Juhlista ulkopuolelle jättäminen

Minä luulin kuuluvani tasaveroisen työporukkaan. Töissä oltiin hyvää pataa ja yhdessä käytiin lounaalla, työhön liittyvissä iltamenoissa oli hauskaa jne.

Yllätys oli aika iso kun kerran näin somesta (ollaan sitä kautta yhteyksissä myös) kuinka sama porukka on vapaa-ajalla yhdessä bändiä katsomassa, sellaista josta minäkin tykkäsin. Kieltämättä tuntui pahalta se, että töissä ko. asiasta ei mulle hiiskuttukaan.

Ymmärrän kyllä, että vapaa-ajalla voivat seuransa valita, mutta silti tuntui ikävältä.

On se ikävää. Joskus tuntuu että porukan ystävyydessä on tiettyjä asteita, voit kuulua pieneen sisäpiiriin, ytimeen, tai sitten et. Olet ihan mukavaa seuraa mutta sijaitset sillä vyöhykkeellä joita ei enää kutsuta, koska koossa on sitten jo liikaa väkeä. Se ei välttämättä tarkoita että olisit ei- tykätty, mutta...

Miksi tätä aikuisten harjoittamaa kiusaamista aina kaunistellaan. Aivan helevtin törkeää käytöstä!

Somesta usein näen, että oma ystäväni, naapurini tapaavat, mutta koskaan eivät näille lounailleen kutsu minua.

En ole sanonut suoraan heille että V mitä paskaa! Epähienoa, huonokäytöksistä touhua.

Puolituttu miehen sukulaismies pyysi meitä kummeiksi. Saatiin olla 1- ja 2v juhlissa mukana, sen jälkeen meidät dumpattiin lapsen elämästä. He eivät nosta sormeakaan että lapsi tuntisi meitä.

Jouluna äskettäin toimitettiin taas kallis Akateemisen kirja ja hyvän joulun toivotus lapselle ja koko perheelleen, mutta sieltä ei tule edes tekstiviestiä ”Kiitos lahjasta”

En käsitä mitä tämmöisten ihmisten kanssa pitäisi tehdä. Jos käyttäytyy samalla lailla heitä kohtaan, sanotaan että lapsi kärsii. Tuntuu kuitenkin aivan hullulta ostella näitä lahjoja joista ei edes kiitetä!😳

Meillä loppui kans kutsut kummitytön synttäreille, kun kummitytön äiti tuli mustasukkaiseksi minusta. Kummitytön isän kanssa katsoimme toisiamme silmiin keskustellessamme täysin arkipäiväisistä asioista.

Ja ei, en ole "sinkku vokottelija" vaan naimisissa oleva nainen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä aikuisten harjoittamaa kiusaamista aina kaunistellaan. Aivan helevtin törkeää käytöstä!

Somesta usein näen, että oma ystäväni, naapurini tapaavat, mutta koskaan eivät näille lounailleen kutsu minua.

En ole sanonut suoraan heille että V mitä paskaa! Epähienoa, huonokäytöksistä touhua.

Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että jos menen kahdestaan jonkun kaverin kanssa lounaalle, niin olen myös velvoitettu kutsumaan mahdolliset yhteiset ystävämme mukaan...

Mutta voihan heillä olla omakin ystävyys ilman sinua? On minunkin ystäviä tavannut kauttani ja ystävystyneet eikä minun tarvitse aina olla siinä jonain "esiliinana" vaan voivat tavata tietenkin myös keskenään. Jos alkaisivat järkätä jotain juhlia mihin ei kutsuttaisi ja joihin tulisi myös muita niin sitten olisi aihetta loukkaantua.

Minulla on yksi ystävä joka ei siedä sitä että teen suunnilleen mitään ilman häntä. Jos lähden matkalle jonkun muun porukan kanssa tai toisen kaverin kanssa, alkaa vinkuna ja itku miksi hän ei pääse mukaan. Joka kerta. Se on todella ärsyttävää. Itsellään ei ole ongelmaa sopia menoja ilman minua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tätä aikuisten harjoittamaa kiusaamista aina kaunistellaan. Aivan helevtin törkeää käytöstä!

Somesta usein näen, että oma ystäväni, naapurini tapaavat, mutta koskaan eivät näille lounailleen kutsu minua.

En ole sanonut suoraan heille että V mitä paskaa! Epähienoa, huonokäytöksistä touhua.

Mä luulen, että tuo kummilapsi oli joku Niklaksen kaverin lapsi. Eli sellainen, jonka kanssa on oltu yhteydessä enemmän sen takia, että isät ovat (peli)kavereita ja sitä kautta vaimotkin tutustuneet toisiinsa.

Mutta kyllä itse tunnistan tuon Pirittan "tuskan". Exän lähisuku on hyvin tiivis ja on paljon vietetty aikaan lomia vieraillen exän sisarusten luona, on ollut paljon perhejuhlia, on tavattu muutenkin. Nyt eron jälkeen onkin todella iso osa tästä sosiaalisesta puolesta jäänyt pois, kun lapsi menee isänsä kanssa näihin juhliin tai serkuilleen jne. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei minun niihin enää kuulukaan mennä, koska en enää "sukuun kuulu", mutta myönnän, että kyllä se vähän tuntuu pahalta (me oltiin yli 25 v yhdessä eli exän sisarukset ehtivät tulla todella tutuiksi).

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui kans kutsut kummitytön synttäreille, kun kummitytön äiti tuli mustasukkaiseksi minusta. Kummitytön isän kanssa katsoimme toisiamme silmiin keskustellessamme täysin arkipäiväisistä asioista.

Ja ei, en ole "sinkku vokottelija" vaan naimisissa oleva nainen.

Miten sinä ja te toimitte asiassa?

Yrititkö selvittää?

Annatko lahjoja ja miten toimit kun niistä ei edes kiitetä?

Tässä tapauksessa myös kummilapsen äiti ”pimahti” Keksi kauheat litaniat täysin keksittyjä juttuja ja syytöksiä meistä. Onneksi heillä on 7 muuta kummia, kun ovat pyytäneet kaikki mahdolliset, niin voi parin kans riitautua🥴

Nuorena joskus yhessä porukassa nähtiin kesälomalla noin kerran-kaksi viikossa, meitä oli jotain kaheksan muistaakseni.

Jossain välissä kävi ilmi et puolet porukasta näki JOKA PÄIVÄ ja pitivät sen nuukasti salassa viimeiseen asti.

Et olipa mukava, läheinen porukka. En vieläkään oikein tajua kun kyse ei kuitenkaan ollut mistään seurustelusuhteista vaan kavereista.

Jälkeenpäin yksi vielä kirjoitti mulle jostain heidän keskenään viettämästä nuotioillasta että eikös vain ollut mukavaa.

Juuh olihan teillä varmaan, minuahan ei ollut pyydetty mukaan joten en tiedä...

Minä tiedän tälläisen ryhmän, jotka jättää ”liian”

perhekeskeiset ja onnelliset naiset pois heidän juhlistaan.

Juhlia hallinnoi Helsingin kantakaupungissa asuva 40v sinkku. Ensin alettiin haukkumaan yhtä Espoossa asuvaa kahden lapsen äitiä. Muut naiset puhuivat selän takana juhlissa, että kauhea kun on nipo, että hoitaa vain lapsiaan eikä osaa irrotella.

Siltä istumalta kun itse aloin odottamaan lastamme, kutsut loppuivat minullekin. Eipä paljon haittaa😂🙄. Onnellinen perhe-elämä voi olla liikaa joillekin. Juhlissa käy pari-kolme naista joilla on myös lapsia, mutta kaksi heistä on avoliitossa, oman kertomansa mukaan huonossa suhteessa ja yksi eronnut kokonaan…

No voivoi.. yksistä juhlista jäät ulkopuolelle. Itkun paikkahan se on.

:D jotkut loukkaantuu siitä, että ei kutsuta ja itse mietin, että mitä pitäisi tehdä, jotta ei kutsuttaisi.

Ei kiinnosta tippaakaan miehen sisarusten ja heidän lastensa juhlat/kokoontumiset ja vaikka välillä kohteliaisuudesta menee, niin kyllä se joka kerta on kamalaa pakkopullaa. Sitten jos uskaltautuu sanomaan, että ei tulla, niin alkaa kauhea kysely ja tinkaaminen, että miksi ei tulla.

Olen suunnattoman onnellinen aina, jos kuulen jostain kokoontumisesta johon minua ei ole kutsuttu, että onneksi eivät kutsuneet :)

Vierailija kirjoitti:

:D jotkut loukkaantuu siitä, että ei kutsuta ja itse mietin, että mitä pitäisi tehdä, jotta ei kutsuttaisi.

Ei kiinnosta tippaakaan miehen sisarusten ja heidän lastensa juhlat/kokoontumiset ja vaikka välillä kohteliaisuudesta menee, niin kyllä se joka kerta on kamalaa pakkopullaa. Sitten jos uskaltautuu sanomaan, että ei tulla, niin alkaa kauhea kysely ja tinkaaminen, että miksi ei tulla.

Olen suunnattoman onnellinen aina, jos kuulen jostain kokoontumisesta johon minua ei ole kutsuttu, että onneksi eivät kutsuneet :)

Kuulostat huonokäytöksiseltä, ja tuo mallihan periytyy myös lapsillesi, että äiti jättäytyi aina muiden perhejuhlista pois.

Ohhh, ilman teidän purkauksianne en olisi edes huomannut, että oikeasti viimeinen tilaisuus mihin minut on kutsuttu, oli häät 1985, niin ja tietysti aina kantajaksi hautajaisiin. Mutta ei se ole koskaan pahaa mieltä tuottanut.

Sama että olen aina se jota ei kutsuta mihinkään. Kerran yritin itse järkestää juhlat ja soitin kaikille entisille koululuokkalaisille. Kukaan ei tullut. Töissä taas muut tapailee vapaa ajalla ja siitä kuulee vahingossa. Kukaan ei kaipaa seuraani.

Sama se, viihdyn parhaiten omassa seurassani. :)

Näiden lapsista huomaa usein, että äiti on ollut kontrolloiva ja narsistinen. Minut on ulkoistettu, vaikka olen ollut kannustava lapsia kohtaan. Ei ole reilua lapsille, mutta tällainen äitihän ei lapsen tunteista piittaa vaikka korostetusti selittää olevansa täydellinen.

Joskus on melkein parasta kun ei kutsuta. Säästyy monelta vaivalta ja ennen kaikkea rahaa säästyy, kun ei tarvitse miettiä lahjoja ja vaatetuksia. 

Joskus kirpaisee tällainen ulkopuoliseksi jääminen, mutta siihenkin ajan kanssa tottuu. Johonkin se rajakin on vieraissa vedettävä ja parempi jäädä pois kuin tulla säälistä kutsutuksi. 

Mulla on suhteellisen laaja ystäväpiiri ja pääsääntöisesti ystävyyssuhteeni toimivat erittäin hyvin. Itse ajattelen, että ehkäpä kannattaa antaa ilmaa niihin suhteisiin, että ei olisi niin vaativa, ystävänsä saa valita. Puolin ja toisin. Jos toinen ei halua olla päivittäin tekemisissä, mutta sinä haluat, hän ei ole sinulle sopiva ystävä. Jokainen, myös sinä, kutsut juhliisi ketä haluat ja jos koet ystäväsi toiminnan kiusaamiseksi, hän ei ole ystäväsi. Tai ehkä kyse on väärinymmärryksestä. Ja sehän pitää selvittää ihan puhumalla. Itse kaihdan ystäviä, jotka alkavat vaatimaan asioita, silloin se suhde on jo mennyttä. Ja mitä tulee lapsellisiin/lapsettomiin, arvostan molemmin puolista kohteliaisuutta. Itse en lapsettomana missään nimessä halua tulla kutsutuksi lastenkutsuille ja kun tapaan lapsellisia ystäviä, näemme ilman lapsia ja tämä on sanaton sopimus puolin ja toisin. Jos taas äiti-ihmisellä on paljon huolta lapsistaan, niin toki ystävänä häntä kuuntelen, mutta suhteessa on paljon muutakin ja yhdessä jaettuja asioita. Jos lapsellinen ei halua tai pysty muusta kuin lapsistaan puhumaan, niin sitten annamme tilaa toisillemme ja ehkäpä emme sitten tapaa muutamiin vuosiinkaan. Parasta ystävyydessä on juurikin sen vapaus-elementti suhteessa perhesuhteisiin, jotka ovat paljon mutkikkaampia.