Lue keskustelun säännöt.
Mustasukkainenko? miehen lapsen äidistä
03.06.2015 |
En ole koskaan ollut mustasukkainen kenestäkään ja nyt vajaa vuosi sitten rakastuin mieheen jolla on pieni lapsi. Mies on hyvä isä ja lapsi aivan mahtava, mutta aina kun katson heitä pakahtuu sydämeni siitä ettei lapsi ole minun. Me tullaan lapsen kanssa loistavasti toimeen ja lapsi halusi aina minut mukaan joka paikkaan. Kysyy usein voivatko tulla kylään. Lapsi ei oireile muutenkaan joten varmaan hänen äitinsä on ihan järkevä. Haluan tämän miehen kanssa kaiken ja kun olemme yhdessä olen onnellisempi ja rentoutuneempi kuin koskaan. Silti kun olen yksin ja oikein ajattelen asiaa niin en pidä siitä että hänellä on ennestään lapsi jota ei suunniteltu ja joka oli hänen mukaansa yllätys vAikka asuivat yhdessä ja nainen ei käyttänyt ehkäisyä. Ahdistaa kun en tiedä pystynkö jäämään suhteeseen jossa olen onnellisimmillani mutta samalla tulen hyvin surulliseksi siitä että jonkun toisen naisen lapsi on siinä ja varsinkin kun hän halaa minua haluaa syliin ja aamulla jos olen yökylässä lahjoittaa maailman leveämmän hymyn. Onko muita jotka ovat kokeneet saman/ tai jotain ajatuksia aiheeseen.
Kommentit (35)
Minunkin äitipuoleni on minulle enemmän äiti kuin oma äitini. Älä ihmeessä jätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta minä veikkaan että ns. ydinperhe tulee kokemaan uuden nousun. Yleensä seuraava sukupolvi elää eritavalla mitä edeltävä on elänyt.
Harva lapsi/nuori joka elää ns. "kahden perheen välissä" ja mahdollisesti vielä on kaiken maailman äidin miehen ex-liiton lapsia ja sitten sisaruspuoli jne. pyörimässä nurkissa, ja isällä ehkä tällä viikolla on "kaverina" Sinikka ja ensi viikolla Jaana, ja sitten Tiina jne.ns. nauttii elämästään --> nuo tuollaisessa lapsuutensa eläneet kaikella todennäköisyydellä itse haluavat elää ns. vakiintuneempaa elämää mitä tulee perheeseen ja parisuhteeseen.
Lisäksi tuo että erotaan enemmän on ns. osaksi myytti, muotoilisin ennemmin niin että eroaminen on arkipäiväisempää ja "helpompaa" mitä ennen. Mutta edelleen on niitä ihmisiä jotka ovat aidosti onnellisia suhteessaan eivätkä halua erota. Itse koen että ylipäätään ns. pitkät ihmissuhteet ovat mukavia, koska on jotenkin "väsyttävää" jos pitää ns. koko elämänkerta aloittaa alusta. Tarkoitan sitä, että kun yhteistä historiaa perheen, suvun, ystävien, puolison jne. kanssa niin kaikki suunnilleen tietävät "historian" ja on mukavaa kun voi puhua jostain ihmisestä/tapahtumasta/paikasta tmv. ja se toinen tietää että mikä juttu se on, ilman pitkää sepustusta.
Ja kyllä: tutustun uusiin ihmisiin esim. töissä ja harrastuksissa, mutta ne jutut jäävät usein "pinnallisemmalle" tasolle VAIKKA saatettaisiin puhua syvällisistäkin asioista, tyyliin "tätini kanssa jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa --plaaplaa---" niin ei välttämättä mainitse sille työkaverille että miehensä tappoi itsensä ja ala läpi käymään mahdollisia syitä siihen vert. lähipiiri tietää tuollaiset asiat jo vanhastaan.
Lähde, nuo tunteet eivät mene ohi, vaan vahvistuvat. Niin ainakin minulla ja nykyisin en ala edes juttusille sellaisen miehen kanssa, kenellä on lapsia. Minusta jokainen lapseton ansaitsee lapsettoman kumppanin, tietyt asiat vaan haluaa kokea yhdessä ensimmäistä kertaa.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 20:51"]
Lähde, nuo tunteet eivät mene ohi, vaan vahvistuvat. Niin ainakin minulla ja nykyisin en ala edes juttusille sellaisen miehen kanssa, kenellä on lapsia. Minusta jokainen lapseton ansaitsee lapsettoman kumppanin, tietyt asiat vaan haluaa kokea yhdessä ensimmäistä kertaa.
[/quote]
Se on myös ollut iso kysymys, sillä hän on varmasti ollut rakastunut tähän naiseen ja silittänyt hänen raskausvatsaa ja kuvitellut kauniin elämän yhdessä ja pelkään että kaikesta tulee vertailua siihen. Tai jotenkin koen ihan pakokauhua koko asiasta kun olen yksin, hänen kanssaan ollessani tulee tunne että kaikki järjestyy.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:03"]
Tuntesi ovat täysin normaaleja. mutta älä herran jestas ala tekemään lasta hänen kanssaan vain sen tähden, että saisit itsellesi paremman mielen. Väitän, että juuri näiden tunteiden johdosta uusperheissä tehdään yhteisiä lapsia, vaikka niitä lapsia on ennestääkin niin paljon. Hienoa siis, että pystyt erittelemään tunteesi.
jotta pystyt jatkamaan suhdetta, niin sinun pitää hyväksyä lapsen olemassaolo. Ja on tyhmää erota hyvästä miehestä lapsen takia.
[/quote]
Mielestäni on myls tyhmää erota hyvästä miehestä ja se onkin syy miksi haluan katsoa vielä miten tämä menee. Lapsen haluan tehdä miehen kanssa koska hän on niin ihana isä, hänestä huomaa että on innoissaan isyydestä ja jaskaa touhuta lapsen kanssa, käydä paikoissa, on aina innoissaan kun hakee tarhasta. Ei hemmottele liikaa ja pitää myös kuria. Sellaista aitoa välittämistä ja lapsikin on sen mukainen. Lisäksi itse yliajattelen ja muutenkin stressailen aika paljon ja tiedän että se on ollut aiemmissa parisuhteissa haittana mutta tämä mies saa minut nauramaan ja rentoutumaan ja kestää kiukkuni todella hyvin ja tuntuu aina sanovan oikeat asiat, ja miten sellaisen miehen nyt jättäisi. Kuitenkin välillä huomaan hänessä sellaista hönttiä juttua, ettei osaa käyttää kalenteria ja sovitut asiat saavat jäädä koska ei muistanutkaan että normaalista poiketen oli sovittu kuukausia aikasemmin että lapsi onkin hänelle. Olemme joutuneet perumaan suunnitelmia sen takia ja se hiertää niin armottomasti, eikä tietenkään entinen puoliso jousta, eikä hänen kuulukkaan kun on aikoja sitten sovittu. Tulee vaan itselleen aika arvoton olo kun olemme sopineet jotain myös kuukausia sitten ja tietenkin lapsi menee edelle. Tiedän ettei hän tee sitä tahallaan, mutta jotenkin tulee fiilis että voisi jatkaa yksieloaan jos ei viitsi huomioida kaikkien menoja ja järjestellä asioita kunnolla. Saakohan tuosta edellisestä nyt kukaan mitään selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:04"]
Onko se tunne mustasukkaisuutta? Vai sitä, että haluaisit olla ainutlaatuinen hänen elämässään?
[/quote]
Olet oikeassa, haluaisin olla ainutlaatunen ja ainut ketä sanotaan äidiksi. Se on kuitenkin niin pyhä asia.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 20:29"]
Minunkin äitipuoleni on minulle enemmän äiti kuin oma äitini. Älä ihmeessä jätä
[/quote]
Minkä ikäsenä äitipuolesi tuli kuvioihin, kutsutko häntä äitipuoleksi vai nimellä. Minkälainen asumisjärjestely teillä oli? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 15:40"]Se kiintymys on kyllä niin ihanaa, se lapsi on niin vilpitön ja kiinnostunut minusta. Jos olen sohvalla makaamassa tulee hän syliin ja kiertää pikku kätöset mun ympärille halaukseen. Ja sit katon sitä ja ajattelen että voi hitto miten ihanaa. Mut sit tuun surulliseksi koska en voi kasvattaa häntä tai muutenkaan puuttua asioihin tai käydä vaatekaupassa tai mitään. - ap
[/quote]
Sinähän olet koko ajan yksi hänen kasvattajistaan ja näin yksi hänen elämänsä tärkeistä aikuisista. Miksi ette myöskään voisi välillä käydä vaatekaupassa? Kuulostaa siltä, ettei lapsen äidillä ole mitään sinua vastaan -miksi siis myöskään vaatteita, joita sinä olisit ostanut.
Miksi tähän pitää heti ottaa asenne että olisi tai tulisi joku vastakkain asettelu lapsen äidin kanssa? sehän on vain pelkkää etua lapselle jos hänellä 3 aikuista huolehtimassa ja välittämässä. Oletko tavannut lapsen äidin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 20:32"]
Miksi tähän pitää heti ottaa asenne että olisi tai tulisi joku vastakkain asettelu lapsen äidin kanssa? sehän on vain pelkkää etua lapselle jos hänellä 3 aikuista huolehtimassa ja välittämässä. Oletko tavannut lapsen äidin?
[/quote]
En ole tavannut ja hyvä pointti muuten. En ole koskaan ollut tälläisessä tilanteessa ja jotenkin se hiertää että miehellä on joku nainen elämässä jonka kanssa pitää kokoajan tehdä kompromisseja.
Joo ei ole äiti kuulema kysellyt tai koskaan edes halunnut tavata vaikka vietän öitä mieheni luona lapsen ollessa siellä ja lapsi on puhunut siellä minusta paljon ja tykkää. En tiedä miksi, jotenkin tuntuu että itse halausin tavata naisen joka nukkuu samassa taloudessa oman lapseni kanssa, mutta hän ei ole kysynyt mitään tai osoittanut mitään mielenkiintoa.
Minkä ikäinen olet? Oletko aivan varma että haluat lähteä tuohon mukaan? Suosittelen että seurustelette vähintään vuoden ennenkuin muutatte yhteen. Ja puhukaa pitkään ja paljon miehen kanssa siitä miten kummankin mielestä lapsia kasvatetaan ja sovitte yhteiset säännöt miten teidän kotona toimitaan. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että homma ei toimi, jos et pysty/voi komentaa lasta niinkuin komentaisit omaasi.
Varmasti olisi helpompaa jos sinullakin olisi lapsi mutta ei ole mahdottomuus saada hommaa toimimaan noinkin. Paljon on kiinni miehestä ja siitä, että pystyttekö ihan oikeasti keskustelemaan kaikesta ja olemaan samoilla linjoilla asioista. Se millainen lapsen äiti on ei pitäisi vaikuttaa asiaan mitenkään, koska isän pitäisi olla riittävän vahva vanhempi ihan yksinäänkin. Valitettavan usein näin ei ole ja silloin on uusperheenkin vaikea toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 21:10"]
Minkä ikäinen olet? Oletko aivan varma että haluat lähteä tuohon mukaan? Suosittelen että seurustelette vähintään vuoden ennenkuin muutatte yhteen. Ja puhukaa pitkään ja paljon miehen kanssa siitä miten kummankin mielestä lapsia kasvatetaan ja sovitte yhteiset säännöt miten teidän kotona toimitaan. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että homma ei toimi, jos et pysty/voi komentaa lasta niinkuin komentaisit omaasi.
Varmasti olisi helpompaa jos sinullakin olisi lapsi mutta ei ole mahdottomuus saada hommaa toimimaan noinkin. Paljon on kiinni miehestä ja siitä, että pystyttekö ihan oikeasti keskustelemaan kaikesta ja olemaan samoilla linjoilla asioista. Se millainen lapsen äiti on ei pitäisi vaikuttaa asiaan mitenkään, koska isän pitäisi olla riittävän vahva vanhempi ihan yksinäänkin. Valitettavan usein näin ei ole ja silloin on uusperheenkin vaikea toimia.
[/quote]
Olen 25 vuotias. Me ollaan puhuttu tosi paljon lapsista ja hän on sitä mieltä että mun tulis kohdella lasta silleen että olen aikuinen ja mun pitää käskeä ihan samalla tavalla ja lapsi kuunteleekin tosi hyvin mua ja pitää selvästi auktoriteettina. Myös luottamus on jo löytynyt ja haluaa aina mun mukaan tekemään askareet ja kauppaan. Kyllä mä sille sanonkin just perusjuttuja, esim et ei saa kiipeillä hataralla tuolilla ja lapsi uskoo aina kerrasta. Mies välillä puhuu vähän päälle mutta mainitsin siitä ja sanoi ettei tee niin enään koska pitää tärkeänä että mulle ja lapselle muodostuu oma suhde jossa ei ole päällepäsmäröimässä, mutta pahoitteli ja sanoi kun kuitenkin on ollut niin kauan lapsen kanssa yksin ja tottunut olemaan ainoana siinä niin välillä aukeaa suu ennenkun ajattelee että minä siinä jo hoidan tilannetta.
Eli siis miehen ja lapsen kanssa kaikki on jotenkin täydellistä, mutta tänäänkin kun ajattelin millaista tulevaisuutemme olisi ja kuinka hän hieroisi vatsaani heti alkoi oikein vituttamaan suoraan sanoen että on sitä raskausmasua hierottu aikaisemmin ja en vain ymmärrä miksi hän on tehnyt sen edellisen naisen kanssa lapsen kun väittää ettei ollut edes niin rakastunut häntä. Jotenkin mieleni vaan synkistyy kun ajattelen tätä entistä naista. -ap
Eli mustasukkaisuutta tuo on. Haluat olla ainutlaatuinen. Se on ihan normaalia. Tiedän, koska olen samassa tilanteessa, paitsi että minulla itsellänikin on lapsia.
muista aina, että tuo tunne on sinussa itsessäsi. Se ei ole miehen eikä lapsen vika. Tämä tilanne on siis sinulle henkisen kasvun paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 19:10"]
Eli mustasukkaisuutta tuo on. Haluat olla ainutlaatuinen. Se on ihan normaalia. Tiedän, koska olen samassa tilanteessa, paitsi että minulla itsellänikin on lapsia.
muista aina, että tuo tunne on sinussa itsessäsi. Se ei ole miehen eikä lapsen vika. Tämä tilanne on siis sinulle henkisen kasvun paikka.
[/quote]
Taidat olla täysin oikeassa. Eli pitää vain unohtaa kaikki eksät ja muut jutut ja päättää että olen se ainut ja ainutlaatuinen. Nyt kun olen kirjoittanut nämä ajatukset tähän keskustelupalstalle jotenkin helpotti todella paljon ja alan ymmärtää ettei minun ja miehen suhteen ulkopuolisilla ihmisillä ole mitään merkitystä. Mietin myös että mitä vanhempani ajattelevat jos nyt menisin naimisiin ja teksin lapsia miehen kanssa jolla on jo lapsi, mutta ei sekään voi vaikuttaa. On siis hengitettävä syvään ja otettava miehen ja lapsen vilpitön rakkaus vastaan ja antaa se 100 prosenttisesti takaisin. -ap
Mä pelkään et se sen äiti kokis sen uhkaavaksi jos mä osallistun liikaa lapsen elämään. - ap