Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mieltä mieheni käytöksestä minua kohtaan?
03.06.2015 |
Olen sairastanut masennusta yli puoli vuotta, syön masennuslääkkeitä ja saan viikottain keskusteluapua. Aloitan kohta psykoterapian. Joskus olemme käyneet myös yhdessä juttelemassa, jotta miehelleni olisi helpompi suhtautua asiaan. Olemme mieheni kanssa seurustelleet neljä vuotta, minä 25 ja mies 29-vuotias. Haluan itse olla täysin avoin miehelleni, ja olen puhunut hänelle pahasta olostani. Yritän kuitenkin kannustaa miestä viettämään paljon aikaa kavereidensa kanssa, kun itse en joskus kykene tekemään oikein mitään. Nyt se sitten vaan taas tapahtui. Avauduin miehelleni pahasta olostani ja sanoin että olen miettinyt itsemurhaakin. Reaktiona tähän mies sanoi, että jättää minut. Tämä on tapahtunut jo kaksi tai kolme kertaa - seuraavana päivänä mies tulee pyytelemään anteeksi ja sanoo ettei oikeasti halua erota. Hyvinä hetkinä vakuuttelee, kuinka olen hänen elämänsä nainen, haluaa naimisiin kanssani ja lapsia tulevaisuudessa. Kun itselläni on paha olla ja itkeskelen, on mies usein täysin välinpitämätön ja saattaa häipyä huoneeseensa. Tuntuu, etten voi ilmaista tunteitani ja nyt koko suhdekin tuntuu jo vähän turvattomalta, kun saan pelätä koko ajan milloin mies aikoo jättää.. Kova syyllisyys omasta masennuksesta kalvaa koko ajan ja välillä saatan esittää, että kaikki on hyvin kun pelkään miehen kielteistä reaktiota heikkouteen. Mitä olette mieltä?
Kommentit (48)
itsemurhalla uhkailu on todella hirveää ja rankkaa. en yhtään ihmettele, jos mies sen takia jättäisi sut. mieti nyt, jos joku sulle rakas uhkailisi tollasella asialla ja vieläpä toistuvasti? ja niin, että ei ole kyse vain puhesta vaan että uhka olisi todellinen. mieti nyt vähän itse!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööh itse sairastin masennusta, enkä kertaakaan uhannut tekeväni itsemurhaa. Masennus ei ole mikään syy tai perustelu kyseisen toimenpiteen suorittamiselle tai sen avulla säälin kerjäämiselle.
Älä enää ikinä puhu itsemurhasta miehellesi. Se on hirveä loukkaus rakasta ihmistä kohtaan, pahempi kuin erolla uhkailu. Ajattelepa asiaa tarkemmin miehesi kannalta. Tee tietoinen päätös että vaikka olisit miten syvällä masennuksen kuopassa, et pidä ikinä itsemurhaa ratkaisuna, etkä enää ikinä sano miehellesi mitään niin raakaa.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 09:58"]
Olen ollut masentunut aikaisemmin ennen kuin aloin seurustella mieheni kanssa. Paranin, mutta sellainen loputon väsymys ja kuoleman kaipuu jäi. Olen nyt ollut 10v jo naimisissa, mutta saatan miehelleni edelleen joskus sanoa, että mitä järkeä tässä elämässä on, että harmittaa etten aikanaan tehnyt itsemurhaa. Tiedän, kuulostaa kauhealta, mutta todellisuudessa se ei sitä niin kauheasti ole. Olen hirveän kiltti ihminen ja näin pahassa maailmassa eläminen on minulle vaikeaa. Tuntuu, etten saa tästä oikein mitään irti. Mieheni ei ole koskaan syyllistänyt vaan ihan oikeasti on ymmärtänyt sen, että minulla kuten hänellä itselläänkin on lupa tuntea kaikkia tunteita.
Ymmärrän silti ap:n miestä. Masennus ei ole vain yksilön sairaus vaan se koskettaa lähimmäisiäkin. Siksi voi miehestä olla todella ahdistavaa kuulla näitä juttuja. Minusta ap ei myöskään vaadi mieheltään, että tämän pitäisi jatkuvasti olla kuuntelemassa hänen vuodatustaan. Tämä on aika hankala tilanne siinä mielessä, että ap:lla ei ole lapsia eivätkä he ole olleet kovin pitkään vielä yhdessä. Heillä ei vielä ole pitkää yhteistä historiaa tai perhettä, jotka sitoisivat ja auttaisivat jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Siksi mielestäni on kohtuutonta toista pyytää jaksamaan sinun sairautesi ylitse. Psykoterapiakin on hyvin pitkä prosessi. Minusta sap:n kannattaa kysellä mieheltä, mitä hän ajattelee sairaudesta ja millaisia ajatuksia hänellä on silloin kun heittää jättämis-kommentin. Ne on kuitenkin oikeita, perimmäisiä tunteita. Ap, voit itsekin harkita eroa jos näet, että miehesi ei ole onnellinen kanssasi.
[/quote]
maailman pahuus ei lainkaan häviä, vaikka tappaisit itsesi. maailmasta tulisi vain surullisempi ja onnettomampi, ainakin läheisillesi. niin kauan kun olet elossa, voit tehdä jotain maailman pahuudelle. ja joojoo, on se maailma niin hirveän paha, mutta on niitä hyviäkin asioita.
Miestäsi varmaan pelottaa, että oikeasti tapat itsesi. Mun mies on puhunut vähän samaa, ajatus itsemurhasta lohduttaa, mutta ei aio sitä tehdä. Mistä helvetistä mä voin siihen luottaa jos se kerta jo ajatuksena lohduttaa. Mä itsekin mietin täällä sitä, että haluanko minä viettää elämäni miehen kanssa, joka ei välttämättä tulevia lapsia jaksaisi hoitaa ja arjen väsyttäessä voi tappaa itsensä ja jättäisi lapset isättömiksi. Toivon, että tämä nyt aloitettu terapia ja lääkityksen muutos auttaa, mutta jos ei niin vaikka mä rakastankin miestä ja haluan naimisiin niin ei meillä ole tulevaisuutta yhdessä. Tiedän, että pitäis tukea ja ymmärtää ja mä yritänkin, mutta kuinka kauan sitä pitää jatkaa, kun mistään mitä sanon tai teen ei ole apua, koska mies on masentunut ja sulkeutunut eikä jaksa mitään.
-N23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:59"]
Miehesi tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi.Syy että jaksaa elää on jokaisen löydettävå itse
[/quote]
Tämä on totta, ja työskentelen koko ajan toipuakseni. mutta onko puolison tukeminen heikkona hetkenä sairaudessa liikaa vaadittu..? -ap
[/quote]
miten sinä tuet puolisoasi?
No sille miehelle sun itsaripuheet tuntuu samalta kun sen jättöpuheet sulle. Eli kun puhut itsarista vaikka ootte yhdessä niin sehän tarkottaa että oot jättämässä miehen. Ei hänkään voi luottaa suhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt lopetat ap itsesäälissä kieriskelyn ja keskityt miehesi tukemiseen. Saat olla tyytyväinen ettei mies ole jo jättänyt kaltaistasi vinkujaa.
oletko sinä ap varma, että haluat kuolla? et edes tiedä, miltä kuolleena oleminen tuntuu. se voisi olla vitusti paskempaa kuin nykyinen elämäsi. ja miksi sun elämä on paskaa? koska maailma on paha? sulla on mieskin, saat apua ongelmaasi, eikö nuo ole hyviä asioita?
ymmärrän, miltä onnettomuus tuntuu. missään ei ole mitään järkeä, millään ei ole mitään merkitystä, itket yksin epätoivossa velloen pöydän alla pimeässä huoneessa. olen ollut tuossa tilanteessa. se on kuitenkin vaan sun tunnetta, ei todellisuutta. tuntemukset muuttuu. maailma muuttuu. mielialasi muuttuu. sillä hetkellä tuo epätoivo on kaikki mitä on, mutta se ei ole totta. toki sitä on sillon vaikea uskoa, vaikka sen tietäisikin todeksi. ja vaikka maailma olisi yhtäkkiä hyvä, olet silti siellä pöydän alla itkemässä, maailma voi olla osasyy oloon, mutta ei ainoa. niihin muihin syihin voit itse vaikuttaa, kunhan olet elossa.
tappamalla itsesi, siirrät tuon kaiken vaan eteenpäin toisille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni sairasti masennusta, makasi sängyssä täristen, puhui siitä kuinka haluaisi tappaa itsensä. Se oli minullekin rankkaa aikaa, mutta ei kyllä tullut mieleen syyttää häntä itsekkyydestä tai huomionhakuisuudesta tai uhata erolla. Näin, että hänellä oli oikeasti paha olla, ja kun kerta oltiin luvattu pysyä yhdessä ja tukea toisiamme sekä hyvinä että huonoina aikoina, niin pysyin hänen rinnallaan. Onneksi siitä selvittiin, yhdessä. Aika tylyjä kommentteja joillakuilla tässä ketjussa, vaikka omasta kokemuksesta kyllä tiedän, miten raskasta puolison masennus on ja miten sitä ei aina jaksaisi.
Ei se mies sua jaksa loputtomiin kannatella.Ei kukaan jaksa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:45"]
Ei se mies sua jaksa loputtomiin kannatella.Ei kukaan jaksa
[/quote]
Tietääkseni kannattelen kyllä itse itseäni ja olen jopa hakenut apuakin, mutta pahasta olosta tulee kyllä joskus puhuttua kun saman katon alla puhutaan. Eipä tällaista taida moni jaksaakaan, surettaa jos menetän elämäni miehen sairauteni takia.. -ap
Siis saman katon alla asutaan.* -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:45"]
Ei se mies sua jaksa loputtomiin kannatella.Ei kukaan jaksa
[/quote]
Tietääkseni kannattelen kyllä itse itseäni ja olen jopa hakenut apuakin, mutta pahasta olosta tulee kyllä joskus puhuttua kun saman katon alla puhutaan. Eipä tällaista taida moni jaksaakaan, surettaa jos menetän elämäni miehen sairauteni takia.. -ap
[/quote]Itsemurhasta puhuminen on raakaa.Tavallaan sanot ettei miehesikään ole minkään arvoinen kun olet valmis lähtemään ja jättämään hänetkin
En pystyisi "tuomitsemaan" tuossa tilanteessa kumpaakaan.
Muistathan, että kuuntelijan/kanssaeläjän osa ei ole aina herkkua, vaan voi vaatia helvetinmoista jaksamista elää masentuneen kanssa, varsinkin jos toinen pelottelee itsemurhalla. Siltä sellaisten puheiden kuuleminen nimittäin tuntuu.
Toivottavasti saat purettua pahaa oloasi jotenkin, ja näkisit enemmän iloa elämässä. Muistele rakkaimpia hetkiä elämässäsi/tärekimipiä asioita, mieti toiveitasi ja aseta tavoitteita. Yritä vaikka ihan pikkuhiljaa oman jaksamisen mukaan toteuttaa niitä. Posiitivista kokemuksista kasvaa se voima joka voi syrjäyttää masennuksen.
Mikäs elämäsi mies se tuommoinen on, joka ei tue puolisoaan vaikeina aikoina, vaan uhkailee jättämisellä? Sellainen ei ole mies eikä mikään. Älä laske tuon varaan, on olemassa empaatisempiakin ihmisiä kumppaniksesi. Sellaisia, jotka hyväksyvät sinut omana isenäsi niin huonoina kuin hyvinä päivinä. Ansaitset todellakin parempaa kohtelua, nykuinen mies vain asennoitumisellaan kurjistaa elämääsi. Rohkeutta ja voimia sinulle <3
Saan varmasti taas lokaa niskaani, mutta en ymmärrä ollenkaan teitä masentuneita. Sinä olet siis kertonut miehelle harkinneesi itsaria ja nyt itket, että olo on turvaton kun mies ei ymmärrä sinua! No mitä hänen pitäisi tehdä? Velloa kanssasi jossakin syövereissä, itkeä ja ruikuttaa, että älä et sä jättää häntä ja pitää sinua kädestä kiinni 24 h/vrk? Oletko ajatellut, että liika on liikaa sinunkin voivotusta ja itkua kuunnellessa vuodesta toiseen vailla mitään valon pilkahdustakaan? Miten sinun kanssasi voi suunnitella elämää jos uhkailet itsarilla?
Toivoisin todella, että mies järkiintyisi ja ei enää pomppisi sinun mielentilan mukaan kuin aivoton sätkynukke. Miehen elämä on hänen oma elämänsä ja hänenkin kuuluu saada siihen muuta sisältöä kuin masentunut itsemurhalla uhkaava nainen. Ehkä mies haluaa lapsia, mutta uskaltaako sinun kanssasi niitä edes harkita kun olet noin ailahtelevainen? Päästä siis mies vapaaksi ilman että takerrut häneen ja hoida itsesi kuntoon. Jos sen jälkeen mies sinun kanssasi haluaa olla niin ok, mutta älä ole siitä niin varma.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 22:45"] Ei se mies sua jaksa loputtomiin kannatella.Ei kukaan jaksa [/quote] Tietääkseni kannattelen kyllä itse itseäni ja olen jopa hakenut apuakin, mutta pahasta olosta tulee kyllä joskus puhuttua kun saman katon alla puhutaan. Eipä tällaista taida moni jaksaakaan, surettaa jos menetän elämäni miehen sairauteni takia.. -ap [/quote]Itsemurhasta puhuminen on raakaa.Tavallaan sanot ettei miehesikään ole minkään arvoinen kun olet valmis lähtemään ja jättämään hänetkin
[/quote]
Mieheni on arvoltaan mittaamaton. Itsemurhalla koen tekeväni vain palveluksen kaikille - tämän ajatuksen ymmärtänevät vain ne, ketkä ovat masennuksen sairastaneet.. Tästä asiasta olemme kuitenkin useasti puhuneet yhdessä keskusteluavussa. En ole todellakaan koskaan uhkaillut itsemurhalla, puhunut vain kuinka se ajatuksena lohduttaa minua enkä aio sitä todellisuudessa tehdä. On sekin rankkaa ja hidaste toipumiselle, etten voi itkeä tai puhua tunteistani kotonani peläten miten toinen reagoi. -ap
Miehesi tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi.Syy että jaksaa elää on jokaisen löydettävå itse
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 09:58"]
Olen ollut masentunut aikaisemmin ennen kuin aloin seurustella mieheni kanssa. Paranin, mutta sellainen loputon väsymys ja kuoleman kaipuu jäi. Olen nyt ollut 10v jo naimisissa, mutta saatan miehelleni edelleen joskus sanoa, että mitä järkeä tässä elämässä on, että harmittaa etten aikanaan tehnyt itsemurhaa. Tiedän, kuulostaa kauhealta, mutta todellisuudessa se ei sitä niin kauheasti ole. Olen hirveän kiltti ihminen ja näin pahassa maailmassa eläminen on minulle vaikeaa. Tuntuu, etten saa tästä oikein mitään irti. Mieheni ei ole koskaan syyllistänyt vaan ihan oikeasti on ymmärtänyt sen, että minulla kuten hänellä itselläänkin on lupa tuntea kaikkia tunteita.
Ymmärrän silti ap:n miestä. Masennus ei ole vain yksilön sairaus vaan se koskettaa lähimmäisiäkin. Siksi voi miehestä olla todella ahdistavaa kuulla näitä juttuja. Minusta ap ei myöskään vaadi mieheltään, että tämän pitäisi jatkuvasti olla kuuntelemassa hänen vuodatustaan. Tämä on aika hankala tilanne siinä mielessä, että ap:lla ei ole lapsia eivätkä he ole olleet kovin pitkään vielä yhdessä. Heillä ei vielä ole pitkää yhteistä historiaa tai perhettä, jotka sitoisivat ja auttaisivat jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Siksi mielestäni on kohtuutonta toista pyytää jaksamaan sinun sairautesi ylitse. Psykoterapiakin on hyvin pitkä prosessi. Minusta sap:n kannattaa kysellä mieheltä, mitä hän ajattelee sairaudesta ja millaisia ajatuksia hänellä on silloin kun heittää jättämis-kommentin. Ne on kuitenkin oikeita, perimmäisiä tunteita. Ap, voit itsekin harkita eroa jos näet, että miehesi ei ole onnellinen kanssasi.
[/quote]En ymmärrä miksi et voi pitää yksinkertaisesti suutasi kiinni näiltä itsemurhan ihannoinniltasi? Pakkoko se on sanoa niitä julki muille kuin ammattiauttajille? Et todellakaan ole mikään kiltti ihminen, tuo kuulostaa huomion hakuisen ja hemmotellun pikkutytön jutuilta... Miehenäsi saattaisin siitä joskus suuttua pahastikin ja sanoa, että tee sitten prkle se itsari jos elämä on kerran niin helkutin kurjaa! Hoitosi on selkeästi vielä täysin kesken, tuollainen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää käytöstä aikuiselta ihmiseltä.