Kerrostaloasuja, tunnetko piston sydämmessäsi kun omakotitaloasujat tekevät lumitöitä henkihieverissä?
Varsinkin näin vasta sataneen suojalumen jälkeen sairaalassa näkyy piikki kun kymmenet sydäninfarktin lumitöissä saaneet potilaat vyöryvät sisään.
"Meilahden sairaalaan tuli Juvosen mukaan tällä viikolla kymmenkunta potilasta hoitoon, joissa esitietona oli, että he olivat tekemässä lumitöitä ja alkoivat rintakivut. Osa on tullut elvyttäen ja osa on tullut ambulanssikyydillä".
Sillä välin kun suuria pihakivetyksiä puhdistetaan lumesta rivi sekä omakotitaloissa niin kerrostaloasuja juo rauhassa aamukahvit ja lukee päivän uutiset.
Mikä on se tunne aamulla kun näet lumen peittämän maan eikä sinun tarvitse lähteä lumitöihin?
Kommentit (142)
Tuota, en. Saamme tehdä itse lumitöitä ihan tarpeeksi. Huoltoyhtiö ei näytä viikonloppuisin olevan kiinnostunut niitä tekemään. Oma mies kävi lapion kanssa rapun edustan avaamassa. Puhumattakaan auto paikan lumitöistä ym.
Muuta sinä kerrostaloon tai osta palvelu. Maksamme vuokrassa jo nyt enemmän.
Tein elämänmuutoksen. Myin pois periaatteessa tarpeettoman autoni ja muutin hissittömään pienkerrostaloon.
Ostan vielä ilmanviilentimen, niin pärjään kesälläkin.
Omakotiasuja on asumismuotonsa valinnut, mitäs minulla siihen, kuten ei hänelläkään minun asumiseeni.
Asun rivitalossa sellaisessa asunnossa, jossa on muutama metri lumitöitä tehtävänä, mutta ihan mukavaa ulkoilua, saa vähän liikuntaa samalla. Tänään oli kyllä tuulen juoksuttaman kinoksen takia tavallista enemmän kolailtavaa, mutta tulipahan tehtyä. Koko ajan kyllä tulee lisääkin, mutta pakkohan tuota kinosta oli nyt edes vähemmäksi saada.
Omakotitalossa pienehkön pihatien saattaisi vielä kolalla jaksaa tehdä, mutta vähänkään isompi piha voisi olla jollain vetävällä lumilingolla parempi tehdä.
Täällä sataa taas lunta lisää. Ihana kääntää kerrostalokämpässä sohvalla kylkeä eikä tarvitse huomenna lähteä lumitöihin ennen töihin lähtöä.
Lumityöt on kivaa hyötyliikuntaa. Ei mennyt kauaa kun puolison kanssa kolattiin pihalta sen verran että saadaan auto ulos lämpimästä autotallista ja kulkuväylät etuovelle auki. Monessa kerrostalossa joudutaan kaivamaan autoja lumesta parkkiksella kun huoltoyhtiö on kolannut niin että autot on jääneet parkkiruutuihin lumivallin taakse mottiin.
En.
Mutta suurta vítütüsŧa tunnen kun ne saa asua hiljaisessa talossaan.
Niitten ei jumaliste tarvitse tätä kerrostalohelvettiä sietää. Kusemiset, kakkaamiset, puhe, televisio, askeleet jne. kuuluu, passka, tupakka, heinä jne. haisee, penskat hyppää rapussa ja hissi haisee sonnalta ja taudit tarttuu. Sauna on yhteinen, voi oksennus, pyykki pitää pestä hemmetin yhteispesulassa ja lopuksi, kun aamulla sais nukkua niin joku prkeleen ääliö tulee aamuyöllä auraan pihaa jollakin helvetilaitteella.
Kyllä kerrostaloelämä on persiistä ja köyhän osa kurja.
Amen.
Joo, se on tosi hauska ajatus. Kyllä omakotitalo olla pitää 🤣🤣
Tyhmyydestä sakotetaan. Kannattiko mennä ostamaan se omakotitalo?
Hyppäsin mönkijän (vai mikä tuo laite nyt onkaan) selkään, aura olikin jo valmiina ja siinäpä se, aikaa meni vissiin vartti jos sitäkään. Naapurin pojat tuli kyseleen, että saisiko he ajaa, olis kuulema kivaa.
Olen nainen ja asun yksin 167 m2 uutta omakotitaloa, ihan itelle rakennutin. En katsokaas ole kerrostaloläävässä asuva köyhä.
🤣
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasujille tulisi asettaa lumityövero. Tämä tasoittaa kansalaisia tässä asiassa.
Mielenkiintoista. Kerrostalojen asukkaat maksavat huoltoyhtiölle, joka auraa lumet pihoilta. Ei kukaan kiellä omakotitalossa asuvaa palkkaamista pihalleen lumenauraajaa.
Vierailija kirjoitti:
En.
Mutta suurta vítütüsŧa tunnen kun ne saa asua hiljaisessa talossaan.
Niitten ei jumaliste tarvitse tätä kerrostalohelvettiä sietää. Kusemiset, kakkaamiset, puhe, televisio, askeleet jne. kuuluu, passka, tupakka, heinä jne. haisee, penskat hyppää rapussa ja hissi haisee sonnalta ja taudit tarttuu. Sauna on yhteinen, voi oksennus, pyykki pitää pestä hemmetin yhteispesulassa ja lopuksi, kun aamulla sais nukkua niin joku prkeleen ääliö tulee aamuyöllä auraan pihaa jollakin helvetilaitteella.
Kyllä kerrostaloelämä on persiistä ja köyhän osa kurja.
Amen.
Sama.
Ja jos ei aura herätä niin roskakuski tai naapurit herättää, jossakin karjuu penikka, jossakin isäntä.
Ikkunaa ei voi pitää auki kun naapurit vetää sätkää posket lommolla, parveketta et voi käyttää samasta syystä.
Tämä on yhtä melun kakofoniaan.
Köyhän elämä on hirveää, ei toivoakaan, että saan niin paljon rahaa, että pääsen täältä pois.
Vierailija kirjoitti:
Hyppäsin mönkijän (vai mikä tuo laite nyt onkaan) selkään, aura olikin jo valmiina ja siinäpä se, aikaa meni vissiin vartti jos sitäkään. Naapurin pojat tuli kyseleen, että saisiko he ajaa, olis kuulema kivaa.
Olen nainen ja asun yksin 167 m2 uutta omakotitaloa, ihan itelle rakennutin. En katsokaas ole kerrostaloläävässä asuva köyhä.
🤣
En minäkään ole homeisessa omakotitaloläävässä asuva köyhä. Kerrostaloasunto 157 neliötä ilman kellari- ym. hukkatiloja. Ne on sitten lisäksi taloyhtiön tiloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostaloasujille tulisi asettaa lumityövero. Tämä tasoittaa kansalaisia tässä asiassa.
Mielenkiintoista. Kerrostalojen asukkaat maksavat huoltoyhtiölle, joka auraa lumet pihoilta. Ei kukaan kiellä omakotitalossa asuvaa palkkaamista pihalleen lumenauraajaa.
On paljon hyödyllisempää osta laite ja ajella itse, niin me on tehty.
Meillä on iso piha ja monta autoa, vartti menee ja lumi on poissa.
Turhaa alkaa ketään ootteleen ja sopimaan aikatauluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppäsin mönkijän (vai mikä tuo laite nyt onkaan) selkään, aura olikin jo valmiina ja siinäpä se, aikaa meni vissiin vartti jos sitäkään. Naapurin pojat tuli kyseleen, että saisiko he ajaa, olis kuulema kivaa.
Olen nainen ja asun yksin 167 m2 uutta omakotitaloa, ihan itelle rakennutin. En katsokaas ole kerrostaloläävässä asuva köyhä.
🤣En minäkään ole homeisessa omakotitaloläävässä asuva köyhä. Kerrostaloasunto 157 neliötä ilman kellari- ym. hukkatiloja. Ne on sitten lisäksi taloyhtiön tiloissa.
Kerrostalossa on ihan sama mikä koko, se on kuitenkin vain kerrostaloläävä.
Ohis

Hienoa, tervettä oma-aloitteisuutta.

Kyllä, aina on toisten armoilla, joka asiaa kysyt luvan. Ja maksat mutten hölmöilyistä osasi.
Oma tupa, oma lupa.
Todella omituinen kysymys. Vastaavasti omakotitalossa asuvilta pitäisi kysyä tunteeko piston sydämessä, kun on kaunis kesäpäivä ja näkee, että kerrostaloasujat ovat sisällä, kun heillä ei ole omaa pihaa, jossa hengata ja grillata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppäsin mönkijän (vai mikä tuo laite nyt onkaan) selkään, aura olikin jo valmiina ja siinäpä se, aikaa meni vissiin vartti jos sitäkään. Naapurin pojat tuli kyseleen, että saisiko he ajaa, olis kuulema kivaa.
Olen nainen ja asun yksin 167 m2 uutta omakotitaloa, ihan itelle rakennutin. En katsokaas ole kerrostaloläävässä asuva köyhä.
🤣En minäkään ole homeisessa omakotitaloläävässä asuva köyhä. Kerrostaloasunto 157 neliötä ilman kellari- ym. hukkatiloja. Ne on sitten lisäksi taloyhtiön tiloissa.
Kerrostalossa on ihan sama mikä koko, se on kuitenkin vain kerrostaloläävä.
Ohis
Miten kommentti liittyy lumen luontiin.
"Miten huono kunto pitää olla, että saa sydärin lumitöitten takia. Sehän ei ole mitään raskasta hommaa ja on vielä varsin viileääkin ulkona."
Sitä kun luulee olevansa vielä nuoruuden voimissaan ja lähtee rehkimään koko pihan lumet kerralla ilman minkäänlaisia urheilupohjia.