Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun lapsi kiukuttelee tai pahoittaa mielensä kaikesta?
02.02.2022 |
Täytti juuri neljä mutta tämä on ollut tällaista aina. Ette voi edes kuvitella miten pienestä asiasta joku voi mielensä pahoittaa tai alkaa kiukuttelemaan. Noin 80 kertaa päivässä. Jopa mukavista asioista.
On kannustettu, kehuttu, hellitty, oltu paljon yhdessä, puhallettu pipit, lohdutettu, autettu oppimaan jo joistain asioista yksin selviämistä. Pidetty sylissä, leikitty, naurettu, laulettu. Sanoitettu tunteita, opetettu myös sitä että pikkuasiat ei haittaa eikä niistä kannata pahoittaa mieltä. Luettu kasvatusoppaita.
Tunnen yrittäneeni kaikkeni. Lapsi on herkkä ja älykäs ja ihana, todella rakas. Mutta en ymmärrä miten kaikki päivät on kiukkua ja itkua, kaikkialla ja kaikkien kanssa (eli ei suinkaan vain minun seurassa). Revin kohta hiukset päästäni kun tuntuu että en vain osaa enkä kykene toimimaan niin että lapsen elämä olisi vähemmän kiukkua ja itkua. Tekisin mitä vain jotta hän olisi paremmalla tuulella mutta kun mikään mitä yritän ei toimi. Neuvokaa.
Kommentit (75)
Aivokemiat sekaisin syystä tai toisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niiden pitää antaa myös olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän enemmän kuria ja kunnollisia rajoja?
Meillä on rajat ja niistä pidetään kiinni ja huolehditaan että lapsi ymmärtää rajat. Ap
Vierailija kirjoitti:
Niiden pitää antaa myös olla yksin.
Yksin? Kyllä saa yksinkin leikkiä tietenkin. Ja monesti niin tekee. Ap
Osaako puhua jo kunnolla. Osaako ” sanoittaa” tunteensa, ajatuksensa? Sanavaraston kehittäminen auttaa, lukekaa paljon lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun itkee tai pahoittaa mielen, pysähdy, kysy mikä hätänä. Tutki asia lapsen kanssa ja lohduta. Halaa jos tarvii, joskus rohkaise. Pienelle kaikki on uutta. Ja hänellä on oma tahto näkyvissä, jotain hän haluaa ja toista asiaa ei - se on hyvä merkki. Aikuisetkaan eivät pidä esim. kylmästä aina.
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaako puhua jo kunnolla. Osaako ” sanoittaa” tunteensa, ajatuksensa? Sanavaraston kehittäminen auttaa, lukekaa paljon lapselle.
Osaa puhua hyvin ja on laaja sanavarasto, luetaan paljon. Ja osaa kertoa tunteistaan ja niiden syistä. Ap
Tsemppiä. Meidän poika on samanlainen. Yritän nykyään olla välittämättä liikaa ja hyväksyä sen että on mikä on. Raskasta se on se itku ja valitus kaikesta, tiedän!
Lapset vaan on jostain syystä niin erilaisia että toiset haastajaa vanhempia enemmän. Jatka vaan rajoja ja rakkautta,muista yrittää ottaa aikaa itsellesi ja et ole huono äiti, jos laitat välillä omat tarpeesi lasten edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun itkee tai pahoittaa mielen, pysähdy, kysy mikä hätänä. Tutki asia lapsen kanssa ja lohduta. Halaa jos tarvii, joskus rohkaise. Pienelle kaikki on uutta. Ja hänellä on oma tahto näkyvissä, jotain hän haluaa ja toista asiaa ei - se on hyvä merkki. Aikuisetkaan eivät pidä esim. kylmästä aina.
Kyllä kyllä, näin teenkin. Ap
Onko ruokavalio tasapainossa? Oltava välttämättömiä rasvahappoja omega, ei liikaa hiilareita kuten sokeri, murot, leipä, peruna...
Myös jotain mieleistä puuhaa jossa vähän rasittuu voisi olla hyvä.
Tsemppiä, kyllä se alkaa vähitellen sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän enemmän kuria ja kunnollisia rajoja?
Meillä on rajat ja niistä pidetään kiinni ja huolehditaan että lapsi ymmärtää rajat. Ap
Oisko adhd tai joku vastaava...?
Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Ne pikkuasiat on esim sellaisia että harmittaa aivan kamalasti jos muru leipää putoaa lattialle, vaikka ei olla koskaan sellaisesta suututtu vaan aina sanottu ei haittaa. Ja tämä voi toistua vaikka puoli vuotta joka päivä. Eli puoli vuotta ateriahetket on kiukkua tai itkua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsella kaikki fyysisesti kunnossa?
- nukkuuko riittävästi? Jos ei nuku riittävästi niin kyllähän se herkistää ja kiukuttaa
- syökö hyvin? Siis riittävän usein ja riittävän paljon. Meillä yksi lapsista meni sekaisin ja kiukkuiseksi jos ei syönyt noin 2 tunnin välein hereillä ollessaan. Oli jo vauvana ihan seko jos ei saanut ruokaa 10 min kuluessa heräämisestä.
- onko refluksia, allergioita tai jotain muuta fyysistä vaivaa joka voisi aiheuttaa kurjan olon. Meillä tuo lapsi joka tarvi ruokaa 2 tunnin välein oli myös allerginen joillekkin ruoka-aineille ja ainoa näkyvä oire oli kauhea kiukkuaminen jos söi sopimatonta ruokaa (kanamunaa, tiettyjä mausteita tai tiettyjä lisäaineita). Ihan lääkärin ohjeesta ei annettu ruokia joista tuli kurja olo. Vasta 8v iässä oppi itse sanomaan että allergiaolo ja pyysi lääkettä siihen asti vain raivosi jos söi jotain mille allerginen. Ja nämä allergiat näkyivät ihan allergiatesteissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Ne pikkuasiat on esim sellaisia että harmittaa aivan kamalasti jos muru leipää putoaa lattialle, vaikka ei olla koskaan sellaisesta suututtu vaan aina sanottu ei haittaa. Ja tämä voi toistua vaikka puoli vuotta joka päivä. Eli puoli vuotta ateriahetket on kiukkua tai itkua. Ap
Pyrkiikö lapsi kaikessa täydellisyyteen ? Eli siksi leivän murun putoaminen haittaa kun haluaisi syödä täydellisen siististi?
Auttaisiko tuollaiseen että kun leivän muru putoaa niin heittäisit heti toisen murun perään ja sanot jotain hupsuttelevaa tyyliin tämä halusi kanssa lattialle.
Itse välillä naureskelen tarkoituksella että oho nyt minä taas pöläytin jauhoja lattialle leipoessa. No onneksi ne lähtee pyyhkimällä pois. Eli koetan tehdä näkyväksi että minulle sattuu joku vahinko mutta ei se haittaa. Ja toistan tällaista usein että lapsille olisi luonnollista mokata ilman että maailma kaatuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Ne pikkuasiat on esim sellaisia että harmittaa aivan kamalasti jos muru leipää putoaa lattialle, vaikka ei olla koskaan sellaisesta suututtu vaan aina sanottu ei haittaa. Ja tämä voi toistua vaikka puoli vuotta joka päivä. Eli puoli vuotta ateriahetket on kiukkua tai itkua. Ap
Pyrkiikö lapsi kaikessa täydellisyyteen ? Eli siksi leivän murun putoaminen haittaa kun haluaisi syödä täydellisen siististi?
Auttaisiko tuollaiseen että kun leivän muru putoaa niin heittäisit heti toisen murun perään ja sanot jotain hupsuttelevaa tyyliin tämä halusi kanssa lattialle.
Itse välillä naureskelen tarkoituksella että oho nyt minä taas pöläytin jauhoja lattialle leipoessa. No onneksi ne lähtee pyyhkimällä pois. Eli koetan tehdä näkyväksi että minulle sattuu joku vahinko mutta ei se haittaa. Ja toistan tällaista usein että lapsille olisi luonnollista mokata ilman että maailma kaatuu siihen.
Pyrkii joissain asioissa, joissain ei, on ihan normaalia minusta. Se leivänmuru oli vain esimerkki. Suru tai kiukku voi tulla siitä että voisi lähteä ulos tai ei ehdi jonain hetkenä ulos. Tai siitä että saa valita sukat tai ei saa valita. Jos autan tai en auta jne. You name it, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minusta tämä ei ole uhmaikä vaan tämä on ollut tällaista aina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsella kaikki fyysisesti kunnossa?
- nukkuuko riittävästi? Jos ei nuku riittävästi niin kyllähän se herkistää ja kiukuttaa
- syökö hyvin? Siis riittävän usein ja riittävän paljon. Meillä yksi lapsista meni sekaisin ja kiukkuiseksi jos ei syönyt noin 2 tunnin välein hereillä ollessaan. Oli jo vauvana ihan seko jos ei saanut ruokaa 10 min kuluessa heräämisestä.
- onko refluksia, allergioita tai jotain muuta fyysistä vaivaa joka voisi aiheuttaa kurjan olon. Meillä tuo lapsi joka tarvi ruokaa 2 tunnin välein oli myös allerginen joillekkin ruoka-aineille ja ainoa näkyvä oire oli kauhea kiukkuaminen jos söi sopimatonta ruokaa (kanamunaa, tiettyjä mausteita tai tiettyjä lisäaineita). Ihan lääkärin ohjeesta ei annettu ruokia joista tuli kurja olo. Vasta 8v iässä oppi itse sanomaan että allergiaolo ja pyysi lääkettä siihen asti vain raivosi jos söi jotain mille allerginen. Ja nämä allergiat näkyivät ihan allergiatesteissäkin.
Nukkuu välillä huonosti mutta minkäs teet, en ole saanut nukkumaan paremminkaan vaikka kaikkeni olen yrittänyt ja sänky on hyvä, hiljaista on jne. Pitäisi olla terve, mitään allergioita ei ainakaan ole epäilty eikä löydetty. Ruokaa jää aina lautaselle eli tarjolla on enemmän kuin syö. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Ne pikkuasiat on esim sellaisia että harmittaa aivan kamalasti jos muru leipää putoaa lattialle, vaikka ei olla koskaan sellaisesta suututtu vaan aina sanottu ei haittaa. Ja tämä voi toistua vaikka puoli vuotta joka päivä. Eli puoli vuotta ateriahetket on kiukkua tai itkua. Ap
Tuosta esimerkistä tulee vaikutelma, että lapsi on hyvin vaativa itseään kohtaan eikä voi sietää sitä, jos jokin menee ”pieleen”. Osittain varmasti persoona- ja temperamenttikysymys, mutta lapsen reagointia voi pyrkiä ohjaamaan eri suuntaan. Lapsen itsesäätely on 4-vuotiaalla hyvin keskeneräinen. Tämän vuoksi hyvin pienetkin tapahtumat voivat saada lapsen ajautumaan hallitsemattomaan tunnereaktioita näennäisesti pienestä asiasta.
Aikuisen esimerkki ja oma tunteiden ja käyttäytymisen säätely tilanteessa toimii tilanteissa kehyksenä lapselle. Kannattaa siis kiinnittää huomiota omaan reagointiin ja pyrkiä palauttamaan lapsi tunnetasolla ”neutraaliin” tilaan. Se, mikä tässä kunkin lapsen kohdalla auttaa, on yksilöllistä. Kuitenkin negatiivisen tunteen kohtaaminen ja lapsen kokemus nähdyksi/kuulluksi tulemisesta on oleellista siinä, että tunteiden ja käyttäytymisen säätely voi kehittyä normaalisti. Lapsen harmitusta ei siis pidä pyrkiä sivuuttamaan tai vähättelemään, vaan tälle tulee viestiä sanallisesti ja omalla läsnäololla se, että vanhempi on huomannut ja ymmärtänyt lapsen reaktion eikä pyri välttelemään sitä. Kun aikuinen pysyy itse rauhallisena ja neutraalina (eikä siis itse lisää oman reagointinsa intensiteettiä esim. yltiöpositiivisuudella, yliempaattisuudella tai hassuttelulla), lapsi oppii pikku hiljaa suhteuttamaan omia reaktioitaan tilanteeseen sopiviksi.
Autismin kirjon häiriöissä tai muussa neuropoikkeavissa kehityksessä lapsilla voi olla hyvinkin voimakkaita tunnereaktioita ja epäsopivaa käytöstä näiden myötä, mutta johdonmukainen ja rauhallinen läsnäolo ja selkeät säännöt yleensä auttavat myös näitä lapsia jäsentämään omaa käyttäytymistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen sanoit, hän on herkkä lapsi. Ei tuohon mitään oikotietä ole, mutta kasvamisella oppii hallitsemaan tunteitaan niin, ettei kaikesta seuraa räjähdystä.
Sen verran sanon, että ne pikkuasiat on lapselle tällä hetkellä todella tärkeitä. Eli vaikka sinusta tuntuu, ettei tuollaisesta kannata pahoittaa mieltä, ei se lasta auta sen sanominen, kun häntä se asia harmittaa. Mieluummin yrittäisi viestittää, että lapsi on tärkeä ja rakas kaikkine tunteineen ja, että tästä harmistakin selviämme. Ymmärrän, ettei aina jaksa olla ymmärtäväinen ja kuppi menee nurin. Muuten kuulostat tekevän kaiken oikein ja hyvin, jatka samaan malliin vain.
Ne pikkuasiat on esim sellaisia että harmittaa aivan kamalasti jos muru leipää putoaa lattialle, vaikka ei olla koskaan sellaisesta suututtu vaan aina sanottu ei haittaa. Ja tämä voi toistua vaikka puoli vuotta joka päivä. Eli puoli vuotta ateriahetket on kiukkua tai itkua. Ap
Pyrkiikö lapsi kaikessa täydellisyyteen ? Eli siksi leivän murun putoaminen haittaa kun haluaisi syödä täydellisen siististi?
Auttaisiko tuollaiseen että kun leivän muru putoaa niin heittäisit heti toisen murun perään ja sanot jotain hupsuttelevaa tyyliin tämä halusi kanssa lattialle.
Itse välillä naureskelen tarkoituksella että oho nyt minä taas pöläytin jauhoja lattialle leipoessa. No onneksi ne lähtee pyyhkimällä pois. Eli koetan tehdä näkyväksi että minulle sattuu joku vahinko mutta ei se haittaa. Ja toistan tällaista usein että lapsille olisi luonnollista mokata ilman että maailma kaatuu siihen.
Pyrkii joissain asioissa, joissain ei, on ihan normaalia minusta. Se leivänmuru oli vain esimerkki. Suru tai kiukku voi tulla siitä että voisi lähteä ulos tai ei ehdi jonain hetkenä ulos. Tai siitä että saa valita sukat tai ei saa valita. Jos autan tai en auta jne. You name it, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minusta tämä ei ole uhmaikä vaan tämä on ollut tällaista aina. Ap
Pystyykö lapsen kanssa kommunikoimaan silloin kun on surullinen tai kiukkuinen ?
Vähän enemmän kuria ja kunnollisia rajoja?