Reippaat, sanavalmiit lapset

Olet kateellinen.

Jotkut on tällaisia. Kertoo rohkeudesta ja itseluottamuksesta. Ellei sitten ole joku pikkuvanha pätijä, jotka ovat vastenmielisiä. Mutta normaali, reipas ja ulospäinsuuntautunut lapsi on ilo yhteisölle.

Kertoo kasvatuksesta, hyvästä kodista yms.

Turvallisuuden tunne kohdillaan ja itseluottamus..

Lapsi ei ole vastuussa tunteistasi tai vuorovaikutuksestaan aikuisen kanssa. ”Pikkuvanha pätijä” kertoo siitä mistä ärsyynnyt tai häpeät itsessäsi.

Suomalaiset lapset ovat yleensä ylihiljaisia ja pelkäävät ihmiskontakteja. Kertoo kaiken olennaisen tunnesuhteesta vanhempiin.

Ihan sama tunne mulla kuin ap, ensin kun näkee tuollaisen lapsen, niin hän on reipas ja hauska mutta hetken päästä jostain syystä alkaa ottamaan päähän juuri teennäisyys.

Olen onnellinen että olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen. Ja kyllä, tiedän että suurin tekijä on lapsen temperamentti, kaikki ovat pohjimmiltaan sellaisia kuin ovat.

Olemme sanallisesti ja lapsentasoisesti kehuneet ja kannustaneet lastamme pienestä asti, sanoittaneet lapsen tekemistä ja olleet aidosti läsnä. Olemme halanneet ja sylitelleet paljon( vaikka lapsi on niin vilkas ettei malta paria sekuntia kauempaa olla sylissä).

Olemme olleet onnekkaita että lapsella on ollut turvallinen hoitopaikka isäni luona. Lapsi on ollut siellä viikonloppuhoidossa silloin tällöin 8kk alkaen. Koen, että hän ei ole minuun leimautunut vaan uskaltaa ottaa ottaa kontaktia muihinkin.

Mutta kuten todettua, jokainen lapsi on yksilönsä eikä kaikista tule sosiaalisia ja ”reippaita” vaikka mitä tekisi, eikä mielestäni tällainen lapsi ole missään nimessä muita parempi. Itse olin lapsena ujo ja arka ja kyllä vtutti kun en olisi saanut olla sellainen vaan aina paasattiin miten pitää olla reipas.

Mun mielestä reippaat ja puheliaat lapset on ihania. Eilen Kirppiksen kingissä oli juuri tällainen tyttö, aivan mahtava! Esiintyminen ei jännittänyt yhtään.

Mulla on tuollainen lapsi. Ollut pienestä pitäen. Hän ei ole koskaan ujostellut ketään ja on aina ollut sosiaalinen,reipas ja positiivinen. Aivan erilainen kuin äitinsä. Valis

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen. Ja kyllä, tiedän että suurin tekijä on lapsen temperamentti, kaikki ovat pohjimmiltaan sellaisia kuin ovat.

Olemme sanallisesti ja lapsentasoisesti kehuneet ja kannustaneet lastamme pienestä asti, sanoittaneet lapsen tekemistä ja olleet aidosti läsnä. Olemme halanneet ja sylitelleet paljon( vaikka lapsi on niin vilkas ettei malta paria sekuntia kauempaa olla sylissä).

Olemme olleet onnekkaita että lapsella on ollut turvallinen hoitopaikka isäni luona. Lapsi on ollut siellä viikonloppuhoidossa silloin tällöin 8kk alkaen. Koen, että hän ei ole minuun leimautunut vaan uskaltaa ottaa ottaa kontaktia muihinkin.

Mutta kuten todettua, jokainen lapsi on yksilönsä eikä kaikista tule sosiaalisia ja ”reippaita” vaikka mitä tekisi, eikä mielestäni tällainen lapsi ole missään nimessä muita parempi. Itse olin lapsena ujo ja arka ja kyllä vtutti kun en olisi saanut olla sellainen vaan aina paasattiin miten pitää olla reipas.

Huh... kuulostipa niin aivopestyltä kuvailulta kuin vain voi. Oppiikohan lapsi itsenäistä ajattelua siitä huolimatta.

Minulla on tuollainen poika. Hän on nyt jo aikuinen. On vieläkin tosi puhelias, ja vieraat tykkäävät hänestä juuri tuon puheliaisuuden takia. On myös aivan älytön riskinottaja eikä häntä yhtään kiinnosta, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä.

Mun kummilapseni on tämän kaltainen. Hän on karismaattinen ja innostuva, hänen kanssaan on aidosti kivaa, mitä tahansa yhdessä tehdäänkään. Mutta empatiakyky täytyisi jotenkin pystyä hänelle kasvattamaan. Hän ei edes huomaa, kuinka hän on jonossa ensimmäinen etuiltuaan, puhuu muiden päälle, ohittaa muiden mielipiteet ja runnottuaan tahtonsa läpi ei edes huomaa, että on pahoittanut jonkun muun mielen. Ihmiset antavat hänelle myös nopeasti ja helposti anteeksi nämä asiat, niin ei ihme että hän ei opi. Sanoisin, että hänestä on tulossa kiva kaveri, mutta huono ystävä tai elämänkumppani.

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

Vierailija kirjoitti:

Mun kummilapseni on tämän kaltainen. Hän on karismaattinen ja innostuva, hänen kanssaan on aidosti kivaa, mitä tahansa yhdessä tehdäänkään. Mutta empatiakyky täytyisi jotenkin pystyä hänelle kasvattamaan. Hän ei edes huomaa, kuinka hän on jonossa ensimmäinen etuiltuaan, puhuu muiden päälle, ohittaa muiden mielipiteet ja runnottuaan tahtonsa läpi ei edes huomaa, että on pahoittanut jonkun muun mielen. Ihmiset antavat hänelle myös nopeasti ja helposti anteeksi nämä asiat, niin ei ihme että hän ei opi. Sanoisin, että hänestä on tulossa kiva kaveri, mutta huono ystävä tai elämänkumppani.

Lasta pitää ohjata, neuvoa että ei saa etuilla, hänelle pitää sanoa jos joku asia saa pahalle mielelle ja opettaa pyytämään anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

No ei ole. Esimerkiksi Venäjällä lapset juttelevat luontevasti aikuisille. Suomessa piiloutuvat äidin helmoihin. Onko suomalaisilla lapsilla kaikilla samanlainen luonne?

Ehkä johtuu siitä, että olet kateellinen noiden lasten reippaudesta ja sanavalmiudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

No ei ole. Esimerkiksi Venäjällä lapset juttelevat luontevasti aikuisille. Suomessa piiloutuvat äidin helmoihin. Onko suomalaisilla lapsilla kaikilla samanlainen luonne?

Se johtuu siitä, että Venäjällä ihmiset huomioivat lapsia eri tavalla kuin Suomessa. Eivät lapset yksikseen kasva sellaisiksi kuin kasvavat, vaan yhteisössä. Suomessa vieraat aikuiset eivät useinkaan huomioi lapsia, joten eivät lapset keskimäärin opi juttelemaan luontevasti vieraiden aikuisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen että olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen. Ja kyllä, tiedän että suurin tekijä on lapsen temperamentti, kaikki ovat pohjimmiltaan sellaisia kuin ovat.

Olemme sanallisesti ja lapsentasoisesti kehuneet ja kannustaneet lastamme pienestä asti, sanoittaneet lapsen tekemistä ja olleet aidosti läsnä. Olemme halanneet ja sylitelleet paljon( vaikka lapsi on niin vilkas ettei malta paria sekuntia kauempaa olla sylissä).

Olemme olleet onnekkaita että lapsella on ollut turvallinen hoitopaikka isäni luona. Lapsi on ollut siellä viikonloppuhoidossa silloin tällöin 8kk alkaen. Koen, että hän ei ole minuun leimautunut vaan uskaltaa ottaa ottaa kontaktia muihinkin.

Mutta kuten todettua, jokainen lapsi on yksilönsä eikä kaikista tule sosiaalisia ja ”reippaita” vaikka mitä tekisi, eikä mielestäni tällainen lapsi ole missään nimessä muita parempi. Itse olin lapsena ujo ja arka ja kyllä vtutti kun en olisi saanut olla sellainen vaan aina paasattiin miten pitää olla reipas.

"olemme onnistuneet kasvattamaan tällaisen lapsen" ????

Lapsilla on oma temperamenttinsa ja juuri tuolla lauseella väität, että kaikki ujot ja arat lapset on huonojen kasvatusten tuloksia ja ovat jotenkin huonompia koska vanhemmat eivät ole onnistuneet kasvattamaan heistä kuvaamaasi lasta.

Meillä myös sylitellään ja ollaan läsnä ja rohkaistaan. Kaksi lasta on todella rohkeita menemään uusiin tilanteisiin ja yksi on hieman arempi. Kaikki ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat ja emme todellakaan ajattele, että olemme onnistuneet kasvattamaan kaksi "rohkeaa" lasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä reippaat ja puheliaat lapset on ihania. Eilen Kirppiksen kingissä oli juuri tällainen tyttö, aivan mahtava! Esiintyminen ei jännittänyt yhtään.

Kyllä, reipas ja ihana ❤ Mutta samalla ihan sairaan ärsyttävä...

Vierailija kirjoitti:

Ei liity mitenkään kasvatukseen, se on luonteenpiirre, he ovat myös aikuisena hyvin sosiaalisia, jos itse et ole tälläinen tai puolisosi, niin tuskin lapsennekaan on...

Meillä tuon tapaisia lapsia 2/3. Itse olin samanlainen lapsena, mieheni taas hyvinkin introvertti, välillä tuntuu että melkein skitsoidi (ei tietenkään ole, mutta hyvin vähään sosialisoimiseen tyytyväinen vs minä). Keskimmäinen lapsistamme on enemmän isänsä luonteinen enkä usko sen selittyvän keskimmäisen lapsen syndroomalla koska oli sellainen jo ollessaan nuorimmainen. Vieraat usein hämmentyvät kuinka itsenäinen ja rauhallinen hän on kahteen muuhun hurmuriin verrattuna ja monet yrittävät kannustaa lasta reippaamalle tuulelle. Lopputulos on usein, että lapsi ei ole kuulevinaan, kuin puhujaa ei olisikaan. Omalla tavallaan se on minusta varsin viehättävä piirre, että on muista piittaamatta oma itsensä eikä ala marionetiksi (en keksi parempaa vertausta) eikä tähän mennessä kukaan aikuinen ole pahastunut lapsen käytöksestä. Toiset ovat avoimia ja tahtovat seurustella kaikkien kanssa. Yksi on piittaamattomampi ja valikoivampi, tahtoo keskittyä tiettyihin asioihin, hyvin omanarvontuntoinen muksu.