Miksi lopetit meikkaamisen nainen?
Kommentit (37)
Koska 2-vuotias ja vauva. En viitsi meikata, kun vauva itkisi sen sjan sitterissä. Meikkaan sit taas kun palaan töihin.
En oo koskaan meikannut säännöllisesti. Joskus viihteelle mennessä vain. Olisko joku hyvä syykin meikkaamiselle?
N24
Koska en koe tarvitsevani meikkiä.
N17
Masennus. En pysty jaksamaan. Olen iloinen kun jaksan käydä suihkussa ennen kuin menen jonnekin, sekään kun ei ole aina itsestäänselvyys.
Haluan välttää ryppyjä ja ihon vanhenemista jatkuvaa kemiallista rasitusta ja mekaanista hankausta välttämällä.
Iho voi paljon paremmin ilman meikkiä, ja toiseksi en halua herättää huomiota ja kolmanneksi, en oikein osaa meikata.
En vaan jaksanut enää meikata. Säästyy aikaa ja rahaa.
En lopettanut.
Löysin oman tyylini, nuorena mustasukkainen poikaystävä hillitsi käyttämästä kirkkaita huulipunia, lasten vauva-aikoina en ehtinyt kuin hutaisemaan silloin tällöin eikä se edes tuntunut tärkeältä. Nyt hoidan kauneuttani ja ehostan itseäni ihan oman makuni mukaan ja itseäni ajatellen. Ja olen saanut kehuja siitä, että vaikutan aidolta, luonnolliselta ja olen kauniskin...
En ole tilivelvollinen kenellekään, ja se on ihanaa.
Olen allerginen meikeille. Juhlien jälkeen kun meikkaan on seuraavana aamuna silmäluomet turvonneet, ei nättiä :(
Alkujaan (teininä) johtui siitä etten meinannut aamuisin ehtiä, koska en vain jaksanut nousta sängystä ennen kuin oli ihan pakko. Sitten jossain kohtaa huomasin että koin yleisesti ottaen olevani nätti, mutta jos olin meikannut, tunsin itseni pari päivää sen jälkeen rumaksi, koska vertailin naamaa meikattuun itseeni.
Päätin että olen mieluummin sitten meikittä ja totun omaan naamaani.
En ole koskaan juuri meikannutkaan.
No eipä ole meikistä hyötyä ollut.
Ei ole aikaa. Pieni lapsi ja kädet täynnä työtä. Meikkaan kyllä vähän.
Siitä ei ole mitään iloa, kun ruma iho pilaa kokonaisuuden.
Huomasin, etten tarvitse meikkejä mihinkään. Yhä edelleenkin jaksan hämmästyä sitä, että niin moni mies hämmästyy kun ei meikkaakaan. Ihan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä ja outoa, kun ei näytä kammottavalta rasvatukalta eikä herran jestas silti meikkaa.
Ihokin muuten voi paremmin, mikäs siinä.
Meikkasin todella kevyesti; ripsiväriä, meikkivoidetta ja puuteria ihon sävyn tasoittamiseksi. Pari kertaa ripsarit unohtui tai en jaksanut vaivautua, eikä kukaan huomannut mitään eroa, lisäksi kyllästyin silmien hinkkaamiseen joka ilta.
Ihon parannuttua en nähnyt syytä läträtä meikkivoidettakaan.
Aiemmin vielä teininä vahvemman meikkauksen vaiheessa huomasin usein meikit pestyäni, etten näyttänyt yhtään sen pahemmalta ilmankaan, joten totesin touhun turhaksi. Lisäksi nykyään en vaan ymmärrä miksi haluaisin esittää jollekulle olevani edes sen verran erinäköinen, minkä kevyt meikki tekee.
Allergisoiduin hajusteille ja meikeille.