Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
03.02.2022 |
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Eihän tuossa puhuttu mistään pieleen menemisestä. Siinä sanottiin, että joidenkin elämä menee eri tavalla kuin muiden ja sellaisetkin elämät ovat ihan hyviä. Luin tämän lainausketjun alusta asti ja mistään kohdasta en kyllä löytänyt mainintaa, että puhuisit nimenomaan ihmisistä, joiden elämä on mennyt pieleen tahtomattaan. Ainoa kohta, jossa puhutaan pieleen menemisestä on tuossa, kun puhutaan näistä korona-ajan nuorista.
"Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?"
^ Tuo oli minun viestini ylläolevasta ketjusta. Itse olen koko ajan tässä ketjussa puhunut ihmisistä, joiden elämä ei mene kuten olisivat toivoneet. En sellaisista, jotka omasta tahdostaan elävät jotain vaihtoehtoista elämää erilaisine kokemuksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitähän tuossa on kyse, kun eivät päässeet opiskellessa ravintolaan kahteen vuoteen. Mikään ei ole estänyt tapaamasta kavereita muualla. Ja koko maailma on ollut "samassa veneessä" kaksi vuotta.
Kokeilepas muuttaa vieraalle paikkakunnalle, jossa et tunne yhtäkään ihmistä. Sitten mene tapaamaan siellä paikkakunnalla kavereitasi. Miten onnistuu?
Niin, sitähän elämä on. Kavereihin pidetään yhteyttä somen välityksellä (ja sovitaan välillä tapaamiset, vaikka asuisikin toisella paikkakunnalla) tosin jos niitä kavereita ei ole ennestäänkään, niin sitten aktivoidutaan ja mennään johonkin paikalliseen toimintaan mukaan kuten kaikki muutkin.
No sehän meni vauhdikkaasti ohi. :D
Pointti oli nimenomaan se, että siellä opiskelupaikkakunnalla tavattaisiin kavereita, ihan myös arkena. Ja se aktivoituminen ja paikallinen toiminta on aiemmin tapahtunut nimenomaan siellä koulussa eikä tällaisessa elämässä ole mitään noloa ja kohtuutonta. tuolla jo aiemmin sanoin, että itse en olisi kyllä saanut yhtäkään ystävää, ellen olisi koskaan tutustunut työkavereihini ja opiskelukavereihini. Aika paljon puhutaan sellaisesta ilmiöstä, miten vaikeaa aikuisten on saada ystäviä, kun opiskeluaikana niitä tulee elämään luontevasti. Hämmästyttävän monille tällaiset ihan yleiset ilmiöt ja keskusteluaiheet ovat menneet ohi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Mitä ihmettä se "paikallinen" toiminta on muka ollut? Ainoa mihin itse olen pystynyt normaalisti osallistumaan on ollut koirapuistossa käynti.
Kaikki muu on ollut enemmän tai vähemmän jäissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Eihän tuossa puhuttu mistään pieleen menemisestä. Siinä sanottiin, että joidenkin elämä menee eri tavalla kuin muiden ja sellaisetkin elämät ovat ihan hyviä. Luin tämän lainausketjun alusta asti ja mistään kohdasta en kyllä löytänyt mainintaa, että puhuisit nimenomaan ihmisistä, joiden elämä on mennyt pieleen tahtomattaan. Ainoa kohta, jossa puhutaan pieleen menemisestä on tuossa, kun puhutaan näistä korona-ajan nuorista.
"Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?"
^ Tuo oli minun viestini ylläolevasta ketjusta. Itse olen koko ajan tässä ketjussa puhunut ihmisistä, joiden elämä ei mene kuten olisivat toivoneet. En sellaisista, jotka omasta tahdostaan elävät jotain vaihtoehtoista elämää erilaisine kokemuksineen.
Niin? Tuossahan kysyt minulta kausaalisuhteesta käsitteellisellä tasolla. Itse et sano tuossa yhtään mitään, etkä viittaa yhtään keheenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Sisälukutaito on näköjään ainakin sinulle täysin vieras käsite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Sisälukutaito on näköjään ainakin sinulle täysin vieras käsite.
Niin katos kun mulla ei PERSE-pektiiviä.
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy nuoria. Nuoruuden menettäminen on vaikea paikka. Itse olen oman nuoruuteni tuhlannut ihan ilman koronaakin. Menin heti lukion jälkeen yliopistoon ja vaihdoin kerran alaakin, mutta sosiaalisten tilanteiden pelon ja varmaan huonojen sosiaalisten taitojenkin vuoksi eristäydyin molemmissa tutkinnoissa täysin. Nyt olen siinä tilanteessa, että täytän tänä vuonna 30, en ole kokenut mitään normaaliin opiskelijaelämään tai nuoruuteen kuuluvaa (bileitä, kavereita, seksi- tai seurustelukokemuksia), olen ollut masentunut ja itsetuhoinen vuosia, enkä ole edelleenkään suorittanut edes yhtä kanditutkintoa. Terapiassa yritetään lähinnä jauhaa, että vielä ehtii tai ettei muillekaan nuoruus välttämättä parasta aikaa ole, mutta tätäkin ketjua lukiessa huomaa, että ei se ihan totta ole.
Minulla vähän sanoin myös. Kiusattiin lukioon asti (samoja tyyppejä). Sen jälkeen toivuin vuosia ja en voinut edes miettiä jatkoa. Sitten yritin hakea yliopistoon, mutta vuosia meni hukkaan jo toipuessa lukiosta. En ole vieläkään opiskelemaan päässyt. Toisaalta en edes enää tiedä olisiko minusta siihen lainkaan. Ammatin yritän saada, mutta samalla en yhtään osaa olla porukassa ja itsetunto kehno. Jännitän kaikkea. Lukio oli hirveää aikaa ja ikäviä ihmisiä sekä jäin yksin. Yläkoulun vielä jotenkin kestin. Minulta jäi myös nuoruus välistä aika pahasti. En käynyt juuri missään ja olin sekä olen vieläkin yksinäinen. Ei ole ystäviä ollut niin pitkään aikaan kehtaa edes kirjoittaa. Ei kaiken pitänyt näin mennä, vaikka olenkin rauhallisempi tyyppi ja en mitään ns villiä nuoruutta olisi kaivannut. Olisi silti ollut mukava olla edes onnellinen joskus. Minäkään en siis ole ns normaalia elämää elänyt. Näitä ketjuja lukiessa tulee vähän sellainen surkea olo jos lukee muiden viettäneen hyviä vuosia. Se on heille normaalia ja itselle jokin erikoinen "haavekuva". Minäkään en tiedä miten toivun enää kaikesta ja tuntuu, että olen kestänyt vain ottalla etäisyyttä elämään. Samalla jääden muista taas jälkeen. Voimat aika vähissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena ihmisellä on paljon oletuksia ja kuvitelmia joita pitää totuutena. Ei ole vielä elettyä elämää jota vasten peilata ajatuksia, eikä kokemusta eletystä elämästä.
Kyllä ne parhaat vuodet on viiskymppisenä. Mutta sen tajuaa vasta sitten kun on siihen ikään päässyt.
Aika ajoin elämässä tulee eteen asioita joiden osalta voi vaikuttaa ainoastaan siihen miten asiaan suhtautuu. Toiset parkuu elämän kovuutta samassa tilanteessa, toiset ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä se "paikallinen" toiminta on muka ollut? Ainoa mihin itse olen pystynyt normaalisti osallistumaan on ollut koirapuistossa käynti.
Kaikki muu on ollut enemmän tai vähemmän jäissä.
Monet ei oikeasti ymmärrä tuota tilannetta. Asutaan vaikka samassa kaupungissa lapsesta saakka, mennään samaan toisen asteen oppilaitokseen parhaan kaverin kanssa, koko ajan on se "meidän porukka " siinä vierellä. Tai muuten on niin sosiaalinen ihminen, että ystäviä syntyy vaikka kaupan kassalla. On vaikea tuntea sympatiaa näitä opiskelijoita kohtaan, jos ei ole ikinä kokenut elämässään edes yhtä yksinäistä viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ihmisellä on paljon oletuksia ja kuvitelmia joita pitää totuutena. Ei ole vielä elettyä elämää jota vasten peilata ajatuksia, eikä kokemusta eletystä elämästä.
Kyllä ne parhaat vuodet on viiskymppisenä. Mutta sen tajuaa vasta sitten kun on siihen ikään päässyt.
Juurihan luimme tässä ketjussa, että kaikki vain huononee vanhentuessa. Näin sanoi asiastaan varma keski-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy nuoria. Nuoruuden menettäminen on vaikea paikka. Itse olen oman nuoruuteni tuhlannut ihan ilman koronaakin. Menin heti lukion jälkeen yliopistoon ja vaihdoin kerran alaakin, mutta sosiaalisten tilanteiden pelon ja varmaan huonojen sosiaalisten taitojenkin vuoksi eristäydyin molemmissa tutkinnoissa täysin. Nyt olen siinä tilanteessa, että täytän tänä vuonna 30, en ole kokenut mitään normaaliin opiskelijaelämään tai nuoruuteen kuuluvaa (bileitä, kavereita, seksi- tai seurustelukokemuksia), olen ollut masentunut ja itsetuhoinen vuosia, enkä ole edelleenkään suorittanut edes yhtä kanditutkintoa. Terapiassa yritetään lähinnä jauhaa, että vielä ehtii tai ettei muillekaan nuoruus välttämättä parasta aikaa ole, mutta tätäkin ketjua lukiessa huomaa, että ei se ihan totta ole.
Minulla vähän sanoin myös. Kiusattiin lukioon asti (samoja tyyppejä). Sen jälkeen toivuin vuosia ja en voinut edes miettiä jatkoa. Sitten yritin hakea yliopistoon, mutta vuosia meni hukkaan jo toipuessa lukiosta. En ole vieläkään opiskelemaan päässyt. Toisaalta en edes enää tiedä olisiko minusta siihen lainkaan. Ammatin yritän saada, mutta samalla en yhtään osaa olla porukassa ja itsetunto kehno. Jännitän kaikkea. Lukio oli hirveää aikaa ja ikäviä ihmisiä sekä jäin yksin. Yläkoulun vielä jotenkin kestin. Minulta jäi myös nuoruus välistä aika pahasti. En käynyt juuri missään ja olin sekä olen vieläkin yksinäinen. Ei ole ystäviä ollut niin pitkään aikaan kehtaa edes kirjoittaa. Ei kaiken pitänyt näin mennä, vaikka olenkin rauhallisempi tyyppi ja en mitään ns villiä nuoruutta olisi kaivannut. Olisi silti ollut mukava olla edes onnellinen joskus. Minäkään en siis ole ns normaalia elämää elänyt. Näitä ketjuja lukiessa tulee vähän sellainen surkea olo jos lukee muiden viettäneen hyviä vuosia. Se on heille normaalia ja itselle jokin erikoinen "haavekuva". Minäkään en tiedä miten toivun enää kaikesta ja tuntuu, että olen kestänyt vain ottalla etäisyyttä elämään. Samalla jääden muista taas jälkeen. Voimat aika vähissä.
Voimia! Toivottavasti jaksat hakea apua ja pääset eteenpäin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
???
En tiedä miksi edes vaivaudun, tämä ketju taitaa olla täynnä trolleja. Mutta sanon kuitenkin vielä yhden asian. Ainakin vielä ennen oltiin tarkkoja siitä, miten uutisoidaan esimerkiksi nuorten itsem*rhista, koska nuoret ovat erityisen alttiita vaikutteille esimerkiksi juuri mediasta, kaveripiireistä, ja niin edelleen.
Mutta nyt media rummuttaa menetetystä nuoruudesta, menetetystä sukupolvesta, (yli)korostaa kaikenlaisia kokemuksia joita olisi "pitänyt" kokea mutta ei saanut, korostaa miten huonot lähtökohdat tästä nuori nyt saa elämälleen, eikä kukaan näe kaikessa tässä lannistamisessa mitään hälytyskelloja?
Itse korona-aikaan aloittaneena kandiopiskelijana olen sekä samaa että eri mieltä! Artikkeliin valikoitui erikoista porukkaa: yksi on tehnyt kandiaan jo neljä vuotta ennen koronaa, toinen hirmusuorittaja ja kolmas on mustavalkoisesti ajatteleva bilehile. Kokemusten perusteella suurin osa opiskelijoista on tältä väliltä ja kaipaavat eniten lähinnä sitä yhteisöllisyyttä ja myötäelämistä mitä normaaliaikaan muilta opiskelijoilta saa. Koen että tässä annettiin sinänsä vähän erikoinen kuva...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä se "paikallinen" toiminta on muka ollut? Ainoa mihin itse olen pystynyt normaalisti osallistumaan on ollut koirapuistossa käynti.
Kaikki muu on ollut enemmän tai vähemmän jäissä.
Monet ei oikeasti ymmärrä tuota tilannetta. Asutaan vaikka samassa kaupungissa lapsesta saakka, mennään samaan toisen asteen oppilaitokseen parhaan kaverin kanssa, koko ajan on se "meidän porukka " siinä vierellä. Tai muuten on niin sosiaalinen ihminen, että ystäviä syntyy vaikka kaupan kassalla. On vaikea tuntea sympatiaa näitä opiskelijoita kohtaan, jos ei ole ikinä kokenut elämässään edes yhtä yksinäistä viikkoa.
No juuri tämä minulle tulee väistämättä mieleen tätä ketjua lukiessa. Hyvähän se on sanoa, että sen kun menette tapaamaan niitä kavereita, jos ne on siinä valmiina.
Se paikallinen toiminta on ollut nyt aika vähissä.