Sipilä ja vatulointikori
Onneksi on olemassa hallituksenkaatomahdollisuus!
Kommentit (17)
Sipilä on insinöörinä kovin innostunut kokoustekniikasta ja prosessien kehittämisestä. Vatulointikoreja, post-it-lappuja taululla, prosessikaavioita, avokonttoria. Nämä kaikki ovat kuitenkin tosiasiassa täysin sivuasioiden parissa näpertelyä, ja jos (tai näyttää siltä että KUN) prosessin loppupäästä tulee ulos kansalaisille haitallista paskaa, niin prosessin tehokkuus on pelkkä haitake.
Olen samaa mieltä myös niiden kirjoittajien kanssa jotka ovat sanoneet että tällä kertaa Kepu petti ennätysnopeasti. Olen itse sdp/Vas. linjalainen ja epäilin varsin oikeistolaista linjaa Kepun johdossa, mutta silti olen järkyttynyt siitä kuinka nopeasti ja avoimesti ennen vaaleja luvatut sanat on syöty. Kuvittelin että edes jonkinlaisen "kuherruskuukauden" pitäisivät äänestäjien kanssa, jona pyrkisivät olemaan ainakaan räikeästi pettämättä lupauksiaan. Mutta ei. Koulutuslupaus syötiin saman tien, samoin lupaus että hyväosaiset joutuvat kantamaan enemmän vastuuta (olen itse sellainen hyväosainen, mutta silti pitäisin tätä oikeudenmukaisena). Sipilä on osoittautunut pelkäksi törkeäksi EK:n edusmieheksi, mikä ei toki miljonääri-yrittäjältä hirveästi yllätä. Ainoastaan yllättää todellisen karvan näyttämisen nopeus ja häpeämättömyys.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:15"]

[/quote]
Henkilökohtaisesti inhoan kepua ja suuri osa kepun vanhoista veteraaneista saisi mielestäni saada porttikiellon eduskuntaan. Kuitenkin sipilä on toistaiseksi vakuuttanut, ei ehkä ajamillaan asioilla mutta sillä että asiat etenee aikataulussa ja päätöksiä tehdään. Edellisen hallituksen vatulointikautta katsoessa jopa tämä nykyhallituksen säätäminen tuntuu piristävältä poikkeukselta.
Jos pelkkä budjettivaje on 10 miljardin luokkaa ja työttömyys ja muut talouden tunnusluvut on siinä romahduksen rajamailla niin ei tässä hirveästi ole jakovaraa kenellekään. Hyväosaiset maksavat näitä uusia käyttö ja kulutusveroja paljon enemmän kuin köyhät koska köyhillä ei tietenkään ole varaa käytettäväksi ja kulutettavaksi.
Toistaiseksi älyttömimmältä kuulostava idea on opintotuen rajoitukset (olen vanha joten ei osu omalle kohdalle) mutta katsotaan nyt mitä ne käytännössä merkitsevät.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:30"]
Persut ovat tässä peukaloruuvin asemassa: heidän neuvotteluaseensa on se, että Soini voi uhata vetävänsä joukkonsa ulos hallituksesta ja kaataa sen. :)
[/quote]
Sampo Terho voi joukkoineen äänestää Soinia ja hallitusta vastaan. Torstaina äänestys, toivotaan parasta.
Vatulointi on pohjois-pohjlaisten sana. Nyt siitä on tullut kerralla tunnettu
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:30"]
Persut ovat tässä peukaloruuvin asemassa: heidän neuvotteluaseensa on se, että Soini voi uhata vetävänsä joukkonsa ulos hallituksesta ja kaataa sen. :)
[/quote]
Sampo Terho voi joukkoineen äänestää Soinia ja hallitusta vastaan. Torstaina äänestys, toivotaan parasta.
[/quote]
Vasurin päiväuni. Tällä joukolla ei tosiaan duunit paina joten voi vetäistä päiväunet koska haluaa ja nähdä persu-unia.
Mutta mitä se vatulointi tarkoittaa?
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:27"]
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:15"]
Sipilä on insinöörinä kovin innostunut kokoustekniikasta ja prosessien kehittämisestä. Vatulointikoreja, post-it-lappuja taululla, prosessikaavioita, avokonttoria. Nämä kaikki ovat kuitenkin tosiasiassa täysin sivuasioiden parissa näpertelyä, ja jos (tai näyttää siltä että KUN) prosessin loppupäästä tulee ulos kansalaisille haitallista paskaa, niin prosessin tehokkuus on pelkkä haitake.
Olen samaa mieltä myös niiden kirjoittajien kanssa jotka ovat sanoneet että tällä kertaa Kepu petti ennätysnopeasti. Olen itse sdp/Vas. linjalainen ja epäilin varsin oikeistolaista linjaa Kepun johdossa, mutta silti olen järkyttynyt siitä kuinka nopeasti ja avoimesti ennen vaaleja luvatut sanat on syöty. Kuvittelin että edes jonkinlaisen "kuherruskuukauden" pitäisivät äänestäjien kanssa, jona pyrkisivät olemaan ainakaan räikeästi pettämättä lupauksiaan. Mutta ei. Koulutuslupaus syötiin saman tien, samoin lupaus että hyväosaiset joutuvat kantamaan enemmän vastuuta (olen itse sellainen hyväosainen, mutta silti pitäisin tätä oikeudenmukaisena). Sipilä on osoittautunut pelkäksi törkeäksi EK:n edusmieheksi, mikä ei toki miljonääri-yrittäjältä hirveästi yllätä. Ainoastaan yllättää todellisen karvan näyttämisen nopeus ja häpeämättömyys.
[/quote]
Henkilökohtaisesti inhoan kepua ja suuri osa kepun vanhoista veteraaneista saisi mielestäni saada porttikiellon eduskuntaan. Kuitenkin sipilä on toistaiseksi vakuuttanut, ei ehkä ajamillaan asioilla mutta sillä että asiat etenee aikataulussa ja päätöksiä tehdään. Edellisen hallituksen vatulointikautta katsoessa jopa tämä nykyhallituksen säätäminen tuntuu piristävältä poikkeukselta.
Jos pelkkä budjettivaje on 10 miljardin luokkaa ja työttömyys ja muut talouden tunnusluvut on siinä romahduksen rajamailla niin ei tässä hirveästi ole jakovaraa kenellekään. Hyväosaiset maksavat näitä uusia käyttö ja kulutusveroja paljon enemmän kuin köyhät koska köyhillä ei tietenkään ole varaa käytettäväksi ja kulutettavaksi.
Toistaiseksi älyttömimmältä kuulostava idea on opintotuen rajoitukset (olen vanha joten ei osu omalle kohdalle) mutta katsotaan nyt mitä ne käytännössä merkitsevät.
[/quote]
Itseäni taas lähinnä pelottaa tämä tehokkuus, kun nähdään mihin suuntaan asioita tehdään. Nopeammin ja tehokkaammin kohti hyvinvointiyhteiskunnan tehoa, ei hyvä. Paljon parempi olisi että olisivat tehottomampia, niin eivät ehtisi saada niin paljoa pahaa aikaan.
Valitettavasti tämä ei oikein pidä paikkaansa että hyväosaisilta menisi enemmän. Itse olen reilusti yli keskituloinen, lapseton ja mitään tukia tarvitsematon ihminen, ja minulta ja kaltaisiltani ei mene mitään lisää. Päinvastoin, meitä hyödyttää monet päätökset kuten lupaus ettei palkkaverotus nouse keltään, ja että uuden auton ostamisessa autoveron osuus pienenee. Tuossa autoasiassakin on isketty köyhiin ja annettu rikkaille: meille joilla on varaa ostaa uusi auto tulee hyöty, mutta auton käyttö tulee kalliimmaksi, eli vähän vanhemmalla autolla ajavan ihmisen jonka on pakko ajaa työpaikalle päästäkseen, maksettavaksi tulee korkeat käyttöverot mutta ei hyötyä uuden auton veroedusta koska hänellä ei ole uuteen autoon varaa.
Huolestuttavaa on myös että nämä muutokset eivät minusta vaikuta ollenkaan lupaavilta mitenkään helpottamaan työttömyysongelmaa tai auttamaan kasvua. Ne vain kiristävät niiltä jotka ovat tämänhetkisen tilanteen uhreja ja siksi vaativat tukia. Tämä EI ole ainoa tapa hoitaa lamasta selviäminen, ja on paljon esimerkkejä että elvyttävämmällä politiikalla on päästy ripeämmin ylös aallonpohjista kuin kurjistamisella ja kiristämisellä.
Jossainn vaiheessa minusta myös kannattaisi harkita eurosta eroamista, jos tilanne näyttää olevan pysyvästi huono. Nimittäin kun sen tekisimme, kaikki ongelmat helpottaisivat, kun valuutan arvo voisi kellua, muuttua tilanteen mukaan. Ei olisi pakko devalvoida sisäisesti köyhistämällä kansaa, vaan valuutan arvo voisi devalvoitua.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 09:41"]
Mutta mitä se vatulointi tarkoittaa?
[/quote]
Vatvomista, sellaista mihinkään etenemätöntä asioiden pyörittelyä.
Velkaelvytystä on tehty useita vuosia ja sen tulokset ovat ollet surkeat. Mitään pysyvää parannusta ei ole saavutettu. Velalla ei voi elvyttää pysyvästi eikä pitkiä ajanjaksoja. Eurooppaan on ennustettu hyvin pitkää taantumaa/hitaan kasvun kautta. Emme voi ylläpitää nousukauden tulojen mukaan mitoitettua hyvinvointia näin pitkän taantuman yli velaksi. Leikkauksia on pakko tehdä ja ne tietenkin osuvat niihin, jotka ovat yhteiskunnassa tulonsiirtojen saamapuolella.
Nämä leikkaukset eivät riitä. Seuraavassa aallossa pitäisi mielestäni leikata myös maataloustukia ja aiempaa reilummin myös muita yritystukia. Esimerkiksi suurten yritysten T&K tuet ovat turhia. Tuki menee suurimmaksi osaksi projekteihin, jotka olisi joka tapauksessa toteutettu.
Leikkauksia ja tasapainottamista ei ylipäänsä tarvittaisi ellei nyky-yhteiskunnassa paapottaisi taloudellisesti niin valtaisasti kaikkia vauvasta vaariin (eli kysymys ns. "hyvinvointiyhteiskunnasta"): tukia, tukia ja loputtomia, vuodesta toiseen kasvavia tulonsiirtoja lähes kansantalouden taloudellisesta tilanteesta välittämättä.
Valittavana on siis joko Kreikan tie kera entisestään kurjistuvan yhteiskunnan, kera heikentyvän infrastruktuurin ja sosiaali- ja koulutuspalveluiden ja kera kansalaisten heikkenevän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, tai sitten oman kansantalouden - vielä kuitenkin suhteellisen siedettävä - kujanjuoksu. Kallistun mieluummin jälkimmäiseen vaihtoehtoon:)
Toinen mahdollisuus on mahdottomuus hiukankin pidemmässä juoksussa: mistään tai keneltäkään ei leikata, yhteiskunnan palveluita ylläpidetään, lisätään ja parannetaan, myös velkaa lisätään (jota siis jo tällä hetkellä otetaan runsaan 7 miljardin vuosivauhdilla) vuosittain ja velanmaksukulut lyhennyksineen ja korkomenoineen jatkavat nousemistaan kunnes kriittinen piste saavutetaan. Sittenkö hattu kourassa nillittämään muiden maiden ja eri rahoittajien luukuille, kysyn vaan.
Mitään "liikelaitosta" ei saada koskaan pyörimään, ellei menot ja kulut ole pääpiirteissään tasapainossa: ei pitäisi olla ihan mahdoton yhtälö ymmärrettäväksi ja ratkaistavaksi!
Persut ovat tässä peukaloruuvin asemassa: heidän neuvotteluaseensa on se, että Soini voi uhata vetävänsä joukkonsa ulos hallituksesta ja kaataa sen. :)
Sipilä kaataa koko maan.. Odota vaan. ällöttävä leikkaaja.
Kaksinaamainen äänestäjiä huijannut paska joka veti ennen vaaleja selkeasti eri linjalla esim. http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619529779_eb.shtml v
Vaalien jälkeen kääntyi heti EK:n juoksupoikana toimivaksi oikeistoliberalistiseksi mulkeroksi. Eikä kyse ole mistään normaalista pari vaalilupausta jää toteutumatta-jutusta vaan täysin eri linjan ajamisesta vaalien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on olemassa hallituksenkaatomahdollisuus!
Onko?
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä se vatulointi tarkoittaa?
Miten sen kukin kokee ja näkee. Mielestäni se sitäkin, että hallitus on perunut mm toistakymmentä lakihanketta tähän mennessä. Aivan käsittämättömän typerää seilaamista ees sun taas...tämä tehdään.. ei kun vedetäänki takaisin..ei olekaan oikein sopivaa jne... on hölmöläisten hommaa tuhlata työtunteja turhaan vatulointiin.
Mikä vitun vatulointi? Murresana vai jotain sipilän omia mongerruksia? Niin härskiä toimintaa että kelpaisi italiaan mafiosoksi. Varsinainen tästä et voi kieltäytyä tarjousten tekijä. Yhteiskunta sopimus on vain uusi nimi aikaisemmalle työreformina tunnetulle paketille.
Äänestäjiä koitettiin varoitella että kepu pettää aina. Nyt teki sen vain ennätys nopeasti. Kaikki laitetaan taas elinkeinottelu elämän maksajiksi. Kelamaksun poisto ei lisännyt työpaikkoja. Eikä sitä tehnyt yhteisöveron poisto. Eikä sitä taatusti tee työaikojen pidennys. Tuo viimeinen kyllä vähentää ja sehän sillä onkin se todellinen tarkoitus.