Muut masentuneet, miten te alkaa aamu ja millaiset päivärutiinit? Itse

Siivoilen ja pesen pyykkiä täällä vaikka en ole nyt ihan kunnossa. Harmittaa etten pysty hinkkaamaan kotia kiiltäväksi sen enempää. Meillä on perussiistiä mutta olisin tänään halunnut siivota paremmin. 

herään joskus ysiltä suht pirteänä hei uusi päivä! keitän hyvät kahvit ja tulen koneelle. siitä alkaakin sitten alakulo ottaa valtaa. kun lukaisee iltistä ja eri blogeja joisa rasismi rehottaa arvostamani ihmisen taholta. sitten luen vauva palstalta yhden merkkaamani ketjun joka on todella surullinen , yritän vastata jotain kannustavaa mutta se ei auta ja masennun lisää. 

mietin ja murehdin ja suren läheisiä ihmiskohtaloita ja mietin miten elämästäni tuli tällaista. kaipaan kultaani, mietiä exiä ja rakkautta ja huokaan syvään kun kaikki on niin mahdotonta.

käyn katsomassa työpaikat mutta arvottomuus hiipii mieleen, en kuitenkaan saa paikkaa, on vahvempia.

sitten menen nukkumaan peiton alle. herään taas virkeänä joskus iltapäivällä ja nousen tekemään jotain ruokaa. päivä menee hipsutellen ja kotona pyörien ympyrää ja pitäisi pitäisi mantraa hokien. osaisi vaan reilusti olla täysi nolla

illalla nukkumaan, huh tästäkin päivästä selvittiin. moro.

Vierailija kirjoitti:

Siivoilen ja pesen pyykkiä täällä vaikka en ole nyt ihan kunnossa. Harmittaa etten pysty hinkkaamaan kotia kiiltäväksi sen enempää. Meillä on perussiistiä mutta olisin tänään halunnut siivota paremmin. 

Vaativa persoonallisuushäiriö masennuksen taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7:30, mies oli lenkillä ja katsoin että lapset ovat syömässä ja ulkovaatteet ovat valmiina kouluunlähtöön.

Menin takaisin sänkyyn kuuntelemaan podcastia. Nousin sängystä 9 kun robotti-imuri lähti käyntiin ja keitin kahvia. Mies on työhuoneessa tekemässä töitä ja istun tässä keittiönpöydän ääressä edelleen juomassa kahvia termosmukista ja lueskelemassa lehtiä/av:ta.

Suunnitelmana on tyhjentää tiskikone, syödä lounas miehen kanssa 12:00, pestä pyykkiä, pyyhkiä pölyt, kiillottaa äitini kuparinen kahvipannu (ainoa sukukalleus) loppuun jonka lupasin tehdä, kuunnella jotain kivaa äänikirjaa (tykkään tietokirjoista ja historiallisista draamoista), voisin pestä seinät ennen kuin lapset tulevat. Pakonomainen siivoaminen kuuluu sairauteeni. Sitten voisin opiskella duolingolla vielä tunnin verran venäjää tai ranskaa. Lasten kotiintultua alkaa taas toinen siivoamiskerta kun tuovat mukanaan likaisia ulkovaatteita yms. Joten niiden huoltoa, mies laittaa ruoan, siivoan sitten keittiön ja laitan tiskikoneen päälle. Toinen pesukoneellinen pyykkejä. Luen lapsille kirjaa ja ehkä katsomme jonkun elokuvan yhdessä. Sitten lasten iltapala, viimeinen siivouskierros ja sitten miehen kanssa rentoudutaan ja jutellaan ennen kuin menen nukkumaan 22:00. Siinäpä se. Lääkitys on, siitä huolimatta kun tein 2vk sitten psykiatrilla taas masennustestin, niin vakava masennus edelleen. Ilman lääkitystä vahingoittaisin itseäni tai yrittäisin itsemurhaa. Mahdollisesti makaisin vain sängyssä kaikki päivät. Minulla siis kroonistunut synnytyksenjälkeinen masennus. Olen työkyvytön, mutta onneksi talous on niin hyvillä kantamilla että kotirouva olisin joka tapauksessa.

äidilläni oli aikoinaan myös pitkittinyt synnytyksen jälkeinen masennus, joka johti vielä vakavempiin psyykenongelmiin ja siihen ,että hän katkaisi välit ainoaan lapseensakin.

Kirjoitan tämän siksi, että minusta on hienoa että taistelet ja syöt lääkkeitä ja pystyt pitämään huolta perheestäsi ja lapsistasi.

olet arvokas ja tärkeä <3

tämä talvikausi kyllä tuntuu siltä kuin pimeys ottaisi henkisen niskapersotteen kaulasta ja puristaisi. onneksi on lunta niin kaikki näyttää edes vaalealta päivällä vaikkei aurinko paistakaan. miten suomalaiset ovat selvinneet tästä ilmastosta vuosisatoja alkeellisissa olosuhteissa, sitä en osaa ymmärtää? nyt on kaikki rikkaudet ja kirkasvalolamput ja silti tämä masentaa kovin, saa ongelmat tuntumaan suuremmilta kuin ne ovat ja kaikki on ihan huonosti. oi tule jo kevät tule ja pelasta meidät suomalaiset!

Heräsin klo 5..  aamupala + aamukahvi + aamulääkkeet + töihin, nyt ruokatauolla, masentaa ja ahdistaa ja ruoka ei maistu, vielä pitäisi jaksaa kolmeen asti painaa hommia... sitten kotiin, kahvia, Netflixiä ja unta.. huomenna lumimyräkässä kävelylle <3 jos jaksaa..

Lääkkeet on siis auttaneet sen verran että pystyn käymään taas töissä pitkähkön (kuukausia) saikun jälkeen.

Tsemppiä ja halauksia kaikille masennuksen tai masentuneen puolison kanssa eläville. 

Kristiina xx kirjoitti:

Huomaa hyvin näistäkin vastauksista, että masennuslääkkeistä ei ole juurikaan hyötyä.

Voi olla että nämä vastaajat eivät olisi täällä vastailemassa ilman niitä lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7:30, mies oli lenkillä ja katsoin että lapset ovat syömässä ja ulkovaatteet ovat valmiina kouluunlähtöön.

Menin takaisin sänkyyn kuuntelemaan podcastia. Nousin sängystä 9 kun robotti-imuri lähti käyntiin ja keitin kahvia. Mies on työhuoneessa tekemässä töitä ja istun tässä keittiönpöydän ääressä edelleen juomassa kahvia termosmukista ja lueskelemassa lehtiä/av:ta.

Suunnitelmana on tyhjentää tiskikone, syödä lounas miehen kanssa 12:00, pestä pyykkiä, pyyhkiä pölyt, kiillottaa äitini kuparinen kahvipannu (ainoa sukukalleus) loppuun jonka lupasin tehdä, kuunnella jotain kivaa äänikirjaa (tykkään tietokirjoista ja historiallisista draamoista), voisin pestä seinät ennen kuin lapset tulevat. Pakonomainen siivoaminen kuuluu sairauteeni. Sitten voisin opiskella duolingolla vielä tunnin verran venäjää tai ranskaa. Lasten kotiintultua alkaa taas toinen siivoamiskerta kun tuovat mukanaan likaisia ulkovaatteita yms. Joten niiden huoltoa, mies laittaa ruoan, siivoan sitten keittiön ja laitan tiskikoneen päälle. Toinen pesukoneellinen pyykkejä. Luen lapsille kirjaa ja ehkä katsomme jonkun elokuvan yhdessä. Sitten lasten iltapala, viimeinen siivouskierros ja sitten miehen kanssa rentoudutaan ja jutellaan ennen kuin menen nukkumaan 22:00. Siinäpä se. Lääkitys on, siitä huolimatta kun tein 2vk sitten psykiatrilla taas masennustestin, niin vakava masennus edelleen. Ilman lääkitystä vahingoittaisin itseäni tai yrittäisin itsemurhaa. Mahdollisesti makaisin vain sängyssä kaikki päivät. Minulla siis kroonistunut synnytyksenjälkeinen masennus. Olen työkyvytön, mutta onneksi talous on niin hyvillä kantamilla että kotirouva olisin joka tapauksessa.

äidilläni oli aikoinaan myös pitkittinyt synnytyksen jälkeinen masennus, joka johti vielä vakavempiin psyykenongelmiin ja siihen ,että hän katkaisi välit ainoaan lapseensakin.

Kirjoitan tämän siksi, että minusta on hienoa että taistelet ja syöt lääkkeitä ja pystyt pitämään huolta perheestäsi ja lapsistasi.

olet arvokas ja tärkeä <3

Kiitos sanoistasi, ne merkitsevät paljon. Olen pahoillani siitä mitä sinä ja äitisi olette joutuneet kokemaan.

Masennus johti eläkkeelle lääkkeistä, terapiasta ja sähköhoidosta huolimatta. Aamukahvi, sen jälkeen kävelylle ja loppupäivä sisätiloissa, ei keskittymiskyky riitä mihinkään.. vieläkään

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että esitetään masentunutta /MT-juttuja somessa koska se on nyt muotia, mutta pidättekö sitä roolia päällä myös kotona vaikka ette saakaan siellä huomota sillä?

En ole koskaan kertonut masennuksestani somessa, suurin osa tuttavistani varmaankin järkyttyisi jos kuulisi siitä koska elämämme näyttää ulospäin täydelliselle. Siitä huolimatta minulla on vakava kroonistunut synnytyksenjälkeinen masennus ollut jo kohta 10v. Olisipa ihana voida ajatella että masennus olisi rooli jota esitetään huomion vuoksi. Olla niin kokematon ettei olisi itse kohdannut masennusta itsellään tai läheisillä että olisi nähnyt sen tuhovoiman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7:30, mies oli lenkillä ja katsoin että lapset ovat syömässä ja ulkovaatteet ovat valmiina kouluunlähtöön.

Menin takaisin sänkyyn kuuntelemaan podcastia. Nousin sängystä 9 kun robotti-imuri lähti käyntiin ja keitin kahvia. Mies on työhuoneessa tekemässä töitä ja istun tässä keittiönpöydän ääressä edelleen juomassa kahvia termosmukista ja lueskelemassa lehtiä/av:ta.

Suunnitelmana on tyhjentää tiskikone, syödä lounas miehen kanssa 12:00, pestä pyykkiä, pyyhkiä pölyt, kiillottaa äitini kuparinen kahvipannu (ainoa sukukalleus) loppuun jonka lupasin tehdä, kuunnella jotain kivaa äänikirjaa (tykkään tietokirjoista ja historiallisista draamoista), voisin pestä seinät ennen kuin lapset tulevat. Pakonomainen siivoaminen kuuluu sairauteeni. Sitten voisin opiskella duolingolla vielä tunnin verran venäjää tai ranskaa. Lasten kotiintultua alkaa taas toinen siivoamiskerta kun tuovat mukanaan likaisia ulkovaatteita yms. Joten niiden huoltoa, mies laittaa ruoan, siivoan sitten keittiön ja laitan tiskikoneen päälle. Toinen pesukoneellinen pyykkejä. Luen lapsille kirjaa ja ehkä katsomme jonkun elokuvan yhdessä. Sitten lasten iltapala, viimeinen siivouskierros ja sitten miehen kanssa rentoudutaan ja jutellaan ennen kuin menen nukkumaan 22:00. Siinäpä se. Lääkitys on, siitä huolimatta kun tein 2vk sitten psykiatrilla taas masennustestin, niin vakava masennus edelleen. Ilman lääkitystä vahingoittaisin itseäni tai yrittäisin itsemurhaa. Mahdollisesti makaisin vain sängyssä kaikki päivät. Minulla siis kroonistunut synnytyksenjälkeinen masennus. Olen työkyvytön, mutta onneksi talous on niin hyvillä kantamilla että kotirouva olisin joka tapauksessa.

äidilläni oli aikoinaan myös pitkittinyt synnytyksen jälkeinen masennus, joka johti vielä vakavempiin psyykenongelmiin ja siihen ,että hän katkaisi välit ainoaan lapseensakin.

Kirjoitan tämän siksi, että minusta on hienoa että taistelet ja syöt lääkkeitä ja pystyt pitämään huolta perheestäsi ja lapsistasi.

olet arvokas ja tärkeä <3

Kiitos sanoistasi, ne merkitsevät paljon. Olen pahoillani siitä mitä sinä ja äitisi olette joutuneet kokemaan.

Kiitos kauniista sanoistasi, ne tuntuvat hyviltä, kiitos paljon. Lippu korkealle ja uuteen nousuun! okei, ihan iisisti päivä kerrallaan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Masennus johti eläkkeelle lääkkeistä, terapiasta ja sähköhoidosta huolimatta. Aamukahvi, sen jälkeen kävelylle ja loppupäivä sisätiloissa, ei keskittymiskyky riitä mihinkään.. vieläkään

Millaisia nuo sähköhoidot olivat? Itse en uskalla edes kokeilla koska oma muistini on niin hauras jo masennuksen ja univaikeuksien vuoksi.

Silloin kun olin masentunut, otin ohjenuorakseni seurata omaa sisäistä rytmiäni unen, ruoan ja liikunnan "pyhän kolminaisuuden" ympärillä. Helpotti, että olin lapseton. "Pariin" ekaan kuukauteen en laittanut herätystä itselleni ollenkaan. Jos väsytti kellon ympäri, nukuin kellon ympäri. Itkin hereillä ollessa aamusta iltaan, ennen kauppaan tai ulos lähtöä keräsin itseäni pari tuntia, ettei silmät punoittaisi. Usein itku alkoi uudestaan, ja silloin jäi kauppareissu tekemättä. Kerran viikossa kävin saunassa loikoilemassa ja psykoterapion itseäni yrittämällä ymmärtää jonkin oikein kipeän kokemukseni juurisyitä. Saunasessioni loppuivatkin poikkeuksetta huutovollotukseen, mutta sen jälkeen oli aina todella puhdistunut olo. Lueskelin eksistentialistista kirjallisuutta. Ja psykologista kirjallisuutta. Aloin tehdä parempaa ruokaa silloin kun jaksoi. Tein pitkiä kävelylenkkejä, etenkin öisin. Silloin oli monta hetkeä, jolloin maailma hiljaisuudessaan näytti satumaisen kauniilta.

Anteeksi, ei aivan vastannut "tehtävänantoon" tämä sepustus. ;) Mutta aloitus herätti halun muistella tuota aikaa. Nykyään en ole masentunut, perusv*ttuuntunut arjessa puurtamiseen kyllä, mutta perimmillään olo on yleensä varsin tyytyväinen ja toiveikas. Tsemppiä kaikille suossa vielä tarpoville. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Heräsin klo 5..  aamupala + aamukahvi + aamulääkkeet + töihin, nyt ruokatauolla, masentaa ja ahdistaa ja ruoka ei maistu, vielä pitäisi jaksaa kolmeen asti painaa hommia... sitten kotiin, kahvia, Netflixiä ja unta.. huomenna lumimyräkässä kävelylle <3 jos jaksaa..

Lääkkeet on siis auttaneet sen verran että pystyn käymään taas töissä pitkähkön (kuukausia) saikun jälkeen.

Tsemppiä ja halauksia kaikille masennuksen tai masentuneen puolison kanssa eläville. 

Kiitos samoin sinulle. ihanaa kun jaksat käydä töissä. minä olin töissä viime vuonna elokuulle saakka ja nyt taas yritän etsiä töitä itselleni. minulle tämä on raskaampaa etsiä töitä kuin tehdä niitä! tsempiiä itse kullekin

Yks mun monista ongelmista on etten taho päästä ulos kämpästä esim jos pitäis lähtee vaikka kauppaan,,saan ulkovaatteet puettua ja lähtövalmis,,sit ku pitäis avata ulko ovi tulee stoppi,, en mä voi lähtee pitää vaihtaa takki,,sit ku takki on vaihdettu,,uus yritys ja taas jotain syitä,,pitää käydä vessassa ja tupakalla,, sen jälkeen mä lähden sinne kauppan,,yleensä se sit meneeki niin että lykkään koko ulosmenon ajattelen että meen sitte huomenna,,mistähän tämmönen johtuu että niin vaikeeta avata se ulko ovi ja vaan lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä heräsin kun teinityttö tuli huutamaan"v""un keltaisesta hupparista", vastasin etten ole nähnyt sitä sinun v""n keltaista huppariasi.  Lähti kouluun hirveällä mäiskeellä ja jätti vessaan kauhean meikkisotkun. En kyllä ala siivota, siivotkoon ite. Vaikka todennäköisesti ne vanupuikot on lavuaarin reunalla vielä kesälläkin.

Kävin tupakalla, keitin teetä. Mietin ensin ruuan tilaamista kotiin kun ei huvita mennä kauppaan mutta tupakka on loppu, ja suklaatakin tekee mieli.

Olen työtön, edellinen työpaikka oli rappujen siivoamista ja masennuksen päälle tuli burn out.

Mäkin olen työtön ja jouduin jäämään edellisestä työstä pois hermoromahduksen takia. Sillä tiellä edelleen ollaan.

Huh, mullekin masennuksen alun yksi iso osasyy oli burn out. Älkää ihmiset polttako itseänne loppuun vaan muistakaa levätä. Sitten kun mennään burn outtiin asti niin siitä toipuminen onkin jo paljon vaikeampaa.

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Mikä lääkitys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Mikä lääkitys?

Brintellix

Vierailija kirjoitti:

Yks mun monista ongelmista on etten taho päästä ulos kämpästä esim jos pitäis lähtee vaikka kauppaan,,saan ulkovaatteet puettua ja lähtövalmis,,sit ku pitäis avata ulko ovi tulee stoppi,, en mä voi lähtee pitää vaihtaa takki,,sit ku takki on vaihdettu,,uus yritys ja taas jotain syitä,,pitää käydä vessassa ja tupakalla,, sen jälkeen mä lähden sinne kauppan,,yleensä se sit meneeki niin että lykkään koko ulosmenon ajattelen että meen sitte huomenna,,mistähän tämmönen johtuu että niin vaikeeta avata se ulko ovi ja vaan lähtee.

Itse en myös halua lähteä kotoa pois. Onneksi puoliso pystyy huolehtimaan lasten hammaslääkäreistä yms. Viimeksi kun jouduin käymään fyysisesti lääkärissä, oli puolison jätettävä työkokous välistä ja menimme taksilla 1km matkan lääkäriin (asumme eteläisessä helsingissä, eli julkisetkin kulkevat) ja takaisin. Ruoan tilaamme kotiin muutenkin, kaupasta ja woltista. En pääse itse kampaajalle enkä minnekään koska perun ne aina viime tingassa (maksan kyllä tietenkin kun ajankin olen varannut!) kun en pääsekään liikkeelle. Harmittaa että en voi olla sellainen äiti joka katsoo lasten luistelua tai vie heitä pulkkamäkeen. Pääsevät onneksi itse Koffin puistoon pulkkailemaan ja jos mies töiltään pääsee, menee kuvaamaan minulle videoita luistelukentältä. Mutta joskus käy mielessä että ei tämä ihan ihmisen elämää ole.