Joudutteko sosiaalisen hyväksynnän takia esittämään tai teeskentelemään?

Psykopaateille ja sosiopaateille valehtelen heidän olevan normaaleja. Mutta huomaan, että he suhtautuvat minuun jotenkin epäluuloisesti. Olen kyllä huono teeskentelemään.

Assina olen näytellyt koko elämän ajan, muiden seurassa siis.

Enkä oikeen edes enää tiedä millainen olen oikeasti.

Näen itse sellaisen läpi. Falskia.

Työskentelen opettajana, ja mielestäni nykyään lapsia ja nuoria paapotaan aivan liikaa. Täysi-ikäistenkään opiskelijoiden ei odoteta ottavan vastuuta opinnoistaan tai käyttäytyvän aikuisen tavoin. Jos se olisi kannustuksesta ja yksilöllisestä huomioimisesta kiinni, pitäisi nykynuorten voida paremmin kuin edeltävien sukupolvien, mutta tilanne on päinvastoin. Minä olisin kasvatuksessa tiukemman kurin, auktoriteetin ja pettymysten sietokyvyn kasvattamisen kannalla. En kuitenkaan jaksa vääntää asiasta nuorten, vanhempien ja kollegoiden kanssa, joten esitän "ymmärtävää" aikuista.

Nykyään vanhemmat kyseenalaistavat herkästi omaan nuoreen kohdistuvat kurinpitotoimet, joten en aina jaksa puuttua plagointi- ja lunttaamistapauksiin, asiattomaan kielenkäyttöön ja vastaaviin, jos yhtään epäilen, että siitä seuraa minulle ylimääräistä vaivaa kärkkään vanhemman muodossa.

Minua ei huvita myöskään käyttää aikaani siihen, että käyn jotain kasvatuskeskusteluja huonosti käyttäytyvän nuoren kanssa. Tarkoitan tällä siis sitä, että kun nykyään lapset on opetettu neuvottelemaan joka asiasta aikuisen kanssa, he yrittävät samaa myös koulussa. Iso osa nuorista suhtautuu täysin välinpitämättömästi esimerkiksi tehtävien palautuspäivämääriin. Jos pääsen vähemmällä antamalla periksi opiskelijan pyytäessä lisäaikaa, suostun pyyntöön. Kun suurin osa kollegoistakin suostuu, on korkea kynnys olla se ikävä opettaja. Oikeasti haluaisin, että koulussa olisi selkeät rajat ja säännöt, ja niistä myös pidettäisiin kiinni.

En. En ole koskaan ymmärtänyt miten joku jaksaa sellaista. Toki osaan olla korrektisti ja asiallisesti tietyissä tilanteissa kuten hyvät käytöstavat vaatii, mutta en esim. persoonaani peittele, enkä valehtele mielipiteitäni vaan päinvastoin tuon niitä esiin joskus liikaakin mikä olisi itselle edullista.

Joka päivä, kun astun ulos ovesta joudun teeskentelemään, että pystyn toimimaan ihmisten keskellä ja asiakastyössä, jota oikeasti vihaan. Raskasta, mutta minkäs teet, palkkaa on saatava elääkseen. Vapaa-ajalla en juuri poistu asunnostani.

Nuorempana välillä tosi paljon. En enää lähtisi sosiaalisen hyväksynnän ja seuran takia sellaiseen. Liian kuluttavaa hommaa. Kyse on lähinnä sellaisesta, että pitää saada itsestä esiin joku puoli jonkun ihmisen vuoksi. Tai jos on huono olo, surullinen olo, niin yritän etenkin silloin näyttää mahdollisimman pirteältä(se on muille sekä itselle valehtelua jota aikuisena ei enää tee). Saatan itkeä sisäänpäin vaikka ympärilläni on 10 ihmistä ja he luulevat että olen tyytyväinen.

Sama asia että jos olen niin vihainen että olen lähellä jonkun lyömistä (kielikuva) niin ei sitä kukaan ryhmästä käsitä. Eivät anna lainkaan tilaa vaan tulevat liian lähelle kun tarvitse sitä. En tiedä kenelle esitän. Ja mitä todellisen tunteen paljastamisesta seuraa en ole kokeillut.

Luultavasti suuttumisen jälkeen emme enää tapaisi.

Olen tehnyt jotain virheitä, sanonut vääriä asioita ajattelemattomuutta. En tiedä miksi suolsin sellaista. Yhtä ystävääni pidän vähän uhkarohkeana riskienottajana.

No en todellakaan joudu. Itsetunto kestää sen, että uskallan puhua omista virheistäni, epäonnistumisista, peloista ym. tarvittaessa. Kukaan ei pysty heikkouksiani minua vastaan käyttämään, koska olen sinut niiden kanssa. Ihminen, joka uskaltaa aidosti olla se mitä on, on rohkea. Teeskentely on niin läpinäkyvää ja ne, joilla on yhtään älliä huomaavat sen hyvin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa en kehtaa sanoa, että nautin suunnattomasti etäopiskelusta ja että minulle koulukavereiden näkeminen ei ole tärkeää. Hymistelen muiden mukana, kun he hehkuttavat livenä näkemisen ihanuutta.

Veit sanat suustani. Harmittaa kun 100% etäopiskelu loppuu nyt helmikuussa.. Olen voinut ja jaksanut paljon paremmin, kun ei tarvitse pakko sosialisoitua opiskelutoverien kanssa.

T. Introvertti erityisherkkä

Ajatelkaa miten ekstrovertit ovat uhriutuneet etäaikana. Tästähän tehtiin tutkimuskin vasta, kuulema opiskelijat saavat mielenterveysongelmia ja syömishäiriöitä etäopetuksesta. Ekstrovertit saavat energiaa toisilta ihmisiltä ja kun saavat palautetta muilta olemassaoloonsa. He kärsivät jos eivät voi koko ajan heijastella eloaan muista. 

Tutkimuksessa painotettiin että on väärin että kaikki pakotetaan samanmoiseen tyyliin opiskella eli etänä, että pitäisi ottaa huomioon että kaikille se ei sovi. Milloin otetaan huomioon että kaikille ei lähiopetus sovi, joillekin se aiheuttaa oppimisvaikeuksia, mielenterveysongelmia ja syömishäiriöitä?

Ärsyttää kun maailma pyörii ekstroverttien ehdoilla.