Reippaat, sanavalmiit lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen. Ja kyllä, tiedän että suurin tekijä on lapsen temperamentti, kaikki ovat pohjimmiltaan sellaisia kuin ovat.

Olemme sanallisesti ja lapsentasoisesti kehuneet ja kannustaneet lastamme pienestä asti, sanoittaneet lapsen tekemistä ja olleet aidosti läsnä. Olemme halanneet ja sylitelleet paljon( vaikka lapsi on niin vilkas ettei malta paria sekuntia kauempaa olla sylissä).

Olemme olleet onnekkaita että lapsella on ollut turvallinen hoitopaikka isäni luona. Lapsi on ollut siellä viikonloppuhoidossa silloin tällöin 8kk alkaen. Koen, että hän ei ole minuun leimautunut vaan uskaltaa ottaa ottaa kontaktia muihinkin.

Mutta kuten todettua, jokainen lapsi on yksilönsä eikä kaikista tule sosiaalisia ja ”reippaita” vaikka mitä tekisi, eikä mielestäni tällainen lapsi ole missään nimessä muita parempi. Itse olin lapsena ujo ja arka ja kyllä vtutti kun en olisi saanut olla sellainen vaan aina paasattiin miten pitää olla reipas.

"olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen" ????

Lapsilla on oma temperamenttinsa ja juuri tuolla lauseella väität, että kaikki ujot ja arat lapset on huonojen kasvatusten tuloksia ja ovat jotenkin huonompia koska vanhemmat eivät ole onnistuneet kasvattamaan heistä kuvaamaasi lasta.

Meillä myös sylitellään ja ollaan läsnä ja rohkaistaan. Kaksi lasta on todella rohkeita menemään uusiin tilanteisiin ja yksi on hieman arempi. Kaikki ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat ja emme todellakaan ajattele, että olemme onnistuneet kasvattamaan kaksi "rohkeaa" lasta.

Ymmärrän ujouden luonteenpiirteenä, mutta kun sama rasavilli lapsi päiväkodista suurin piirtein itkee aikuisen puhutellessa kaupungilla, niin ei voi olla kyse luonteesta. Eri

Yksi synnynnäinen temperamenttipiirre on sosiaalisuus. Piirteen kanssa kulkee käsi kädessä miellyttämisen tarve. Näillä ihmisillä on tarve miellyttää, ja he reagoivat palkintoihin voimakkaammin kuin he, joillaon alhainen sosiaalisuus.

Luulen, että tämä reippaus on itseään ruokkiva piirre. Lapsi huomaa, kun hänestä pidetään, kun hän käyttäytyy niin. Ja sitten on entistä reippaampi.

Poikamme Jani-Petteri 4 v. makoili isänsä kainalossa ja katseli tv:tä. Kysyin sitten, onko kiva katsella Pikku Kakkosta isin kainalosta. poikamme Jani-Petteri tokaisi: ’Ei, kun katson sitä teeveestä.’”

Meidän poika on niin mainio vesseli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

No ei ole. Esimerkiksi Venäjällä lapset juttelevat luontevasti aikuisille. Suomessa piiloutuvat äidin helmoihin. Onko suomalaisilla lapsilla kaikilla samanlainen luonne?

Paljolti kyllä. Suomalainen luonne yleisesti ottaen on melko masentunut ja hiljainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kummilapseni on tämän kaltainen. Hän on karismaattinen ja innostuva, hänen kanssaan on aidosti kivaa, mitä tahansa yhdessä tehdäänkään. Mutta empatiakyky täytyisi jotenkin pystyä hänelle kasvattamaan. Hän ei edes huomaa, kuinka hän on jonossa ensimmäinen etuiltuaan, puhuu muiden päälle, ohittaa muiden mielipiteet ja runnottuaan tahtonsa läpi ei edes huomaa, että on pahoittanut jonkun muun mielen. Ihmiset antavat hänelle myös nopeasti ja helposti anteeksi nämä asiat, niin ei ihme että hän ei opi. Sanoisin, että hänestä on tulossa kiva kaveri, mutta huono ystävä tai elämänkumppani.

Lasta pitää ohjata, neuvoa että ei saa etuilla, hänelle pitää sanoa jos joku asia saa pahalle mielelle ja opettaa pyytämään anteeksi.

Kummitädin rooli tällaisessa on tietysti hyvin vähäinen, enkä tiedä miten loputtomia toistoja vanhemmat tai opettajat tekevät, että lapsi oppisi. Mutta sen olen ehtinyt huomaamaan, että lapsi ei tavoita sitä, että toisella olisi paha mieli. Sanoo kyllä sori tai anteeksi, mutta ei millään tavalla muuta käytöstään. Hän ei nolostu, en usko että hän kokee häpeän tunnetta juurikaan jaj pitää muiden huomion niin mielellään itsessään, että varmaan hänen on vaikea huomioida muita ja muiden tunteita. Muiden tarpeet ja tunteet ovat hänelle sellainen sekunnin ohikiitävä juttu, kuin ohi lentävä kärpänen. 

Avoimuus on ihana piirre lapsessa ja varmasti turvallinen kasvuympäristö korostaa piirrettä entisestään, mutta kyllä avoimuus on myös kiinni ihan synnynnäisestä temperamentista. Meillä on ujo lapsi ja joskus ärsyttää, kun ihmiset ajattelee, että jokin on mennyt kasvatuksessa pieleen, kun lasta vaikka jännittää vastata vieraan kysymykseen. Päinvastoin, teemme tosi paljon töitä sen eteen, että lapsella olisi turvallista olla ja hän osaisi toimia lapsi-ja aikuisryhmissä, vaikka perusluonteeltaan saakin olla varauksellinen.

Omanikin on vähän ujo ja hiljainen,paitsi kotona.Onhan nuo vähän ärsyttäviä kun kyselevät tuntemattomilta jatkuvasti...Mutta toisaalta rohkeus on hieno ominaisuus jonka omallekin toivoisin.

Minulla on hyvin rauhalliset, hiljaiset ja tasapainoiset lapset, nyt jo nuoria. Olen itse vilkas. Olen aina ja jatkuvasti saanut huonoa palautetta lapsistani, jopa sukumme tietäväinen vanha opettaja on useaan otteeseen todella ikävään tyyliin kommentoinut lapsiani. Ihmisillä on todellakin syntymästään asti tietyt temperamenttipiirteet, jotka ovat pysyviä. Jonkin verran tietenkin kasvatus ja elämä ylipäänsä muuttaa ihmistä. Mielestäni ihmisen tulee saada olla oma itsensä, niissä rajoissa tietenkin että ohjataan hyviin käytöstapoihin ja toisten huomioonottamiseen. Miksi puheliaalla, vilkkaalla ihmisellä olisi sen suurempi arvo ihmisenä kuin rauhallisella, ja usein hyvinkin paljon ajattelevalle, hiljaisella? Itse koen, että meitä kaikenlaisia tarvitaan täällä. Jokaiselle löytyy oma paikkansa. Se on elämän rikkautta että ihmiset ovat erilaisia ja myös jokaisen vahvuudet ovat omanlaisiaan.

Mikä ihmeen reipas? Aktiivinen kommunikoija?

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei ole vastuussa tunteistasi tai vuorovaikutuksestaan aikuisen kanssa.

Haluaisitko hieman perustella tätä, kun tuntuu älyttömältä väitteeltä?

Joskus olisi hyvä pohtia, että varauksettomuus ja rohkeus aina pelkästään hyvä. Tietynlainen varovaisuus ja harkinta uusissa tilanteissa ja vieraita ihmisiä kohtaan on usein hyvin viisasta.

Sanavalmis tarkoittaa, että lapsi uskaltaa haastaa itseään vanhemman ihmisen: sellaisen, joka voisi helposti hyväksikäyttää elämänkokemustaan, nuoremman ja vähemmän kokeneen ihmisen nöyryyttämiseen.

"Reipas" voi viitata edellä mainittuun rohkeuteen, mutta se voi myös viitata pelkoon: esität "reipasta ja sosiaalista", ennen kuin vastapuoli jyrää sinut; puolustaudut suosiolla, koska tiedät, että olet vasta pieni lapsi, ja vastapuoli kuitenkin haastaa sinut verbaalisesti. Hän on pelottava - ja hyperaktiivisuus on aseesi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen poika. Hän on nyt jo aikuinen. On vieläkin tosi puhelias, ja vieraat tykkäävät hänestä juuri tuon puheliaisuuden takia. On myös aivan älytön riskinottaja eikä häntä yhtään kiinnosta, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä.

Öhm... Jossain kohtaa se ei enää ole ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä reippaat ja puheliaat lapset on ihania. Eilen Kirppiksen kingissä oli juuri tällainen tyttö, aivan mahtava! Esiintyminen ei jännittänyt yhtään.

Kyllä, reipas ja ihana ❤ Mutta samalla ihan sairaan ärsyttävä...

Ärsyttävyys kai tarkoittaa, että ihminen on tunkeilevuudessaan epäsosiaalinen. Vähän sellainen iilimato.

Pikkuvanhat, näsäviisaat mukulat; ei reippaita eikä ihania!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

Meillä tuon tapaisia lapsia 2/3. Itse olin samanlainen lapsena, mieheni taas hyvinkin introvertti, välillä tuntuu että melkein skitsoidi (ei tietenkään ole, mutta hyvin vähään sosialisoimiseen tyytyväinen vs minä). Keskimmäinen lapsistamme on enemmän isänsä luonteinen enkä usko sen selittyvän keskimmäisen lapsen syndroomalla koska oli sellainen jo ollessaan nuorimmainen. Vieraat usein hämmentyvät kuinka itsenäinen ja rauhallinen hän on kahteen muuhun hurmuriin verrattuna ja monet yrittävät kannustaa lasta reippaamalle tuulelle. Lopputulos on usein, että lapsi ei ole kuulevinaan, kuin puhujaa ei olisikaan. Omalla tavallaan se on minusta varsin viehättävä piirre, että on muista piittaamatta oma itsensä eikä ala marionetiksi (en keksi parempaa vertausta) eikä tähän mennessä kukaan aikuinen ole pahastunut lapsen käytöksestä. Toiset ovat avoimia ja tahtovat seurustella kaikkien kanssa. Yksi on piittaamattomampi ja valikoivampi, tahtoo keskittyä tiettyihin asioihin, hyvin omanarvontuntoinen muksu.

"yrittävät kannustaa lasta reippaamalle tuulelle" kuulostaa erittäin manipulatiiviselta. Tietämättä kuinka vilpittömästi he sen tekevät, saa helposti mielikuvan, että lasten tulisi palvella heidän mieltymyksiään vaikka muottiin sulloittuina. Se on öklöä.

Kasvatuksella voi vaikuttaa lapsen itsetuntoon todella paljon. Oma lapsi syntyi ja kasvoi ensimmäiset vuotensa ulkomailla kulttuurissa, jossa kannustettiin tuomaan omat mielipiteensä esille ja olemaan rohkea. Opetettiin arvostamaan jokaisen arvoa ja mielipidettä ja myös puhumaan rohkeasti aikuisille ja olemaan kohtelias. Perusjuttuja, mutta liian monessa suomalaisessa päiväkodissa lapsille tiuskitaan ja se sosiaalinen ja sanavalmis lapsi lytätään olemaan hiljaa. Olen ollut monessa päiväkodissa töissä ennen lapsia, joten tiedän.

Lapsi on ujo ja introvertti. Uskaltaa silti viitata tunnilla ja olla aktiivinen, osallistuu keskusteluihin ja perustelee mielipiteensä, jos se eroaa muista. Asumme nykyisin Suomessa, mutta varhaislapsuuden kokemukset kantaa yhä.

Uudet sukupolvet ovat aina avoimempia ja ystävällisempiä kuin edeltäjänsä. Vaatii luonnetta, ettei katkeroidu vanhetessaan.

Ennen vanhaan lapset pahoinpideltiin hiljaisiksi, nykyään se on onneksi laitonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen poika. Hän on nyt jo aikuinen. On vieläkin tosi puhelias, ja vieraat tykkäävät hänestä juuri tuon puheliaisuuden takia. On myös aivan älytön riskinottaja eikä häntä yhtään kiinnosta, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä.

Öhm... Jossain kohtaa se ei enää ole ok.

Ei olekaan. Siksi kirjoitin tuon.

Se, että lapsi on reipas, tarkoittaa myös negatiivisia asioita. Kukaan ei ole täydellinen, vaikka jotkut vanhemmat omasta lapsestaan niin väittävät.