Lue keskustelun säännöt.
Minua ahdistaa käydä vanhemmillani kylässä...
14.06.2015 |
...koska äidilläni on epäterve suhtautuminen ruokaan. Kaikki mitä tehdään, liittyy jotenkin ruokaan. Joko sitä tehdään, käydään kaupassa tai sitten syödään. Ei mene tuntia ettei sinne napaan pitäisi ahtaa jotakin.
Esim. viimeksi olin kello kahteentoista mennessä aamulla ahtanut jo yli 1000 kcal ja taas oli hirveä painostus kun en kuulemma syö mitään. Ja jos taas syön normaalisti niin, ettei ruoka ole elämän keskipiste, kuulen siitä koko ajan. Normaali, terveellinen ruoka ja säännölliset ruoka-ajat ovat hänelle outo ja sairas asia. Myös liikuntaa harrastavat ihmiset ovat jotenkin outoja, vaikka heitä salaa kadehditaan.
Näin se oli jo silloinkin kun olin lapsi. Meillä ei syöty käytännössä koskaan juuri mitään terveellistä, vaan joka päivä pullaa, jäätelöä, pannaria, piirakoita, lettuja, karkkia, mehujäitä, pitsaa jne. Äitini ei kirjaimellisesti edes tiedä, mitä monet normaalit vihannekset tai mausteet ovat. Ja perustelee, että monet leivonnaiset ovat terveellisiä, koska niissä on käytetty kananmunaa. Ja sitä ruokaa pitää syödä niin kauan että on huono olo, ihan ähkypisteeseen asti. Santsaamatta jättäminen tarkoittaa hänelle, että ruoka oli pahaa. Ylläri, että sairastin yläasteikäisenä bulimian...
Olen alkanut sanoa vähän napakammin takaisin, koska meillä on tätä nykyä lapsikin, enkä todellakaan halua hänen omaksuvan ruoanpalvontaa ja lohtusyömistä tai tylsyyteen syömistä. Äitini syöttäisi häntäkin taukoamatta sokerimössöillä (niin että lapselle tulee maha kipeäksi) jos en yhtään puuttuisi. Ja lapsi ei todellakaan ole vielä edes sen ikäinen, että tajuaisi itse haluta mitään muuta kuin normaaleja ruokia säännöllisin ruoka-ajoin.
Minä olin pullukka lapsi lapsuudenkotini ruokatottumusten vuoksi ja kärsin siitä. En jaksanut juosta muiden perässä leikeissä ja ihan pienestä pitäen tiesin olevani isompi kuin muut. Aina jouduin sitä häpeämään, että olin kömpelö ja iso. Syömishäiriön myötä laihduin, vaikkakaan en mitenkään terveellisesti, ja nykyään olen normaalipainoinen.
Kaikki nämä tunteet nousevat pinnalle kun käymme kyläilemässä vanhemmillani. Minua ahdistaa se, että äitini ei ymmärrä aiheuttaneensa minulle silloin syömishäiriötä "ruoalla rakastamisellaan" ja ylipäätään minua ottaa todella paljon päähän se, että se ruoka todellakin on siellä kaiken keskipiste.
Ja kyllä, kokkaan mielelläni siellä ollessani itse ruoat kaikille, mutta tottakai ne terveelliset ruoat ovat heille "outoja".
Mitähän sitä sitten tekisi, näistä asioista on vaikea puhua äidin kanssa...
Kommentit (22)
Tuttuja juttuja, hyi mitä muistoja alkaa virrata. Ruokahullu anoppi pakottamassa minua syömään korvasienikeittoa, kun olen raskaana. Räkä poskella porasi, kun en suostunut. Kuulemma ennen teki aina ruokaa useita tunteja ja odotutti, mies ja siskonsa olivat lapsena menneet naapurista kysymään edes voileipää välipalaksi, kun oli niin kova nälkä eikä äiti päästänyt keittiöön. Olivat päässeet koulusta kahdelta ja kello oli siinä vaiheessa puoli kahdeksan. Nykyään ruoka-aika onkin sitten noin tunnin välein ja mitä huonompi olo vieraille tulee, sen parempi. Turha mainitakaan, ettei siellä enää kyläile juuri kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi:(ihan kauheelta kuulostaa:(:(meillä on vähän tuota,ei olla sieltä päin kyllä kotoisin.Sokeri söin lapsuuden,nykyisin olen tosi tarkka tuon suhteen.Ylipainoa ei kertynyt pienien määrien suhteen,mutta miettikääpä jäikö vitamiinit saamatta jos ei ollut kunnon ruokaa.Kouluruuasta olen niin kiitollinen,sain salaattia 5kertaa viikossa.Vieläkin tuputtavat vähän mutta sanon vain ei kiitos ja olen hiljaa.Minähän en syö paskaa vain sen takia että tuputetaan.
Hyvä ap että pidät lapsestasi huolta!Tiukka linja tuohon mässäilyyn ja lapsesi säästyy paljolta pahalta.Äitisi tapoja tuskin pystyt muuttamaan,ne on niin pinttyneitä.Liekkö tuo tullut aikoinaan siitä että kun sitä ruokaa ei ollut paljoa niin nyt kun on niin ahdetaan täyteen.Sitä olen omassa tapauksessani miettinyt,nyt kun sokeria saa niin sitä kans syödään.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 15:50"]Tuttuja juttuja, hyi mitä muistoja alkaa virrata. Ruokahullu anoppi pakottamassa minua syömään korvasienikeittoa, kun olen raskaana. Räkä poskella porasi, kun en suostunut. Kuulemma ennen teki aina ruokaa useita tunteja ja odotutti, mies ja siskonsa olivat lapsena menneet naapurista kysymään edes voileipää välipalaksi, kun oli niin kova nälkä eikä äiti päästänyt keittiöön. Olivat päässeet koulusta kahdelta ja kello oli siinä vaiheessa puoli kahdeksan. Nykyään ruoka-aika onkin sitten noin tunnin välein ja mitä huonompi olo vieraille tulee, sen parempi. Turha mainitakaan, ettei siellä enää kyläile juuri kukaan.
[/quote] Kamala akka sun anoppi. Ihan oikein olette tehneet, kun ette kyläile. Paras kosto on jättää ämmä yksin ja kun apua pyytää niin sitä ette anna. Siinäpähän miettii vanhana miksi kukaan ei välitä !. Itsekin käytän tätä keinoa äitini kanssa. Ärsyttää vain kun äidin lellipentu veljeni on aina auttamassa eikä ymmärrä minkälainen mielisairas narsisti äitini on. Sanoo vaan et Se on sun äitis, et voi etkä saa puhua siitä rumasti.
Kuulostat ap fiksulta. Hienoa, että olet parantunut bulimiasta. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :)
Ihan hullua! Onko tämä oikeasti joku laajempikin ilmiö? Oma suku ihan muualta niin en ole tälläiseen koskaan törmännyt, mun lapsuudenkodissa herkkuja ei ollut koskaan paitsi jouluna ja synttäreinä, samoin mehua ei saanut kuin tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Welcome to the club. Minua ahdistaa kaikki kylässä vierailut. Onneksi menee ohi siinä ekan vartin - 30 min aikana kun tunnelma rentoutuu. Sitä ennen jo tunteja ennen h-hetkeä pukkaa tuskanhikeä, on kuuma, vatsa kuralla ja ahdistaa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 15:38"]
Kuvailit anoppini. Painoindeksi yli 40, 60-vuotiaana lähes liikuntakyvytön, koko valveillaoloaika menee ruokapakkomielteen ja tuputtamisen kanssa. Esimerkkinä kerrottakoon vaikka tapaus, kun lapset olivat olleet päivän mummolassa hoidossa, heitä hakiessamme huomasimme sekä heillä että mummolla kovin itkuiset silmät ja vaitonaiset olemukset ja kotimatkalla lapset sitten oksensivat kumpikin autoon ihan hirveät määrät mm. kermavaahtoa. Kertoivat sitten, että mummo oli itkenyt ja huutanut, kun heille ei maistunut pelkkä vaahto, niin he olivat itkua tuhertaen suostuneet mummon mieliksi syömään. Kulhollisen pelkkää kermavaahtoa. Nami nam. Nöitä tapauksia on varmaan satoja, ensin miehen lapsuudesta ja nyt meidän lapsilla.
[/quote] Tuohan on täysin sairasta!! Hyi hitto, pakottaa nyt penskat väkisin syömään pelkkää kermavaahtoa, mikä hitto siinä oli ideana?! Onko miehesi syötetty lapsena ylipainoiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa yks kohtalotoveri, ikäviä muistoja tulee mieleen.. Äitini ja isän äiti samanlaisia tuputtajia ja ruokafriikkejä ja äiti ainakin mielisairas, todnäk narsisti.. Ylläripylläri, mummi eteläkarjalasta, äiti kainuusta. Olin alle 5v kun kaikki etuhampaat poistettiin kun niin huonossa kunnossa. En tosin muista silloisesta ruokavaliosta kuin et oli paljon mehuja, karkit oli kuitenki vähemmällä. Mummilla karkkia sai senkin edestä, siellä ei tosin käyty kovin usein. Kun olin n 7 niin karkin, herkkujen ja epäterveellisen ruuan tarjonta kotona riistäyty kokonaan käsistä ja sama meininki äidillä edelleen. Aina tarjolla pullaa, karkkia, kakkua tms, aina hamstraa herkkuja tarjouksesta ja niitä sitten tuputtaa kaikille.. Itse sairastuin syömishäiriöön n 12v. koska olin niin lihava siinä vaiheessa kun ulkonäkö alkoi kiinnostaa ja se ahdisti todella paljon (170cm/n75kg). Kolmisen vuotta meni ja painoin alimmillaan n 43kg, sitten aloin tulla järkiini. Sinä aikana tutustuin ravitsemukseen todella hyvin ja silmät avautu miten huonosti meillä syötiin, jouduin vaatimaan et sais kasviksia ja salaattia yms. Aloin usein tekemään ite omat ruokani, äiti ei oikein tykänny mut en välittäny.. Ruoka on aina ollut äidillä sairaalla tavalla elämän keskipiste, mulla on ollut paljon taistelemista itseni kanssa, etten jatkais samaa linjaa. Nykyään vähän helpompaa.. Silti usein hyvinä hetkinä mässäilen ruualla surutta ja huonoina sitten näen itseni läskinä ja eikä ruoka maistu.. Miehelläni myös tuputtajaäiti(pohjois-karjalasta), teini-iän alettua hän ei ole tuntenut nälkää ollenkaan ja häntä ällöttää ruoka niin paljon ettei väkisin pysty syömään juuri mitään ja siksi laiha ja voimaton.. Onneksi eräs yrtti palauttaa ruokahalunsa, muuten olisi jo haudassa..
Sun äiti on selvästi savolaiskarjalaista tai eteläpohjalaista tuputtajasukua. Aina on pakko tuputtaa pakkomielteisesti ruokaa, tai muuten näytetään köyhiltä surkimuksilta muiden silmissä. :=))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos syötyäsi taivastelet,, kuinka ähkyssä olet,
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 12:41"]Sun äiti on selvästi savolaiskarjalaista tai eteläpohjalaista tuputtajasukua. Aina on pakko tuputtaa pakkomielteisesti ruokaa, tai muuten näytetään köyhiltä surkimuksilta muiden silmissä. :=))
[/quote]
Itse asiassa kyllä...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä nautin näistä ihmisistä, jotka siirtää syyllisyyden itsensä ulkopuolelle. Itse sinä ne ruuat syöt
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 12:42"]Mitäs jos syötyäsi taivastelet,, kuinka ähkyssä olet,
[/quote]
Olen tehnyt näin, mutta sitä ei jotenkin uskota ja mulkoillaan vain.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 12:44"]Mä nautin näistä ihmisistä, jotka siirtää syyllisyyden itsensä ulkopuolelle. Itse sinä ne ruuat syöt
[/quote]
Et lukenut ilmeisesti koko viestiä? Kyse ei ollut siitä, että söisin siellä liikaa, vaan että minun terveitä syömisiäni pidetään sairaina. Että koko ajan sanotaan, että pitää taas syödä ja että en syö tarpeeksi, ja kaikki ruoka on muutenkin epäterveellistä. Itse tiedän reippaasti ravitsemuksesta ja osaan laskea myös kalorit päässäni, joten tiedän täsmälleen mitä tarvitsen ja milloin.
AP
Minua ärsytti nuorempana tuputus mutta todellakin aion oikein tuputtamalla tuputtaa nuoremmalle sukupolvelle syötävää. Syökää syökää ottakaa ja syökää..
Nyt alkoi ihan suututtaa, että täällä joku yrittää oikeuttaa lapsen elämän pilaamista. Se vaikuttaa koko loppuun elämään, jos on koko lapsuuden tuputettu sairaita ruokailutottumuksia. Oikeastiko jonkun mielestä on normaalia, että KOKO ELÄMÄ pyörii ruoan ympärillä? Jos olette joskus nähneet sen suomalaisen Pullukat-elokuvan, niin tiedätte, mistä puhun.
AP
Mistä sinä ne kalorimäärät niin hyvin tiedät?
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 13:02"]Mistä sinä ne kalorimäärät niin hyvin tiedät?
[/quote]
Olen ex-syömishäiriöinen, kuten aloitusviestissä luki. Muutenkin ruokien kalorimääriä on helppo arvioida. Ja tottakai arvioin, jos aion hoikkana pysyä.
AP
Ap, yritä johdonmukaisesti ja ystävällisesti kieltäytyä, mutta jotenkin positiivisesti, että kyllä olikin hyvää. Lapsen suhteen vetoa auktoriteettiin, "neuvolassa sanottiin", "hammaslääkärin määräys" jne. Et varmaankaan pysty muuttamaan äitiäsi, joten yritä vain jatkossakin saada kokkausvuoro, ja yritä olla välittämättä taivasteluista. Ulkoista itsesi tilanteista, yritä kokea ne ulkopuolisena, vaikka se on vaikeaa. Pyri itse puhumaan muusta kuin ruuasta, tai sitten jaa ravitsemustietouttasi, mutta positiivisesti. Ei "sokeri on pahasta", vaan "ruisleivässä on paljon kuituja". Kannattaa myös neuvoa, mitä ruokaa lapsellesi saa antaa, esim. pähkinöitä. Jos mummo haluaa hemmotella ruualla, ohjaa sitä sopivaan suuntaan. Nämä nyt tulivat mieleen, vaikka varmaan tässä ei ollut mitään uutta.
Kuvailit anoppini. Painoindeksi yli 40, 60-vuotiaana lähes liikuntakyvytön, koko valveillaoloaika menee ruokapakkomielteen ja tuputtamisen kanssa. Esimerkkinä kerrottakoon vaikka tapaus, kun lapset olivat olleet päivän mummolassa hoidossa, heitä hakiessamme huomasimme sekä heillä että mummolla kovin itkuiset silmät ja vaitonaiset olemukset ja kotimatkalla lapset sitten oksensivat kumpikin autoon ihan hirveät määrät mm. kermavaahtoa. Kertoivat sitten, että mummo oli itkenyt ja huutanut, kun heille ei maistunut pelkkä vaahto, niin he olivat itkua tuhertaen suostuneet mummon mieliksi syömään. Kulhollisen pelkkää kermavaahtoa. Nami nam. Nöitä tapauksia on varmaan satoja, ensin miehen lapsuudesta ja nyt meidän lapsilla.