Lue keskustelun säännöt.
Kenen lapset KAIPAAVAT päiväkotiin?
11.06.2015 |
Minulla on viittä ikävuotta lähentelevä poika joka käy luonnollisesti päiväkodissa kun me vanhemmat töissä. Lomaa hänellä on oikein mukavasti niin talvella kuin kesälläkin. En ymmärrä ollenkaan puheita lapsista jotka suorastaan kaipaavat päiväkotiin jopa viikonlopun jäljiltä :O Ehdotin että lapsemme (joka olllut viime viikon lyhyttä viikkoa lukuunottamatta lomalla yli kuukauden) menisi leikkimään kavereiden kanssa aamupäiväksi päiväkotiin. Ei missään nimessä halua, Mielummin leikkii yksin kotona! Päiväkodissa menee tosi hyvin, kavereita on ja muutenkin paikka on tosi symppis. Ei se tarkoita ilmeisesti ollenkaan sitä, että siellä haluaisi olla yhtään sen enempää kuin pakko!
Kommentit (45)
Tämä on nyt taas mennyt kotihoito vs. päivähoito -väittelyksi, vaikka alkuperäinen aihe ei ihan se ollutkaan. Tottakai 4-vuotiaasta eteenpäin lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta ja päivittäisiä virikkeitä, mutta ei se silti sitä tarkoita, että tuon ikäiset tai vanhemmatkaan eivät mieluummin olisi välillä lomalla.
Mulla on 4- ja 6-vuotiaat olleet mun kanssa kesälomalla kesäkuun alusta ja kertaakaan eivät ole ikävöineet päiväkotiin, vaikka sinne aina mielellään menevätkin. Nauttivat äidin kanssa kotona olosta, myöhäisistä aamiaisista, rennoista kotiaamuista kun ei ole kiire. Joka päivä keksitään jotain kivaa yhteistä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 11:12"]
Mulla on 4- ja 6-vuotiaat olleet mun kanssa kesälomalla kesäkuun alusta ja kertaakaan eivät ole ikävöineet päiväkotiin, vaikka sinne aina mielellään menevätkin. Nauttivat äidin kanssa kotona olosta, myöhäisistä aamiaisista, rennoista kotiaamuista kun ei ole kiire. Joka päivä keksitään jotain kivaa yhteistä tekemistä.
[/quote]
Samaa meillä, mutta uskon sen johtuvan siitä, että se poikkeaa arjesta. Jos 4 ja 5-vuotiaat lapseni olisivat koko ajan kotona, varmasti he tylsistyisivät tai eivät ainakaan hyötyisi kotona olosta! En minä ole mikään kasvatuksen ammattilainen, joka osaa järjestää tuon ikäisille yhtä lailla kehittävää toimintaa kuin päiväkodin väki...Eikä se tee minusta huonoa äitiä, mielestäni.
Minullakin kaksi lasta lomalla päiväkodista, vuodessa lomailevat 13 viikkoa niin kuin koululaisetkin, ja vaikka nyt viihtyvätkin kotona, niin ihan aina elokuussa ovat olleet innolla menossa päiväkotiin. Ikävä on kavereita, hoitajia ja päiväkodin arkea, pihaleikkejä, tiettyjä roolileikkejä jne. Olisi erittäin outoa, jos lapsi ei lainkaan kaipaisi selllaista elämää, joka on iso osa hänen arkeaan ja kyllä, saattaisin miettiä päiväkodin vaihtoa jos sinne ei miellellään mentäisi.
Tässä vaiheessa lomaa tietenkään eivät osaa sinne kaivata, sehän on nyt selvää, kun kaikki on uutta ja jännittävää ja kotonakin riittää puuhaa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:52"]Minä tunnustan aina ajatelleeni fanaattisesti että lapsen paikka on kotona jos siihen on mahdollisuus eli vanhempi kotona! Oma lapseni lopetti viisi vuotiaana hoitopaikassaan pikkusisaren syntymän lähestyessä ja täytyy sanoa että se oli lastani kohtaan todella ikävästi tehty minun osaltani. Uskoin täysin omaan näkemykseeni enkä mmärtänyt yhtään miten yksin sosiaalinen tyttäreni jäi :( Nyt jos olisi sama tilanne niin toimisin toisin. Tämä on toki lapsen temperamentista paljolti kiinni. [/quote] Totta kai lapsen paikka on kotona vanhempien ja mahd. Sisarusten kanssa. Ainoa ongelma yhtälössä on laiskat vanhemmat. Ei viitsitä luoda lapselle ystäväkontakteja, ei jakseta soitella lapsen kavereita kylään. Ja miksi pitäisi jaksaa? Koska Suomessa on päiväkoti johon voi aina lapsen lykätä.
[/quote]No saanen kertoa että minä en ole koskaan turvautunut päiväkoteihin. Ja olen itse tosi huono todellakin haalimaan ihmiskontakteja itselleni tai lapsilleni. Toki kävimme kerhoissa yms. mutta muuten viihdytin lastani itse. Ja tein sen toki mielelläni. Ei se kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että lapseni olisi halunnut ne kaverit! Ja jos olisin halunnut niin olisin lapsen päiväkotiin LYKÄNNYT.
Tuo joka pahoitteli toimiaan jälkikäteen
Muistakaa näyttää teidän arvostus myös niille hoitajille siellä päiväkodissa. Varmasti arvostavat! :)
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on olemassa poikkeuksia. Jos voimavarat ei kotona riitä, oman tai vaikkapa toisen lapsen sairauden vuoksi, niin lienee selviö että silloin lapsi hyötyy kiistatta päivähoidosta. Näitä sairaiden vauvojen vanhempia ja masentuneita nyt vaan ei ihan aikuisten oikeasti ole kuin murto-osa heistä, jotka lastaan hoidossa pitävät. Itsekin tunnen niin monia, aivan täysin normiperheitä joilla vauvat nukkuu hyvin ja äidit harrastavat omia juttujaan ja voivat hyvin, jotka pitävät lastaan virikehoidossa. Suoraan myöntävät että heitä ei vaan kiinnosta tipan vertaa istua hiekkalaatikon reunalla. Eihän siinä mitään. Mutta minusta heidän tulisi kyllä sitten siitä virikehoidosta maksaa eri tavalla kuin heidän, jotka työn vuoksi tai muuten pakosta lapsensa päivähoitoon laittavat. Kunnallinen hoito voisi olla työssäkäyville, ja yksityiseen hoitoon voisi sitten työntää muksujaan he, jotka eivät jaksa näitä kotonaan hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:28"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:27"]
Ja tämä "lapsi taantuu kun hänet otetaan päiväkodista kotiin lojumaan" mielestäni kiteyttää juurikin sen mitä ajattelen. Sellainen perhe, jossa äiti jää LOJUMAAN vauvan kanssa kotiin varmasti tarvitsee vanhemmille lapsille tukitoimina päivähoidon ettei lapsi taannu. Mutta miksi pitää olla niin peruslaiska, että jää lojumaan?! Jos tekee lapsia, niin miksi heitä ei voi hoitaa asianmukaisesti?! Nähdä vaivaa heidän aktiviteettiensa eteen? Näiden patalaiskojen mammojen takia työssäkäyvät äidit ei saa lapsilleen hoitopaikkaa, kun kotona maatuvien lapsille pitää olla suojahoitopaikka etteivät nämä taannu. Ei varmaan tarvii sanoa, että vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta?
[/quote]
Minua jaksaa hämmästyttää aina tämä omanapaisuus. Ilmeisesti sinulla ei ole ollut vaativaa vauvaa tai sairasta vauvaa tai et ole kärsinyt synnytyksenjälkeisestä masennuksesta tai se leikki-ikäinen 5v ei ole olllut vaativa.
Meillä vauva oli sairas ja kaikkiin toimintoihin mm. ruokintaan meni kunnolla aikaa. Esikoisen piti olla poissa huoneesta ja silti se oli sellaista vauvan ja äidin itkemisen kaaosta. Vauva oli meluherkkä ja sairaan lapsen takia olin itsekin aivan stressaantunut. Kyllä se esikoinen sai ensimmäiset kolme kuukautta ihan tasan tarkkaan lojua meillä (paitsi isyysloman ajan, jolloin tosin sairaalavisiitit olivat lähes päivittäisiä) ja puuhata ison osan päivästä omiaan. Tottakai annoin hänelle huomiota silloin kun vauvalle sai hoitajan mutta käytännössä vain iltaisin, kun isä saapui töistä (ihan muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta). Lapsi kaipasi päiväkotikavereitaan, joita emme voineet kotiimme ottaa tartuntariskin vuoksi. Lapsen elämää ei helpottanut se, että vein häntä kerran viikossa muskariin ja kerran viikossa jumppaan ja että vauvan nukkuessa askartelin hänen kanssaan. Kyseessä oli pienet hetket pitkän päivän lomassa.
Meidän 4v vetäytyi kuoreensa ja muuttui murehtijaksi. Rankka alku vauvan kanssa sai hänet koko ajan pelkäämään, että vauvalle käy jotain. Lopulta ihan lääkärin vaatimuksesta haimme ja saimme esikoiselle päiväkotipaikan, jossa sitten kävi kolme kertaa viikossa.
On monenlaisia tilanteita, joissa vanhempi ei kykene olemaan lapselle täyspäiväinen viihdytys- ja kasvatuskoneisto. Joskus sille lapselle on hyväksi,, että saa sitä omaa elämää päiväkodissa, kun kotona tilanne voi olla rankka. Ystäväni sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja sinulle sekin on äidin vika ja omaa syytä, kun ei ole osunut omalle kohdalle. Näitä asioita vain harvemmin pystytään ennakoimaan ja takaan, että kun kynnys päivähoitoon korotetaan, perhetragedioita tulee aina vain enemmän ja kärsijöinä ovat ne lapset. Toisaalta pääsen sitten sanomaan kaltaisillesi, että tämän juuri sinä halusit. Sinä halusit uhrata lasten hyvinvoinnin sen eteen, että työäiti saa lapselleen paikan lähipäiväkodista. Onhan se nyt tärkeämpää kuin lapsen mielenterveyden tai jopa fyysisen terveyden pelastaminen.
[/quote]
No höpöhöpö!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 11:04"]
Minä korostaisin sitä, että muualla maailmassa 5-vuotiaat aloittavat koulun ja 3-4-vuotiaat käyvät esikoulua. Näissä maissa on aivan normaalia, että tuon ikäiset saavat jo ihan ammattimaista opetusta. Se, että osalle lapsista riittää äidin organisoimat puuhat, ei poista sitä tosiasiaa, että useimmat ammattilaiset pitävät hyvänä, että jo 5-vuotias olisi säännöllisesti osa lapsiryhmää.
Kotihoidetuilla lapsilla on useimmiten erilaisia ruokarajoituksia, pelkoja (en voi istua pojan vieressä, iik, opettajani on mies) ja ennakkokäsityksiä/epäluuloja erilaisia tilanteita kohtaan. Ei osata olla osa ryhmää vaan korostetaan omia aika neuroottisia tarpeita ja käsityksiä, jotka tietysti kotona ovat olleet hyvin pieni osa elämää mutta näin ryhmässä korostuvat ja muuttuvat rasitteeksi.
Osa kotihoidetuista sopeutuu todella hyvin ryhmään mutta aina se luokan hankalin (diagnosoimaton) on kotihoidettu.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myönnän, olen laiska. Vien kohta 6-vuotiaan perhepäivähoitajalle kolmena päivänä viikossa. Saa siellä enemmän virikkeitä, kavereita ja ulkoilua kuin mun laiskan äidin ja 7-kuukautisen vauvan kanssa. Minä en tällähetkellä jaksa muuta, kuin keskittyä tuohon pienempään ja kotitöiden tekemiseen. Olen sitten varmasti hirveän huono äiti. Noh, laiska ainakin. Niinä kahtena päivänä kun on kotona toki ulkoilen ja keksin virikkeitä mutta en jaksa sitä tehdä joka päivä. Vauva vie kaiken energiani.
Minun poikani kysyy jo päiväkodista kotiin lähtiessä, että pääsekö huomennakin tarhaan.
Perjantaisin on yleensä hirveä tivaaminen, että miksi huomenna ei tulla tarhaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime kesänä silloin 5-vuotias lapsemme oli omien lomiemme ja isovanhempien lomien ansiosta lomalla päiväkodista juhannusviikolta alkaen elokuun loppuun. Alkukesä meni kivasti mukilassa (paikallinen leikkikenttäkerho) ja kavereita oli puistoissa ja rannalla. Elokuussa kuitenkin kaikki paikat tyhjeni ja silloin alkoi tyttö kaivata jo päiväkotiin, kun tiesi, että kaverit ovat jo siellä.
Tänä vuonna on lomalla juhannuksesta elokuun toiseen viikkoon.
Meidän esikoinen oli 2v6kk kun sisarus syntyi. En usko että koulutettu varhaiskasvattaja olisi osannut yhtään paremmin lastani kasvattaa kuin minä itse. Meillä oli rauhalliset aamut vauvan ja isomman lapsen kanssa, aamupäivisin käytiin muskarissa, avoimessa päiväkodissa tai perhekerhossa. Kerran viikossa isompi lapsi kävi yksin kerhossa 3h kerrallaan. Tavattiin paljon muita lapsiperheitä, kyläiltiin toistemme luona tai treffattiin puistossa. Kirjastossa käytiin ja käydään edelleen usein. Lapsille luetaan päivittäin. Seuraan kaupungin sivuja, lapsille on yllättävän paljon kaikkia kivoja tapahtumia tarjolla ihan ilmaiseksikin. Ollaan käyty konserteissa, museoissa jne.
Asumme kaupungissa emmekä missään eristyksissä muista ihmisistä, naapurustosta löytyy samanikäisiä lapsia. Lapset leikkivät paljon yhdessä jonkun pihalla tai kotona. Joka päivä on leikkikaveri saatavilla. Isovanhempia nähdään viikoittain.
Lasten kasvaessa ovat osallistuneet hiihto-, luistelu- ja jalkapallokouluihin, ollaan käyty uimahallissa, perheen kesken laskettelemassa jne. Ollaan retkeilty paljon, liikuttu luonnossa ja tutkittu ympäristöä. Lapset ovat liikunnallisesti lahjakkaita, ovat nopeita ja ketteriä. Ovat saaneet kiipeillä puissa ja kallioilla, muutenkin kuin pk:n aidatulla pihalla pienessä kiipeilytelineessä jossa hoitajat huolehtii koko ajan ettei vaan kukaan tipu ja tule pipiä (ja siis todellakin ymmärrän että tämä on siellä välttämättömyys!). Eskari-ikäinen osaa lukea ja kirjoittaa, matematiikkatestissä sai täydet pisteet oikein ( varmasti moni saa, ei ollut vaativa). 4v tunnistaa ekapelissä kutakuinkin varmaan kaikki kirjaimet, osaa laskeakin oikein mallikkaasti.
Ovat saaneet kotona maalata vesiväreillä, värittää värityskirjoja, piirtää ja leikata mielin määrin. Askartelukamat on keittiönkaapissa hollilla, ne saa siitä vaivatta koska vaan. Muovailtu on myös.
Lisäksi lapset osallistuu kodin normaaleihin askareisiin, auttavat ruuanlaitossa ja leipomisessa.
En ole itse ollut päivääkään päiväkodissa, miehellä on sieltä ikävät muistot. Rehellisesti sanoen en usko että päivähoito on mikään autuaaksi tekevä juttu, aikataulutettua arkea ennättää elää koulun alkaessa koko ikänsä - siihen saakka voi ihan rauhassa kasvaa kotona. Opettajan virkaa minusta ei todellakaan ole toimittamaan, kotikoulua en voisi kuvitellakaan vaikka sekin monella varmasti toimii. Koulutus on kuitenkin lapselle tärkeä juttu tulevaa varten, etten halua moista vastuuta itselleni ottaa.
Varmasti jos kyseessä on joku erityislapsi tms, niin hän hyötyy paljon päiväkodista. Omien lasten kohdalla en näe mitään syytä miksi siellä olisi pitänyt olla muusta syystä kuin todellisesta päivähoidon tarpeesta.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:27"]
Ja tämä "lapsi taantuu kun hänet otetaan päiväkodista kotiin lojumaan" mielestäni kiteyttää juurikin sen mitä ajattelen. Sellainen perhe, jossa äiti jää LOJUMAAN vauvan kanssa kotiin varmasti tarvitsee vanhemmille lapsille tukitoimina päivähoidon ettei lapsi taannu. Mutta miksi pitää olla niin peruslaiska, että jää lojumaan?! Jos tekee lapsia, niin miksi heitä ei voi hoitaa asianmukaisesti?! Nähdä vaivaa heidän aktiviteettiensa eteen? Näiden patalaiskojen mammojen takia työssäkäyvät äidit ei saa lapsilleen hoitopaikkaa, kun kotona maatuvien lapsille pitää olla suojahoitopaikka etteivät nämä taannu. Ei varmaan tarvii sanoa, että vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta?!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
[/quote]
Kärjistys on kärjistys, mutta ihan oikeastiko väität, että vauvan kanssa kotona oleva vanhempi pystyy tarjoamaan samaa kuin koulutettu lastentarhanopettaja? Kas kun et pidä koululaisiakin sitten kotona vanhempien luona, kyllä pitäisi lakkauttaa subjektiivinen peruskoulukin!
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun esikoinen oppi kotihoidossa laskemaan ja lukemaan. Laski jo 3 v iässä ja luki juuri 5 v täytettyään. Pääsi kerhoihin, puistoon, metsään, laskemaan pulkalla, rannalle, kyläilemään, luistelemaan, matkustelemaan, sai piirtää, askarrella, maalata, käydä muskarissa, jumpassa, tanssissa. Oli samaa ikäluokkaa kavereina puistossa jne. Neuvolassa kehuivat taidoissa. Koulussa ollut jo kolme vuotta ja koulu on liian helppoa kuulemma. Tuo kotiin todistuksen, jossa kaikki parasta mahdollista arvosanaa. Urheilee kilpaillen, käy soittotunneilla, laulaa, harrastaa myös kuvataidetta. On sosiaalinen ja kavereita on todella paljon. Vaikea uskoa, että yksi tarhan lastentarhanopettaja hoitaessaan kuutta muuta yhtä aikaa olisi ehtinyt vuotovaikuttaa ja puuhata yhtä paljon lapseni kanssa. Ja kyllä, pikkusisarus syntyi alle 3 v ikäerolla ja esikoinen oli silti kotona. Eikä kärsinyt eikä taantunut. Kolmaskin syntyi myöhemmin ilman haitallisia vaikutuksia isompiin. Keskimmäinenkin oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulua. Ja nuorin osaa aakkoset 2 v iässä ottaessaan mallia muilta kotona.
Minun kolmevuotiaani kaipaa päiväkotiin kun olemme lomalla. Viikonloppuisin ei niinkään. Siellä on kaikki kaverit ja parhaat leikit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun lapsi taas kyselee, että millon pääsee takaisin. Vielä pitäisi kuukausi jaksaa... Kotipihassa ei hirveästi ok leikkikavereita ja lapsi tykkää leikkiä kavereitten kanssa. Kaipaa seuraa kipeästi! Samanikäinen poika kuin sulla.
Joo joo, kun ei sun lapsi niin miten ihmeessä muut voi??
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:15"]No mun lapsi taas kyselee, että millon pääsee takaisin. Vielä pitäisi kuukausi jaksaa... Kotipihassa ei hirveästi ok leikkikavereita ja lapsi tykkää leikkiä kavereitten kanssa. Kaipaa seuraa kipeästi! Samanikäinen poika kuin sulla.
[/quote]
Meillä ei ole kanssa lapselle kotona kavereita tarjota, mutta täysin onnellinen kun vanhemmat puuhaavat hänen kanssaan. Viikonloppuisin voidaan tuttavaperheitä nähdä lähinnä..
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:16"]Joo joo, kun ei sun lapsi niin miten ihmeessä muut voi??
[/quote]
En sanonutkaan että muut ei voisi haluta. Lähinnä ihmettelen kun omani ei halua vaikka on noin iso!
No sehän on lapsen luonteestakin kiinni. Sinun lapsesi viihtyy enemmän yksin kuin jonkun toisen lapsi. Mitä ihmeellistä siinä on?
Meillä 7v ja 4v pojat. Eivät kaipaa päiväkotiin. Kavereita toki kaipaavat, mutta leikkiseuran järjestäminen on mielestäni tämänikäisille vielä aikuisen tehtävä mikäli omassa pihapiirissä ei kavereita ole. Näin ollen nähdään ahkerasti ystäväperheitä, tehdään puistotreffejä ja kyläillään toistemme luona. Eli kaverit eivät ole yhtä kuin päiväkoti, niitä kavereita voi nähdä päiväkodin ulkopuolellakin!
Minä korostaisin sitä, että muualla maailmassa 5-vuotiaat aloittavat koulun ja 3-4-vuotiaat käyvät esikoulua. Näissä maissa on aivan normaalia, että tuon ikäiset saavat jo ihan ammattimaista opetusta. Se, että osalle lapsista riittää äidin organisoimat puuhat, ei poista sitä tosiasiaa, että useimmat ammattilaiset pitävät hyvänä, että jo 5-vuotias olisi säännöllisesti osa lapsiryhmää.
Kotihoidetuilla lapsilla on useimmiten erilaisia ruokarajoituksia, pelkoja (en voi istua pojan vieressä, iik, opettajani on mies) ja ennakkokäsityksiä/epäluuloja erilaisia tilanteita kohtaan. Ei osata olla osa ryhmää vaan korostetaan omia aika neuroottisia tarpeita ja käsityksiä, jotka tietysti kotona ovat olleet hyvin pieni osa elämää mutta näin ryhmässä korostuvat ja muuttuvat rasitteeksi.
Osa kotihoidetuista sopeutuu todella hyvin ryhmään mutta aina se luokan hankalin (diagnosoimaton) on kotihoidettu.