Olen saanut kaiken, mutta pilaan elämäni

Aika vahva otsikko, mutta siltä se tuntuu. Minulla on tänään syntymäpäivä, rakkaat ihmiset ovat läsnä elämässäni, minulla on paljon kavereita ja ystäviä, olen rakastettu, opiskelen yliopistossa hyvin työllistävää alaa joka sopii minulle, seurustelen onnellisesti, minulla on oma kaunis pieni koti, on varaa tehdä asioita ja muutenkin minulla olisi kaikki avaimet onnelliseen elämään.
.
Minua kuitenkin masentaa, en suorita tarpeeksi opintopisteitä, en viimeistele kursseja, olen usein alakuloinen ja tarvitsisin tähän tukea, mutten kehtaa kertoa ongelmistani kenellekään. Lähinnä saamattomuuteni heijastuu vahvimmin opiskeluun, mutta osin myös kaverisuhteiden ylläpitämiseen ja kodinhoitoon. En jaksaisi siivota tai tiskata, mutta onneksi vahva sosiaalinen tarve siihen on kumppanini jatkuvan yökyläilyn vuoksi. Rakastan tyttöystävääni ja hän rakastaa, tukee ja hyväksyy minut täysin. Hän on todella onnellinen kanssani ja minä myös hänen, mutta ahdistaa oma opiskelutahdon ja -voiman puute.
.
Olen hyvästä ja menestyvästä perheestä, jossa minua rakastetaan ja minusta sanotaan, kuinka hyvä ihminen minä olen. Äitini sanoi vähän aikaa sitten suuren vierasmäärän kuullen, kuinka olen hyvä kaikessa mitä ikinä teenkin ylpeänä ja onnellisena. Olenkin lahjakas tai ainakin pystyvä moneen asiaan ja kykenisin varmasti myös opintojeni suorittamiseen, mutta minua ahdistaa jatkuvat pakkoläsnäolot, ryhmätyöt ym.
.
Tuntuu kiittämättömältä, että kusen elämäni, vaikka olen monella tapaa syntynyt melkein kultalusikka suuhun. Moni haluaisi opiskella alaani, monella ei ole rakkautta, monen elämän rakentaminen on ollut kovaa työtä, kyyneliä ja murhetta, mutta silti he kaikesta huolimatta ovat voittaneet itsensä ja menestyvät.
.
Välillä tekisi mieli vain kadota pois, pakoilla vastuuta ja aloittaa opiskelut alusta, vaikka siinä ei olekaan mitään järkeä. Ahdistaa kantaa tätä kaikkea sisälläni, mutta en halua ihmisten pettyvän minuun, suuttuvan minulle, en halua aiheuttaa vaikeuksia. Oikeastaan kaikki suorittamani kurssit ovat olleet sellaisia, johon on sisältynyt pakollinen ryhmätyö, sillä en halua muiden joutuvan pulaan takiani. Tai ainakin olen tehnyt suuren ja valtaosin kurssin arvosanan määräävän ryhmätyön, ja sitten jättänyt itsenäisen osuuden tekemättä.
.
Tuntuu, etten osaa mitään, en osaa lukea kirjoja, en vastata tenttikysymyksiin, vaikka varmasti osaisin edes sen verran, että pääsisin kursseista läpi. Masennuin viime vuonna edellisen suhteeni tuoman paskan vuoksi, mutten kertonut asiasta kellekään, vaan YTHS:n psykiatrisen sairaanhoitajan avulla rämmin kuiville tai ainakin niin luulin. En usko minun olevan masentunut muusta kuin vain omasta saamattomuudestani, mukavuudenhalustani ja laiskuudestani. Vituttaa, mutta millä saan itseni takaisin oikeille urille? Tekemään työni? Panostamaan itseeni ja tulevaisuuteeni? Tuntuu, että nyt vain valehtelen kaikille ja pidän kulisseja yllä, jotka kaatuvat ennemmin tai myöhemmin.
.
Kiitos ja anteeksi avautumisesta.