Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Joudutteko sosiaalisen hyväksynnän takia esittämään tai teeskentelemään?
04.02.2022 |
Kysymys otsikossa. Joudutteko valehtelemaan olevanne aivan muuta mieltä asioista kuin oikeasti olette, käyttäytymään luonteenne vastaisella tavalla tms. jotta tulisitte hyväksytyiksi ja kohdelluiksi ns. "normaaleina"?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
En. Poistuin viimeksi tontiltani 2017.en mä voi yksin peilin edessä itteäni huijata.
Onko miten iso tontti sinulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussa en kehtaa sanoa, että nautin suunnattomasti etäopiskelusta ja että minulle koulukavereiden näkeminen ei ole tärkeää. Hymistelen muiden mukana, kun he hehkuttavat livenä näkemisen ihanuutta.
Veit sanat suustani. Harmittaa kun 100% etäopiskelu loppuu nyt helmikuussa.. Olen voinut ja jaksanut paljon paremmin, kun ei tarvitse pakko sosialisoitua opiskelutoverien kanssa.
T. Introvertti erityisherkkä
Pitää joskus himmailla koska en jaksa kuunnella ääliömäisiä vastauksia ja ininää asioista.
On väsyttävää teeskennellä, että kanssaihmisten jutut kiinnostavat. Sitä yrittää vain nyökytellä ja ynähdellä oikeissa kohdin. Oikeasti ei kiinnosta pätkääkään enkä muista sanaakaan, mitä he ovat minulle lätisseet. Ajattelen ihan omia juttuja.
Mielessäni jaottelen ja arvostelen ihmisiä tosi karkeasti. Tekisi mieli sanoa mielipiteet ääneen, mutta tokikaan tätä ei voi useinmiten tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä tietenkin on edes jotenkin tultava toimeen kaikkien kanssa.
Mutta muuten en ja sen takia muutama ihminen vihaa mua, koska olen vain oma itteni enkä mielistele.
Vierailija kirjoitti:
Töissä tietenkin on edes jotenkin tultava toimeen kaikkien kanssa.
Mutta muuten en ja sen takia muutama ihminen vihaa mua, koska olen vain oma itteni enkä mielistele.
Kuulostaa erittäin tutulta :o)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kielten luentojen pienryhmäkeskusteluissa. Oppii siinä kyllä käyttämään kieltä, mutta kieltä voi oppia myös muilla tavoin kuin vain lörpöttemällä tyhjänpäiväisiä. Mulla on siis hyvä kielipää ja kuuntelen aika paljon vieraskielistä musiikkia ja euroviisumusiikkia vapaa-ajalla. Oon euroviisufani.<3
T: diagnosoitu asperger nuorimies
Asun Kuopiossa ja olen töissä duunarialalla. Olen mielestäni fiksu ja tyyliltäni metroseksuaali, eli tykkään huolehtia ulkonäöstäni enemmän kuin "normaali heteromies". Joudun töissäni esittämään "äijämpää" ja tyhmempää kuin mitä olen oikeasti vain sen takia kun valtaosa työntekijöistä on miehiä ja täysiä juntteja. Tämä siis sen takia, että en joutuisi p*skapuheen kohteeksi. Olen pitkään miettinyt alanvaihtoa, koska en kestä sitä jatkuvaa v*tutusta kun joudut työskentelemään itseäsi typerämpien rasistien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En etsi sosiaalista hyväksyntää, olen aina oma itseni. Ja ei, minulla ei ole sataa ystävää, mutta en ole asiasta lainkaan pahoillani.
Etkö kaipaa minkäänlaista hyväksyntää ympäristöltäsi? Itse ainakin joudun töissä, vanhempieni, sukulaisten ja esim lasten kavereiden vanhempien seurassa hillitsemään itseäni, typistämään eloisuuttani ja siistimään huumorintajuani. Teen näin siksi, että haluaisin kokea olevani hyvää ja miellyttävää seuraa, koska valitettavasti kovin moni ihminen ei ole hirveän suvaitsevainen erilaisia mielipiteitä ja melko rajua huumoria kohtaan.
Uskon, että ihmisen onnellisuuden kannalta on välttämätöntä kokea sosiaalista hyväksyntää. Olemme laumaeläimiä ja siten hyvin riippuvaisia muiden ihmisten ajattelusta. Itse koen olevani ainakin sen verran outo, että joudun tasoittamaan olemustani ja käytöstäni hyvin usein tai oikeastaan lähes aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja näin aspergerina kaipaan myös omanhenkistä seuraa. Väsyn vain aika nopeesti isossa ihmisjoukossa ja sen takia kielten luentojen pienryhmät sopii mulle. Muutaman hengen seurueessa en väsy niin nopeesti.
Minkä arvoista on sellainen "hyväksyntä", jota voi saada vain teeskentelemällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asperger. Elämäni ei muuta olekaan jos haluan tulla kohdelluksi tasavertaisena.
Usein uusiin ihmisiin tutustuessa en kehtaa kertoa, että välit koko äidin puoleiseen sukuun ovat poikki. Kerron heistä ja olemattomista tapaamisistamme jotain ympäripyöreää tai keksittyä.
Kyllä vain. Eiköhän jokainen aikuinen joudu? Töissä palvelen hymyssä suin asiakkaat, tervehdin iloisesti työtoverit, kyselen kuulumiset yms. En oikeasti jaksaisi. Jos joku kysyy minun kuulumisia, heitän jonkun ylimalkaisen kommentin. En todellakaan aio ikinä paljastaa mitään masennuksestani ja ahdistuksestani.
Kukaan ei tiedä että olen pistänyt välit poikki perheeseeni, ei edes ystäväni. Hekin höpöttelevät iloisesti kuulumisensa, ja minä kuuntelen. Minun kuulumiset on niin masentavia, etten aio pilata sillä tapaamisia. Enkä kyllä haluaisikaan että muut tietävät asioistani mitään.
Jos olisi helpompi elämä, niin voisi olla enemmän oma itsensä.
Olen sitä mieltä, että etätyötä, etäopiskelu ja lentojen väheneminen on hieno asia. Tätä olen myös talousihmisenä sanonut työpaikan "vanhoille" miehille, vaikka he repivät siitä pelihousunsa. Säästöt ovat niin valtavat, että kiva kertoa, eikä haittaa yhtään, että yritysjohtajamiehet eivät päässetkään pettämään vaimojaan ulkomaanmatkoille. Keski-ikäisten miesten lentoraivo on valtavaa, mutta seksin puute siellä on taustalla. Ei kiinnosta, mitäs sössivät suhteensa vaimoihinsa.
En joudu valehtelemaan, mutta joudun joskus olemaan hiljaa mielipiteineni ja toisaalta usein höpöttämään ihan turhia, vaikka mieluummin olisin vain hiljaa. Varsinkin töissä harjoittelijana naisvaltaisella alalla, jossa näköjään kälätetään koko ajan milloin mistäkin turhasta suurella draamalla. Olen introvertti nainen.
Alue: Aihe vapaa
Joudun lähinnä hillitsemään mustaa huumoriani. Onneksi on niitäkin, jotka tajuaa sitä puolta minusta.