Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minun on pakko vuodattaa tästä parisuhdetilanteestani jonnekin
07.06.2015 |
Tilanne on seuraavanlainen: minä ja mieheni olemme vähän päälle parikymppisiä kumpikin ja olemme olleet yhdessä noin viitisen vuotta, eli aloimme seurustella aika nuorina. Asumme yhdessä ja olemme kumpikin opiskelijoita.
Viime aikoina olen hiljalleen alkanut myöntää itselleni, että meidän suhteella ei oikeasti taida olla tulevaisuutta. Rakastan kyllä miestäni ja periaatteessa suhteessa on kaikki ihan okei. Paitsi että minusta tuntuu, että olemme ennemminkin ystäviä kuin pariskunta. Huomaan usein haaveilevani sinkkuuteen liittyvistä asioista, vapaudesta ja intohimosta. Tuntuu, että minun ja mieheni maailmankuvat ovat nykyään aivan erilaiset: minä haluaisin tehdä ja kokea kaikenlaista, matkustella ja sen sellaista, nuoria kun vielä ollaan. Mies taas on lähinnä kiinnostunut istumaan kotona ja katselemaan televisiota. Itselleni tulee tässä lähinnä sellainen olo, että tässäkö tämä nuoruus nyt sitten oli ja tällaistako tämä arki nyt sitten aina tulee olemaan.
Hetkittäin olen varma siitä, että ero on oikea ratkaisu. Vaikka olen asian uskaltanut myöntää itselleni vasta viime aikoina, niin todellisuudessa olen kärsinyt tästä tilanteesta jo varmaan pari vuotta. Toisaalta kuitenkin tuntuu hirveän surulliselta ajatella, että joutuisin luopumaan miehestäni ja suhteestamme. Omasta mielestäni olen kuitenkin yrittänyt kaikkeni saadakseni intohimon ja kipinän takaisin välillemme.
Ajatus erosta pelottaa senkin vuoksi, etten tiedä, kuinka tulisin taloudellisesti toimeen tässä kaupungissa, jossa asuminen on todella kallista. Toinen syy empimiseeni on se, että minulla ei ole tällä paikkakunnalla (josta en opiskeluiden vuoksi voi juuri nyt muuttaa minnekään) kovinkaan paljon ystäviä. Pelottaa, että jos eroaisin miehestä, minusta tulisi todella yksinäinen ja sosiaalinen elämäni olisi ihan köyhää.
Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea. Olisin kiitollinen, jos jollakulla olisi antaa jotain vinkkejä tai jos joku voisi vähän kertoa omista kokemuksistaan.
Kommentit (27)
Vaihtamalla usein paranee. Mieti elämää 10 vuotta eteenpäin. Teillä lapset ja avioliitto, jaksatko yhä? Eka mies ei yleensä ole se oikea vaan harjoituskappale. Olet kasvanut ja tiedät mikä sinä olet ja mitä mieheltä kaipaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet nuori ja ymmärrän hyvin, että haluat nähdä ja kokea. Itselläni oli sama tilanne reilu 20 ikäisenä. Miehessä ei ollut vikaa, mutta tuntui tässäkö minun elämäni on. Erosin ja vietin vapaan naisen elämää vuosia. Oli joku pitkäkin suhde. Löysin nykyisen mieheni n 28 vuotiaana. Ollaan oltu yhdessä lähes 20 vuotta.
Minusta on hyvä ettei jäädä ensimmäiseen nuoruuden suhteeseen. Ei ainakaan väkisin. Käytännön asiat kyllä järjestyy. Eikä mitään huolta ole uuden kumppanin löytämisessä. Eikä siihen ole kiirettä. Vähän enemmän ikää ja kypsyyttä niin parisuhdekin on parempi.
T. Kokemusta on
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:49"]
ruoho saattaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. jos nuorena aloittaa, voi käydä juuri noin, ettei tiedä mitä on asua yksin. mutta jos päätät lähteä, miestäsi et saa takaisin, ja et tiedä nyt mitä on olla ilman häntä.
kun tuo 5 kirjoitti, kaikkea ei tarvitse tehdä pariskuntana. kirjoitit, että sinulla ei juurikaan ole muita kavereita, sukulaisia tai tuttuja tuossa kaupungissa. niitä kannattaa hommata lisää, ja ehkä toteuttaa unelmia matkustamisesta yms. heidän kanssaan.
joku on todennut, että entisaikaan, kun oli sukulaisia ja kyläyhteisö ympärillä, niin elämänkumppanin ei tarvinnut täyttää kaikkia niitä vaatimuksia mitä nykyään asetetaan elämänkumppanille, kun ollaan etäämmällää muista ihmisistä. varmasti asetat lisää odotuksia kumppanille, kun hänen pitäisi olla kaikkea sitä, mitä ehkä entisaikaan saatiin ehkä joltain muulta. esim. jos kumppani on tasainen ja turvallisuushakuinen, ehkä joku kaveri voisi olla se, jonka kanssa teet repäisevämpiä juttuja, kuten matkustat.
vielä varoituksen sana: olet vielä nuori, mutta ei niitä hyviä kumppaniehdokkaita välttämättä niin vain löydy. ja jos löytyy, niin silloinkin on arki edessä ennemmin tai myöhemmin.
toisaalta olen sitä mieltä, että perheitä rikkoontuu aivan liikaa pikkulapsiaikana, joten SAATTAA olla, (en sano että on) parempi erota nyt kuin sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä, kun teillä ehkä on pieniä lapsia.
[/quote]
Minä sanoisin, että parisuhde ei ole pakollinen. Olet nuori ja sinusta tuntuu jo nyt tuolta. Haluatko kuluttaa seuraavat 10-20-30 vuotta huonossa suhteessa?
Tulet pärjäämään yksinasuvana hyvin. Ehdit nähdä maailmaa ja saada monenlaisia ystäviä. Onnellista elämää voi todellakin elää ilman parisuhdetta ja lapsia.
Kiitos jälleen kaikille vastanneille. :) Kyllä se vaan taitaa olla niin, ettei tämä suhde tästä tämän paremmaksi tule muuttumaan, vaikka kuinka toivoisin ja odottaisin. Järjellä kun ajattelee, niin uskon kyllä. että raha-asiat ja vastaavat lutviutuu aina jotenkin.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 20:31"]
Vaihtamalla usein paranee. Mieti elämää 10 vuotta eteenpäin. Teillä lapset ja avioliitto, jaksatko yhä? Eka mies ei yleensä ole se oikea vaan harjoituskappale. Olet kasvanut ja tiedät mikä sinä olet ja mitä mieheltä kaipaat.
[/quote]
Tämä oli aika pysäyttävä viesti, sillä kun yritin kuvitella meidän suhdetta kymmenen vuoden päästä, niin heti tuli epämääräisen ahdistunut olo. Niin surullista kuin se onkin, tuntui todella epämukavalta ajatella, että jahkaisin tässä samassa tilanteessa vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.
Tässä kuussa minun olisi tarkoitus tehdä sellainen pieni reissu, joka tarkoittaa sitä, että joudun olemaan viikon erossa miehestäni. Viikko ei vielä ole todellakaan paljon, mutta täytyy tarkkailla, millaiselta silloin tuntuu ja tuleeko miestä ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Olen lähes samanlaisessa tilanteessa ap:n kanssa! Olen kuitenkin jo päättänyt erota, kertokaahan vanhempi väki kokemuksia ja vinkkejä miten erota siitä parhaaksi ystäväksi muodostuneesta avopuolisosta?
Alue: Aihe vapaa
Vähän yli kaksikymppisenä ei kannata jäädä suhteeseen, jossa tuntuu että ei saa toteuttaa haaveitaan. Itse lähdin 24 -vuotiaana kävelemään parisuhteessa, jossa toinen tahtoi vain istua teeveen edessä ja hoitaa pihaa. Minä tahdoin matkustaa, asua eri paikkakunnilla, harrastaa, tavata ihmisiä, urheilla. Olin jonkin aikaa sinkku ja toteutin haaveitani ja sitten löysin miehen, jonka kanssa natsaa kaikin tavoin.
16 osuvasti kirjoittikin että yhteiset jutut on parisuhteen liima ja itse ajattelen samoin. Elämästä tulee hankalaa, jos viikonloppujen ja lomien suunnitelmat ovat molemmilla täysin erilaiset (kotona/maailmalla), asuinpaikkatoiveet (maalla/kaupungissa) tai tulevaisuuden suunnitelmat (lapsia/ei lapsia, uraan ja koulutukseen panostetaan/ei panosteta) on erilaiset. On niin kivaa yhdessä suunnitella ja yhdessä tehdä asioita, se pitää parisuhteen paremmassa kunnossa. Koskaan ei nimittäin tule sellaista erkanemista, kun on yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Ja meillä on edelleen intohimoa ja suurta rakkautta, kymmenes vuosi alkaa syksyllä.