Mieheni kuoli, ystäväni käytös kun selvisin.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:07"]Entäpä jos ystäväsi nimenomaan haluaakin antaa sinun elää omaa elämääsi nyt, kun olet kerran kriisistä jo selvinnyt. On varmaan ollut rankkaa aikaa ystäville ja sukulaisille ja he ovat olleet huolissaan sinusta. 
[/quote] ja vienyt voimat, kun on tukenut. Ystäväsi haluaa energiansa takaidin, kun sinulla meneenyt hyvin

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:21"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:07"] Olen päättänyt olla puhumatta tälle ollenkaan, kerta ei ystävyys enää kelpaa. Ap [/quote] Lapsiko olet?! Puhuminen onkin yliarvostettua. [/quote] Olen puolen vuoden ajan kysellyt hänen kuulumiset ja tiedustellut milloin nähdään. Raja se on mullakin. Ap

[/quote]

Onko ystävyys aina auttamatta sitä, että nahdään jne. Jokaisella on myös ns. elämän ruuhkavuodet, joilloin aikaa vie työ, perhe,  ja joku muu ystävä tarvitsee tukea, jne. Jos sitä aikaa ei vaan yksikertaisesti ole!?

Tuon tähän vielä yhden näkökulman. Jospa tilanne on se, että "kulutit hänet loppuun". Tarkoitan sitä, että ystävän tukeminen ystävän kriisissä on yllättävän raskasta. Siis vaikka haluaa auttaa ja tukea, niin joskus sen on vain todella rankkaa.

Minun yksi läheisimmistä ystävistäni koki ison kriisin elämässään. Hän tukeutui minuun ja olin todella otettu että olin se lähin tuki ja turva. Olin sitä noin vuoden, yötä päivää olin tavoitettavissa jos hän minun tukeani tarvitsi. Mutta väsyin ja ahdistuin siitä pikkuhiljaa. En enää jaksanut, hän imi minusta (tarvitsemaansa) energiaa ja itse kärsin. Aloin pikkuhiljaa vältellä tätä ystävää, en suostunut tapaamaan, tarvitsin ilmaa hengittää.

Tästä kriisitilanteesta on jo vuosia, mutta edelleen tunnen lievää pakokauhua kun hän ehdottaa tapaamista. Se on jäänyt minulle takaraivoon. Vaikka hänestä edelleen paljon välitänkin, edelleen.

Voisiko sinun tilanteessasi olla jotain tämän tyyppistä taustalla?

Se, että löysit uuden miehen, tarkoitti, että  tulet jo toimeen ilman ystävän tukea. Niinpä hänen ei enää tarvinnut tukea sinua.

Tuin itse ystävää soittamalla joka päivä hänelle vuoden ajan hänen miehensä kuoleman jälkeen ja sen jälkeen vuoden ajan kerran viikossa (asumme eri paikkakunnilla). Enää emme ole ollenkaan tekemisissä. Tuo tukisuhde kulutti ystävyytemme loppuun. Paluuta tasavertaiseen ystävyyteen ei vain ollut. Tavallaan tiesin hänestä liikaa. Myös ystäväni löysi tuossa tukisuhteemme loppuvaiheessa uuden miesystävän, mutta ei ystävyytemme mieheen kariutunut, vaan hänen elämäntilanteensa yleiseen muutokseen.

Ei minua yhtään kaduta, että tuin häntä, teinhän hyvän työn. Aika aikaa kutakin.

Onko kaverisi mies? Jos hän oli ihastunut sinuun

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:28"]Ihan itsekö päätit, mistä syystä ystäväsi seuraasi välttelee? Tuntuu aika kaukaa haetulta selitykseltä tuo uuden suhteen paheksuminen. Ehkä ystäväsi ei kokenut alunperinkään ystävyyttänne kovin voimaannuttavana ihmissuhteena, mutta ei halunnut hylätä sinua pahimmalla hetkellä.. [/quote] Jännästi tämä käytös alkoi kun aloin tapaileemaan miestä. Ap

[/quote]

Ok. Olkoon asia sitten niin. Olet saanut paljon muitakin näkökantoja asiaan, mutta sinä näet asian vain omien lasien läpi katsottuna. Olisiko meidän pitänyt joukolla syöksyä hyeenanlailla ystäväsi kimppuun ja haukkua kuinka huono ystävä hän on, että se kelpaisi sinulle?! Tämä aloitus ja vastaukset kertoo jotakin millainen sinä olet ystävänä. Kiukuttelet kuin pikkulapsi, jolta on viety kaikki karkit ja lelut, kun asiat ei mene niin kuin sinä haluat.

Minäkin luulen, että ystävä tarvitsee sitä omaa aikaa. Monesti ystävyyssuhteessa on niin, että toinen joutuu tukemaan toista ja asetelma saattaa säilyä pitkään, vaikkei tarvetta enää ole. Voi olla, että ystäväsi elämässä on tapahtunut asioita, joista hän olisi halunnut aikanaan keskustella mutta ei voinut, kun tarvitsit tukea ja apua. Nyt hän kokee, ettei hänen tarvitse aina olla vain sinua varten.

Tai voi olla, että ystävä on jäänyt jumiin tähän auttamismoodiin eikä suostu ymmärtämään, että nyt olisi hänenkin aika muuttaa asennetta, kun et enää apua tarvitse.

Oli syy mikä tahansa, ystävä selvästi tarvitsee hengähdystaukoa, joten tarjoa hänelle se. Laita vaikka viesti, että olet valmis kuuntelemaan häntä, kun hän tahtoo avautua mutta nyt jätät hänet hetkeksi rauhaan, kun tuntuu siltä, että hän nyt tarvitsee tilaa.

Minunkin entinen mieheni kuoli ja sain paljon vastustusta kun löysin uuden miehen. Entisen miehen sukulaiset, osa tuttavia yms ei tunnu asiaa ikinä hyväksyvän. Eräs sanoi että olisi pitänyt olla lopun elämää yksin yms. eivätkä uskoneet että nykyinen liittoni kestää. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut kohta 10v. Tsemppiä ap jos ystäväsi ei hyväksy lopeta koko ystävyys.

2v miehen kuolemasta ja uusi suhde.... on mielestäni ihan täysin ok. Siihen vaikuttaa niin monet muutkin tekijät, miettikää että eroaisitte hyvästä suhteesta, tai eroaisitte huonosta suhteesta. Huonosta suhteesra erotessa tuska on eri kun hyvästä erotessa. Miettikää että täyskusipää juoppo miehenne kuolee, kun taas täydellinen töissäkäyvä perheenisä kuolee, eri tilanne näissäkin. Eikä ole väärin jatkaa elämää ja muuttaa yksinäistä elämäntilannettaan läheisen kuoleman jälkeen, ei se tarkoita että entistä kumppania ei muistettaisi mailla halmeilla koskaan. Ainahan on elämässä hyviä hetkiä ja vaikka surut olisi muka surtu niin sekin saattaa tulla elämään uudestaan. Teeppä tyttö kuule ihan mitä itsestä hyvältä tuntuu, sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.

Minusta on erikoista sekin kuinka negatiivisesti ap kirjoittaa ihmisestä joka joka tapauksessa oli hänen tukenaan silloin kun ap tarvitsi.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 10:08"]

Ystäväsi oli läsnä kun tarvittiin, eikö se ole hyvä? Nyt olet hylkäämässä ystäväsi. Et nyt tukea tarvitse pärjäät omillasi.

[/quote]

En oo kyllä koskaan ajatellutkaan, että ystävyys toimii näin? Toki ihmisiä tulee ja menee, mutta ystävyyssuhteet on tavallaan sellaisia "kumppanuussuhteita" missä kestetään hyvät, huonot ja tasaisetkin elämänmenot. Ollaan ja tehdään yhdessä. Ei mikään ihme, että tällä mentaliteetilla suhteet on nykyään jotain kierrätyskamaa. Vaan ei meillä.

Monenlaista elämää nähneenä uskon, että ystävääsi nyppii nimenomaan uusi suhteesi. Hänen ylhäisyytensä mielestä sinun olisi pitänyt vielä surra, mahdollisesti olla ikuisesti yksin. Puolison kuolema ja leskeksi on jännä juttu siinä mielessä, että monet ihmiset olettavat lesken vetäytyvän omaan sosiaaliseen lokeroonsa loppuiäkseen.  Vaikka todellisuudessahan elämä jatkuu ja sen pitääkin jatkua. Useita tarinoita ja eläviä esimerkkejä olen kuullut ja seurannut, joissa leski on menettänyt ystäviä ja sukulaisia uuden kumppanin löytäessään - olipa puolison kuolemasta kuinka kauan tahansa.

Ehkäpä ystäväsi kaipaa myös itselleen aikaa tokeentua.
Itse ainakin olen huomannut sen, miten ystävän tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa syö multakin voimia paljon. Olen väsynyt ja vetäydyn herkästi kun ystävällä onkin kaikki hyvin.
Tuo johtuu osin myös ihan siitä, että kulutan omat voimavarani herkästi loppuun ja haluan pienen aikalisän ottaa jotta saan itseni taas henkisesti vahvemmaksi.
Olen sillä tavalla herkkä, että reagoin ystävieni suruun voimakkaasti. Se on mulla ollu aina ja nyt aikuisena ymmärrän, että pieni breikki tekee hyvää aina joskus.
Kun olen saanut itseni elvytettyä niin taas jaksan ystäviä nähdä ja olla heille tukena ja apuna.
Älä siis vielä heitä kirvestä kaivoon ystäväsi kanssa. Ehkäpä hän ottaa yhteyttä kun taas on voimissaan itsekin.
Ja voithan hänelle laittaa viestiä vaikkapa kuukauden kuluttua ja kysellä kuulumisia häneltä.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 12:02"]Ehkäpä ystäväsi kaipaa myös itselleen aikaa tokeentua.
Itse ainakin olen huomannut sen, miten ystävän tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa syö multakin voimia paljon. Olen väsynyt ja vetäydyn herkästi kun ystävällä onkin kaikki hyvin.
Tuo johtuu osin myös ihan siitä, että kulutan omat voimavarani herkästi loppuun ja haluan pienen aikalisän ottaa jotta saan itseni taas henkisesti vahvemmaksi.
Olen sillä tavalla herkkä, että reagoin ystävieni suruun voimakkaasti. Se on mulla ollu aina ja nyt aikuisena ymmärrän, että pieni breikki tekee hyvää aina joskus.
Kun olen saanut itseni elvytettyä niin taas jaksan ystäviä nähdä ja olla heille tukena ja apuna.
Älä siis vielä heitä kirvestä kaivoon ystäväsi kanssa. Ehkäpä hän ottaa yhteyttä kun taas on voimissaan itsekin.
Ja voithan hänelle laittaa viestiä vaikkapa kuukauden kuluttua ja kysellä kuulumisia häneltä.
[/quote]

Ja siis mun ystävä ei ole kumppaniaan menettänyt, mutta olen yli 10 vuotta ollut hänen tukenaan ahdistuneisuuden ja paniikkikohtausten kanssa. Poltin itseni piippuun aikaisemmin kun olin tukena lähestulkoon kokoajan.
Sitten ystäväni löysi kumppanin josta on hänelle ollut todella suuri tuki ja turva vuosien aikana, mutta olen silti ollut ystävälleni korvaamaton apu näinä vuosina. Ja olen sitä edelleen.
Meillä on ollut pitkiäkin aikoja kun ei olla oltu yhteyksissä, mutta kun taas olemme soitelleet ja kahvitelleet niin juttu on jatkunut normaalisti siitä mihin aikaisemmin jäänyt ja kumpikin olemme jaksaneet ihan eri tavalla.
Reilu vuosi sitten ystävälläni oli todella huono tilanne ja hän tukeutui muhun todella paljon. Hän ei pystynyt olemaan yksin edes 5 minuuttia. Hän soitteli usein ja jos en heti vastannut hän meni paniikkiin.
Nyt hän pystyy olemaan yksin ja hakee enää sitä henkistä turvaa minusta, kysymällä usein, että olenhan puhelimen äärellä tavoitettavissa kun hän on yksin.
Joskus tuo käy omille voimilleni todella rajusti, mutta nyt ystäväni tietää sen, kun olen hänelle saanut kerrottua syyn miksi joskus vetäydyn yhteydenpidosta yms. Hän ymmärtää sen.
Ja nyt kun mulla on vaikeaa, niin ystäväni on korvaamattomana apuna ja tukena minulle ollut tässänäin.
Eli hyödynnämme toinen toisiamme aina välillä.
Eli ap, oikeadti anna ystävällesi omaa aikaa ja kysele kuulumisia neutraalisti viestillä. Älä heti ehdota tapaamista, vaan ota pieniä askelia hänen kanssaan. Ei se ystävyys ole välttämättä menetetty peli vielä. :) Anna aikaa vain! Ja nauti sinä uudesta suhteestasi ja uudesta sivusta elämäsi kirjassa! :)

Onnea AP, että olet jatkanut elämääsi noin kauhean tragedian jälkeen. Haluan myös onnitella sinua siitä, että omistat hienon ystävän. Ystävän, jolla on varmasti myös omat kiireensä ja murheensa omassa arjessaan ja näiden varjoon sinä olet nyt mahdollisesti joutunut. 

Minä uskon, että kaksi hyvää ystävystä voivat selvittää tällaisen asian aivan kahden kesken, siihen ei AV:n tuomaristoa tarvita. En itse lähtisi ristiinnaulitsemaan toista ilman tietoa todellisesta syystä. Ihmisillä kun nykyään tupaa olemaan kaikenlaista. Kysy suoraan, juttele. En usko, että nykyisellä suhteellasi on juurikaan tekemistä ongelmasi kanssa.

Voisko kaverillasi olla taustalla joku kompleksi ja hän olisi halunnut pitää sinut heikkona, särkyneenä ja itsestään riippuvaisena? Nyt kun seisot omilla jaloillasi hän tuntee ehkä olevansa hyödytön.