hyvä uutinen.
Vierailija kirjoitti:
Inhimillisestä virheestä epäillään heti joksikin sarjapummijaksi… Tätä höystetään jollain ihme sepustuksilla ”kun mun espanjalainen puolituttu vuonna -99 liftasi kun ei ollut rahaa” niin sitten kaikkien ULKOMAALAISTEN on pakko olla PAHOJA ja KIEROJA.
Suomalaiselle kun tällaista virhettä ei voisi käydä.
Suomalaiset eivät matkusta pummilla. Ei tietenkään.
Huomaathan toisenkin puolen: ulkomailla konduktöörit ovat ihania ja ystävällisiä ja ymmärtävät liputta matkustavan ihmisen tukalan tilanteen eivätkä vaadi lippua tai heitä junasta ja ostavat vielä pummille maitopullonkin kotievääksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miksi konnari ei antanut suomalaisen ostaa taiwanilaiselle lippua. Mitä VR olisi siinä menettänyt?
No, siinähän se jutussa luki: Kiire.
Siinä olisi mennyt aikaa kun olisivat sinne automaatille menneet lippua ostelemaan. Vr edellyttää että lippu on kädessä jo siinä vaiheessa kun junaan noustaan ja matka aloitetaan.
Vr ei ole velvollinen antamaan aikaa lippuautomaateilla juoksemiseen kesken matkanteon.
Ja sitäkö lippua ei se ystävällinen matkustaja olisi voinut ostaa taiwanilaiselle netistä?
Kato, luit sitte myöhempiä kommentteja.
No, eikös se pidä olla matkustajan hallussa se lippu koko matkan. Miten se oli sen lipun sille tulostanut? Jos ei sillä ulkomaalaisella ehkä sitten ollut puhelintakaan, että olis voinut sen sille osoittaa jonneen sähköpostiin.
Mitä sä oikein selität? Ihan sama kenen puhelimesta se lippu näytetään. Lippu tarkistetaan yleensä vain kerran ellei konnarilla ole dementia. Ja mistä tiedät ettei toinen matkustaja ollut menossa samaan suuntaan koko matkaa?
-eri
Sä voit lukea ne selitykset VR:N matkustusehdoista. "Matkustajalla tulee olla koko junamatkan ajan voimassa oleva ja VR:n hyväksymä lippu."
"Lippu oikeuttaa matkaan lippuun merkityssä junassa, matkustusluokassa ja paikalla. VR:n junahenkilökunta saattaa poikkeustapauksessa osoittaa matkustajalle muun kuin lipussa merkityn tai matkustajan valitseman paikan."
"VR:n junahenkilökunta voi tarkastaa liput junassa. Matkustajan tulee esittää lippu lipuntarkastuksessa. Junaa vaihdettaessa lippu tulee esittää myös vaihdon jälkeen. Lippu on säilytettävä määränpäässä poistumiseen saakka. Jos matkustajalla ei ole esittää kelpaavaa lippua, katsotaan hänet liputtomaksi matkustajaksi. Liputon matkustaja voidaan poistaa junasta.
VR:n junahenkilökunnalla on oikeus määrätä valvontamaksu ilman asianmukaista ja voimassaolevaa lippua matkustavalle. Liputtomalla matkustajalla on velvollisuus osoittaa henkilöllisyytensä junahenkilökunnalle. Matkustaja sitoutuu maksamaan VR:n määräämän valvontamaksun.
Matkustaja saa jatkaa junamatkaansa, jos hän valvontamaksun määräämisen yhteydessä ostaa lipun. Muussa tapauksessa konduktöörillä on oikeus poistaa matkustaja junasta. Konduktöörillä on oikeus poistaa matkustaja junasta myös, jos matkustaja ostaa lipun lipuntarkastuksen yhteydessä, mutta ei suostu antamaan henkilötietojaan valvontamaksun määräämiseksi. Tuolloin lippua voi käyttää muissa junavuoroissa, joihin kyseinen lippu kelpaa."
Matkustusehdoissa kyllä sitten sanotaan, että lippu on kaukoliikenteessä hankittava viimeistään junan henkilökunnalta. Siis tarkoittaako tuota valvontamaksua vai, kun ei niissä junissa enää niitä lippuja kuitenkaan myydä.
Ei ollut menossa samaan suuntaan koko matkaa, no, sehän jäi Salossa pois se mahdollinen lipun ostaja tässä keississä.
Tuo valvontamaksu koskee vain lähijunia, googlaa vaikka.
Lisäksi;
"VR:n kaukoliikenteessä lippu tulee ostaa viimeistään junahenkilökunnalta junasta."Eli lippu pitäisi voida ostaa vielä junassa.
Joo, niin voidaan ostaa kaukojunassa mutta vain korttimaksulla ja jos junassa on tilaa. Jos on epäkelvon lipun näyttänyt, niin siitä seuraa valvontamaksu ja poistetaan junasta jos ei ole id:tä esittää.
Lähijunassa saa valvontamaksun ja lipun siihen yhdostettunä ja voi jatkaa matkaa.
Sääntöjä rakastavat muiden ruoskijat, sairaalloista ylemmyyttä omasta pedanttisuudestaan tuntevat kokoontuvat taas.
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan joku vähän vanhempi mieshlö konduktöörinä, kunnon juntti joka ei ole maailmalla matkannut. Alkoi puhumaan suomeksi vieläpä Taiwanilaiselle. Ei tippaakaan empatiaa, tilannetajua vaan omaa määräysvaltaa ja egon pönkitystä. Mikä tälläisiä miehiä vaivaa??
Valta ja mahdollisuus sen käyttämiseen ei ole riippuvainen sukupuolesta. Tällä kertaa se oli mies.
Tuo ei ole ensimmäinen kerta kun heitetään ulos pakkaseen matkustaja.Mitäs jos olisi ihan oikeasti käynnyt jotain.Toinen matkustaja oli valmis ostamaan lipun.
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan joku vähän vanhempi mieshlö konduktöörinä, kunnon juntti joka ei ole maailmalla matkannut. Alkoi puhumaan suomeksi vieläpä Taiwanilaiselle. Ei tippaakaan empatiaa, tilannetajua vaan omaa määräysvaltaa ja egon pönkitystä. Mikä tälläisiä miehiä vaivaa??
Konduktöörit ovat nykyään usein kovin nuoria, tosin sekään ei ole tae kielitaidosta.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin suomalainenkaan saisi ilmaiseksi matkustella esim. Somaliassa?
..., mutta somalialainen saa matkustaa ilmaiseksi Suomessa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhimillisestä virheestä epäillään heti joksikin sarjapummijaksi… Tätä höystetään jollain ihme sepustuksilla ”kun mun espanjalainen puolituttu vuonna -99 liftasi kun ei ollut rahaa” niin sitten kaikkien ULKOMAALAISTEN on pakko olla PAHOJA ja KIEROJA.
Suomalaiselle kun tällaista virhettä ei voisi käydä.
Suomalaiset eivät matkusta pummilla. Ei tietenkään.
Huomaathan toisenkin puolen: ulkomailla konduktöörit ovat ihania ja ystävällisiä ja ymmärtävät liputta matkustavan ihmisen tukalan tilanteen eivätkä vaadi lippua tai heitä junasta ja ostavat vielä pummille maitopullonkin kotievääksi.
Huono. Mikä sinua vaivaa?
Asiakaspalveluun sopiva ihminen ei heitä vahingossa väärän lipun ostanutta ihmistä ulos. Summien erotus olisi varmasti ollut neuvoteltavissa. Mutta konduktööri sattui tällä kertaa olemaan mu*kku.
Vierailija kirjoitti:
Ja kovasti VR syyllistää tätä junasta poistettua, vaikka Juhan mukaan oli ollut kohtelias ja rauhallinen.
Se on aivan sama vaikka olisi kohtelias ja rauhallinen. Ei häntä riehumisen vuoksi poistettukaan. Aivan turha syyllistää konnaria, joka oli asian jo selvittänyt ja saanut todeta, että tyyppi ei ole yhteistyökykyinen.
Kumma, etteivät ihmiset ymmärrä, että joku voi olla rauhallisuudesta huolimatta haluton selvittämään asiaa.
Ilmeisesti eivät ole koskaan tavanneet teiniä tai semmoisen asteelle jäänyttä. Osaavat kyllä rauhallisen vastarinnan taktiikan ja ymmärtämättömäksi heittäytymisen.
Muistakaa aina ostaa lippu ja tarkistaa se plus vielä katsoa, että menette oikeaan junaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhimillisestä virheestä epäillään heti joksikin sarjapummijaksi… Tätä höystetään jollain ihme sepustuksilla ”kun mun espanjalainen puolituttu vuonna -99 liftasi kun ei ollut rahaa” niin sitten kaikkien ULKOMAALAISTEN on pakko olla PAHOJA ja KIEROJA.
Suomalaiselle kun tällaista virhettä ei voisi käydä.
Suomalaiset eivät matkusta pummilla. Ei tietenkään.
Huomaathan toisenkin puolen: ulkomailla konduktöörit ovat ihania ja ystävällisiä ja ymmärtävät liputta matkustavan ihmisen tukalan tilanteen eivätkä vaadi lippua tai heitä junasta ja ostavat vielä pummille maitopullonkin kotievääksi.
Huono. Mikä sinua vaivaa?
Asiakaspalveluun sopiva ihminen ei heitä vahingossa väärän lipun ostanutta ihmistä ulos. Summien erotus olisi varmasti ollut neuvoteltavissa. Mutta konduktööri sattui tällä kertaa olemaan mu*kku.
Ei vaan sinä olet tyhmä. Ilmeisesti samanlainen pummi tuon viimeisen sanan perusteella. Siellä nyt ei vaan aleta neuvottelemaan tuntikaupalla jostain hintojen erotuksesta tai muustakaan.
Sinä et todellakaan tiedä, oliko ostanut vahingossa vai tahallaan väärän lipun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin suomalainenkaan saisi ilmaiseksi matkustella esim. Somaliassa?
..., mutta somalialainen saa matkustaa ilmaiseksi Suomessa...
Varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhimillisestä virheestä epäillään heti joksikin sarjapummijaksi… Tätä höystetään jollain ihme sepustuksilla ”kun mun espanjalainen puolituttu vuonna -99 liftasi kun ei ollut rahaa” niin sitten kaikkien ULKOMAALAISTEN on pakko olla PAHOJA ja KIEROJA.
Suomalaiselle kun tällaista virhettä ei voisi käydä.
Suomalaiset eivät matkusta pummilla. Ei tietenkään.
Huomaathan toisenkin puolen: ulkomailla konduktöörit ovat ihania ja ystävällisiä ja ymmärtävät liputta matkustavan ihmisen tukalan tilanteen eivätkä vaadi lippua tai heitä junasta ja ostavat vielä pummille maitopullonkin kotievääksi.
Huono. Mikä sinua vaivaa?
Asiakaspalveluun sopiva ihminen ei heitä vahingossa väärän lipun ostanutta ihmistä ulos. Summien erotus olisi varmasti ollut neuvoteltavissa. Mutta konduktööri sattui tällä kertaa olemaan mu*kku.
Ei vaan sinä olet tyhmä. Ilmeisesti samanlainen pummi tuon viimeisen sanan perusteella. Siellä nyt ei vaan aleta neuvottelemaan tuntikaupalla jostain hintojen erotuksesta tai muustakaan.
Sinä et todellakaan tiedä, oliko ostanut vahingossa vai tahallaan väärän lipun.
"Tuntikaupalla". Älä viitsi olla nuija, viisi minuuttia olisi riittänyt.
Tyhmää on käyttää kaikkein surkeinta argumentointitapaa, mihin sinä juuri sorruit olkiukoillasi. Sinä et tiedä minusta mitään, mutta nyt minä tiedän sen, että sinä olet ala-arvoisia argumentteja viljelevä pelle.
Vierailija kirjoitti:
No, tämä opiskelija oli kuitenkin kielten opiskelija. En tiedä mistä hän sen lipun oli ostanut, netistä vai asemalta automaatista, enkä tiedä onko automaatissa kielivalintaa siis esim. voi valita englanninkielisen tekstin... Mutta kun ei lippua ole, niin asiakkaita pitää käsitellä samanarvoisesti.
Heitteillejätöstä ei voi puhua, kun kyseessä on aikuinen ihminen. Konnari ei myöskään ole velvollinen tarkistamaan asiakkaan rahatilannetta, että onko hänellä rahaa ostaa uutta validia lippua tai mennä yöpymään johonkin majoitusliikkeeseen. Aikuisella on vastuu itsestään.
Junalla on aikataulu, ja jos jäädään jonkin tumpelon takia _ olkoonkin vain ulkomaalainen_ odottelemaan asemalle niin siitä seuraa viivästystä, jota voi olla jo entuudestaan tai kertyä matkalla jossain kohtaa aiemman päälle, ja siitä taas voi seurata vaikeuksia muille matkustajille.
Junissa ei enää voi lippuja ostaa. Toki siinä Salon asemalla varmaan automaatti oli, mutta onko just sillä laiturilla johon tämä juna pysähtyi, vai pitääkö mennä tunnelin kautta toiselle laiturille...
Hienoa, että tämä LÄÄKÄRI - oikein piti ammatti mainita jutussa - toimi niin kuin toimi, se on toki myönnettävä. Mutta mitenkään lääkäreille tasan tyypillistä tuo ei ole kyllä ole.
Ei vr auta silloinkaan jos juna on myöhässä ja asiakas myöhästyy jatkoyhteydestä, joka saattaa olla sitten vaikka bussi, bussi joihin nyt kannattaa enemmän luottaa kuin vr:n peleihin, mutta valitettavasti bussiyhteydet eivät joka paikkaan tässä maassa toimi, jolloin sitä vr:ääkin on pakko käyttää. Ei auta, vaikka olis illan viimeiset yhteydet menneet, sitä on vaan sitten itte se yöpaikka hankittava tai jäätävä pakkaseen. Ja jos sitten käy niin, että bussi meni, mut joku juna vielä kulkis, niin totta kai, lippu on ostettava, ja jos siellä seuraavassa junassa sitte konnarille jotain sanoo, niin se vaan nauraa... Sillä on hauskaa, että voi, voi, ja voit toki tehdä valituksen korvaushakemuksineen asiakaspalveluun... Juu niin voi tehdä, mutta mitään korvauksia ei saa, koska vr ei ole aina korvausvelvollinen ja palvelurakenteessa on myös joku ratahallintokeskus tai muu vastaava joka hoitaa näitä ratatöitä ja niin edelleen...
Että juu, ihan itte mokas se turisti! Kielenopiskelija! Eikä se ole satavarma että jossain eurooppalaisella kulkupelillä matkustaessas saisit hyvää palvelua sinäkään jos sulla sattuu lippus kanssa ongelmia olemaan.
Väärä juna, ei lippua, ulos!
Tamahan oli varsinainen antimatkailumainos Suomelle. Herranjestas, miksi matkustaminen on tehty noin vaikeaksi? Mista mina, ulkosuomalainen, tietaisin iltahamaralla lahtea johonkin alikulkutunneliin hortoilemaan jotain automaattia haeskelemaan?
Sama kaikessa muussakin. On vain se yksi, Suomelle pyhitetty tapa tehda asioita, jos et sita osaa niin tough cookies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisessa ketjussa kyseltiin, oliko ennen paremmin. Tämä todistaa osaltaan, että oli. -80 luvulla pystyi ostamaan lipun asemalta tai konduktööriltä ilman tarkkaa junanlähtöaikaa. Jäädä väliasemalla vaikka pariksi tunniksi pois ja jatkaa matkaa seuraavalla junalla. Junatkin pysähtyivät useammalla asemalla.
Ketään kuule ei enää tässä maailmassa kiinnosta pitää mitään palveluita mihinkään päin Suomea. Muuta Stadiin, niin saattaa ehkä päästä bussilla. Junayhteydet kiikun kaakun.
Nyt kun noin asian ilmaisit, niin tuli mieleen, että tämä palveluiden alasajo alkoi silloin, kun niistä alettiin tehdä liikelaitoksia ja johtajille bonuksia.
Jotkut konduktöörit on hulluja. Muistan vielä kun 16 vuotiaana kuljin junalla uuteen kouluun ja kerran eksyin IC junaan koska sekin pysähtyi kotiasemalla. No eihän mun lähiliikennelippu kelvannut siihen, mutta en aidosti tiennyt asiasta. En oikein ymmärtänyt silloin kun katsoin vaan junan joka menee kotiin. No enhän mä saanut ostettua lippuakaan kun ainakaan sillon ei toiminut electronit junissa. No se konduktööri soitti poliisit mua vastaan juna-asemalle, ei voinut vaan heittää ulos koska olin menossa seuraavalle asemalle muutenkin niin se ei olisi riittänyt. Nolona sitten selitin tilanteen poliiseille ja ne vaan nauro ja sanoi konduktöörille että ylireagoi ja sain lähteä. Konkka jäi sitten jotain huutamaan poliiseille kun lähin pois.
Taannoin sattui tapaus, kun konnari heitti kaksi pikkupoikaa ulos junasta, kun nämä olivat menneet väärään junaan ja ko juna ei pysähtynyt heidän asemallaan.
Annoin pojille rahaa ja neuvoin oikeaan junaan, koska itse jäin just sillä pysäkillä myös pois.
Valitin VR:lle, mutta enpä mitään vastakaikua saanut.
Kiehun vieläkin asiasta, vaikka siitä on jo monta vuotta.
Ei ollut kännyköitä tms. Itsekin äitinä olin aivan kauhuissani, mitä lasten vanhemmat olivat ehtineet miettiä.