Minun on pakko vuodattaa tästä parisuhdetilanteestani jonnekin

Kaikki suhteet arkistuu, oli ne aloitettu nuorena tai ei. Oletko keskustellut vakavasti fiiliksistäsi miehellesi? Entäs terapiat, parisuhdeleirit jne? 

Itse olin pari vuotta sitten samassa tilanteessa. Vaikea sanoa mikä päätös on ns oikea, mutta omalla kohdallani se oli ero. Nyt elän juuri sellaista elämää kun olen aina toivonut, en tosin enää sinkkuna.

Jos päätät lähteä, niin sama tilanne tulee uudessakin suhteessa sen parin vuoden jälkeen tai viimeistään jossain vaiheessa. Jos ahdistaa, hommaisin ammattilaisen apua, lukisin parisuhdekirjoja jne. Rakkauden myötä myös intohimo voi palata ja kasvaa, jossain elämäntilanteessa taas uudestaan hiipua ja sitten taas uudestaan palata. Vaihtamalla ei parane, mutta kummankin teidän on sitouduttava tekemään oikeasti töitä suhteenne eteen ja opeteltava olemaan epäitsekkäitä.

Minusta kannattaa aina katsoa tarkkaan kaikki kortit jos suhteessa ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa. 

Kipinä hiipuu jokaisella, välillä se leimahtaa uudelleen ja toisinaan on tasaisempaa, sitä se elämä on. Enemmän romanttisen leffahömpötyksen sijaan kuuluttaisin sitä turvallista ja luottamuksellista yhdessäoloa. Kun toinen hyväksyy sellaisena kuin on, on vaikeina aikoina tukena, on helppo olla toisen kanssa, tuntee toisen ja toisen tavat läpikotaisin... 

Vaikka joskus on ollut sellaisia pläh-aikoja, en haluaisi itse missään nimessä aloittaa suhderumbaa alusta jonkun muun kanssa. Olemme kokeneet paljon hyvässä ja huonossa.

Se arki tulee muidenkin kanssa eikä ruoho usein ole sen vihreämpää aidan toisella puolella, ellei sitä ole lannoitettu paskalla. ;) Vitsi, älkää pillastuko.

Matkustellahan voit yksin tai kavereidenkin kanssa, kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä pariskuntana. :)

Miehen kanssa en ole uskaltanut jutella. En yhtään tiedä, mitä se meidän suhteestamme ajattelee, mutta uskoakseni ei ainakaan ihan samalla tavalla kuin minä. Joskus riidellessä se on möykännyt jotain eroamisesta, mutta epäilen, ettei se tosissaan sitä koskaan ole tarkoittanut.

Jotenkin tuntuu, ettei tämä ole enää sellaista normaalia arkistumista, vaan oikeasti tunnen oloni todella tukahtuneeksi. Kuten sanottu, ajatus erosta vaan pelottaa todella paljon.

Mulla kävi melkein samalla lailla kun sulla, paitsi että olin entisen poikaystäväni kanssa yhdessä vain kolme vuotta. Mutta huomasin, että arvot ja asiat mitä haluttiin elämältä oli ihan erilaisia, minä halusin kokea kaikenlaista(esim. asua ulkomailla) ja hän oli enemmän tutuissa rutiineissa viihtyvää sorttia. Sen lisäksi välillämme ei ollut intohimoa. Suhteesta luopuminen oli tosi vaikeaa, koska musta tuntui että menetän parhaan ystäväni jolle saatoin kertoa kaikki murheet. Aluksi eron jälkeen oli tosi haikeaa, mutta parin kuukauden jälkeen alkoi jo tuntua siltä että oli tehnyt oikean päätöksen. Ja mitä kauemmin aikaa erosta on kulunut, niin sitä varmempi oon ollut siitä että päätös oli oikea. Ja nykyään mulla on jo uusi mies, joka sopii mulle paljon paremmin ja kenen kanssa nään yhteisen tulevaisuuden. 

Ymmärrän sun taloudelliset ja sosiaaliset huolenaiheet, mutta onko ne oikeasti hyviä syitä jäädä suhteeseen, joka ei tunnu hyvältä? Mulla oli eron aikoihin myös huoli siitä, että pärjäänkö taloudellisesti yksin (Asun myös kalliissa kaupugissa - tosin en pääkaupunkiseudulla). Oon pärjännyt ihan hyvin, vaikka oonkin opiskelija, niin kun säkin. Teen tosin myös osa-aikaisesti töitä, josta saa muutama sata euroa kuussa ylimääräistä. 

Mutta kannattaa varmaan jutella sun miehen kanssa ja kertoo miltä susta tuntuu ja tuoda myös eron mahdollisuus esille. Mitään hätiköityä ei kannata tehdä, kun ootte ollut kuitenkin jo niin pitkään yhdessä, mutta jos susta on tuntunut huonolta jo pidemmän aikaa, niin mahdollista eroa ja sen hyviä ja huonoja puolia kannattaa kyllä pohtia.

Tsemppiä sulle!

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:39"]

Miehen kanssa en ole uskaltanut jutella. En yhtään tiedä, mitä se meidän suhteestamme ajattelee, mutta uskoakseni ei ainakaan ihan samalla tavalla kuin minä. Joskus riidellessä se on möykännyt jotain eroamisesta, mutta epäilen, ettei se tosissaan sitä koskaan ole tarkoittanut.

Jotenkin tuntuu, ettei tämä ole enää sellaista normaalia arkistumista, vaan oikeasti tunnen oloni todella tukahtuneeksi. Kuten sanottu, ajatus erosta vaan pelottaa todella paljon.

[/quote]

Ota irtiotto. Edellämainittu reissu vaikka ystävän kanssa voisi tehdä hyvää ja selventää ajatuksia. Ehdottomasti sun on puhuttava toiselle ennen eropäätöstä, onhan hänenkin tiedettävä missä mennään.

Yksin et voi suhdetta korjata ja jos toinen ei saa edes yrittää, se on epäreilua.

Ennenkuin eroat, niin mieti, mien saisit molemmat, miehesi ja kuitenkin vähän jännittävämmän elämän. Olisiko sinun mahdollista lähteä esim. opiskeluvaihtoon tai voisitko aloittaa jonkun uuden jutun, harrastuksen, josta ammennat tyytyväisyyttä elämääsi.

Miehesi ei välttämättä ole ongelma vaan sinä itse.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:42"]

Ennenkuin eroat, niin mieti, mien saisit molemmat, miehesi ja kuitenkin vähän jännittävämmän elämän. Olisiko sinun mahdollista lähteä esim. opiskeluvaihtoon tai voisitko aloittaa jonkun uuden jutun, harrastuksen, josta ammennat tyytyväisyyttä elämääsi.

Miehesi ei välttämättä ole ongelma vaan sinä itse.

[/quote]

Jep, jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, kuitenkin.

Ei ehkä kesken opiskelun kannata tehdä suuria muutoksia tulee muuten liian rankkaa. Edellisellä oli hyviä neuvoja.

ruoho saattaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. jos nuorena aloittaa, voi käydä juuri noin, ettei tiedä mitä on asua yksin. mutta jos päätät lähteä, miestäsi et saa takaisin, ja et tiedä nyt mitä on olla ilman häntä.

kun tuo 5 kirjoitti, kaikkea ei tarvitse tehdä pariskuntana. kirjoitit, että sinulla ei juurikaan ole muita kavereita, sukulaisia tai tuttuja tuossa kaupungissa. niitä kannattaa hommata lisää, ja ehkä toteuttaa unelmia matkustamisesta yms. heidän kanssaan.

joku on todennut, että entisaikaan, kun oli sukulaisia ja kyläyhteisö ympärillä, niin elämänkumppanin ei tarvinnut täyttää kaikkia niitä vaatimuksia mitä nykyään asetetaan elämänkumppanille, kun ollaan etäämmällää muista ihmisistä. varmasti asetat lisää odotuksia kumppanille, kun hänen pitäisi olla kaikkea sitä, mitä ehkä entisaikaan saatiin ehkä joltain muulta. esim. jos kumppani on tasainen ja turvallisuushakuinen, ehkä joku kaveri voisi olla se, jonka kanssa teet repäisevämpiä juttuja, kuten matkustat.

vielä varoituksen sana: olet vielä nuori, mutta ei niitä hyviä kumppaniehdokkaita välttämättä niin vain löydy. ja jos löytyy, niin silloinkin on arki edessä ennemmin tai myöhemmin.

toisaalta olen sitä mieltä, että perheitä rikkoontuu aivan liikaa pikkulapsiaikana, joten SAATTAA olla, (en sano että on) parempi erota nyt kuin sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä, kun teillä ehkä on pieniä lapsia.

Uskon, että jokaiseen suhteeseen kuuluu sekä parempia että huonompia aikoja, ja kaikkien suhteiden eteen on tehtävä rutkasti töitä. Ei siis ole kyse siitä, että elättelisin mielessäni jotain Hollywood-unelmia, jossa rakkaus on aina ruusuilla tanssimista. ;)

Nyt kun oikein ajattelen asiaa, niin minusta tuntuu, että sellainen todella hyvä jakso suhteessamme on viimeksi ollut joskus parisen vuotta sitten, mikä ei mielestäni ole kovinkaan hyvä juttu ajatellen sitä, että olemme olleet yhdessä vasta sen viitisen vuotta. En tiedä, onko minulla enää jaksamista yrittää pelastaa tätä suhdetta minkään terapian tai leirin avulla.

Ai niin, piti mainita myös siitä, että vaikka lapset eivät todellakaan ole ajankohtainen juttu nyt, niin niihin liittyen meillä on myös aikamoisia näkemyseroja. Minä en välttämättä halua lapsia koskaan, mutta mies on tehnyt selväksi, että tahtoo jälkikasvua jossakin vaiheessa. Olen kyllä sanonut, etten tiedä, tahdonko äidiksi, mutta mies ei tähän mennessä ole ottanut mitään stressiä asiasta. Tuntuu, ettei tilanne ole miestä kohtaan oikein. Nyt asiat ovat hyvin, mutta mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, kun mies toteaa, että nyt voisi olla aika hankkia ne kersat? Entä, jos en vielä silloinkaan tahdo lapsia?

Huh, todella sekavat fiilikset tämän asian kanssa.

ap

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:56"]

Uskon, että jokaiseen suhteeseen kuuluu sekä parempia että huonompia aikoja, ja kaikkien suhteiden eteen on tehtävä rutkasti töitä. Ei siis ole kyse siitä, että elättelisin mielessäni jotain Hollywood-unelmia, jossa rakkaus on aina ruusuilla tanssimista. ;)

Nyt kun oikein ajattelen asiaa, niin minusta tuntuu, että sellainen todella hyvä jakso suhteessamme on viimeksi ollut joskus parisen vuotta sitten, mikä ei mielestäni ole kovinkaan hyvä juttu ajatellen sitä, että olemme olleet yhdessä vasta sen viitisen vuotta. En tiedä, onko minulla enää jaksamista yrittää pelastaa tätä suhdetta minkään terapian tai leirin avulla.

Ai niin, piti mainita myös siitä, että vaikka lapset eivät todellakaan ole ajankohtainen juttu nyt, niin niihin liittyen meillä on myös aikamoisia näkemyseroja. Minä en välttämättä halua lapsia koskaan, mutta mies on tehnyt selväksi, että tahtoo jälkikasvua jossakin vaiheessa. Olen kyllä sanonut, etten tiedä, tahdonko äidiksi, mutta mies ei tähän mennessä ole ottanut mitään stressiä asiasta. Tuntuu, ettei tilanne ole miestä kohtaan oikein. Nyt asiat ovat hyvin, mutta mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, kun mies toteaa, että nyt voisi olla aika hankkia ne kersat? Entä, jos en vielä silloinkaan tahdo lapsia?

Huh, todella sekavat fiilikset tämän asian kanssa.

ap

[/quote]

kyllä viisi vuotta on jo pitkä aika olla yhdessä. jostain luin, että se uutuudenviehätys saattaa kestää jopa kolme vuotta, mutta sen jälkeen suhde on arkea. joten olette ylittäneet sen alkuvaiheen.

ja jo olette vasta parikymppisiä, niin ei sen takia tarvitse erota, ettet tiedä haluatko lapsia. niitä voi sitten miettiä myöhemmin, ja tulet olemaan täysin eri elämänvaiheessa silloin. ja jos et halua lapsia silloin, niin miehen on sitten mietittävä haluaako erota ja hommata naisen joka haluaa lapsia.

et ole varmaankaan ollut erossa miehestäsi pitempään? opiskeluvaihto olisi sellainen tilanne, silloin varmasti huomaisit, että ikävöitkö miestäsi.

Myykää idioottiboksi/aivopesuloota ja menkää vaikka maailmanympäri matkalle tai joku yhteinen harrastus tms.

Itse en katso tv:tä ja suunnittelen tuollaista matkaa. Mietin että lähtisitkö jonkun kanssa vai olisiko käytännöllisempi (aikataulujen takia) ja kokemusrikkaampi kuitenkin että on joka etapilla eri henkilö(itä) joiden kanssa viettää aikaa. Voi olla kuitenkin erittäin vaikea löytää seuraa matkalle jos odottaa jotain muutakin kuin mistä tällä palstalla paljon puhutaan. Esim. keskimäärin 98 ihmistä 100:sta on sellaisia joiden kanssa en mene vapaaehtoisesti juttelemaan. Eliitti kun viihtyy eliittiseurassa. Tämä alkoi jo ennen ala-astetta. Eliitti ei siis ole lompakossa vaan ihan kiinni persoonallisuudesta. Ja raha aina löytyy eliitin taskuun aikanaan. Ehkäpä sinä olet hieman eliitimpää seuraa kuin tuo tv:n toljottajasi.

Jos miehen kanssa ei ole juuri mitään yhteistä, kannattaa erota. Ei toista jaksa jatkuvasti innostaa mukaan eri juttuihin, jos kumppani viihtyy vain kotisohvalla töllön ääressä. En missään nimessä jaksaisi itsekään sellaista kumppania! Olen meistä se menevänpi, mies ei pidä baareilusta tai muusta vastaavasta - ok, käyn kavereiden kanssa, ei siinä mitään. Mutta tykkää matkustella ja seikkailla muuten, ollaan molemmat liikkuvaisia luonto-ihmisiä ja tykätään erikoisista asioista, eli tullaan todella hyvin juttuun. Aikoinaan vaihdoin, koska eksän kanssa ei osunut yhteen muu kuin huumori. Paras vaihto ikinä! Ja aikoinaan lopetin suhteen, jossa toinen osapuoli oli tyypillinen suomi-juntti. Ihan kiltti mies, eihän siinä, mutta olisin kuollut tylsyyteen, meillä ei ollut mitään yhteistä.
*
Mutta vain sinä tiedät, onko teidän suhteessanne tarpeeksi yhdistäviä tekijöitä. Ei miehen tarvitse mikään kaikki tarpeet tyydyttävä täydellinen ritari olla, mutta ei ne eri maailmatkaan vaan toimi. Kyllä ne yhteiset jutut ovat parisuhteen liima, niihin voi aina palata huonoina aikoina ja yhteisen tekemisen tai mielenkiinnon kautta ne tunteetkin palaa huonoina aikoina!

Kiitos kaikille teille, jotka olette vastanneet. :) Tuokin oli hyvä pointti, että mies ei ole vastuussa onnellisuudestani tai elämäni jännittävyydestä, vaan minä itse. Olenkin koittanut tehdä itsekseni ja kavereiden kanssa kaikenlaista mihin mies ei suostu, esimerkiksi juuri matkustellut. Lisäksi minulla on erilaisia harrastuksia, joissa käyn ilman miestä. Ongelma vaan on siinä, että mies ei oikein tunnu haluavan tehdä kanssani yhtään mitään. Jos yritän houkutella häntä lenkille, niin vastaus on "mene yksin", jos ehdotan, että mentäisiinkö leffaan niin saan vastaukseksi "en jaksa, katson ennemmin telkkaria". Olen tästä maininnut hänelle useampaan otteeseen, mutta yleensä sillä ei ole mitään vaikutusta.

Samalla tavalla kävi, kun yritin puhua miehelle siitä, ettei suhteessamme minusta oikein ole sellaista intohimoa. Minä en haluaisi alle kolmikymppisenä vielä olla tilanteessa, jossa tiettyjä asioita tapahtuu tyyliin lauantaisin saunan jälkeen, mutta eipä siinäkään asiassa ole mitään edistystä ikinä tapahtunut.

7, juuri tuolta mustakin tuntuu - pelkään, että menetän sen parhaan ystävän, jolle kertoa kaikki murheet. Mutta kiva kuulla, että oot ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin minä ja silti selvinnyt. :) 

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:18"]

Ajatus erosta pelottaa senkin vuoksi, etten tiedä, kuinka tulisin taloudellisesti toimeen tässä kaupungissa, jossa asuminen on todella kallista. Toinen syy empimiseeni on se, että minulla ei ole tällä paikkakunnalla (josta en opiskeluiden vuoksi voi juuri nyt muuttaa minnekään) kovinkaan paljon ystäviä. Pelottaa, että jos eroaisin miehestä, minusta tulisi todella yksinäinen ja sosiaalinen elämäni olisi ihan köyhää.

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea. Olisin kiitollinen, jos jollakulla olisi antaa jotain vinkkejä tai jos joku voisi vähän kertoa omista kokemuksistaan. 

[/quote]

Olet siis pelkuri ja sen takia haluat pilata miehenkin elämää jäämällä suhteeseen tyytymättömänä roikkumaan.

Ap, kannattaa listata parisuhteen must have ja nice to have -asiat eli mitä ehdottomasti haluat ja tarvitset suhteelta ja mitkä ovat kivaa plussaa. Ensiksi mainittujen pitää olla kunnossa, jälkimmäiset on bonusta joita ilmankin pärjää. Elämänarvoiltaan ja -tavoiltaan liian erilaisen ihmisen kanssa on mahdotonta rakentaa tulevaisuutta. Ja on ehdottomasti fiksumpaa erota nuorena ja lapsettomana kuin sitten kun ne lapset on tehty.

Minusta kuulostaa siltä, että sinun pitäisi opetella olemaan yksin ja nauttimaan elämästä omillasi, ja sitten vasta miettiä, millaisen kumppanin haluaisit.

Ero on pelottava asia, loikka pimeään, mutta sinulla on siivet jotka kantavat kyllä. Älä jää huonoon suhteeseen pelon takia.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 19:18"]

Ajatus erosta pelottaa senkin vuoksi, etten tiedä, kuinka tulisin taloudellisesti toimeen tässä kaupungissa, jossa asuminen on todella kallista. Toinen syy empimiseeni on se, että minulla ei ole tällä paikkakunnalla (josta en opiskeluiden vuoksi voi juuri nyt muuttaa minnekään) kovinkaan paljon ystäviä. Pelottaa, että jos eroaisin miehestä, minusta tulisi todella yksinäinen ja sosiaalinen elämäni olisi ihan köyhää.

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea. Olisin kiitollinen, jos jollakulla olisi antaa jotain vinkkejä tai jos joku voisi vähän kertoa omista kokemuksistaan. 

[/quote]

Olet siis pelkuri ja sen takia haluat pilata miehenkin elämää jäämällä suhteeseen tyytymättömänä roikkumaan.

[/quote]

Hah, kyllähän sitä kovasti palstoilla mollataan miehiä, mutta naisilla tuntuu tyyliin 50 % eropohdinnoista toistuvan nämä itsekkäät syyt: elintaso laskee, menetän miehen sosiaaliset ympyrät, joudun pienempään asuntoon jne :D Naistenhan piti olla niitä jotka ovat yhdessä tunteiden takia?

Eka askel on vakavasti jutella miehen kanssa. Älä pidä toista pimennossa, koskee tää asia häntäkin.