HS: ”Olen menettänyt parhaat vuodet” -opiskelijoiden kokemuksia korona-ajasta
Ihan hyvää ajattelua, mutta ihan samalla tavalla me kaikki muutkin etätyöläiset on kärsitty. Siis työtähän se opiskelukin on ja niitä sosiaalisia kontakteja kaipaa etätyöläisetkin.
Ehkä tässä korostuu vähän se nuoren ihmisen aikakäsitys, että elämää jotenkin etenee vääjäämättömästi johonkin ja nyt juuri ne kriittiset vuodet meni ohi. Keski-ikäisyyden lähestyessä tuntuu, että perspektiivi muuttuu, kun huomaa, ettei se elämä ihan niin mene.
Kommentit (901)
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Noi voi voi. Tarkoittaa vaan, että kun ei pääse bilettämään opiskelijoiden kanssa. Kännäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
???
En tiedä miksi edes vaivaudun, tämä ketju taitaa olla täynnä trolleja. Mutta sanon kuitenkin vielä yhden asian. Ainakin vielä ennen oltiin tarkkoja siitä, miten uutisoidaan esimerkiksi nuorten itsem*rhista, koska nuoret ovat erityisen alttiita vaikutteille esimerkiksi juuri mediasta, kaveripiireistä, ja niin edelleen.
Mutta nyt media rummuttaa menetetystä nuoruudesta, menetetystä sukupolvesta, (yli)korostaa kaikenlaisia kokemuksia joita olisi "pitänyt" kokea mutta ei saanut, korostaa miten huonot lähtökohdat tästä nuori nyt saa elämälleen, eikä kukaan näe kaikessa tässä lannistamisessa mitään hälytyskelloja?
Öö, ei.. Eihän tämä ole mitään lannistamista, vaan ilmiön tunnistamista. Nuori voi tuntea olevansa jotenkin huono ja saamaton ja erilainen kuin muut, jos tämä aika ottaa koville. On todellakin hyvä, että näistä puhutaan ääneen, että tämä tilanne ei ole muillekaan helppo, vaan samoja ajatuksia on aika monilla. Mistä lähtien vertaistuki ja avoimuus on tarkoittanut lannistamista? Sinun mielestäsikö itsem**hat lisääntyvät, jos mt-ongelmista puhutaan avoimesti? Mitähän sukupolvea mahdat olla, jos kaikki pitää mieluummin lakaista maton alle?
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pientä tuo on. Jotkut menettävät nuoruutensa esim. sairauksille, syövälle, mt-ongelmille jne.
Heillähän on räjähdysmäinen mt-ongelmien kasvu. Onko tuo muka yllätys?
Tuliko yllätyksenä, että elämässä eteen tulee esteitä ja vaikeuksiakin? Hyvään mielenterveyteen kuuluu kykyä selviytyä pettymyksistä ja sitä paitsi ne kasvattavat ihmistä. Tämä on nyt monille "pumpulissa" kasvaneille nuorille se eka kriisi. Olisitko itse pitänyt kaikki paikat auki ja millainen olisi tilanne nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pientä tuo on. Jotkut menettävät nuoruutensa esim. sairauksille, syövälle, mt-ongelmille jne.
Heillähän on räjähdysmäinen mt-ongelmien kasvu. Onko tuo muka yllätys?
Tuliko yllätyksenä, että elämässä eteen tulee esteitä ja vaikeuksiakin? Hyvään mielenterveyteen kuuluu kykyä selviytyä pettymyksistä ja sitä paitsi ne kasvattavat ihmistä. Tämä on nyt monille "pumpulissa" kasvaneille nuorille se eka kriisi. Olisitko itse pitänyt kaikki paikat auki ja millainen olisi tilanne nyt?
Juu, hyvään mielenterveyteen kuuluu paljon asioita, mutta katsos kun mt-ongelmaisilla ei ole hyvä mielenterveys. Siksi se onkin sairaus. Sama kuin sanoisit polvivaivaiselle, että kyllä terveellä jalalla pystyy juoksemaan.
Mitenköhän sinä olet itsellesi jäsennellyt käsitteen mielenterveysongelma, kun sinun logiikalla sellaisia ei voi olla olemassakaan.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
???
En tiedä miksi edes vaivaudun, tämä ketju taitaa olla täynnä trolleja. Mutta sanon kuitenkin vielä yhden asian. Ainakin vielä ennen oltiin tarkkoja siitä, miten uutisoidaan esimerkiksi nuorten itsem*rhista, koska nuoret ovat erityisen alttiita vaikutteille esimerkiksi juuri mediasta, kaveripiireistä, ja niin edelleen.
Mutta nyt media rummuttaa menetetystä nuoruudesta, menetetystä sukupolvesta, (yli)korostaa kaikenlaisia kokemuksia joita olisi "pitänyt" kokea mutta ei saanut, korostaa miten huonot lähtökohdat tästä nuori nyt saa elämälleen, eikä kukaan näe kaikessa tässä lannistamisessa mitään hälytyskelloja?
Öö, ei.. Eihän tämä ole mitään lannistamista, vaan ilmiön tunnistamista. Nuori voi tuntea olevansa jotenkin huono ja saamaton ja erilainen kuin muut, jos tämä aika ottaa koville. On todellakin hyvä, että näistä puhutaan ääneen, että tämä tilanne ei ole muillekaan helppo, vaan samoja ajatuksia on aika monilla. Mistä lähtien vertaistuki ja avoimuus on tarkoittanut lannistamista? Sinun mielestäsikö itsem**hat lisääntyvät, jos mt-ongelmista puhutaan avoimesti? Mitähän sukupolvea mahdat olla, jos kaikki pitää mieluummin lakaista maton alle?
eri
Kyse ei ole siitä, puhutaanko ongelmien olemassaolosta ollenkaan, vaan tavasta, jolla ne raportoidaan. Onko sinulle muka uutta, että on ollut tärkeää olla tarkkana tavasta, jolla esimerkiksi nuorten itsem*rhista puhutaan?
Eikö sinusta ole mitään lannistamista puhua "menetetystä nuoruudesta"? "Parhaat vuodet ohi"? Ihan oikeasti? Ongelmahan ei ole siinä, että puhutaan siitä, että monia nuoria ahdistaa koronatilanne ja sen aiheuttamat lieveilmiöt eri tavoin.
Kyllä ihan "normaalikin" nuori voi kokea yksinäisyyttä, pettymystä, epäonnistumista. Älkää nyt mielenterveysongelmaa tästä sentään tehkö. Kaksi vuotta on todella pitkä aika, varsinkin jos tuntuu että koko ajan menettää jotain sellaista, mitä ei oikein edes osaa kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ehdit tehdä töitä 40-50 vuotta, joissa vuosissa se kahdne vuoden etätyö on kärpäsen kakka.
Opinnot kestää 3-5 vuotta jolloin se 2 vuotta tuosta ajasta on iso osa. Eikä se opiskeluaika tai nuoruus ikinä toistu.
Ihmisen elämä kestää nykyisin yli 80 vuotta. Sen aikana ehtii aloittaa opiskelun aika monta kertaa. Ymmärrän tuon esitetyn näkökulman, mutta olen sitä mieltä, että se nuoruus ei mene ohi kahdessa vuodessa. Eikä myöskään opiskelijaelämän kokemisen mahdollisuus. Tässä tilanteessa sitä fuksielämää voi järjestää koko 2020 aloittaneiden vuosikerta vaikka kolmantena vuotena. Järjestämiskysymys.
Ihminen ei ole koskaan parikymppinen opiskelija kuin kerran.
Hyvin harva opiskelee kahta yliopistotutkintoa. Jos opiskelee, opiskelee ne tutkinnot päällekkäin tai ne myöhemmät sitten kun on jo töissä.
Ei kolmannen vuoden opiskelija ole fuksi.
Kun itse opiskelin 90-luvulla, niin skippasin oikeastaan kaikki nuo "pakolliset" riennot. En saanut opiskelupaikkakunnalta heti asuntoa, vaan jouduin kulkemaan koko ekan vuoden kotoa käsin, jolloin pelkkiin matkoihin meni 3h päivässä, jos kulki ns. ihmisten aikaan.
Jos olisin jäänyt illalla johonkin tapahtumaan, olisi kotimatkalle pitänyt lähteä 2 tuntia aikaisemmin kuin muut, eli skipata se bileiden loppu, jos halusi ylipäätään päästä kotiin sinä yönä ja matkaan meni silti tunti enemmän kuin päivällä. Toki olisi ollut se vaihtoehto, että olisi jättänyt nukkumatta sinä yönä. Kaksi tai kolme kertaa osallistuin ja sen jälkeen totesin, että ei ole mun juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pientä tuo on. Jotkut menettävät nuoruutensa esim. sairauksille, syövälle, mt-ongelmille jne.
Heillähän on räjähdysmäinen mt-ongelmien kasvu. Onko tuo muka yllätys?
Tuliko yllätyksenä, että elämässä eteen tulee esteitä ja vaikeuksiakin? Hyvään mielenterveyteen kuuluu kykyä selviytyä pettymyksistä ja sitä paitsi ne kasvattavat ihmistä. Tämä on nyt monille "pumpulissa" kasvaneille nuorille se eka kriisi. Olisitko itse pitänyt kaikki paikat auki ja millainen olisi tilanne nyt?
Juu, hyvään mielenterveyteen kuuluu paljon asioita, mutta katsos kun mt-ongelmaisilla ei ole hyvä mielenterveys. Siksi se onkin sairaus. Sama kuin sanoisit polvivaivaiselle, että kyllä terveellä jalalla pystyy juoksemaan.
Mitenköhän sinä olet itsellesi jäsennellyt käsitteen mielenterveysongelma, kun sinun logiikalla sellaisia ei voi olla olemassakaan.
eri
Monilla menee sekaisin normaalit vastoinkäymisiin liittyvät tunteet vs. mielenterveysongelmat.
Se että ihmiselle sanotaan että hän on kokenut oikean menetyksen ja hän suree sitä ei tarkoita sitä etteikö hän silti jatkaisi/yrittäisi/olisi sitkeä jne.
Sen sijaan se että kokemus mitätöidään, sivuutetaan, ylenkatsotaan on henkistä väkivaltaa.
Ja sellaisista ihmisistä kasvaa tuollaisia sikoja kuin tämä tämän ketjun jankkaaja. Kapseloitunut viha sisällään.
Ei täällä päin mitkään opistot ja oppilaitokset ainakaan ole kahta vuotta etänä toimineet.
Missä sellasia kiinni olevia on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun esikoinen on nyt ekan vuoden opiskelija. Hän opiskeli lukiosta puolet kokonaan etänä.
Nyt on ollut tästä vuodesta suht normaalisti 1,5 kuukautta, sen jälkeen tuli taas rajoituksia. Suurin osa ajasta ennnen joulua meni 9 neliön huoneessa.
Sitten oli kaksi kuukautta kotona ja opiskeli täältä etänä.
Ja nyt on taas siellä.
Eihän tässä ole mitään normaalia elämää, oikeasti. Normaalia nuoruutta. Huolettomuutta ja toivoa.
Onko meillä muilla ihmisillä normaalia elämää ollut viimeiset kaksi vuotta? Ei harrastuksia, ei ystäviä, ei illanviettoja, ei saunailtoja, ei baari-iltoja ja sinkkujen pariutumista, ei työapaikan yhteisiä tapahtumia ja päivittäisiä kahvihetkiä ja lounaita. Ihan samat ongelmat meillä on kaikilla.
Oletko sinä kököttänyt huoneessasi kaksi vuotta opiskelemassa itseksesi? Mennyt vieraalle paikkakunnalle tai vieraasene maahan jossa et tunne ketään ja kököttänyt 9 neliön huoneessa pelkkä läppäri seuranasi kuukausitolkulla?
Minä en ainakaan ole. Olen kököttänyt mukavasti 300 neliön talossani ja kerrankin mieskin on ollut kotona. On syöty yhdessä mukavasti lounaat, jonka ainekset paikallinen cittari roudaa kotiovelle.
Viikonloput mukavasti mökillä paikkakunnalla, jossa koronaluvut koko ajan mukavan alhaalla. On ollut aikaa nähdä lapsuudenkavereita, ulkoilla ja liikkua.
Korona-aikana on ollut mukavampaa kuin normaalisti.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta mikään pakko ei ole ollut suomalaisilla opiskelijoilla linnoittautua yksiöön Suomeen tai varsinkaan ulkomaille. Suomessa ei ole ollut esim. ulkonaliikkumiskieltoa missään kohtaa eikä myöskään yksityishenkilöiden keskinäisiä tapaamisia ole juurikaan rajoitettu. Vaihdon on voinut perua, jos ei halua korona-aikana mennä.
Jos tapaamisrajoitukset ovat omasta mielestä olleet turhia, niin ihan hyvin olisi voinut vaikka samanmielisten kavereiden kesken kokoontua opiskelemaan, käydä niissä kuuluisissa baareissa, joita ei kuulemma saada Suomessa kiinni millään tai järjestää kotibileitä. Tiedän myös yhden 2020 opintonsa aloittaneen ja ainejärjestöjen s-postilistojen seuraamisen perusteella, että on sitä opiskelijatoimintaakin ollut, vaikka ei toki samassa mittakaavassa kuin ennen. Opiskelijatoimintaa ei järjestä yliopisto, vaan opiskelijoiden järjestöt, joten yliopistoa on tapahtumien puutteesta turha syyttää.
Käytännössä mediassa jopa jotkut 2017 opintonsa aloittaneet vänisevät, että on jouduttu opiskelemaan 2 vuotta yksin, kun yliopisto ei ole järjestänyt seuraa! Ja samaan aikaan kursseilla todellisuus on edelleen se, että ryhmätöitä tehdään vain, jos se on pakollista. Silloinkin osalta tulee viestiä, että enkö voisi tehdä yksin kun on sitä ja tätä. Jos on pakollinen luento, niin valitetaan, että ei ehditä paikalle, kun on töitä ja lapsia ja muita menoja. Millä nämä aikoisivat ehtiä niille paljon kaivatuille lähiluennoille, kun läsnäolopakko yksittäisellä etäluennolla on jo liian vaikea rasti?
Ennen koronaa suomalaisten yliopistojen massaluennoilla kommunikointi oli suunnilleen pakottamisen takana. Nyt yhtäkkiä opiskelijoiden koko maailma romahtaa ja sosiaaliset suhteet katoavat, kun ei ole massaluentoja lähiopetuksena ja niihin liittyvää vuorovaikutusta?
Kyllä, korona-aika on ollut kaikille kamalaa ja varmasti esim. uudella paikkakunnalla aloittaneella opiskelijalla on ollut vaikeampaa kuin monella muulla. Mutta ei tätä tilannetta ole opiskelijoiden kiusaksi järjestetty. Jotain rajaa valittamiseen ja jonkunlaista oma-aloitteisuutta voisi myös olla. Korkeakouluopiskelijoiden pitäisi kuitenkin olla keskimäärin kohtuullisen älykkäitä aikuisia ihmisiä.
T. Yliopisto-opettaja, joka istui kevään 2020 ulkonaliikkumiskiellossa 50 neliön kaksiossa silloisessa asuinmaassaan, eikä jaksa enää yhtään vinkumista jostain luentojen vuorovaikutuksen puutteesta ihmisiltä, jotka eivät edes vaivaudu paikalle, jos jotain lopulta saadaan livenä järjestettyä
Kiitos, kollega! Erinomaisesti kiteytetty. Tämänkin näkökulman soisin nousevan medioissa ja keskusteluissa esiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä päin mitkään opistot ja oppilaitokset ainakaan ole kahta vuotta etänä toimineet.
Missä sellasia kiinni olevia on?
Mitä jos lukisit sen aloituksen.
Vierailija kirjoitti:
Se että ihmiselle sanotaan että hän on kokenut oikean menetyksen ja hän suree sitä ei tarkoita sitä etteikö hän silti jatkaisi/yrittäisi/olisi sitkeä jne.
Sen sijaan se että kokemus mitätöidään, sivuutetaan, ylenkatsotaan on henkistä väkivaltaa.
Ja sellaisista ihmisistä kasvaa tuollaisia sikoja kuin tämä tämän ketjun jankkaaja. Kapseloitunut viha sisällään.
Ja joistain ihmisistä kasvaa sellaisia, jotka luulevat, että ihan kaikki viestit ovat peräisin yhden ja saman "jankkaajan" näppikseltä. En tiedä mikä tällaista häiriötä sitten aiheuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
???
En tiedä miksi edes vaivaudun, tämä ketju taitaa olla täynnä trolleja. Mutta sanon kuitenkin vielä yhden asian. Ainakin vielä ennen oltiin tarkkoja siitä, miten uutisoidaan esimerkiksi nuorten itsem*rhista, koska nuoret ovat erityisen alttiita vaikutteille esimerkiksi juuri mediasta, kaveripiireistä, ja niin edelleen.
Mutta nyt media rummuttaa menetetystä nuoruudesta, menetetystä sukupolvesta, (yli)korostaa kaikenlaisia kokemuksia joita olisi "pitänyt" kokea mutta ei saanut, korostaa miten huonot lähtökohdat tästä nuori nyt saa elämälleen, eikä kukaan näe kaikessa tässä lannistamisessa mitään hälytyskelloja?
Öö, ei.. Eihän tämä ole mitään lannistamista, vaan ilmiön tunnistamista. Nuori voi tuntea olevansa jotenkin huono ja saamaton ja erilainen kuin muut, jos tämä aika ottaa koville. On todellakin hyvä, että näistä puhutaan ääneen, että tämä tilanne ei ole muillekaan helppo, vaan samoja ajatuksia on aika monilla. Mistä lähtien vertaistuki ja avoimuus on tarkoittanut lannistamista? Sinun mielestäsikö itsem**hat lisääntyvät, jos mt-ongelmista puhutaan avoimesti? Mitähän sukupolvea mahdat olla, jos kaikki pitää mieluummin lakaista maton alle?
eri
Kyse ei ole siitä, puhutaanko ongelmien olemassaolosta ollenkaan, vaan tavasta, jolla ne raportoidaan. Onko sinulle muka uutta, että on ollut tärkeää olla tarkkana tavasta, jolla esimerkiksi nuorten itsem*rhista puhutaan?
Eikö sinusta ole mitään lannistamista puhua "menetetystä nuoruudesta"? "Parhaat vuodet ohi"? Ihan oikeasti? Ongelmahan ei ole siinä, että puhutaan siitä, että monia nuoria ahdistaa koronatilanne ja sen aiheuttamat lieveilmiöt eri tavoin.
No millä tavalla ne nyt sitten raportoidaan? Eihän tuossa aloituksenkaan otsikossa väitetä mitään vaan se on lainaus haastatellun opiskelijan suusta. Siinä ei puhuta yleisesti kenestäkään, vaan heikkolahjaisemmankin pitäisi ymmärtää, että tuossa joku henkilö puhuu itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että ihmiselle sanotaan että hän on kokenut oikean menetyksen ja hän suree sitä ei tarkoita sitä etteikö hän silti jatkaisi/yrittäisi/olisi sitkeä jne.
Sen sijaan se että kokemus mitätöidään, sivuutetaan, ylenkatsotaan on henkistä väkivaltaa.
Ja sellaisista ihmisistä kasvaa tuollaisia sikoja kuin tämä tämän ketjun jankkaaja. Kapseloitunut viha sisällään.
Ja joistain ihmisistä kasvaa sellaisia, jotka luulevat, että ihan kaikki viestit ovat peräisin yhden ja saman "jankkaajan" näppikseltä. En tiedä mikä tällaista häiriötä sitten aiheuttaa.
Äly auttaa näkemään.
Vierailija kirjoitti:
Huh, täytyy olla kyllä kiitollinen, että sain oman tutkintoni valmiiksi juuri ennen koronaa eikä nykytilanne vaikuttunut opiskeluihini. Lukiossa olin ihan hukassa ja yksinäinen, minulla ei ollut kotipaikkakunnallani yhtään ystävää. Opiskelu, opiskelupaikalle muutto ja uudet ystävät muuttivat elämäni täysin ja masentuneesta ja eristäytyneestä nuoresta kasvoi sosiaalinen, rohkea ja ajallaan hyvään ammattiin työllistynyt nuori aikuinen. Jos minulla olisi tuo elämäni tähän asti tärkein vaihe mennyt puihin, en tiedä olisinko edes toimintakykyinen enää.
Kaikki sympatiani niille, jotka käyvät omaa muutostaan läpi näinä aikoina. Ja hävetkää te, jotka jeesustelette jollain sotaveteraaneilla. Etäopinnot ja rajoitukset ja pelottelu ovat olleet päätöksiä, eivät välttämättömyyksiä ja mielestäni tavattoman yliampuvia.
Ilman etäopintoja sairastuneita ja kuolleita olisi paljon enemmän. Monissa muissakin maissa on toimittu samalla tavalla pandemian hillitsemiseksi, mutta niissä maissa rajoitustoimenpiteet ovat olleet usein paljon tiukempia kuin täällä. Kaikki parhaillaan etäopintojen takia kärsivät voisivat kärsimystensä keskellä muistaa tämän samoin kuin senkin, että maailmassa on paljon suurempiakin kärsimyksenaiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sanoa, mitä tässä pitäisi sitten tehdä?
Kaikki ehdotukset, miten nuoret voisivat tavata toisiaan ja aktiivisesti järjestää omia kivoja juttujaan jos viralliset jutut on peruttu, ammutaan alas. Ne ovat automaattisesti jonkin sortin v*ttuilua.
"Perspektiivi" on kirosana, eikä ainakaan kannata kannustaa optimismiin, saatikka sitten muistuttaa, että nuoruutta ja hyvää elämää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikenlainen optimistinen perspektiivi (yyh, ällöä) on tietysti nuorten kokemusten mitätöintiä.
Ainoastaan voivottelukuoro hyväksytään.
Voisi kysyä, mitä tuo voivottelu ketään auttaa? Mutta sekin on tietysti v*ttuilua.
Jospa tässä ei ollutkaan ideana auttaa ketään tai ratkaista asiaa, vaan ainoastaan todeta tällaisen asian olemassaolo. Joskus myötätunto ja asian ymmärtäminen riittää.
Okei. No fakta nyt kuitenkin on, että minulla on myötätuntoa ja ymmärrystä asiaa kohtaan vaikka kuinka jakaa, mutta jos joku väittää, että on menettänyt elämänsä parhaat vuodet ja kaikki on nyt pilalla, niin en minä ainakaan myötätunnosta huolimatta pysty leikkimään mukana että tuo on totta. Ei se ole totta, tiedän sen ihan omasta (koronaa edeltävän ajan) kokemuksestakin.
Ensin sanot, että on paljon myötätuntoa, mutta heti perään sanot, että et ymmärrä tätä yhtään. Se, että itse julistaudut myötätuntoiseksi, ei tee sinusta sellaista, ellet oikeasti siihen pysty.
En sanonut etten "ymmärrä tätä yhtään". Sanoin, että ymmärrän, että se on vaikeaa. En silti pysty omalta osaltani vahvistamaan tätä harhaa, että elämän parhaat vuodet ovat ohi. Sen enempää kuin pystyn masennuspotilaalle sanomaan, että hän on oikeassa, elämä ei ole elämisen arvoista. Enkä pysty anorektikolle sanomaan, että hän on oikeassa omasta painostaan.
No onhan nämä vuodet ohi, et sinä siitä pääse yhtään mihinkään. Kyllä nuoren elämässä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtuu niin isoja asioita, että hämmästelen kyllä, ellet näe lainkaan, mikä merkitys näillä vuosilla on. Itse en ole koskaan elämäni aikana tutustunut yhtä paljon uusiin ihmisiin ja opetellut elämään uusissa ympäristöissä kuin opiskeluaikana.
Niin, nämä vuodet ovat ohi, ja tänään meni taas yksi päivä ohi. Se on eri asia kuin väittää tappiomielialalla, että "elämän parhaat vuodet ovat ohi".
Väitätkö nyt ihan oikeasti että ne eivät ole ihmiselle ainutlaatuisia hetkiä ja vuosia, kun muutetaan kotoa uudelle paikkakunnalle ja luodaan kokonainen kaveripiiri ja elämä alusta asti uudelleen?
Tietysti ne ovat ainutlaatuisia. Väitätkö sinä puolestasi, että jos jokin menee noissa ainutlaatuisissa hetkissä pieleen, se tarkoittaa sitä, että elämän parhaat vuodet on auttamattomasti menetetty?
Edelleen, kyllä ne on auttamattomasti menetetty. Enää koskaan et voi elää uudestaan sitä, että muutat aikuisuuden kynnyksellä uudelle paikkakunnalle ja koet sen toisen samassa tilanteessa olevan kanssa ja liityt yhteisöön, jossa tavoitteena on tulevaisuuden rakentaminen nuoruuden innolla.
Jokainen elämä on erilainen eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tai samassa järjestyksessä. Se voi silti olla hyvää elämää, ja usein onkin.
No ei tietenkään tarvitsekaan, mutta tässä on nyt kyse siitä, että tällä sukupolvella ei ole valinnanvaraa. Minusta on nyt vähän outoa suhtautua tähän ikään kuin tässä dissattaisiin niitä, jotka itse haluavat elää eri tavalla.
No eihän se nyt hyvänen aika ole halusta kiinni monella muullakaan.
Kukaan ei dissaa nuoria, jotka haluaisivat elää normaalisti. Minä toivon sydämestäni, että nuoret saisivat pian taas elää normaalisti, ja kaikki muutkin. Kukaan ei dissaa nuoria, joita tilanne ahdistaa. Minä dissaan pelkästään tätä outoa hysteeristä defeatismia, joka median on vallannut nuorison suhteen. On käytetty jopa termiä "menetetty sukupolvi", mitä hemmettiä, siis ihan oikeasti.
Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Juu, on totta, että ei se sosialisoituminen ja itsenäistyminen tapahdu samalla tavalla kuin muilla, mutta miten se liittyy tähän? Monilla se kuitenkin näin menisi ja tällä hetkellä harvinaisen moniin korona siksi vaikuttaa.
Miksi tässä pitäisi nyt kiinnostaa ne, joihin korona ei ole vaikuttanut tältä osin millään tavalla? Vähän sama, jos joku puhuisi alkoholismista, niin sinne tultaisiin jankuttamaan, että ei kaikki ole alkoholisteja.
Ymmärsit tuon dissaamislauseeni nyt ihan väärin. Tässä siis argumentoidaan esimerkiksi minun kommentteihini sillä tavalla ikään kuin minä olisin jotenkin haukkumassa ja ihmettelemässä niitä, jotka eivät elä tai ole eläneet sillä perinteisellä ja yleisellä tavalla. Siitähän tässä ei ole lainkaan kyse, joten tällaiset kommentit ihmetyttävät, mistä kukaan edes keksi tällaisen näkökulman.
Tarkoitin lihavoidulla vain sitä, että kyse ei monella muullakaan ole siitä, että "itse haluavat elää eri tavalla". Pidin itse asiassa tuota kommenttia vähän outona vastauksena edelliseen viestiini, jossa puhuin nimenomaan ihmisistä, joiden nuoruusvuodet ovat menneet tavalla tai toisella "pieleen". Kyse ei ole siis mistään reippaista vaihtoehtonuorista, jotka menevät valtavirtaa vastaan (vaikka peukkuja toki heille), vaan nuorista ihmisistä, joiden elämän alku ei suju ihan kuten pitäisi itsestään riippumattomista syistä.
Ihmettelen vain tätä hysteeristä defeatismia, kuten jo toisessa viestissä sanoinkin. En ihmettele sitä, että korona ja normaaliuden puuttuminen ahdistavat, masentavat, ärsyttävät, jopa lannistavat. Ihmettelen aikuisten ihmisten alttiutta lähteä vahvistamaan tätä: kyllä kyllä, nuori elämäsi on nyt melko lailla pilalla. Wtf?
Niin, me tiedämme jo että empatia, myötätunto ja lohduttaminen on sulle täysin vieraita käsitteitä. Tai ajatuas siitä että ihmisen annetaan surra menetystään.
Lannistaminen ei ole mitään lohduttamista! Minä olen itse joutunut suremaan menetettyjä nuoruusvuosiani, ja koskaan, siis koskaan, en olisi saanut mitään lohtua siitä, että joku olisi mukamas myötätuntoisena taputellut selkään ja sanonut, että ihan oikein kun itket, elämäsi parhaat vuodet ovat totta tosiaan nyt ohi etkä saanut edes kokea mitään.
Ja millainen sinusta sitten tuolla menetelmällä tuli? Ihmishirviö.
???
En tiedä miksi edes vaivaudun, tämä ketju taitaa olla täynnä trolleja. Mutta sanon kuitenkin vielä yhden asian. Ainakin vielä ennen oltiin tarkkoja siitä, miten uutisoidaan esimerkiksi nuorten itsem*rhista, koska nuoret ovat erityisen alttiita vaikutteille esimerkiksi juuri mediasta, kaveripiireistä, ja niin edelleen.
Mutta nyt media rummuttaa menetetystä nuoruudesta, menetetystä sukupolvesta, (yli)korostaa kaikenlaisia kokemuksia joita olisi "pitänyt" kokea mutta ei saanut, korostaa miten huonot lähtökohdat tästä nuori nyt saa elämälleen, eikä kukaan näe kaikessa tässä lannistamisessa mitään hälytyskelloja?
Öö, ei.. Eihän tämä ole mitään lannistamista, vaan ilmiön tunnistamista. Nuori voi tuntea olevansa jotenkin huono ja saamaton ja erilainen kuin muut, jos tämä aika ottaa koville. On todellakin hyvä, että näistä puhutaan ääneen, että tämä tilanne ei ole muillekaan helppo, vaan samoja ajatuksia on aika monilla. Mistä lähtien vertaistuki ja avoimuus on tarkoittanut lannistamista? Sinun mielestäsikö itsem**hat lisääntyvät, jos mt-ongelmista puhutaan avoimesti? Mitähän sukupolvea mahdat olla, jos kaikki pitää mieluummin lakaista maton alle?
eri
Kyse ei ole siitä, puhutaanko ongelmien olemassaolosta ollenkaan, vaan tavasta, jolla ne raportoidaan. Onko sinulle muka uutta, että on ollut tärkeää olla tarkkana tavasta, jolla esimerkiksi nuorten itsem*rhista puhutaan?
Eikö sinusta ole mitään lannistamista puhua "menetetystä nuoruudesta"? "Parhaat vuodet ohi"? Ihan oikeasti? Ongelmahan ei ole siinä, että puhutaan siitä, että monia nuoria ahdistaa koronatilanne ja sen aiheuttamat lieveilmiöt eri tavoin.
No millä tavalla ne nyt sitten raportoidaan? Eihän tuossa aloituksenkaan otsikossa väitetä mitään vaan se on lainaus haastatellun opiskelijan suusta. Siinä ei puhuta yleisesti kenestäkään, vaan heikkolahjaisemmankin pitäisi ymmärtää, että tuossa joku henkilö puhuu itsestään.
No et voi väittää, etteikö tuo olisi laajemminkin ollut se kantti, jolta nuorten korona-aikakokemuksia lähestytään. Hae Googlesta vaikka fraasia "menetetty sukupolvi" ja katso, kuinka moni hakutuloksista käsittelee korona-aikaa.
On muuten syytä olla tarkkana siitäkin, miten nuorten omia sanoja raportoidaan. Silloin kun Enkeli-Elisan päiväkirjaa vielä luultiin aidoksi, ammattilaiset olivat huolissaan sen vaikutuksesta haavoittuvaisiin nuoriin.
Jokainen sukupolvi kokee nuoruuden tuskaa, kuvitellaan että nuoruuden pitäis olla sellasta ja tällästä, ja sitten petytään ja syytellään ties mitä, kun ei menekään fantasioiden mukaan.
Eihän Suomessa ole ollut edes oikeaa lockdownia.
Hyvä, ettei kirjoittajien mielestä aika mene ohi ja mahdollisuudet tehdä asioita eivät muutu.
Itsekin olen 36v. enkä ole koskaan seurustellut. Että kyllä tässä varmasti on ruhtinaallisesti aikaa seukkailla vuosia useampien miesten kanssa ja varmaan 10v. päästä miettiä jotain lasten hankintaa eikö vain?
Kun eihän se nuoruus mihinkään kulu?
Juuri sain ensimmäisen työpaikan, josta edes maksetaan normaali kuukausipalkka, jolla voi edes pärjätä. Hupsista heijaa, ensiasunnon ostoedussa onkin joku ikäraja, kun sitä ei enää saa.. ehdinköhän säästää omaan kämppään? Yksinhän tässä pitää säästää, kun ei miestä koskaan ole ollut ja omanikäiset suuntaavat katseensa kymmenen vuotta nuorempiin.
Huh, täytyy olla kyllä kiitollinen, että sain oman tutkintoni valmiiksi juuri ennen koronaa eikä nykytilanne vaikuttunut opiskeluihini. Lukiossa olin ihan hukassa ja yksinäinen, minulla ei ollut kotipaikkakunnallani yhtään ystävää. Opiskelu, opiskelupaikalle muutto ja uudet ystävät muuttivat elämäni täysin ja masentuneesta ja eristäytyneestä nuoresta kasvoi sosiaalinen, rohkea ja ajallaan hyvään ammattiin työllistynyt nuori aikuinen. Jos minulla olisi tuo elämäni tähän asti tärkein vaihe mennyt puihin, en tiedä olisinko edes toimintakykyinen enää.
Kaikki sympatiani niille, jotka käyvät omaa muutostaan läpi näinä aikoina. Ja hävetkää te, jotka jeesustelette jollain sotaveteraaneilla. Etäopinnot ja rajoitukset ja pelottelu ovat olleet päätöksiä, eivät välttämättömyyksiä ja mielestäni tavattoman yliampuvia.