Kerrostaloasuja, tunnetko piston sydämmessäsi kun omakotitaloasujat tekevät lumitöitä henkihieverissä?
Varsinkin näin vasta sataneen suojalumen jälkeen sairaalassa näkyy piikki kun kymmenet sydäninfarktin lumitöissä saaneet potilaat vyöryvät sisään.
"Meilahden sairaalaan tuli Juvosen mukaan tällä viikolla kymmenkunta potilasta hoitoon, joissa esitietona oli, että he olivat tekemässä lumitöitä ja alkoivat rintakivut. Osa on tullut elvyttäen ja osa on tullut ambulanssikyydillä".
Sillä välin kun suuria pihakivetyksiä puhdistetaan lumesta rivi sekä omakotitaloissa niin kerrostaloasuja juo rauhassa aamukahvit ja lukee päivän uutiset.
Mikä on se tunne aamulla kun näet lumen peittämän maan eikä sinun tarvitse lähteä lumitöihin?
Kommentit (142)
Lol. On ollut tietoinen valinta muuttaa kerrostaloon. Lumitöiden tekijät taas ovat päättäneet toisin. Tänään esim. painelin tyytyväisen hot jooga -tunnille ihanaan lämpöön samalla kun omakotitaloasujat heräsivät jälleen puuduttavaan lumen kolaamiseen. Nyt kun paikat on taas auki voin käydä eri harrastuksissa viikollakin. Julkisilla toki ja kävellen, Helsingissä kun asun. Rehellisyyden nimessä voisin kyllä kerran tänä talvena tehdä jonkun lumityöt ihan saadakseni tämän tyyppistä liikuntaa. Mutta vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasuja, tunnetko piston sydämessäsi kun omakotiasujana suuresti nautin lumitöistä klassisella 50-luvun Fordson Majorilla ja naapurikin tuli maksamaan minulle 200€ että vetäisin hänen 50m pihatiensä pahimpien lumisateiden jälkeen.
Kateuden piston kyllä.

Lol, meillä on oma kuntosali ja joogatila, hottikin nykyään onnistuu kun kolme vuotta sitten innostuin ja tehtiin tila. Ei tarvitse lähteä mihinkään eikä varsinkaan julkisilla.
Lenkille on kiva lähteä, puoliso tykkää kolata pikkulumet, isot tietysti pikkutraktorilla vai mitä mönkijöitä noi on, joilla ajellaan metsässäkin kun tehdään takka- ja saunapuita omista metsistä, tai minä mitään tee, mutta mies tekee. Metsää pitänyt ostaa ihan sen takia, että saa tehdä.
😂

Olisipa kurjaa lähteä kotoa tuommoisen takia, kivempi kotona on harrastaa, omat tilat, ei ole ollut katkeinta Koronan takia saliharrastuksissa. Mutta toki jos on pakko niin lähteehän sitä sitten tuiskuun rämpimään.
🤣

Sama tuli mieleen, oma tila, ei tarvitse koronaa pelätä. Eikö rämpiä tuiskussa ja tuulessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lol. On ollut tietoinen valinta muuttaa kerrostaloon. Lumitöiden tekijät taas ovat päättäneet toisin. Tänään esim. painelin tyytyväisen hot jooga -tunnille ihanaan lämpöön samalla kun omakotitaloasujat heräsivät jälleen puuduttavaan lumen kolaamiseen. Nyt kun paikat on taas auki voin käydä eri harrastuksissa viikollakin. Julkisilla toki ja kävellen, Helsingissä kun asun. Rehellisyyden nimessä voisin kyllä kerran tänä talvena tehdä jonkun lumityöt ihan saadakseni tämän tyyppistä liikuntaa. Mutta vain kerran.
Lol, meillä on oma kuntosali ja joogatila, hottikin nykyään onnistuu kun kolme vuotta sitten innostuin ja tehtiin tila. Ei tarvitse lähteä mihinkään eikä varsinkaan julkisilla.
Lenkille on kiva lähteä, puoliso tykkää kolata pikkulumet, isot tietysti pikkutraktorilla vai mitä mönkijöitä noi on, joilla ajellaan metsässäkin kun tehdään takka- ja saunapuita omista metsistä, tai minä mitään tee, mutta mies tekee. Metsää pitänyt ostaa ihan sen takia, että saa tehdä.
😂
Lol, kiva että tykkäät. Itse tulisin hulluksi, jos etätyöpäivien päälle pitäisi vielä harrastaa kotona. Kiva olla ihmisten ilmoilla ja ihanaa kun joku muu ohjaa tunnin ja pitää paikan siistinä. Tulee tuuletettua päätä kun ei oo niitä lumitöitäkään millä sitä päätä tuulettaa :-D
T. se helsinkiläinen
Todellakin! Tunnen kateuden pistoksen! Olen lapsesta asti tykännyt lumitöistä ja haravoinnista. Pyysin vanhempiani jättämään ne työt odottamaan minua, kun tiesin milloin olisin menossa käymään. Ihanaa puuhaa, tietää tekevänsä töitä!
Moni on sanonut, että se on kivaa niin kauan kun se on vapaaehtoista. Ehkä näin, mutta tuntuu että eläisin unelmaelämää pihatöiden keskellä jos siihen olisi joskus mahdollisuus!
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyydestä sakotetaan. Kannattiko mennä ostamaan se omakotitalo?
Luulisi kun tämmöisen komentin tai monen muunkin betonikuutiossa lonkkaa vetävän kommentin lukee, että lunta sataa seitsemän kuukautta joka päivä. Lunta tulee aika harvoin ja on ihme, että siitäkin saadaan aikaiseksi ketju keljuilla ja ilkeillä ja varsinkin pröystäillä kuinka kommeeta on asua betonikuutiossa.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin! Tunnen kateuden pistoksen! Olen lapsesta asti tykännyt lumitöistä ja haravoinnista. Pyysin vanhempiani jättämään ne työt odottamaan minua, kun tiesin milloin olisin menossa käymään. Ihanaa puuhaa, tietää tekevänsä töitä!
Moni on sanonut, että se on kivaa niin kauan kun se on vapaaehtoista. Ehkä näin, mutta tuntuu että eläisin unelmaelämää pihatöiden keskellä jos siihen olisi joskus mahdollisuus!
Joo, niinhän se on, minä asuin omakotitaloa lasteni kanssa kun asuivat vielä kotona, se oli ihanaa. Se tila, vapaus ja rauha. Nyt asun rivarissa kun olen vanha enkä isoa taloa ja pihaa yksin jaksanut hoitaa, myin pois, sain hyvät rahat.
Jos löytäisin hyvän pienen tontin ostaisin sen ja tilaisin itselleni n. 85 m2 talon, olisipa siinä kiva tepastella ja kotoilla. Hyvä on nytkin rivarin päätykolmio, isäni firman rakentama niin tiedän että kaikki on hyvin tehty eikä äänet kuulu, vedenmittaus ja ilmastointi omat ja oma ovi, se on tärkeää, inhoa porraskäytäviä ja hissejä. Mutta oma tupa olisi kiva, vain se tontti puuttuu.
Toivottavasti sinäkin sen vielä saat.
Olemme reilusti yli 60 v ja vielä jaksamme hyvin tehdä lumityöt. Ihan mukavaa hommaahan se on
varsinkin nyt kun eläkkeellä ollaan eikä aamutuimaan tarvi lähteä lumihankeen.
Onneksi pihakin on aika pieni. Kerrostaloon muutamme muutaman vuoden päästä jos elämme:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lol. On ollut tietoinen valinta muuttaa kerrostaloon. Lumitöiden tekijät taas ovat päättäneet toisin. Tänään esim. painelin tyytyväisen hot jooga -tunnille ihanaan lämpöön samalla kun omakotitaloasujat heräsivät jälleen puuduttavaan lumen kolaamiseen. Nyt kun paikat on taas auki voin käydä eri harrastuksissa viikollakin. Julkisilla toki ja kävellen, Helsingissä kun asun. Rehellisyyden nimessä voisin kyllä kerran tänä talvena tehdä jonkun lumityöt ihan saadakseni tämän tyyppistä liikuntaa. Mutta vain kerran.
Lol, meillä on oma kuntosali ja joogatila, hottikin nykyään onnistuu kun kolme vuotta sitten innostuin ja tehtiin tila. Ei tarvitse lähteä mihinkään eikä varsinkaan julkisilla.
Lenkille on kiva lähteä, puoliso tykkää kolata pikkulumet, isot tietysti pikkutraktorilla vai mitä mönkijöitä noi on, joilla ajellaan metsässäkin kun tehdään takka- ja saunapuita omista metsistä, tai minä mitään tee, mutta mies tekee. Metsää pitänyt ostaa ihan sen takia, että saa tehdä.
😂Lol, kiva että tykkäät. Itse tulisin hulluksi, jos etätyöpäivien päälle pitäisi vielä harrastaa kotona. Kiva olla ihmisten ilmoilla ja ihanaa kun joku muu ohjaa tunnin ja pitää paikan siistinä. Tulee tuuletettua päätä kun ei oo niitä lumitöitäkään millä sitä päätä tuulettaa :-D
T. se helsinkiläinen
No eipä tuosta tuuletuksesta ole päässyt nauttimaan pitkään aikaan, enkä kyllä uskalla vieläkään lähteä, inhottaa Koronan leviäminen hikisissä saleissa.
Minä olisin iloinen kun saisi kotona saleilla ja jumpata, mutta eipä ole tilaa sellaiseen. Inhoan yli kaiken hikisenä liikkumista mutta yhteissuihkuja inhoan vielä enemmän. Ja hikoilua, varsinkin muitten ja niitten hajuja.
Päätä tuuletan mieluusti kavereitten kanssa ei se hikisessä salissa vieraitten ihmisten kanssa tuuletu.
Salille menen tekemään en juttelemaan. Kukin toki tyylillään. Mutta omat tilat olis luksusta, siksi kai kaikilla rikkailla ne onkin, ei ne notku yleisillä saleilla.
Ohis
Asumismuoto on oma valinta. Omista valinnoista on seurauksia. Omakotitalossa asuja voi yhtäläisesti ulkoistaa lumityöt. Kuluista saa jopa kotitalousvähennyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin! Tunnen kateuden pistoksen! Olen lapsesta asti tykännyt lumitöistä ja haravoinnista. Pyysin vanhempiani jättämään ne työt odottamaan minua, kun tiesin milloin olisin menossa käymään. Ihanaa puuhaa, tietää tekevänsä töitä!
Moni on sanonut, että se on kivaa niin kauan kun se on vapaaehtoista. Ehkä näin, mutta tuntuu että eläisin unelmaelämää pihatöiden keskellä jos siihen olisi joskus mahdollisuus!Joo, niinhän se on, minä asuin omakotitaloa lasteni kanssa kun asuivat vielä kotona, se oli ihanaa. Se tila, vapaus ja rauha. Nyt asun rivarissa kun olen vanha enkä isoa taloa ja pihaa yksin jaksanut hoitaa, myin pois, sain hyvät rahat.
Jos löytäisin hyvän pienen tontin ostaisin sen ja tilaisin itselleni n. 85 m2 talon, olisipa siinä kiva tepastella ja kotoilla. Hyvä on nytkin rivarin päätykolmio, isäni firman rakentama niin tiedän että kaikki on hyvin tehty eikä äänet kuulu, vedenmittaus ja ilmastointi omat ja oma ovi, se on tärkeää, inhoa porraskäytäviä ja hissejä. Mutta oma tupa olisi kiva, vain se tontti puuttuu.
Toivottavasti sinäkin sen vielä saat.
Kiitos.
Se on kuitenkin elinikäinen haave, joka tuskin toteutuu. Olen yksin elävä kohta eläkkeelle siirtyvä köyhä ja kipeä sinkku. Lottovoitto vaadittaisiin sekä konkreettisesti että mielellään myös haaveen jakavan kumppanin löytymisen suhteen. Ehkä seuraavassa elämässä..
Vierailija kirjoitti:
Hyppäsin mönkijän (vai mikä tuo laite nyt onkaan) selkään, aura olikin jo valmiina ja siinäpä se, aikaa meni vissiin vartti jos sitäkään. Naapurin pojat tuli kyseleen, että saisiko he ajaa, olis kuulema kivaa.
Olen nainen ja asun yksin 167 m2 uutta omakotitaloa, ihan itelle rakennutin. En katsokaas ole kerrostaloläävässä asuva köyhä.
🤣
Luulis, että kaikki olisivat jo oppineet, että niin luksusta kuin lääviäkin löytyy molemmista asumismuodoista, kuten myös omista ja vuokra-asunnoista. Ja tiedätte myös, että Helsingin keskustakaksion hinnalla ostaa melkoisen talon maakunnista.
Terveisin Tosikko.
Ei kahta ämmää sydämessä.
Monta vuotta tein ok-talossa lumitöitä ja nyt on vaan ihanaa, kun muut tekee ne vuorostaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuota, en. Saamme tehdä itse lumitöitä ihan tarpeeksi. Huoltoyhtiö ei näytä viikonloppuisin olevan kiinnostunut niitä tekemään. Oma mies kävi lapion kanssa rapun edustan avaamassa. Puhumattakaan auto paikan lumitöistä ym.
Muuta sinä kerrostaloon tai osta palvelu. Maksamme vuokrassa jo nyt enemmän.
Autopaikan lumityöt eivät kuulu huoltoyhtiölle, ne joutuu jokainen autopaikan vuokrannut tekemään itse. Tosin senkin voi ulkoistaa, talon huoltoyhtiö harjaa lumet autonikin päältä:) Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Miten huono kunto pitää olla, että saa sydärin lumitöitten takia. Sehän ei ole mitään raskasta hommaa ja on vielä varsin viileääkin ulkona.
Monet ovat ottaneet niitä piikkejä, jotka saattavat käydä pumpun päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vastavuoroisesti kerrostaloasujat hikoilevat kesäisin koppiasunnoissaan, kun omakotiasujat grillaavat ja juovat bisseä omalla viileällä terassilla. Elämä on valintoja.
No ei ihan. Me ollaan yleensä mökillä kaikki viikonloput, ja välillä ajellaan sinne ihan illaksikin. Meillä on myös iso ja viihtyisä parveke missä voi viettää aikaa, ja pihalla siisti ja viihtyisä grilli-alue. Mutta siinä olet oikeassa että valintahan se on miten kukakin haluaa asua ja elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastavuoroisesti kerrostaloasujat hikoilevat kesäisin koppiasunnoissaan, kun omakotiasujat grillaavat ja juovat bisseä omalla viileällä terassilla. Elämä on valintoja.
Meillä ainaskin on ilmastointilaite ja kämppä on kesäkuumallakin miellyttävän viileä, että lälläslää vaan sinulle.
Vähän sivusta, mutta viestisi muistutti minua siitä kuinka minäkin ennen asuin "kämpässä." Nykyään asun omassa talossani, jota kodiksi kutsun.