raskaana ja ahdistaa

Kiitos fiksuista kommenteista! Puhuttiin nyt pitkään miehen kanssa. Musta tuntuu, että suurin ongelma on se, että olen pitänyt liian paljon sisälläni noita pelkojani ja epävarmuuksiani, jotka vauvan tuloon liittyvät. Olen syyttänyt ahdistuksesta just omaa fyysistä vaikeaa oloa ja sitten kaikkia ulkopuolisia stressin aiheita, töitä ja rahahuolia esim. Vaikka oikeesti stressaa just se, että en ookaan nyt raskaana täydellisen onnellinen vaan lähinnä täydellisen paniikissa että en pysty tähän, ja jotenkin vaan tuntuu, että eihän sellasta saa sanoa ääneen. Vaan että mun pitäis jotenkin olla vaan kiitollinen vauvasta, mitä toki olenkin, mut et sen lisäks ei sais olla mitään negatiivisia tunteita. Sitten puran tän kaiken mieheen kiukuttelemalla suunnilleen kaikesta. Ehkä se nyt vähän paremmin ainakin ymmärtää. Tuntui myös niin hyvältä vaan olla toisen sylissä, yritetään siis keksiä jatkossa tapoja olla toisen lähellä, koska se fyysinen etäisyyskin ahdistaa. Mies kyllä sanoo, että hän on nyt vaan sopeutunut tähän, että tilanne on nyt jonkin aikaa seksitön ja hän on päättänyt sen kestää. Että kai me kaiken kaikkiaan tää kestetään. -ap

Kuulostat ihan minulta kun olin raskaana, nyt tyttö alle vuoden. Jos tuo jatkuu, puhu heti neuvolassa niin he osaavat auttaa.

Kyllähän tuossa hyvät ainekset on synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Hyvä että pääset edes synnytyksen jälkeen psykologin pakeille.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 11:58"]Kuulostat ihan minulta kun olin raskaana, nyt tyttö alle vuoden. Jos tuo jatkuu, puhu heti neuvolassa niin he osaavat auttaa.
[/quote]

Puhuitko sä neuvolassa ja saitko mitä apua? Onko teillä mennyt kaikki ihan hyvin? -ap

Jospa ap pirautat paikkakuntasi terkkarin mielenterveystoimistoon, sieltä saatat saada akuuttiaikaa ja jatkoa sitte myöhemmin tuon neuvolan psykologin kanssa. Sulla on kuitenkin laskettuun aikaankin vielä pitkästi ja olis hyvä, jos kävisit aiemmin juttelemassa.

Mulla on ens viikolla neuvola, otan kyllä asian siellä puheeksi ja kysyn, voisinko saada jostain apua ennen neuvolapsykologia. Vaikka jotenkin vaan pelottaa myöntää tällaisia tunteita (edes itselleen), ihan kuin en haluaisikaan lasta tai syyttäisin sitä jostain. Vaikka ei se niin ole. Ihanalta tuntuvat nytkin pikkuiset potkut. -ap

Muutos ahdistaa? Toisaalta ihan normaalia, toisaalta hyvä ottaa vastaan apua jos ahdistus tuntuu haittaavan arkea. Muistakaa, että yhdyntäkielto ei tarkoita sitä, ettei toista saa koskettaa, suukottaa, halata, hieroa ja mikä ettei tuottaa edes kumppanille orgasmeja, vaikkei itse saakaan sitä iloa. Vauva tulee synnyttyään tarvitsemaan paljon ihokontaktia ja syliä, joten silloin pariskunta yleensä hieman etääntyy fyysisesti, koska monet isät kokevat, ettei äidin ja vauvan "väliin" ole soveliasta mennä ja monet äidit ovat kurkkuaan myötä täynnä ihokontaktia ja kosketusta jo vauvan osalta, eikä vauva nukahdettua ole hirveästi sellainen olo, että "jipii, nyt heti syliin ja koskettelemaan tuota ihanaa kumppania". Siksi on tosi tärkeätä huolehtia arjen kosketuksesta kumppanin kanssa, esim. halaus ja suukko joka päivä, plus tietty puhutte asiasta.

Kuulostaa suurin osa sun kertomasta ihan normaalilta raskaus ajalta.Tää on niin koittelevaa aikaa monelle meistä just henkisesti.Pimahdan ihan pienestä,itkettää,naurattaa kaikki tunteet on oikeesti potenssiin 100!Voisin ihan luvata että kyllä se siitä ohi menee sitten kun vauva syntyy ja pahimmat huurut haihtuu..niitäkin tulee synnytyksen jälkeen mutta ei kaikkia tarvi säikähtää.

Seksihän ei oo pelkkää yhdyntää..kaikki me joudutaan sitä vältään ja varsinkin raskauden jälkeen.Kannattaa koittaa nyt sitkeesti muuta niin pysyy se mies tyytyväisenä,vaikka kuulostaa sovinistiselta.

Kyllä se kuule ahdistaa varsinkin ekan kanssa että mitä helvettiä mää oon tekemässä ja ei,en mää haluakkaan..ihan normaalia!

Sun täytyy nyt mun mielestä vaan koittaa rauhoittua,ei aina voi olla oikein hakemassa ammattiapuakaan jos rupeaa ruuvi kiristyyn..lapsen kanssa niitä tilanteita tulee päivittäin ja täytyy osata koota itsensä..tää on nyt hyvää harjotusta!

Tuntuu vaan niin oudolta, että se muutos ahdistaisi, kun tätä lasta on niin toivottu ja vuosi yritettiin. Ja olen jo 31-vuotias, että kai mun pitäisi jo olla kypsä tähän. Mutta kai muutos voi aina olla pelottava. Ja tottakai oon ihan miettinytkin asioita läpi, että vauva on sitten ykkönen ja minä en voi olla enää niin "itsekäs" kuin olen tähän asti ollut, siis tehdä mitä haluan milloin haluan. Ja sitähän mä haluankin. Pelkään kai vaan eniten, että en siltikään riitä. Miehen kanssa kaipaan eniten just läheisyyttä ja ihon kosketusta, mutta tuntuu että miestä taas ei kiinnosta olla lähellä, jos ei ole yhdyntää luvassa. Myöskään se, että muilla keinoilla tekisin hänelle orgasmin, ei häntä kiinnosta, että kai hänelle just perinteinen yhdyntä on se juttu. Henkisestikin tuntuu, että ollaan ihan eri planeetoilla, mies ei ollenkaan ymmärrä mun ahdistuksia ja pelkoja, vaikka olen niistä yrittänyt hänelle puhua. Siis ihan oikeasti puhua, en vain kiukutella. En tajua, miten kaikki voi olla näin vaikeeta. Kiinnostaisi myös, onko kellään ollut samanlaisia tunteita raskausaikana, vai olenko niin outo sekopää kuin just nyt tuntuu? -ap

Kiitos, 8. Jotenkin siis nyt tuntuu, että mun tarvis vaan saada kuulla, että en oo ihan hullu kaikkine näine tunteineni. -ap

Et oo hullu!Muistan että niitä tuli noita paniikkeja yhtenään varsinkin yöllä kun synnytys läheni että ei piru tää ei voi tapahtua!

Ja meilläkin yritettiin melko kauan ja siltikin pää oli ihan sekasin.Ja nyt usemmpi lasi ja edelleen oon pahalla tuulella ja rähisen johtuen hormoneista ja fyysisestä ikävästä olosta ja pikkusen taas jännittää vaikka neljäs kyseessä..:)

Kyllä sille miehelle nyt täytyy vaan sanoa että ymmärtääkö se että yhdyntään tää ei voi päättyä että nyt ollaan muuten lähekkäin ja vaadit sitä hellyyttä ja antakaa sitä toisillenne..miehet on kuitenkin niin yksinkertasia että kun niillä on vatsa täynä ja pussit tyhjät niin ne on tyytyväisiä..:)

Ja kyllä niitä itkuja tulee viä synnytyksenkin jälkeen ihan hassuista asioista että älä pelästy!Hyvin se menee ihan varmasti ja koita nyt vaan ottaa rauhassa,helpommin sanottu kun tehty..

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 12:54"]

Tuntuu vaan niin oudolta, että se muutos ahdistaisi, kun tätä lasta on niin toivottu ja vuosi yritettiin. Ja olen jo 31-vuotias, että kai mun pitäisi jo olla kypsä tähän. Mutta kai muutos voi aina olla pelottava. Ja tottakai oon ihan miettinytkin asioita läpi, että vauva on sitten ykkönen ja minä en voi olla enää niin "itsekäs" kuin olen tähän asti ollut, siis tehdä mitä haluan milloin haluan. Ja sitähän mä haluankin. Pelkään kai vaan eniten, että en siltikään riitä. Miehen kanssa kaipaan eniten just läheisyyttä ja ihon kosketusta, mutta tuntuu että miestä taas ei kiinnosta olla lähellä, jos ei ole yhdyntää luvassa. Myöskään se, että muilla keinoilla tekisin hänelle orgasmin, ei häntä kiinnosta, että kai hänelle just perinteinen yhdyntä on se juttu. Henkisestikin tuntuu, että ollaan ihan eri planeetoilla, mies ei ollenkaan ymmärrä mun ahdistuksia ja pelkoja, vaikka olen niistä yrittänyt hänelle puhua. Siis ihan oikeasti puhua, en vain kiukutella. En tajua, miten kaikki voi olla näin vaikeeta. Kiinnostaisi myös, onko kellään ollut samanlaisia tunteita raskausaikana, vai olenko niin outo sekopää kuin just nyt tuntuu? -ap

[/quote]

Tuo on oikeasti tosi yleistä. Olen työni puolesta jutellut paljon neuvolan terveydenhoitajien kanssa ja ovat kertoneet, että on  ihan normaalia, että noinkin iso uusi muutos ahdistaa, vaikka olisi kuinka toivottu tai vaikka pitkään yritetty vauva tulossa. Ahdistus voi olla suurtakin, vaikka asiat ovat periaatteessa ihan ok. Parasta on tietysti puhua asiasta ja kumppani kannattaa ottaa mukaan neuvolaan ja jutella siellä. Ei miesten mahassa myllerrä, ei se mies "joudu" olemaan pienen vauvan kanssa kotona, ei mies joudu luopumaan työpaikasta tai arjesta niin paljon kuin äiti, ei mikään ihme että paniikki iskee, ja yleensä etenkin tuossa loppumetreillä, kun vauvan tulo lähestyy. :)

Pystytkö juttelemaan miehesi kanssa arjesta, vanhemmuudesta, omasta lapsuudesta jne.? Onko sinulla jotain omaan lapsuuteen liittyvää, jonka uskot/toivot/pelkäät vaikuttavan omaan vanhemmuuteesi? Jos kaipaat vinkkejä asiasta puhumiseen, niin esim. tätä MLL:n Vanhempainnetin työkirjaa voi käyttää ideapohjana kumppanin kanssa juttelemiseen: http://www.mll.fi/@Bin/11803203/VIN+Ep%C3%A4t%C3%A4ydellisten+vanhempien+lapset+web.pdf

Monet viime metreillä panikoineet rauhoittuvat vauvan synnyttyä, kun on ihan konkreettisesti vauva käsissä, arki pyöritettävinä ja oikeasti näkee ja kokee millaista se on nyt tässä omassa perheessä. Toki muutos pikkuvauvaperheeksi on iso, mutta kyllä siitä muutkin ovat selvinneet. Voi jopa olla ihan hyvä, että oikeasti mietit ja jännität tulevaa, etkä lähde täysin löysin rantein kohti uutta elämänvaihetta. Älä pingota liikaa, vauvankin kanssa tärkeintä on että sinä voit hyvin, vauva voi hyvin, mies voi hyvin ja arjessanne on enimmäkseen jotain tolkkua. On ihan toissijaista, että onko vauvan rattaissa oikean värinen tai merkkinen aurinkosuoja tai käytetäänkö enemmän kerta- vai kestovaippoja tai onnistuuko imetys just eikä melkein. Lasten kanssa eteen tulee joka päivä kymmeniä tai satoja tilanteita, joissa on vain tehtävä joku ratkaisu ja toivoa, että enimmäkseen osaa ratkoa asioita about oikein. :) Joskus kaikkia itkettää, joskus kaikilla on kivaa, sellaista se on. Ajan myötä elämä tasaaantuu ja viiden vuoden päästä arkenne on ihan tyystin erilaista, sitä ei vain välttämättä tajua sen vauva- ja pikkulapsiarjen keskellä.