millainen vauvavuosi tellä oli?

Tässä on vuosi nyt pian takana..
tuntuu, että olin liian huolessani kaikesta, syystäkin, mutta silti liikaa. Vauva oli ehdoton vaatimuksissaan. Nukkui vain liikkuvissa vaunuissa, ja vieressä tissi suussa. Piti saada tähän ulkopuolista konsultointia ja sen jälkeen saimme tilanteen aika lailla viikossa. Yksin kotona olo on vaihtelevaa. Välillä odotin kellon kanssa miestä kotiin. Välillä oli mukavaa kun kerrankin elämässä ei kiire mihinkään. Koti on sotkuisempi. Omille asioille ei juuri aikaa. Molemmat viihtyvät kotona mutta erikseen käydään joskus silti jossain. Lastenhoitoapua ei ole. Parisuhde voi silti hyvin. Emme juurikaan riitele vaan hyvä ilmapiiri kotona. seksiä ei juuri ollut vauvan uniongelmien takia. On ollut vaikeaa saada vauva uneen ja pysymään siinä. Ja on nukkukut vieressä. Lapsi on todella rakas ja kaiken tämän arvoinen<3 ei voi käsittää miten joku voi olla näin rakas.paljon on elämä muuttunut mutta vain hyvään suuntaan.

Mä taisin olla hieman masentunut, ja mies oli töissä paljon. Purkasin sitä ahdistusta sillä että tahdoin muuttaa kokoajan muualle, ikinä ei ollut hyvä siellä missä asuimme. Siis koko perhe muutimme aina uuteen paikkaan. Muutettiin lapsen kahtena ekana vuotena 4krt. Nyt olen "parantunut" ja asutaan ihanassa talossa. Lääkärille en koskaan mennyt.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 08:02"]Mä taisin olla hieman masentunut, ja mies oli töissä paljon. Purkasin sitä ahdistusta sillä että tahdoin muuttaa kokoajan muualle, ikinä ei ollut hyvä siellä missä asuimme. Siis koko perhe muutimme aina uuteen paikkaan. Muutettiin lapsen kahtena ekana vuotena 4krt. Nyt olen "parantunut" ja asutaan ihanassa talossa. Lääkärille en koskaan mennyt.
[/quote]

Pointtina tässä että masennus ja ahdistus saattaa ilmetä oudoillakin jutuilla, minulla se oli tuo muuttaminen. Ns aina aloitettiin "puhtaalta pöydältä" vaikka se pöytä ollut niin likainen alunperinkään.

Vauva nukkui tosi huonosti koko ekan vuoden, olin tositosi väsynyt. Imetys kadotti kaikki seksihalut ja oli kamalia yhdyntäkipuja. Vauvan kanssa oli tylsää kumpaisenkin mielestä kotona, jaoimme vanhempainvapaan. Eroamassa emme olleet missään vaiheessa mutta vaikeaa oli, varsinkin seksielämän ongelmat hiersi. Nyt tuo lapsi on seuraavaksi jo viisi vuotta ja kaikki pyyhkii hyvin, jopa paremmin kuin ennen lasta :) Enempää lapsia ei ole tullut, emme halunneet rasittuneeseen parisuhteeseen niitä lisää. Nyt yritämme toista, suosittelen kuuntelemaan parisuhteen tilaa. Monella tutulla se toinen lapsi katkaisi kamelin selän...

Samaa täällä.
Vauva nukkui ekan vuoden yöt parin tunnn pätkissä, en tiennyt oliko päivä vai yö.
Synnytys oli vaikea, menetin paljon verta. Toivuin kotona sängyssä yli kuukauden miehen tehdessä kaiken.
En uskaltanut/ koin hankalaksi lähteä vauvan kanssa mihinkään ekaan puoleen vuoteen. Haahuilin vain kotona pieruverkkareissa. Mies teki varmaan ennätyksiä runkkaamisessa, en tiedä.
Olimme etukäteen ajatellut että toista pian perään mutta niitä ajatuksia ei enää tullut. Eikä ole vieläkään. Lapsi on nyt viisi vuotta.
Olin ehkä jotenkin alakuloinen koko ekan vuoden. Se oli sellaista rypemistä. Vitutti ja olin mustasukkainen kun mies töissään söi usein ulkona lounaita. Näin jälkeenpäin tajuan miten tyhmää sekin oli.
Harmittaa se ettei vauvaa tullut kuvattua vauvavuonna enemmän.

Hienosti on mennyt. Vauva on lähentänyt meitä entisestään. Myös suhteet sisaruksiini ja vanhempiini ovat lujittuneet aivan uudelle tasolle. 

Menen syksyllä töihin puolipäiväisesti, joten sitten alkaa uusi aikakausi. Olen kyllä nauttinut kotonaolostakin paljon. Olemme käyneet vauvauinnissa, muskarissa ja leikkipuiston ja seurakunnan vauvakerhoissa. Olen lämmittänyt uudestaan monia ystävyyssuhteita sellaisiin, joilla on sama elämäntilanne. 

 Vauva on nukkunut alusta asti hyvin, joten mitään väsymystäkään ei ole ollut. Laihtunut olen kyllä aika paljon imetyksen takia. Tämä ei kohdallani ole hyvä asia, koska alun perinkin olen todella hoikka. Mutta eiköhän asia korjaannu, kun imetys vähenee tuntuvasti sitten syksyllä tai ehkä loppuu. En ole mitään päätöksiä tehnyt vielä. 

Vauva syntyi huonokuntoisena ja pääsi vasta kuukauden ikäisenä kotiin. Terveeltä pojalta vaikuttaa kuitenkin. Mä stressasin kokoajan ja näin joka käänteessä cp-vammaa ja autismia. Oli vaikea lähteä mihinkään kun kotiuduttiin niin monen laitteen kanssa sairaalasta, ettei juurikaan käyty missään. Miehen kanssa parisuhde on parempi kuin ennen vaikka ei ehditä sekstailemaan yhtä usein.

Kauheeta valitusta ja negatiivisuutta. 

vähän voisi omia asenteitaan tarkistaa, kun on saanut elämältä hienon lahjan. Mutta eikun yhtä marmatusta ja narinaa. Yök teille paitsi 7. viestin kirjoittajalle. 

Meillä on mennyt aivan uskomattoman hyvin .

Esikoinen nyt 1,5vuotta, kuopus 2kk

Hyvä unisia, ei vatsavaivoja. Nukkuneet täysiä yöunia heräämättä jo pienestä. Viime yönäkin tämä 2kk poika nukkui 8,5h putkeen. Parisuhde voi hyvin, seksin määrä ei juurikaan ole vähentynyt siitä kuin mitä oli ennen lapsia. Eli noin joka toinen päivä tällä hetkellä. Tykkään olla kotona, ehdin siivota hyvin, esikoinen ei ole ollut mustasukkainen ja "hoitaa" vauvaa. Vaikuttaa paljon kun lapset hyvöunisia, massuvaivoja ei ole, rontamaito riittää hyvin, miehen kanssa ollaaan rauhallisia luonteiltamme, jos riidellään, sovitaan nopeati ❤ rakastan elämääni ja perhettäni

Yksin tein kaikki kotityöt ja hoidin lapset yksin. Yövalvomiset jouduin yksin hoitamaan vaikka huusin miehelle pihalla että kohta tapan itseni vaan sen takia että pääsisin lepäämään. Vauva herätti 10-20krt/yö. Olin ihan loppu mutta mies vaati aina vaan enemmän. Saattoi herättää yöllä kun tuli töistä jos pihalle oli jäänyt lasten muovilapio. Seksiä oli pakko harrastaa melkein joka päivä kun mies teki selväksi että sitä kyllä saa muualtakin.

Lopuksi vaikka aivot oli ihan väsymyksestä mössöä otin itseni niskasta kiinni. Hankin asunnon ja muutin lasten kanssa pois. Mies ei antanut käyttää hänen pahvilaatikoita mitä oli koko autotalli täynnä vaan minun piti kaupasta ostaa uusia. ....

Nytkin tämä sankari ottaa yhteyttä vaan kun haluaa loukata minua. Tehdä asia selväksi että minun on turha uskoa että hän antaa yksinhuoltajuutta vaikka hän ei halua tapaamisia. Nyt laitoin esto puhelimeen. Laitttakoon kirje joa on asiaa.

Vauvavuodesta olen ulkopuolisille sanonut että oli raskasta kun vauva herätti 10-20krt/yö.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 08:29"]

Kauheeta valitusta ja negatiivisuutta. 

vähän voisi omia asenteitaan tarkistaa, kun on saanut elämältä hienon lahjan. Mutta eikun yhtä marmatusta ja narinaa. Yök teille paitsi 7. viestin kirjoittajalle. 

[/quote]

Heti alapeukutetaan, kun ei samaan kitisijöiden valtavirtaan lähde. Antakaa vauvanne adoptioon, jos noin elämä on pilalla. Kelpaa kyllä ja osaavat jopa kiitollisia olla. 

Kuvottavaa tekstiä tuoreilta äideiltä, ei voi muuta sanoa. 

1. vauvavuosi oli mukava. Ensimmäiset 3kk oli todella helppja, lapsi nukkui hyvin ja söi nopeasti. Sen jälkeen alkoi heräilemään 10min-1,5h välein mikä oli todella raskasta. Olin aika sumussa sitten muutaman kuukauden kunnes tajusin allergiat. Sen jälkeen yöheräilyt väheni mukavasti siihen 4-5krt/yö ja niillä jaksoi jo ihan hyvin paitsi loppuaikaa vaikeutti toinen raskaus, jossa oli ihan hirveä pahoinvointi ja paljon kipuja. Parisuhde kukoisti.

2. lapsen vauvavuosi oli raskaampi. Vauva oli allerginen ja heräili paljon. Myös esikoinen heräili vielä. Raskaus oli ollut raskas ja siitä toipuessa meni kauan. Jälkeenpäin olen ajatellut, että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Vauva oli vaativa, ei syönyt tuttia eikä juonut pullosta, joten olin todella kiinni vauvassa. Lisäksi suostui syömään kiinteitä vasta todella myöhään eli pitkälle yli 6kk. Vauva oli jatkuvasti sylissä ja nukkui lyhyissä pätkissä päiväunet. Taapero oli vilkas ja seinät kaatui päälle.

3. lapsen vauvavuosi taas oli ihan mukava. Ensimmäiset 8kk oli todella helppoa koska vauva viihtyi lattialla, heräsi vain 3-5krt/yö ( + esikoinen ja keskimmäinen heräsivät vielä molemmat kerran joka yö), söi nopeasti ja nukkui päiväunet. Vauvan kanssa oli helppoa mutta muistan kyllä, että toisinaan oli raskasta olla kolmen pienen kanssa. Lähempänä vuotta alkoi sitten vauvan itkut, myöhemmin paljastui perussairus, joka osaltaan vaikutti siihen, että itki niin paljon. Se oli raskasta koska itki aina kun ei ollut sylissä ja liikkeessä. 

Hyvät muistot jäi ekasta ja kolmannesta vauvavuodesta mutta toisesta en oikein muista mitään. Parasta on ne muistot kun kaikki kolme olivat vielä pieniä ja köllöteltiin yhdessä olkkarin lattialla. 

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 08:29"]

Kauheeta valitusta ja negatiivisuutta. 

vähän voisi omia asenteitaan tarkistaa, kun on saanut elämältä hienon lahjan. Mutta eikun yhtä marmatusta ja narinaa. Yök teille paitsi 7. viestin kirjoittajalle. 

[/quote]

Heti alapeukutetaan, kun ei samaan kitisijöiden valtavirtaan lähde. Antakaa vauvanne adoptioon, jos noin elämä on pilalla. Kelpaa kyllä ja osaavat jopa kiitollisia olla. 

Kuvottavaa tekstiä tuoreilta äideiltä, ei voi muuta sanoa. 
[/quote]
Minä en ainakaan ole tuore äiti, lapseni täyttää pian 5v. Vaikeaa aikaa oli varsinkin parisuhteen kannalta lapsemme eka vuosi, sen jälkeen on hiljattaista palautumista ja parantumista tapahtunut ja nyt ollaan taas siellä normaalilla hyvällä tasolla. Onneksi me molemmat olemme kokeneet asiat suht samanlaisina ja tehty töitä suhteen eteen. On paljon pariskuntia lähipiirissämme jossa mies on onneton ja nainen onnensa kukkuloilla kun saa uuden vauvan ja unohtaa parisuhteensa täysin keskittymällä vuosikaudet PELKKIIN lapsiin. Nro5

Vauva on iltatähti. Kaksi teiniä ovat aivan myytyjä ja mielellään lepertelevät ja hauskuuttavat vauvaa. Nyt vauva 7 kk ja hänelle tulleet hampaat. Puree tisseistä ja olen lopettamassa imetystä kun enää ei oikein tule maitoa kun rankat työt olleet päällä muuton takia. Vauva nukkuu jo 12-14 tuntia yössä ja oikein iloinen ja helppo vauva. On kyllä parasta aikaa koko perheellä. Vauvauinnit mahtavia koko perheen voimin. Se on yhteinen harrastus vaikka aina tympäisee herätä ja saa patistella teinejä.

Lisään vielä tuosta parisuhteesta koska sitähän ap varsinaisesti kysyi, innostuin kirjoittamaan ohi aiheen :) 

Eli ensimmäisenä vauvavuotena parisuhteessa oli kaikki ok. Toista lasta odottaessa alkoi alamäki, tappelut lisääntyi huimasti ja välillä oltiin ihan pohjalla. Toisinaan en sietänyt miestä silmissäni. Sama jatkui keskimmäisen vauva-ajan läpi. Sen jälkeen meidän vaatimukset parisuhteelle laskivat ja aloimme toimia kuin työpari. Ei hirveästi jaksettu mitään parisuhdelaatuaikaa iltaisin lasten mentyä nukkumaan vaan kumpikin oli usein omissa oloissaan. Meillä oli ihan ok, että parisuhteen laatu kärsi lasten myötä. Kun alkoi helpottaa, jaksoi taas paremmin panostaa parisuhteeseenkin. Meillä oli hyvä keskusteluyhteys vaikeuden aikojenkin yli ja vaikka tapeltiin, asiat saatiin yleensä aina jossain vaiheessa selvitettyä. Puhuttiin jatkuvasti, että tämä on vain väliaikaista ja tulevaisuudessa jaksaa rakastaa taas enemmän. Ei hirveästi stressattu "huonosta" parisuhteesta. Nyt kun lapset on jo pitkään olleet kouluikäisiä, meillä menee aina vain paremmin. On ihanaa tietää, että vieressä on ihminen, joka ei lähde vaikeinakaan aikoina ja että me selvitään mistä vain. T. 13

Heti kun plussasin, mietin, että parisuhde on sellaisella tasolla, että se ei kestä ongelmia. Sanoin sen ääneen ja mies komppasi ja halusi oppia ottamaan kritiikkiä vastaan.

Minuuttikello käteen ja kahden minuutin puheet. Siitä se aukesi. Kaikki.

Asuimme vielä erillämme kun lapsi syntyi, ihan syystä että keskittyisimme oleelliseen.

Lapsi syntyi ja nukkui tosi hyvin, olin ihan että vittu mitä vellihousuja ne kaikki on joita väsyttää. Olin koko vuoden tosi energinen, onnellinen ja iloinen ja ihmeisssäni että minulla on lapsi, vooiii miten ihanaa, tajuatteko kaikki??

Lapsi täytti vuoden ja silloin iski väsymys. Lopetin yöimetyksen maaliskuussa, vieläkin muistaa yöllä herätessään pyytää sitä, vaikka kerään peiton rintojen päälle (repii ja raapii) ja laitan peltorit kun yökonsertti alkaa. Nyt väsyttää, lapsi on puolitoistavuotias ja noudatan niin orjallisesti rytmiä vaikka nukkuisin vain 2h.

No mitäs tässä.. Vauva 10 kk on aamu-unilla ja mies lähti taas ovet paukkuen. Pyysin miestä lämmittämään vauvalle puuroa ja siitä se riemu taas repesi. Meillä on ainakin ollut tosi vaikeeta.. Riidellään jatkuvasti. Toisaalta meillä on myös hetkiä, jolloin nukutaan käsi kädessä ja halaillaan. Paljon ylä- ja alamäkeä on tähän viimeiseen 10 kuukauteen mahtunut. Meille ei ole kyllä lisää lapsia tulossa. Tällä hetkellä toivon vaan, että meidän avioliitto kestäisi jotenkin tämän ajan yli. 

Raskausaikana en voinut kuvitellakaan miten paljon vauva-aika vaikuttaa parisuhteeseen. En yhtään ihmettele, että niin monet eroaa kun lapsi on pieni. Toisaalta on niitä pariskuntia, joilla on ns helppo lapsi ja parisuhde vaan lujittuu vauvan myötä. Ihan hyvänä neuvona vauvaa suunnittelevalle on miettiä oman parisuhteensa tila ja onko valmis myös huolehtimaan vauvasta yksin jos mies ei osallistu hoitamiseen. Monille miehille tulee yllätyksenä se työn määrä ja kaikilla ei vaan se pää kestä. 

1. Tosi helppo, saatiin paljon lastenhoitoapua läheisiltä ja lapsi oli rauhallinen, hyväuninen ja ruoka maittoi. Elämässä ei ollut ylimääräisiä paineita, ei haitannut vaikka sairastettiin tai oltiin väsyneitä tai kotona jumissa, kun oli aina aikuista seuraa ja apua tarjolla. Vauvavuosi tuntui pitkältä, mutta meni kuitenkin melko kivuttomasti ohi.

2. Ihan perseestä. Oltiin muutettu, ei lastenhoitoapua, vauva vähäuninen, itkuinen ja huono syömään koko ensimmäisen vuoden ajan. Kauhea stressi töistä, rahat tiukilla, opeteltiin ihan erilaista perhearkea ja kyllä meillä kipot ja kattilat lensivät seinään, kun pinna paloi. Ihan perkeleen paskaa touhua, tuntui aivan loputtomalta mustalta tunnelilta, vajottiin siihen "tätä se loppuelämä nyt sitten on" -suohon.

Parisuhde kyllä kesti, mutta 2. lapsi otti koville. Paljon saatiin pyydellä anteeksi ja yrittää nauraa arjelle, jouduttiin yhdessä keksimään selviytymiskeinoja jne., eli loppujen lopuksi varmaan hitsauduttiin entistä enemmän tiiminä yhteen. Jos aikuiset eivät pysty puhumaan, antamaan anteeksi, sopimaan yhteisiä toimintatapoja ja jos puuttuu vielä yhteinen näkemys tulevaisuudesta, niin helppokin vauvavuosi voi olla parisuhteen kannalta kohtalokas.

Parisuhteen kannalta on ollut vaikeita aikoja, mies ei tuntunut löytävän rooliaan uudessa perhejärjestelyssä ja se aiheutti meille ongelmia. Niistä on kuitenkin päästy nyt yli ja kaikki sujuu kuten olen haaveillutkin. Lapsen kannalta on ollut aika helppoa, ei koliikkia tai unettomia öitä, ei kauheita itkukohtauksia tms. Kaikkialta tuntuu löytyvän näitä kauhutarinoita vauvan ekasta vuodesta mutta meillä on mennyt se aika kivuttomasti.

Ekat kolme kuukautta oli ihanaa, koska vauva nukkui 7-12h putkeen joka yö. Sitten heräili 1,5kk 5-10krt yössä tissille. Se oli kamalaa ja olin väsynyt, koko ajan sai imettää. Muutenkin imetin 1-1,5h välein ekat 7kk. Sit kun aloitettiin kiinteät 6kk iässä ja määrät kasvoi niin imetyskerrat väheni. Poika on nyt 9kk ja voisin sanoa että nyt vasta on alkanut tuntua tää elämä ihan hyvältä taas, ihan ku olis alkanu nähdä sellasen sumun läpi vaikka kyllä edelleen väsynyt oon koko ajan kun yöllä poika viel syö sen 2-3krt, mutta tää on sellasta mihin tottuu kuitenki ja pystyn päivisin toimimaan. Ja mä oon itte lähteny kaks kertaa synnytyksen jälkeen pariksi tunniksi pois "itsekkäistä" syistä, eli aika paljon oon ollu kotona. Nyt on alkanu jo tulla sellanen fiilis että pitäis vaikka kerran viikossa "pakottaa" ittensä johonki kahvilaan istumaan, kun mä en oo vaa jotenki pystyny olla erossa eikä se sinänsä mikään ongelma ole. Mut mun olis alusta saakka kannattanu vaatia/pyytää mun mieheltä vähä enemmän. Esimerkiksi pyytää häntä heräämään aamulla pojan kanssa viikonloppuisin, että oisin saanu nukuttua niinä yöheräily aikoina. Nyt hän on ihan kuukauden sisällä alkanut oikeasti osallistua ja hän onkin nyt kotona elokuuhun saakka lomalla, joten on kyllä tuonu paljon helpotusta. Meillä tulee riitoja kyllä ja on mulla käynyt mielessä liian monesti että nyt saa riittää, mut sit yritän vaa ajatella että kyllä tää tästä muuttuu. Ollaan yritetty ottaa sellanen asenne, että me oikeesti selvitään tästä:)