Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva tunne siitä että kuolen pian
10.06.2015 |
Jatkuva tunne siitä että kuolen pian
Olen 24 vuotias nuori nainen ja minua on jo yli vuoden ajan lisääntyvissä määrin vaivannut päivittäin itsestään muistuttava epämiellyttävä tunne siitä etten tule elämään vanhuusikääni asti. Elämäntapani ovat terveet eikä suvussani ole esiintynyt vakavia periytyviä sairauksia, ajatus ei johdu siis mistään tällaisesta. Olen lukenut paljon terveysaiheisia tietokirjoja ja herännyt siihen kuinka valtavan paljon maailmassa on kuolemaanjohtavia sairauksia ja kuinka liian nuoria ihmisiä kuolee ympärillämme jatkuvasti.
Tarkkailen jatkuvasti kehoni muutoksia ja ahdistun suunnattomasti mahdollisesti ihan normaaleista säryistä ja näppylöistä ja vastaavista vaivoista, ikäänkuin odottelen jatkuvasti ensimerkkejä jostain vakavasta alkavasta sairaudesta johon tulen kuolemaan. Tämä vaikuttaa elämääni jo siinämäärin että olen esim. lakannut ostamasta kotiini uusia huonekaluja tai kirjoja tai astioita tms. koska ajattelen niiden jäävän käyttämättömäksi. Poden suurta syyllisyyttä jos käytän aikaani johonkin turhaan enkä käytä sitä läheisteni seurassa tai uusien asioiden kokemisen parissa ja suren sitä että en usko voivani koskaan perustaa perhettä ennenaikaisen kuolemani pelossa. Tiedostan kyllä ajatusteni hölmöyden mutta tunne on vahva eikä tunnu olevan järkisyin lievennettävissä.
Haluaisin voida elää huolettomammin ja haaveilla ja rakentaa tulevaisuuttani vielä tässä iässä kun kaiken pitäisi olla edessä. Vaivaako ketään muuta ajatus pian (tai ylipäätänsä) lähestyvästä kuolemasta? Tai onko vaivannut joskus ja päässyt ajatuksesta yli, miten?
Kirjoitettu kännykästä, näkyy mahdollisesti kappalejaoissa.
Kommentit (43)
Itselläni oli joskus samantyyppisiä ajatuksia, ajattelin kuolevani ennenkun täytän 30. ajatus varmaan haihtui ajan kanssa kun en sitten kuollutkaan. Tottakai oma kuolevaisuus on tietyllätapaa mielessä kokoajan, vaan ei sen kyllä ajattele olevan mitenkään lähellä tai viitsi moisesta ahdistua päivittäin. (Tai ollenkaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että ihminen voi tuntea nuo ennen mitään merkkejä ja aina ei ole kyse harhaluuloisuudesta. Tästä on vaan paha mennä lääkärille perusteellisiin tutkimuksiin kun ei ole mitään hirveän vakavaa ja konkreettista vaivaa. Itsellä ollut sama tunne. Olisi kiva vaan että kuolema ei olisi yhtäkkinen jotta ehtisi tajuta olleensa oikeassa. Ei enää masenna ja olo on kuin 70 v papalla, nyös fyysisesti vaikka olen nuori mies. "Mene tarkismaan testosteronisi" - en mene.
Käy hakemassa resepti masennuslääkkeitä. Auttaa vaivaa kun vaivaan.
Muutenko ostaisit jatkuvasti uusia huonekaluja, kirjoja ja astioita?
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 13:55"]
Muutenko ostaisit jatkuvasti uusia huonekaluja, kirjoja ja astioita?
[/quote]
En tietenkään jatkuvasti, mutta silloin tällöin saattaa tulla "tarve" hankkia tämäntyyppisiä juttuja kaupasta. Tarkoitan tällä ehkä sellaisia tavaroita mitä esimerkiksi hyvin iäkkäille ihmisille ei anneta lahjaksi merkkipäivänä tai jouluna, jos tiedät mitä tarkoitan. Tämä nyt vaan oli yksi esimerkki mikä minulle tuli mieleen siitä, miten nämä ajatukset näkyvät arjessani...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Tunnistan sukulaissielun lukiessani tätä. Itse olen 22 vuotias nainen ja pystyn samaistumaan tuntemuksiisi hyvin. Tosin minä olen koko elämäni ollut erityisen herkkä pelkäämään erilaisia sairauksia yms, ja myöskin itse tarkkailen kehoani uusien 'muutoksien" varalta. Olen käynyt joskus juttelemassakin asiasta, mutta mitään suurempia neuvoja ei osattu antaa kuin että keskity muihin asioihin ja yritä unohtaa sairaudet ja kuolema. Ihan järkevä neuvo, hankala vain toteuttaa...Itse olin nuorempana varma etten elä täysi ikäiseksi asti, mutta kyllä se sitten tapahtuikin. Minunkin on vaikea kuvitella tulevaisuuttani, varsinkaan kauemmas että olisin esim. 45 vuotias äiti asuen omakotitalossa, ajatus tuntuu liian absurdilta, koen että kuolen varmasti pian/lähivuosina. Tunne on raskas ja masentava, ja tuntuu että hukkaa elämänsä parhaita vuosia istuen päivät pitkät miettien sy nkkiä ja mustia ajatuksia kun toiset omanikäiset viettävät ihania aikoja reissaten ja nauttien vailla huolen häivää. Välillä minusta tuntuukin että liekö elämä on elämisen arvoista, jatkuva ahdistus lannistaa. Ja kun edellinen 'oire' on kadonnut, tulee seuraavana päivänä ilmi jokin uusi kipu tai näppy tai mikä tahansa. Välillä tuntuu että aivoni tahallaan keksivät minulle uusia sairauksia jotta varmasti pysyisin peloissani..:) itsekin olen miettinyt paljon viime aikoina miten ei ole järkevää esim ostaa uusia vaatteita tai sisustustarvikkeita jos ne jäävätkin tarpeettomiksi. Olen myös hyvin surullinen koska minulla on ihana parisuhde jossa koen olevani todella onnellinen, onnellisempi kuin missään aijemmassa suhteessani, ja sitten se päättyykin aivan liian pian, juuri kun elämässäni tuntui olevan kaikki mallillaan. Toivotaan että olen vain hullu :) minulla välillä helpottaa kuoleman tuntemukset nimenomaan kun osaa pitää itsensä kiireisenä ja aikaa ei jää niin paljon miettimiseen. Ja neuvon sinua myös iha rohkeasti ostelemaan tarpeellisia juttuja itsellesi, sillä jos oikeasti kuoletkin pian niin eikai sillä enää väliä sitten olekaan ;) kuitenkin, tässä minun tarinani, itsekin etsin apua ongelmaani joten mitenkään kovin suuria vinkkejä en osaa antaa, ainoastaan sen että jos tässä oikeasti ollaan pois lähdössä niin miksei sitä eläisikin vähän rehvakkaammin... :) voimia!
Ystävälläni oli täsmälleen samoja ongelmia, kun olimme parikymppisiä. Ahdistus kumpusi oikeasti aivan muista, mielestä suljetuista asioista. Myöhemmin ystäväni tajusi, että kannattaa nauttia elämästään silloin kun on terve, eikä mitään ongelmaa ole todettuna. Murehtia kerkeää/kannattaa vasta silloin, jos joku sairaus todettaisiin. Nyt ystäväni on 35-vuotias ja täysin terve ja ainut mitä hän harmittelee, on hukkaan heitetyt nuoruusvuodet, ne kun kuluivat turhaan murehtimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla on toi sama! Paitsi että olen 39. Mulla on viime aikoina pahentunut tämä. Pelkäsin esim. tänään, etten elä huomiseen. Testamentti on tehty valmiiksi ja surettaa kun et tule kokemaan vanhuutta ja pitkää elämää. Pelkään erityisesti kuolevanni johonkin yleisimmistä syövistä tai yllättävään sydänkohtaukseen.
Minulla myös. Ole 34v 3 lapsen äiti ja minua pelottaa kuolema yleensä. En tiedä koska se tulee ja se ahdistaa. Haluan hallita asioita ja tätä en pysty. Tämä on alkanut tässä ihan viime vuoden aikana ja olenkin alkanut käymään kaappeja läpi ja myymään tavaroita kirpparilla. Olisiko tämä valmistautumista vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 00:01"]
Kuulostaa paniikkihäiriöltä.
[/quote]
Ja 12 jatkaa. Suosittelen että käyt hakemassa rauhoittavaa lääkitystä mikäli menee pahemmaksi, tai ei helpota, vaan jatkuvasti on se kuoleman ahdistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama myös, ajan myötä "helpottanut". On ollut tunne etten elä yli 40vuotiaaksi... Nämä ajatukset alkoi ehkä noin 20-22v ja nyt 30vuotiaana ajattelen että ehkä elänkin pidempään...Sen näkee sitten...
Kuulostaa siltä, että saatat kärsiä jonkinasteisesta ahdistuneisuushäiriöstä. Ne kun voivat aiheuttaa juurikin sellaisia synkkiä "ennakkoaavistuksia" ja suunnatonta huolta omasta terveydestä. Mulla on diagnoosi tällaisesta ja mulla esiintyy samanlaista huolta, ajattelen monesti että kuolen nuorena ja tarkkailen kanssa neuroottisesti jokaista ruumiin oirettani :/ Sulla tuo näyttää edenneen jo siihen pisteeseen, ettet voi oikein elää normaalisti pelkojen varjostamatta arkeasi. Suosittelen hakemaan ammattiapua niin pääset ahdistuksen otteesta irti. Tsemppiä kovasti, kyllä siitä paranee ja pystyy taas elämään elämäänsä vapaammin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan se jonkin verran normaalia ahdistua omasta kuolemasta ja ymmärtää elämän lopullisuus, kun uusintaa ei ehkä ole tarjolla?
Kun tajuaa kuoleman, niin uskaltaa elää :)
No kaikki kaksikymppiset naiset tietenkin ajattelee ettei neljänkympin jälkeen ole elämää. Johtuu vaan siitä että täällä AV:lla aina kerrotaan miten ei yli 40v nainen saa enää pukeutua, miten yli 40v nainen ei koskaan enää saa miestä ja on muutenkin valmis hautaan.
Taalla myos samanlainen ongelma. Mulla on pienesta asti ollut ahdistusta kuolemanpelon vuoksi tai ahdistun siita, etta pelkaan etta joku laheiseni kuolee. Ajoittain tama ahdistus halvenee, mutta jos on erityisen stressaava tai onneton elamantilanne, tulevat tunteet taas pintaan. Asiaa ei viime aikoina ole oikein auttanut muutaman laheisen vakava sairastuminen ja yhden ystavani menehtyminen viime vuonna.
Tiedan osa syyn siihen, miksi ahdistun niin helposti (siis juurikin sairauden tai kuoleman pelosta), mutta luulen myos, etta minun pitaa itse yrittaa hallita sita niin, etten anna periksi ahdistukselle... Siis esimerkkina: saattaa olla jotain ihan tavallisiakin kipuja tms. oireita ja tietysti vietan aikaa Googlen parissa ja diagnosoin itselleni jos jonkinlaista vakavaa tautia. Tai saatan "huvikseni" lukea sairauksista ja sitten mielta alkaakin vaivaamaan, jos minullakin on jotain... Olen huomannut, etta ns. yleisahdistukseni yleensa juuri keskittyy terveysasioihin. Kannattaa hakea keskusteluapua, jos asia oikeasti vaikuttaa paljonkin elamanlaatuusi. Oletko huomannut, etta kuoleman ahdistus/pelko olisi enemman pinnalla sinulla tietyissa tilanteissa?
Kuulostaa pakkoajatuksilta. Ei ainakaan kannata uskoa että sulla oikeasti olisi joku sisäinen tieto varhaisesta kuolemasta, vaan tosiaan, sinulla pyörii päässä pakkoajatuksia kuolemasta. Jos nuo hallitsevat elämää vahvasti, ammattiapua kannattaa hakea.
Numero 19 jatkaa: Siis tuo Googlettelu ym. ei todellakaan auta eli suosittelen valttamaan! Keskityt vaan ahdistukseen viela enemman.
Ja muille vastaajille, tama ei ole paniikkihairiota vaan ahdistuneisuutta.
Luultavasti olet oikeassa. Joskus ihmiset vain tietävät nämä asiat. Sinulle on jäänyt muistijälki, jota sinulla ei pitäisi olla. Serkkuni oli samanlainen, tiesi aina että kuolee noin nelikymppisenä, ja niinhän se meni, 42-vuotiaana hautaan.
Tai sitten olet jotenkin ahdistunut ihminen, joka tarvitsee apua.