Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa lapsen, mutta ei halua suunnitella elämää sen kanssa
02.02.2022 |
Siis käytännössä ongelma on se, että mies haluaa kovasti lasta mutta ei pysty kommunikoimaan lapsiin liittyvistä asioista. Kun tahtoisin puhua etukäteen perhevapaiden jaosta, raha-asioista, kasvatuksesta tms. niin ahdistuu ja jopa suuttuu. Keskustelut päätyy aina riitaan.
Itse mies on sanonut usein, että on kaveripiirinsä ainoa lapseton mies ja harmittaa kovasti. Haluaisi kovasti lapsen ja mainitsee sen usein. Itse olen myös kiinnostunut hankkimaan lapsen, mutta koen valtavaa tarvetta puhua ja suunnitella myös asiaa. Siis ihan yleiselläkin tasolla, mitä odotuksia, toiveita tai pelkoja asiaan liittyy.
Ei väliä milloin tai millä tapaa kysyn vaikka ”olisitko kiinnostunut hoitamaan lasta kotona pidempää? Milloin mielestäsi lapsi voisi mennä hoitoon? Kastaminen? Turvaverkot? Rahojen riittävyys?” niin aina keskustelu päätyy riitaan. Mies ei sanojensa mukaan halua suunnitella, vaan elää päivä kerrallaan. Mua on alkanut ahdistaa kamalasti puhua lapsestakaan kun keskustelu ei ole koskaan iloinen ja haaveileva, vaan tappelua kun ”utelen ja haluan kontrolloida kaikkea”.
Pelkään, ettå jos en saa puhuttua miehen kanssa asioista, en pian uskalla lähteä perustamaan perhettä lainkaan :( olen ihminen, joka haluaa suunnitella ja keskustella asioista, vaikka myöhemmin joutuisi muuttamaankin suunnitelmiaan.
Kommentit (155)
Ei mies halua lasta. Lapsi vaatii niin paljon vanhempien välistä kommunikointia, että jos ei halua kommunikoida ei voi kyllä haluta lastakaan. Ei lapsi ole mikään rusinat pullasta -juttu et voi olla kommunikoimatta jossei huvita kommunikoida, mut silti saada lapsen. Ehkä sun miehen kannattais luovuttaa spermaa? Sais teknisesti lapsen, mutta ei tarvitsisi kuin saada orgasmi. 18-vuotiaana lapsi saattais tulla juttusille, tai sitten ei. Mut ei kai senkään kanssa olisi pakko kommunikoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me molemmat halusimme lapsen/lapsia. Emme keskustelleet kasvatusasioista, päiväkotiasioista tai kuinka monta lasta toivoisimme ja minkälaisilla ikäeroilla. Neuvolassa kävin yksin ja se oli minusta ihan normaalia (siihen aikaan vasta alkoi jonkinverran näkymään pariskuntia neuvolakäynneillä. 3 lasta 4,5 vuoden sisään. Kaikki sujui omalla painollaan turhia suunnittelematta. Hoitovapaat ym. ratkottiin sitä mukaa kun tilanne tuli vastaan. Ihan hyviä, hyväkäytöksisiä ihmisiä lapsista kasvoi ja ihan hyvät vanhemmat meistä.
Vierailija kirjoitti:
Me molemmat halusimme lapsen/lapsia. Emme keskustelleet kasvatusasioista, päiväkotiasioista tai kuinka monta lasta toivoisimme ja minkälaisilla ikäeroilla. Neuvolassa kävin yksin ja se oli minusta ihan normaalia (siihen aikaan vasta alkoi jonkinverran näkymään pariskuntia neuvolakäynneillä. 3 lasta 4,5 vuoden sisään. Kaikki sujui omalla painollaan turhia suunnittelematta. Hoitovapaat ym. ratkottiin sitä mukaa kun tilanne tuli vastaan. Ihan hyviä, hyväkäytöksisiä ihmisiä lapsista kasvoi ja ihan hyvät vanhemmat meistä.
Kai säkin hoksaat et sun ja ap:n erona on se, että ap tarvitsee kommunikointia ja etukäteen puhumista ja sä et? Himpun verran voi vaikuttaa lopputulokseen...
Mies haluaa lapsen että voi mennä kaverinsa ja niiden lasten kanssa HopLoppiin. Lapsettomana ei pääse kavereiden kanssa ihan joka paikkaan, varsinkin jos on mies
Musta tuntuu, että miestä saattaa ahdistaa se, että millaista elämän pitäisi olla. Varmaan mennyt aina niin, että tekee kuten muutkin. Ja nyt ajattelee, että hankkii lapsen, kun muillakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko ap sanonut miehellesi, että sun huoli on se, että päädyt tekemään kaiken yksin? Se on ihan järkeenkäyvä huoli, jos mistään ei voi keskustella. Sellaisia suhteita on tosi paljon, jossa nainen raataa ja mies lorvii. En jaksaisi itse sellaista sekuntiakaan, enkä olisi koskaan yrittänyt saada lasta sellaisen miehen kanssa, josta olisin jo alunperin epävarma, että tekeekö osansa perhearjessa. On helkkarin raskasta tehdä kaikki yksin, mutta vielä paljon raskaampaa on tehdä kaikki yksin puolison kääntäessä kylmästi selkänsä toisen väsymykselle. Eroaminen on myös aina ikävä juttu lasten kannalta.
Näiden tietojen perusteella, mitä olet kertonut, mä jättäisin tämän sankarin väliin. Tai mielelläni lähtisin hänen kanssaan parisuhdeterapiaan katsomaan, alkaisiko se kommunikaatio onnistua. Mutta noilla spekseillä en todellakaan yrittäisi lasta, koska riski kotiorjuuteen ja lopulta kitkeriin väleihin ja/tai eroon on liian suuri.
Miehen on ymmärrettävä nyt, miltä tilanne sinun kannaltasi näyttää. Sulla on oikeus hyvään elämään, ei sun tartte lähteä arvalla katsomaan, mahtaako toinen pestä kätensä lapsen saavuttua.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde on tuollainen, aina toinen puhuu enemmän ja toinen reagoi. Ei sille mitään voi. Jos hän suunnittelisi niin sinä olisit se reagoija.
Jos jätät lapsia tämän takia tekemättä niin olet juuri syypää siihen minkätakia juuri 90% lapsista vuonna 2022 on isättömiä.
Ai nykyäänkö naiset lisääntyvät ihan itsestään? Olen ollut siinä käsityksessä, että siihen tarvitaan vieläkin sukusoluja mieheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, nyt ota itsellesi muutama tunti aikaa ja lue Narsistin keskustelutyyli -ketju ja arvioi sen pohjalta uudelleen suhteesi. Jos sisälläsi kaivertaa sen jälkeen pienikin epäilys, älä vaan ala lapsentekoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suhde on tuollainen, aina toinen puhuu enemmän ja toinen reagoi. Ei sille mitään voi. Jos hän suunnittelisi niin sinä olisit se reagoija.
Jos jätät lapsia tämän takia tekemättä niin olet juuri syypää siihen minkätakia juuri 90% lapsista vuonna 2022 on isättömiä.
Ai nykyäänkö naiset lisääntyvät ihan itsestään? Olen ollut siinä käsityksessä, että siihen tarvitaan vieläkin sukusoluja mieheltä.
Ne sukusolut ei miehestä tee isää. Se on sitten lahjoittaja, eikä isä, jos ei lapsensa elämässä ole oikeasti isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me molemmat halusimme lapsen/lapsia. Emme keskustelleet kasvatusasioista, päiväkotiasioista tai kuinka monta lasta toivoisimme ja minkälaisilla ikäeroilla. Neuvolassa kävin yksin ja se oli minusta ihan normaalia (siihen aikaan vasta alkoi jonkinverran näkymään pariskuntia neuvolakäynneillä. 3 lasta 4,5 vuoden sisään. Kaikki sujui omalla painollaan turhia suunnittelematta. Hoitovapaat ym. ratkottiin sitä mukaa kun tilanne tuli vastaan. Ihan hyviä, hyväkäytöksisiä ihmisiä lapsista kasvoi ja ihan hyvät vanhemmat meistä.
Kai säkin hoksaat et sun ja ap:n erona on se, että ap tarvitsee kommunikointia ja etukäteen puhumista ja sä et? Himpun verran voi vaikuttaa lopputulokseen...
Juu hoksaan ja itse asiassa hoksasin vasta hiljattain, että eihän me näitä asioita ennalta puheltu, vaikka olen luonteeltani varmistelija ja haluaisin tietää etukäteen, mitä on edessä. Tämä oli itsellenikin vähän ihmetyksen aihe näin jälkikäteen, kun kyseessä on kuitenkin tärkeät asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän monet miehet lapsia haluavat, mutta haluavatko sitten niitä hoitaa... No se on ihan toinen juttu.
Kyllä minäkin haluaisin lapsen niin, että joku toinen synnyttää sen lapsen ja hoitaa sen lapsen ja kasvattaa sen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Raskaampaa kuin saada vauva yksin on saada vauva miestaaperon kanssa. Tuollaiset jahkailijat ja "vaimon tisut kuuluu minulle, vaimon pimppi kuuluu minulle, ei saa vauva pilata niitä minulta" -itkijät eivät tule ikinä antamaan lapselle yhtään mitään hyvää. Unohda.
Voi hitto repesin tälle, kuvasit niin mun eksäni "sielun" maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama juttu. Ollaan oltu 4 vuotta yhdessä ja kolmekymppisiä ollaan. Mies on sanonut, että haluaa lapsen. Kun olen halunnut keskustella asiasta, niin ei keskustele. Ei ole mitään sanottavaa, kommentoitavaa ja keskustelu loppuu yhtä nopeasti, kuin alkoikaan... Ok, viimeksi yritin keskustella n. puolivuotta sitten, kun vähän aiemmin sanoi jotain siihen viittaavaa, että "lapsi olis kiva"... Minusta näistä asioista pitää kyllä keskustella enemmän. En tiedä, odottaako hän vaan, että pääsee tuikkaisemaan ilman kortsua ja siinä se ja minä hoidan loput? Että minä yhtäkkiä vaan sanon joku päivä, että nyt tehdään lapsi?
Mulla oli vähän samanlainen tilanne ex-miehen kanssa. Hän halusi vain jättää ehkäisyn pois, kun itse halusin keskustella asioista kunnolla ennen tuota. Kerran tulin jo raskaaksi hänelle ja koin alkuvaiheessa shokkia ja pelkoa tilanteesta enkä osannut heti iloita raskaudesta. Raskaus meni kesken alkuvaiheessa ja me erosimme melko pian tuon jälkeen. Hänen näkemyksensä oli, että minä hidastelen asioita enkä halua edetä suhteessamme. Kyllä halusin ja halusin kovasti myös lasta, mutta halusin myös keskustella asioista ensin. 3kk eromme jälkeen hän oli laittanut uuden naisen paksuksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap on tyypillinen nainen - nalkuttamassa koko ajan jostain. Toivottavasti mies jättää tuollaisen narisijan.
Eihän hän nalkuta! Mitä höpötät? Hänhän haluaa tietää, miten mies on ajatellut lapsiarjen sujuvan! Ihan toisin kuin sinä, toivon minä, että nainen jättää miehen, eikä toivottavasti tuollaisen ”ison lapsen” kanssa lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama juttu. Ollaan oltu 4 vuotta yhdessä ja kolmekymppisiä ollaan. Mies on sanonut, että haluaa lapsen. Kun olen halunnut keskustella asiasta, niin ei keskustele. Ei ole mitään sanottavaa, kommentoitavaa ja keskustelu loppuu yhtä nopeasti, kuin alkoikaan... Ok, viimeksi yritin keskustella n. puolivuotta sitten, kun vähän aiemmin sanoi jotain siihen viittaavaa, että "lapsi olis kiva"... Minusta näistä asioista pitää kyllä keskustella enemmän. En tiedä, odottaako hän vaan, että pääsee tuikkaisemaan ilman kortsua ja siinä se ja minä hoidan loput? Että minä yhtäkkiä vaan sanon joku päivä, että nyt tehdään lapsi?
Jep, ihan sama fiilis. Pelkään aidosti että kaikki jää mun kontoille kun ei tosiaan puhuminen onnistu. Eka kerran siis otti aiheenkin puheeksi noilla sanoin, että jätetäänkö kortsu pois. Mulla tuli oikeen ällötys että sitäkö se lapsi sulle edustaa… tuikkaisi ilman kumia ja iskä-status.
Ja niinku tossa aiemmin sanottiin oikeudesta hyvään elämään.. mä oon tehnyt tosi paljon töitä et oon tässä missä oon nyt. Huonolla isävalinnalla lapsilleni iso osa tästä katoaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuo ovat luonne-eroja. Ei kukaan ole täydellinen. Ap: n puoliso voi kasvaa hyväksi isäksi.
Olen samaa mieltä. Olen itsekin kova suunnittelemaan asioita, tekemään listoja ja valmistautumaan. Mies sen sijaan ei näihin pysty/ei halua näitä tehdä. Silti on aivan mahtava isä kaikille neljälle lapsellemme. Ei se äidin tapa ole aina se oikea. Suosittelen ehkä kuitenkin olemaan tekemättä lapsia yhdessä jos ap ei pysty hyväksymään miehensä tapaa tehdä asioita.
Itse olen tässä yli 20 vuotta kestäneen suhteen aikana oppinut että mieheni tapa elää hetkessä, on oikeastaan parempi kuin omani suunnitella ja ajatella asiat etukäteen. Hänellä ei ole stressistä aiheutuneita ongelmia, toisin kuin itselläni. Asiat ovat kuitenkin aina järjestyneet. Turha murehtia etukäteen, kun asiat menevät kuitenkin miten menevät.
Itse teen edelleen suunnitelmia ja järjestelen elämäämme, mutta annan miehen olla rauhassa kun se häntä ahdistaa. Usein joudun heittämään suunnitelmat roskiin ja elämään hetkessä, kun "tuli pari muuttujaa".
Ap, luitko narsisti-ketjun? Seksistä ja lapsista puhumattomuus on iso red flag.
No johan nyt on outoa kun täällä kommentoidaan, että ihan normaalia ettei miehillä ole mitään mielipidettä/sananvaltaa lasten asioihin, vaan nainen päättää aina kaiken??? Öööö, mitä ihmeen tossukouta teillä on miehinä :D
Yksi asia mistä teidän on ihan pakko keskustelu käydä, kuten kaikkien lasta suunnittelevien, on taloudelliset seikat. Laitatteko lapsen päiväkotiin, kun vanhempainvapaat loppuu, vai pärjäättekö yhden ihmisen palkalla ja kotihoidontuella, jos toinen jää kotiin hoitamaan lasta? Tää on ihan konkreettinen asia, johon ei mielestäni tartte liittyä mitään tunnelatausta, josta miehesi suuttuisi.
Esimerkiksi meillä mies oli se, joka sanoi että alle kolmevuotiaana EI päiväkotiin laiteta. Mulle oli tärkeää, että saan imetettyä lasta vähintään vuoden, eli oli itsestäänselvää, että minä olin vanhempainvapaalla 9kk, sitten jäin kotihoidontuella hoitamaan lasta kotiin, ja mies kävi töissä. Mies piti ne 6 viikkoa isyyslomaansa lapsen ollessa 1v 10kk, ja minä lähdin silloin kuudeksi viikoksi töihin (oli semmoinen määräaikainen projekti, jonka onnistuin saamaan) . Sitten jäin taas kotiin lapsen kanssa, mies palasi töihin, tässä vaiheessa odotin jo seuraavaa lasta, joka syntyi kun esikoisemme oli 2,5v. Esikoinen meni päiväkotiin kolmevuotiaana. Niin, ja imetin lasta tuohon 1v 10kk ikään asti, kun palasin töihin, maito vaan jotenkin loppui (?).
Kuopuksen ollessa 1,5v kävi niin, että mies jäi työttömäksi. Hän jäi silloin isyysvapaalle 6 viikoksi, sitten taasen työttömänä kotiin hoitamaan lasta, ja minä menin töihin. Mies löysi uuden työn lapsen ollessa 2,5v, silloin laitoimme kuopuksen samaan päiväkotiin esikoisen kanssa, koska taloudellisesti oli pakko. Kuopuksen imetys jatkui 2v ikään asti. Tein niin lyhyitä päiviä työssäni (klo 9-14), että ehdin olla kotonakin enemmän kuin esikoisen aikana siinä lyhyessä työrupeamassa, niin imetysköön ei vissiin häiriintynyt.
Ja ei, en väitä että kaikkien tulisi imettää niin pitkään kuin itse imetin. Virallinen suositushan on 6kk täysimetystä, vähintään vuoden ikään asti osittaisimetys. Eli jos imetys onnistuu, niin pakosti se äiti jää kotiin vähintään puoleksi vuodeksi, ja jos vuoden ikään asti meinaa saada maidon riittämään, on hyvä muistaa että 9kk ikäiseksi asti on niitä tiheän imun kausia, joiden vuoksi vauvan on päästävä tissille niin usein kun tahtoo.
Imetyksen loputtua en kuitenkaan näe mitään syytä, miksei isäkin voisi jäädä kotiin. Ap, jos työsi on sinulle tärkeä, voit ihan hyvin ottaa puheeksi, jos mies jäisi kotiin hoitamaan lasta, kun lapsi on vähintään vuoden ikäinen?