Te-toimisto on sitä mieltä, että ilman autoa 80 km työmatka yhteen suuntaan on ihan ok.
Puhumattakaan siitä, että julkisten lähin pysäkki on 2 km työpaikasta.
Kommentit (272)
Talous-Sanomat uutisoi, että miehen pitäisi 40 ikävuoteen mennessä saavuttaa vähintään 40k€/v ansiot-
Alle tuon vuosiansion jäävät ovat yhteiskunnan loisia, kuluttavat enemmän kuin tuovat yhteiseen kekoon.
Mulla TE toimisto uhkasi jollain karenssilla ja käski hakemaan työpaikkaa 160 km päästä kotoa. Sanoin, että annahan olla ja älä höpöjä puhu ;D. Lopulta hain paikkaa ja kävin haastattelussa, mutta haastattelun jälkeen totesin, että matka on liian pitkä, enkä ole muuttamassa lähemmäksi. Olin heillä vielä jopa hetken aikaa töissä, mutta erillisellä sopimuksella "konsulttina", joten tein työt etänä pääosin ja yövyin hotellissa, kun oli oltava paikan päällä. Oikeastaan lopulta tuo meni älyttömän hyvin kannaltani. Innokkaalle TE tädille lämpimät terveiset! :)
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
Vierailija kirjoitti:

Ja itse makaat illat soffalla, kyllä sitä silloin jaksaa töitä tehdä, jos on muuten pelkkää vapaa-aikaa.

Osa ottaa avio-eron kun uupuu perhe arkeen. Turha silloin uikuttaa toisten työttömyydestä, jos ei jaksa omia velvollisuuksiaan ja vastuitaan hoitaa.

Lapset saavat äitipuolen, joka antaa kaiken periksi

Ja sitten on nämä mielenterveysongelmaiset saikuttajat työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos on lapsi niin et pysty lähtemään persoonallisuushäiriöisen vaikutuspiiristä.
Viranomaiset ei ota persoonallisuushäiriöistä puhutteluun, hän saa esim. perhepiirissä ihan rauhassa jatkaa.
Moni nainen on vapaa, kun nuorin lapsi täyttää 18 - vuotta.
Ja ajatella noilla persoonallisuushäiriöisillä on työpaikka.
Suomessa pitäisi tehdä kaikille psykologiset testit niin tiedettäisiin, missä on se oikea ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
Ja itse makaat illat soffalla, kyllä sitä silloin jaksaa töitä tehdä, jos on muuten pelkkää vapaa-aikaa.
Osa ottaa avio-eron kun uupuu perhe arkeen. Turha silloin uikuttaa toisten työttömyydestä, jos ei jaksa omia velvollisuuksiaan ja vastuitaan hoitaa.
Eronneita pidetään laiskoina, he tarvitsevat joka toinen viikko vapaata lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
On myös sairauksia minkä takia ei saa ajokorttia.
Kilometreillä ei ole merkitystä, työmatka-ajalla on. Katso kauanko kestää mennä julkisilla töihin ja takaisin. Jos ylittyy tietyt aikarajat (osa-aikaisessa pienempi kuin täysipäivätyössä) niin voi kieltäytyä ihan hyväksytysti.
Itse kieltäydyin kortittomana edes hakemasta paikkaa, vaikka matkaa oli "vain" 30 km. Kyseinen paikka oli siis läheisessä pikkukylässä mihin kulkee pari linja-autoa aamulla ja takaisinpäin pari illalla, ja päästäkseen linja-autolle pitää mennä ensin matkakeskukseen paikallisbussilla (jo tämä edestakaisin on tunnin verran). Laskin että 6-tuntinen työpäivä olisi matkoineen ja odotuksineen venynyt 11,5-tuntiseksi ja olisin saanut maksaa tästä matkustuksen ja odottamisen ilosta n. 300e/kk. Eivät sentään vaatineet että kulkisin työmatkani taksilla, joka toki olisi nopeampi, mutta kun palkasta pitäisi jäädä käteenkin jotain.
Olisikohan ok jos olisi oma työmatkansa.
Nyt akka riittää!
Elätä ittes palstaloinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
On myös sairauksia minkä takia ei saa ajokorttia.
heikottaa, pierettää, huimaa................
Vierailija kirjoitti:
Kauas ovat todellisuudesta karanneet - polttavatko pilveä siellä TE-toimistolla?
Polttavatko äänestäjät pilveä, kun äänestävät hallitukseen aina vääriä ihmisiä? TE-toimiston virkailijat eivät sääntöjä ja lakeja keksi.
Jos on vapaaehtoista ottaa työ kauempaa, niin tuo 80 km voisi olla siinä rajalla, että jaksaa. Siis jos on hyvä auto tai muuten hyvät kulkuyhteydet. Mutta itse kyllä muuttaisin, jos pitäisi noin kauas mennä töihin. Jos olisi hyvä ja luotettava työpaikka, niin voisin ottaa työn vastaan ja muuttaa. Laitan kyllä rastin ruutuun, ettei autoa, koska auto on niin vanha ja vähän väliä epäkunnossa, ettei sen varaan voi jättää työmatkoja. Suosin kävelyä tai pyöräilyä, autolla jos on kantamista tai rankkasade. Julkisilla pääsee vaan puolet matkasta, niin samantien kävelee koko matkan. Ensin tulee kuuma talvivaatteita bussissa ja sitten pitää kävellä kylmässä ilmassa, niin se ei ole niin mukavaakaan edes.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
Ja itse makaat illat soffalla, kyllä sitä silloin jaksaa töitä tehdä, jos on muuten pelkkää vapaa-aikaa.
Osa ottaa avio-eron kun uupuu perhe arkeen. Turha silloin uikuttaa toisten työttömyydestä, jos ei jaksa omia velvollisuuksiaan ja vastuitaan hoitaa.
Ja sitten on nämä mielenterveysongelmaiset saikuttajat työpaikoilla.
sitten nämä oikeasti diagnosoidut työllistetyt
jotka eivät myönnä totuutta itselleenkään
vaikka typ-palaverissakin se otettiin esille
Täytyy alkaa ottaa näitä miesten pituuksia työpaikalla puheeksi, nyt kun on tullut tämä arvosteluyhteiskunta. Työttömiä on joka työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on tana kumma, että 4-kybänen uikuttaa ajokortin puutetta, ja siitä syyttää työttömyyttään. Siis 40v eikä ole onnistunut tuota puutetta korjaamaan. Ei helevata, kyllä on aivotoiminnassa puutetta sen verta sillä yksilöllä, jotta tuo on pelkkä tekosyy. Tosiasiassa noin tyhmää ei vaan kukaan ole halunnut palkata!
Ja itse makaat illat soffalla, kyllä sitä silloin jaksaa töitä tehdä, jos on muuten pelkkää vapaa-aikaa.
Osa ottaa avio-eron kun uupuu perhe arkeen. Turha silloin uikuttaa toisten työttömyydestä, jos ei jaksa omia velvollisuuksiaan ja vastuitaan hoitaa.
Ja sitten on nämä mielenterveysongelmaiset saikuttajat työpaikoilla.
sitten nämä oikeasti diagnosoidut työllistetyt
jotka eivät myönnä totuutta itselleenkään
vaikka typ-palaverissakin se otettiin esille
Luin lehtijuttua, missä yhdellä naisella oli lapsi kuollut ja hänet oli laitettu typ- palveluun.
Tämä ajokortin ja auton puute on ollut aina itselläni se syy miksi en tule valituksi johonkin tiettyyn työtehtävään tai
ei voi hakea vakinaista virkaa, kun sitä autoa vaaditaan.
Nykyään, joka hiton tehtävään vaaditaan ajokortti ja vielä useammin myös oma auto!