Sopiva koirarotu?
Olen miettinyt koiran hankkimista. Asumme omakotitalossa hieman taajaman ulkopuolella. Kolme henkinen perhe. Lapsi 13 pian. Liikumme päivittäin ja pidämme metsälenkeistä. Koira saisi olla seurallinen mutta ilmoittaa tulijat. Hieman vahtiominaisuutta myös olisi hyvä olla. Itselläni oli kotona koiria kun olin nuori.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metsästysvietin omaava koira on yleensä siitä hyvä, että se ilmoittaa myös vieraista ja vaikka ei ole vahtiominaisuutta vahvana, niin sekin voi riittää, että koira reagoi omistajaa uhkaaviin tilanteisiin suojelevasti ja tavallisiin lähestyviin vieraisiin neutraalimmin seuraamalla ja haukahduksilla. Vahti-paimen (esim. saksanpaimenkoira tai belgianpaimenkoira) taas on vaativampia koulutettavia.
Metsästysvietin omaavissa koirissa erottaisin lähellä omistajaa työskentelevät rodut kauempana työskentelevistä ja ajavista roduista. Lähellä pysyvät voivat sopia seurakoiriksi.
Suomessa pystykorvat hakevat katseella saaliin ja osoittavat sen sijainnin omistajalle seisomalla. Haukkuvat liikkeelle tai lentoon parhaimillaan vasta silloin, kun omistaja tahtoo. Kun ei ole liian haukkuherkkä, niin se on hyvä ominaisuus myös kun hankkii pystykorvan seurakoiraksi.
Seurakoiraksi jalostetuilla voi olla haitallista haukuntaa. Käyttökoira voi olla parempi. Miksi haukkua sisällä? Eikö haukku kuulu metsään? Kaikki koirat haukkuvat, mutta on parempi haukkua luonnossa ja sisällä taas seurata katseella.
Ei metsästyskoiraa seurakoiraksi, koiran pitää saada toteuttaa omaa kutsumustaan. Siihen ei riitä että koira haukkuu lintuja ja oravia pihassa tai lenkillä.
Ja saksanpaimenkoirat ja belgianpaimenkoirat on nimenomaan jalostettu miellyttämään ihmistä ja ovat helppoja kouluttaa. Harvemmin näkee pystykorvia esim tottelevaisuuskokeissa tai että olisi edes BH: n suorittanut, vaikka niitä toki on olemassa.
Nimenomaan. Paimenkoirat yleensäkin ovat ihmisystävällisiä ja koulutukselle kuuliaisia. Saksanpaimenkoirat ja belgianpaimenkoirat näistä hyviä esimerkkejä, ja eri colliet myös. Viimeaikoina on myös ollut suosiossa australianpaimenkoira.
Metsästyslinjaisilla on useimmin ongelmia sopeutua tiettyihin olosuhteisiin, tosin mikään ei ole kiveen hakattu kun on koirista kyse. Monet pitää joitain tiettyjä noutajarotuja parhaimpina perhekoirina, mutta ei ole kerta eikä ensimmäinen kun ilmoitellaan palstoilla että "annetaan lapukka/kultainen/sileäkarvainen etc nuori uros pitovaikeuksien takia". Ei tajuta että se pentu syö KAIKEN irtaimiston jos annetaan. Kokemusta on silläkin saralla, vaikka kovasti kouluttajaa olenkin.
Paimenkoiran kouluttajalla on oltava kokemusta ja 13 v ei välttämättä pärjää. Ovat myös raskaampia pitää hallinassa.
Erittäin totta tuokin, eli en välttämättä suosittele AP:lle. Vastasin vain kommenttiin. Hyvä kun toit tuon pointin esille.
Ei lapsen vastuulle koiraa vaan aikuiset ulkoiluttaa. Ap
Vahtiviettinen olisi laumanvartija. Kiintyy omaan porukkaan, mutta välinpitämättömämpi vieraisiin. Kuitenkin ystävällinen. Rotuna esim Leonberginkoira.
Vierailija kirjoitti:
Vahtiviettinen olisi laumanvartija. Kiintyy omaan porukkaan, mutta välinpitämättömämpi vieraisiin. Kuitenkin ystävällinen. Rotuna esim Leonberginkoira.
Leonberginkoira ei ole laumanvartija. voisi sopia aloittajalle muuten, jos haluaa ison koiran. Oikeat laumanvartijat eivät taida soveltua.
Isommista dalmatiankoira, pienemmistä tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Kromfohrländerkin voisi sopia.
Vierailija kirjoitti:
Isommista dalmatiankoira, pienemmistä tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Kromfohrländerkin voisi sopia.
Dalmatialainen? Siitä voi kouliintumattoman käsissä tulla ihan vauhko, arvaamaton ja jopa aggre. Loistava rotu enkä sitä halua sanoa, mutta ei ekaksi perhekoiraksi.
Jollain on nyt kyllä aika kapea kuva metsästyskoirista. Niitä on niin monenlaisia, että ei voi sanoa, ettei mikään niistä sovi kotikoiraksi. Esim. tosi monet terrierit ja vaikkapa noutajat kuten labbikset ja cockerit on metsästyskoiria ja sopii erinomaisesti seurakoiriksi vaikka ei koskaan pääsisi metsälle.
Suosittelen katsomaan terrierejä. Niitä on muistaakseni 32 eri rotua ja ominaisuuksia ja kokoja joka lähtöön. Uskallan väittää, että jokainen terrieri kyllä kertoo, jos kotiin tulee asiattomia ihmisiä. Itse en ottaisi ikinä haukkumaan jalostettuja koiria, kuten suomen pystykorvaa tai vaikka tiettyjä paimenkoiria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isommista dalmatiankoira, pienemmistä tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Kromfohrländerkin voisi sopia.
Dalmatialainen? Siitä voi kouliintumattoman käsissä tulla ihan vauhko, arvaamaton ja jopa aggre. Loistava rotu enkä sitä halua sanoa, mutta ei ekaksi perhekoiraksi.
Ai onko niillekin jo käynyt "colliet"? 90-luvulla mun kahdessa tutussa lapsiperheessä oli dalmis ensikoirana ja molemmissa ei ollut kyllä mitään ongelmia. Nykyisinkin mitä niitä tulee vastaan kylillä niin eivät ole olleet remmirähjiä.
Mutta harmi jos on rotu pilattu.
Mitään kovin isoa koiraa en ollut ajatellut. Kuten esimerkiksi leonbergin koira on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Suomenpystykorva voisi hakkua enemmän ja on luonteeltaan kovempi, mutta tutustukaa pohjanpystykorvaan, jonka luonne on pehmeämpi, menettämättä rohkeutta. Nekin haukkuvat, mutta kokemukseni mukaan sopivasti ja aiheesta eli toimivat vahtikoirina vähin haukuin ja metsällä haukkuvat enemmän.
Luonne on seurallinen, ystävällinen ja valpas sopien hyvin perhekoiralle. Tarvitsee metsälenkkejä ja siellä voisi haukkua luvan kanssa saaliseläimiä, vaikka niitä ette ampuisikaan. Keskikokoinen ja terve. Tarkenee varsin hyvin talvella, jos on lämmin koppi, niin jopa ulkona, mutta menee hyvin sisäkoiranakin. Helppohoitoinen turkki. Haukussa voi kouluttaa ja on melko älykäs, nopea oppimaan.
Koiran vapaanapitoon ja riistan haukuttamiseen tarvii metsästysoikeuden.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen vastuulle koiraa vaan aikuiset ulkoiluttaa. Ap
Kuulostaa aina vaan paremmalta ja vastuullisemmalta. Älä anna tämän kommenttien "koiratappelun" etäännyttää hyvän hauvan etsinnässä.
Sanoit että nuorena on ollut koiria perheessä. Oliko mieluisia? Taisitkin jo kertoa mikä koirassa miellyttäisi eniten. Täällä kaikki kertoo omat lempparirodut eikä välttämättä sitä sopivinta. Oletko saanut vähän osviittaa kuitenkin vastauksista?
Hankkisitteko pennun vai adoptoitteko aikuisen? Jos pennusta kyse niin kasvattajalta saa usein hirveän hyvää tietoa esim. vanhempien luonteesta, koiran hoidosta ja yleensäkin soveltuvuudesta.
Olisi kiva jos löytäisitte mukavan kaverin lenkeille, jolla helppo turkki ja hyvä luonne. Onnea etsinnälle! Koira on aina kiva talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isommista dalmatiankoira, pienemmistä tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Kromfohrländerkin voisi sopia.
Dalmatialainen? Siitä voi kouliintumattoman käsissä tulla ihan vauhko, arvaamaton ja jopa aggre. Loistava rotu enkä sitä halua sanoa, mutta ei ekaksi perhekoiraksi.
Ai onko niillekin jo käynyt "colliet"? 90-luvulla mun kahdessa tutussa lapsiperheessä oli dalmis ensikoirana ja molemmissa ei ollut kyllä mitään ongelmia. Nykyisinkin mitä niitä tulee vastaan kylillä niin eivät ole olleet remmirähjiä.
Mutta harmi jos on rotu pilattu.
Kyllä näin kävi dalmiksille jo 90-luvulla. :/ Tosi ikävää sillä hieno rotu on ominaisuuksiltaan muuten.
Ite tykkään chihuahua:sta ja varmaan itellekin hommaisin jos ei olis niin kalliita! Ehkä joskus, suosittelen muillekin sillä on ihania sylikoiria ja semmoisia ettei tarvii pelätä lastenkaan kanssa että vahingoittaisi.
Missä on kaikki shetlanninlammaskoiran suosittelijat? Yleensä tällaiseen kyselyyn on tultu ensimmäisten joukossa suosittelemaan sitä. Vai onko lapinkoira uusi shettis? Itse en suosittelisi kumpaakaan.
Omassa lapsuuden kodissa oli sekarotuisia. En enää tarkkaan muista mitä koska aikaa kulunut muutama vuosikymmen. Tässä on nyt esitetty paljon eri vaihtoehtoja joten vaatii ajatustyötä. Ap
Keeshond kuulostaisi teille sopivalta rodulta.
Toki on paksuturkkinen, joten vaatii säännöllistä harjaamista.
En suosittelisi riistaviettisiä pystykorvia (suomenpystäri, pohjis). Ovat kuitenkin metsästyskoirarotuja, joilla yleensä on viettiä metsästykseen. Kuten joku tuolla sanoikin, niille ei riitä se että lenkillä haukutaan oravat ja linnut. Se on hieman eri asia, kuin se että päivä samoillaan koiran kanssa metsässä (sen juostessa irti tutkapanta kaulassa), se etsii riistan ja pääsee haukkumaan sitä jopa tunneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ite tykkään chihuahua:sta ja varmaan itellekin hommaisin jos ei olis niin kalliita! Ehkä joskus, suosittelen muillekin sillä on ihania sylikoiria ja semmoisia ettei tarvii pelätä lastenkaan kanssa että vahingoittaisi.
Tirskahdin melkein jo tuolle aiemmalle ehdotukselle VILLAKOIRASTA, mutta nyt vielä CHIHUKIN :D kyllä nyt tunkeilijaa pelottaa! Ettekö ollenkaan lue mitä ominaisuuksia ap koiralta toivoo, vai heitättekö summamutikassa vaan oman lempparin kenties?
Pitbull tai amstaffi :D no ei, älä noita kahta edes harkitse.
Corgit? Kaikki joita olen tavannut ovat olleet luonteeltaan sympaattisia. Onkohan selkien terveys millä mallilla?
Hieman ohis, Meidän edesmennyt pohjis ei kyllä mennyt veteen kuin pakon edessä eikä noutanut yhtään mitään. Haukkui kyllä lajityypillisesti mielellään puun alla lintuja ja oravia. Mutta pohjis on kyllä superihana perhekoira, jolla on tosi helppohoitoinen turkki.