Kyllä sitä vaaditaan alle 3 v lasten kotihoitoa, mutta ei ymmärretä

voisin hoitaa lapsiamme kotona. Maksoimme korkoja vain 250 ja asuntoa yhteensä 400. Eli 400 asumiseen on todella vähän, kun samanlaisesta maksaisimme vuokraa 750! No, ostimme kerrostalosta, että olisi ihmisiä ja kerhoja ympärillä. Miehellä työpaikka lähellä. Palkka 2000. Sai paremman työn, palkka 3800 ja jouduimme ostamaan auton reissuhommien takia. Olisiko pitänyt miehen jäädä entiseen työpaikkaan? Siinä ei tarvinnut autoa. Lisäksi tutustuin 4 vuoden aikana ihmisiin. Yksikään tuttu alkumetreiltä ei enää ole kotona, yksi taisi hoitaa himpun yli 1-vuotiaaksi lastaan. Olen joutunut hankkimaan 3 kertaa uudet tutut. Kenestäkään ei le ollut vuosien saatossa puistokaveriksi kuin muutaman kuukauden pätkissä. Arvaa kiehtooko enää edes tutustua keneenkään? Nyt joudumme muuttamaan taas, kun lähden töihin. Eli tämä oli tiedossa, joten motivaatio kotiutua ja tutustua oli 0, mutta koko ajan joku kuitenkin tutustui minuun. Mutta todella todella yksinäisiä aikoja olen viettänyt. --> ei kaikki asiat ole mustavalkoisia. aina elämä ei mene kuten haluaisi.

Mutta onko mieskään sitä uraa valinnut? Kyllä näissä tilanteissa suvun perinteet ja painostuskin painavat vaakakupissa. Mutta valinnoista lisää: Olenko minä valinnut itselleni maanviljelijämiehen? Kyllä toki, mutta en tavatessamme tiennyt missä hän asui. Olisiko minun pitänyt luopua elämäni rakkaudesta, kun asuinpaikka selvisi? Siihen en pysty vastaamaan. Olisiko minun pitänyt jättää lapseni isättömiksi, kun asuinpaikka ei miellyttänyt? Ei ole minusta riittävä syy.



Mutta mikä tässä elämässä oikeastaan on omaa valintaa. Ei kai sentään aivan kaikki. Minusta tuo on liioitellun mustavalkoinen väite. Kyllä elämä joskus vie hieman mukanaankin, emmekä me aina pääse valitsemaan vain hyvien vaihtoehtojen välillä. Joskus on jopa valittava kahdesta pahasta parempi.

Vaikka elämä on valintoja täynnä ja paljon omasta itsestä kiinni, niin ei sitä nyt niin vain omaa kotia myydä ja lähdetä kun on perheessä pieniä lapsiakin. Kun on vastuuta lapsistakin ja haluaa ajatella myös miehen parasta. Ei sitä aina sitä omaa itsekästä haluaan voi seurata. Jos olisin sitä seurannut olisin muuttanut kaupunkiin kauan aikaa sitten.



Nyt pitää odottaa useita vuosia. Uutta taloamme (lähempänä keskustaa ja palveluja) ei hetkessä rakenneta eikä olisi mitään järkeä myydä tätä nyt yhtäkkiä pois ja muuttaa johonkin vuokrakolmioon.



Ei elämä aina ole noin musta-valkoista.

Meillä esim. ei ole koettu lasten vauva-aikoja niin hirveän raskaiksi, koska jo etukäteen oli varauduttu koliikkiin tms. ikävyyksiin, joita lähipiirissäkin on ollut. Samaten apuverkostoja jne. oli miettitty etukäteen, vaikkei niitä sitten juurikaan ole tarvittu, vaikka lapsilla pieni ikäero onkin.



Tietenkään elämää ei voi aina viimeisen päälle suunnitella, mutta aika usein kyllä voi! Ja sitten kannattaisi luopua niistä vaaleanpunaisista, epärealistisista vauvahaaveista - uskomatonta, että niin monet eivät etukäteen ole yhtään osanneet ajatella, miten haastavaa pienten lasten vanhemmuus voi vaativimmillaan olla!

Eli koska koko ajan tavalla tai toisella valitsemme, pitää sitten myös elää valintojensa kanssa. Esim. tämä rouva tässä ketjussa joka oli nainut maanviljelijämiehen, hän on kyllä oman valintansa tehnyt, jos mies ei ole omaa valintaansa tehnyt vaan sen on tehnyt hänen puolestaan suku niin se on tietysti hieman surullista.

Minä olen valinnut elää kerrostalossa hyvien yhteyksien päässä ' ' kaikesta' ' lähellä lasten harrastuksia, kauppoja, kampaamoja, teattereita jne. Kesäisin mökkeilemme ja talvisinkin pääsemme halutessamme helposti luontoon. Tämä on minun valintani jonka kanssa pyrin elämään sovussa.

kuin niitä jaksaa hoitaa. Jos ei jaksa, niin palkkaa sitten Nannyn hoitamaan, niin on aikaa itsellä viilailla kynsiään.

koska voisi sitten asua missä haluaa? Tuskinpa vain. Eläisi nyt sinkkuna jossain kaupungissa.



Tartuin vain siihen, kun joidenkin mielestä on niin yksinkertaista valita, missä asutaan. Ei se nyt ihan niinkään mene, sillä tuollaista kokonaista maatilaa ei ihan ole mahdollista siirtää juuri sinne, missä haluaa asua.

laittaa pellot vuokralle, jos vaimon ja lapsien etu sitä vaatii. Ratkaisuja on, jos niitä halutaan käyttää. Itsesääliin ei kannata vajota.



Nyt vaan turvaverkkoa punomaan: aivan varmasti samalla paikkakunnalla on toinenkin äiti joka etsii ystävää!

selvästi paistaa läpi, että tällä äidillä on selittämisen tarvetta sille, miksi ei voi itse hoitaa lapsiaan kotona! Eli taitaapi olla sitä luokkaa, että esikoinen on tietty päiväkodissa virikkeiden takia ja äiti valvonut puoli vuotta sitten vauvan kanssa... Onpa rankkaa! Mutta sellaistahan se on. Minulla on 2 sairasta lasta ja en ole nukkunut kunnon öitä kohta kolmeen vuoteen. Mutta itse hoidan lapseni, koska ITSE olen heidät tähän maailmaan saattanutkin. Eli aikuisena kannan vastuun tekemisistäni. En asu kerrostalossa eikä lähimaillakaan ole muita lapsia. Isovanhemmat viis välittävät, mutta mitä sitten? Nehän ovat minun lapsiani, eivät yhteiskunnan eikä isovanhempienkaan. Ärsyttää ihan oikeasti tämä mentaliteetti, että vanhemmat eivät voi mukamas kasvattaa lapsiaan. On ihan pakko pitää kiinni subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon.



T. Yx äiti vain (kahden sairaan lapsen äiti, mutta niin onnellinen heistä, että en heitä toisen hoitoon anna ilman painavaa syytä...)

Luulitko että jos saa lapsia, rahaa tippuu taivaasta? Piditkö ennen lapsia kotitöistä? Luulitko kotitöiden vähenevän lasten vähenevän?



Jokainen täyspäinen tajuaa, että rahaa tulee vähemmän ja menee enemmän lasten myötä. Ja että sotku lisääntyy. Järjetön väite, että olisi muka yllätys. Tai sitten olet kyllä jo hävyttömän tyhmä. Ruikuti ruikuti.