Muut masentuneet, miten te alkaa aamu ja millaiset päivärutiinit? Itse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Mikä lääkitys?

Brintellix

Itselläni tämä toimi vain aluksi, samoin voxra ja nyt kumpaakaan ei saa enää edes kokeilla kun uniongelmien vuoksi valvoin 3vrk ja sain epileptisen kohtauksen.

Hyvä ketju!

Rutiinit vaihtelee päivän suunnitelmien mukaan. Otan aamulääkkeet, syön ison aamiaisen ja lueskelen lehteä/katson jotain sarjaa. Sitten opiskelen eli kuuntelen pari luentoa. Se on yleensä kiinnostavaa.

Vaikein hetki päivästä on ruoanlaitto, alan stressaamaan sitä jo päivällä ja tekisi mieli tilata, mutta yritän haastaa itseäni. Ruoka inhottaa ja ahdistaa, "mitä jos se onkin pilalla, saastunut, myrkyllistä" ja tuhat mahdollista syytä tähän pyörii päässäni. Haluaisin varmistella, pestä ja vaihdella astioita, mutta nykyään pystyn vastustamaan enemmän pakkorutiineja ja ruoanlaitto ei kaadu omaan mahdottomuuteensa kuin silloin tällöin. Vaikka ahdistaa, syön silti - lääkkeet ja terapia ovat auttaneet tähän, vuosi sitten olin vielä raunio. Onneksi ei ole ketään elätettävänä eli pilaan vaan omat syömiset jos pilaan. Onnistumisesta tulee hyvä fiilis, josta koitan pitää kiinni ja muistella niitäkin, jos joskus asiat kaatuu keittiössä päälle.

Joskus on keikkatyöpäiviä opiskelujen ohella. Ne jännittää etukäteen mutta ovatkin ihan kivoja.

Katson taas netflixiä. Illalla joko käyn kävelyllä tai siivoan, säästä riippuen. Kävelyistä tulee rauhallisempi olo, pidän luonnosta enkä ajattele siellä itseäni.

Viikonloppuisin / vapaapäivisin käyn lenkillä jo päivällä, rentoudun, näen ystäviä, juhlin, käyn uimassa, siivoilen, saunon - mitä milloinkin. Joskus joutuu lukemaan artikkeleita kouluun, niihin keskittyminen on tosi vaikeaa. Mutta vapaapäivinä on helpompaa, varsinkin jos näen ystävää ja teemme ruokaa yhdessä. Lähteminen kotoa on yhä vaikeaa, mutta en enää tarkistele niin paljoa.. Ja vielä vuosi sitten olin täysin eristäytynyt, kaiken pelossa, paradoksaalisesti pelkäsin kuolemaa, katastrofeja ja sairauksia, ja sen ahdistuksen painosta silti tuntui että haluan kuolla. eli pitkälle on tultu. Kerran viikossa terapia. Siitä kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Mikä lääkitys?

Brintellix

Itselläni tämä toimi vain aluksi, samoin voxra ja nyt kumpaakaan ei saa enää edes kokeilla kun uniongelmien vuoksi valvoin 3vrk ja sain epileptisen kohtauksen.

Ikävä kuulla. :( Itse olen kohta 2 vuotta käyttänyt Brintellixiä. Kuinka kauan sinulla meni ennen kuin tuli ongelmia sen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin 7 aikaan, tein aamutoimia ja laitoin lapset kouluun. Aloitin työt ja join kahvia. Fiilis on hyvä ja masennus aisoissa, kiitos lääkkeiden. Masennukseni oireili ennen kaikkea ahdistuksena ja lääkitys toi siihen ihmeellisen helpotuksen. Tunnekirjo on edelleen olemassa, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. En näe mitään syytä lopettaa lääkitystä. Näin on hyvä.

Mikä lääkitys?

Brintellix

Itselläni tämä toimi vain aluksi, samoin voxra ja nyt kumpaakaan ei saa enää edes kokeilla kun uniongelmien vuoksi valvoin 3vrk ja sain epileptisen kohtauksen.

Ikävä kuulla. :( Itse olen kohta 2 vuotta käyttänyt Brintellixiä. Kuinka kauan sinulla meni ennen kuin tuli ongelmia sen kanssa?

Muutama kuukausi.

Heräsin ja söin, tein pienen listan asioista jotka pakotan itseni tänään tekemään, mm. roskien vienti ja paikkojen siistiminen. Nyt pelaan, selaan nettiä ja kuuntelen musiikkia. Tein päässäni listan teoksista joihin haluaisin tänään tai lähipäivinä tutustua.

Nyt kuuntelen tätä:

Myöhemmin tänään Op. 117 sekä 119.

Musiikki on ainoa asia jota odotan innolla tässä päivässä. Sen avulla voin olla ajoittain onnellinen :)

Onko teillä muilla masentuneilla ääniherkkyyttä? Että kaikki meteli kuormittaa älyttömästi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks mun monista ongelmista on etten taho päästä ulos kämpästä esim jos pitäis lähtee vaikka kauppaan,,saan ulkovaatteet puettua ja lähtövalmis,,sit ku pitäis avata ulko ovi tulee stoppi,, en mä voi lähtee pitää vaihtaa takki,,sit ku takki on vaihdettu,,uus yritys ja taas jotain syitä,,pitää käydä vessassa ja tupakalla,, sen jälkeen mä lähden sinne kauppan,,yleensä se sit meneeki niin että lykkään koko ulosmenon ajattelen että meen sitte huomenna,,mistähän tämmönen johtuu että niin vaikeeta avata se ulko ovi ja vaan lähtee.

Itse en myös halua lähteä kotoa pois. Onneksi puoliso pystyy huolehtimaan lasten hammaslääkäreistä yms. Viimeksi kun jouduin käymään fyysisesti lääkärissä, oli puolison jätettävä työkokous välistä ja menimme taksilla 1km matkan lääkäriin (asumme eteläisessä helsingissä, eli julkisetkin kulkevat) ja takaisin. Ruoan tilaamme kotiin muutenkin, kaupasta ja woltista. En pääse itse kampaajalle enkä minnekään koska perun ne aina viime tingassa (maksan kyllä tietenkin kun ajankin olen varannut!) kun en pääsekään liikkeelle. Harmittaa että en voi olla sellainen äiti joka katsoo lasten luistelua tai vie heitä pulkkamäkeen. Pääsevät onneksi itse Koffin puistoon pulkkailemaan ja jos mies töiltään pääsee, menee kuvaamaan minulle videoita luistelukentältä. Mutta joskus käy mielessä että ei tämä ihan ihmisen elämää ole.

Oi että kamalaa,,onko sulla kavereita ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!

Rutiinit vaihtelee päivän suunnitelmien mukaan. Otan aamulääkkeet, syön ison aamiaisen ja lueskelen lehteä/katson jotain sarjaa. Sitten opiskelen eli kuuntelen pari luentoa. Se on yleensä kiinnostavaa.

Vaikein hetki päivästä on ruoanlaitto, alan stressaamaan sitä jo päivällä ja tekisi mieli tilata, mutta yritän haastaa itseäni. Ruoka inhottaa ja ahdistaa, "mitä jos se onkin pilalla, saastunut, myrkyllistä" ja tuhat mahdollista syytä tähän pyörii päässäni. Haluaisin varmistella, pestä ja vaihdella astioita, mutta nykyään pystyn vastustamaan enemmän pakkorutiineja ja ruoanlaitto ei kaadu omaan mahdottomuuteensa kuin silloin tällöin. Vaikka ahdistaa, syön silti - lääkkeet ja terapia ovat auttaneet tähän, vuosi sitten olin vielä raunio. Onneksi ei ole ketään elätettävänä eli pilaan vaan omat syömiset jos pilaan. Onnistumisesta tulee hyvä fiilis, josta koitan pitää kiinni ja muistella niitäkin, jos joskus asiat kaatuu keittiössä päälle.

Joskus on keikkatyöpäiviä opiskelujen ohella. Ne jännittää etukäteen mutta ovatkin ihan kivoja.

Katson taas netflixiä. Illalla joko käyn kävelyllä tai siivoan, säästä riippuen. Kävelyistä tulee rauhallisempi olo, pidän luonnosta enkä ajattele siellä itseäni.

Viikonloppuisin / vapaapäivisin käyn lenkillä jo päivällä, rentoudun, näen ystäviä, juhlin, käyn uimassa, siivoilen, saunon - mitä milloinkin. Joskus joutuu lukemaan artikkeleita kouluun, niihin keskittyminen on tosi vaikeaa. Mutta vapaapäivinä on helpompaa, varsinkin jos näen ystävää ja teemme ruokaa yhdessä. Lähteminen kotoa on yhä vaikeaa, mutta en enää tarkistele niin paljoa.. Ja vielä vuosi sitten olin täysin eristäytynyt, kaiken pelossa, paradoksaalisesti pelkäsin kuolemaa, katastrofeja ja sairauksia, ja sen ahdistuksen painosta silti tuntui että haluan kuolla. eli pitkälle on tultu. Kerran viikossa terapia. Siitä kiitollinen.

oletpa hienosti toipunut, onnittelut sinulle! ihan mahtavaa kuulla onnistumisia. itsekin voin onnitella itseäni paljosta. minulle jäi eräästä elämäntilanteesta traumat ulosmenoa kohtaan ja metrolla liikkumista kohtaan ja molemmat sain hoidettua kuntoon. olen ollut tilanteessa että kavereiden piti tulla hakemaan minua kotoa ,kun en yksin uskaltanut lähteä ulos. ja nyt teen reissuja itsekseni. jouduin muuttamaan lapsuudenkotoani jätesäkeillä metrossa mummini kämppään kun hullu isäni heitti minut ulos. siitäkin olent toipunut ja matkustelen metrolla ja julkisilla kuin vettä vaan. jopa nautin. pitkä matka on takana <3

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla masentuneilla ääniherkkyyttä? Että kaikki meteli kuormittaa älyttömästi?

ei niin suurta mutta pientä aistiyliherkkyyttä ahdistuneena ja väsyneenä huomaan olevan. jos olen isossa tilassa jossa kaikki puhuvat kovaan ääneen toistensa kanssa esim ryhmätilanne ja minä olenkin yksin enkä puhu kenenkään kanssa tekee mieli huutaa olkaa jumalauta hiljaa! :) ehkä jotain huomion kaipuuta enemmän se on. jos kuuntelen korvanapeilla musaa normiäänellä monta tuntia saan migreenin. ja muutakin semmoista pientä yliherkkyyttä on havaittavissa, olen tietyille asioille tavattoman herkkä. se on ominaisjuttuni.

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja söin, tein pienen listan asioista jotka pakotan itseni tänään tekemään, mm. roskien vienti ja paikkojen siistiminen. Nyt pelaan, selaan nettiä ja kuuntelen musiikkia. Tein päässäni listan teoksista joihin haluaisin tänään tai lähipäivinä tutustua.

Nyt kuuntelen tätä:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Myöhemmin tänään Op. 117 sekä 119.

Musiikki on ainoa asia jota odotan innolla tässä päivässä. Sen avulla voin olla ajoittain onnellinen :)

Uskon, että taiteelliselle musiikki voi olla jopa lääke. näin omalla kohdallani. rakastan musiikkia ja tuntuu jopa siltä, että artistit ja tuottajat on kaukaisia ystäviäni. vaikkei tunne heitä henk koht niin musiikin lahja on universaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks mun monista ongelmista on etten taho päästä ulos kämpästä esim jos pitäis lähtee vaikka kauppaan,,saan ulkovaatteet puettua ja lähtövalmis,,sit ku pitäis avata ulko ovi tulee stoppi,, en mä voi lähtee pitää vaihtaa takki,,sit ku takki on vaihdettu,,uus yritys ja taas jotain syitä,,pitää käydä vessassa ja tupakalla,, sen jälkeen mä lähden sinne kauppan,,yleensä se sit meneeki niin että lykkään koko ulosmenon ajattelen että meen sitte huomenna,,mistähän tämmönen johtuu että niin vaikeeta avata se ulko ovi ja vaan lähtee.

Itse en myös halua lähteä kotoa pois. Onneksi puoliso pystyy huolehtimaan lasten hammaslääkäreistä yms. Viimeksi kun jouduin käymään fyysisesti lääkärissä, oli puolison jätettävä työkokous välistä ja menimme taksilla 1km matkan lääkäriin (asumme eteläisessä helsingissä, eli julkisetkin kulkevat) ja takaisin. Ruoan tilaamme kotiin muutenkin, kaupasta ja woltista. En pääse itse kampaajalle enkä minnekään koska perun ne aina viime tingassa (maksan kyllä tietenkin kun ajankin olen varannut!) kun en pääsekään liikkeelle. Harmittaa että en voi olla sellainen äiti joka katsoo lasten luistelua tai vie heitä pulkkamäkeen. Pääsevät onneksi itse Koffin puistoon pulkkailemaan ja jos mies töiltään pääsee, menee kuvaamaan minulle videoita luistelukentältä. Mutta joskus käy mielessä että ei tämä ihan ihmisen elämää ole.

Oi että kamalaa,,onko sulla kavereita ystäviä

On, minulla on paljon sisaruksia ja hyviä ystäviä. Olen heidän kanssaan päivittäin yhteyksissä videopuheluin (terkut vaan naapuritaloon :D) ja wa:lla.

Nosto :)

Kristiina xx kirjoitti:

Huomaa hyvin näistäkin vastauksista, että masennuslääkkeistä ei ole juurikaan hyötyä.

Ai? Olen ollut yli 20 vuotta työelämässä ja olen edelleen. Olen myös yliopisto-opiskelija ja maisterin tutkinto on kohta suoritettu.

juon aamulla kahvin ja syön leivän. hoidan lapsen kouluun, nyt oon ottanut tavaksi saattaa hänet sinne ja samalla jatkan pienen 2 km kävelylenkin. menen kotiin. loppupäivänä en enää saa mitään tehtyä. itken, makaan, oon netissä tai katson jotain turhaa telkkarista. 

Kysymys kaikille: onko masennuksellenne olemassa jokin konkreettinen syy?

Kysyn sen vuoksi, että minulla syyt ovat aivan selvät ja valitettavasti korjaamattomat. Monikin "juttukaverini" on tuonut esiin lääkityksen, mutta minä en sellaista tarvitse. Ja kun teen syyt selviksi, ei enää tarjotakaan. Millaisissa tilanteissa lääkitys auttaa tai sen ainakin ajatellaan auttavan?

Nro 13

vastauksena kysyjälle n.13,Kyllä minun masennukseni juurisyyt ovat helposti löydettävissä ja liittyvät lapsuudenperheeseeni tai tarkemmin vanhempiini. En halua mitenkään tukea sitä että kaikki on aina vanhempieni syytä, mutta liika ja jatkuva kuormittava lapsen kaltoinkohtelu traumatisoi kenet tahansa. sellaiset traumat on jäänyt että niiden kanssa mennään hyvässä ja pahassa koko elämä. Ne ovat minun korttini mitkä elämääni sain. Toki kaiken seassa sain myös jotain arvokasta, mikä onkin hyvin paradoksaalista käsitellä. Kertoo siitä kuinka sekaisin vanhempani olivat ja ovat edelleen. emme luonnollisesti ole missään väleissä. 

Onneksi maailma on täynnä normaalimpia ja hyviä ihmisiä joten luotto ihmisiin ei kokonaan mennyt. mutta sattuneesta syystä uuteen ihmiseen luottaminen varsinkin miehiin kestää tosi kauan. lääkitystä ei tällä hetkellä ole masennukseen,olen suht toimintakykyinen ja osatyökykyinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kaikille: onko masennuksellenne olemassa jokin konkreettinen syy?

Kysyn sen vuoksi, että minulla syyt ovat aivan selvät ja valitettavasti korjaamattomat. Monikin "juttukaverini" on tuonut esiin lääkityksen, mutta minä en sellaista tarvitse. Ja kun teen syyt selviksi, ei enää tarjotakaan. Millaisissa tilanteissa lääkitys auttaa tai sen ainakin ajatellaan auttavan?

Nro 13

Ainakaan vielä ei ole selvinnyt mitään yksittäistä syytä, tuskin löytyykään. Työttömyys, yksinäisyys - tavallaan, ystäviä ja läheisiä on kyllä - ja päälle vielä näiden kahden viime vuoden poikkeusolot.

Olin täysin kyvytön pitämään huolta omasta terveydestäni, ja kaiken vähänkään vaativamman asian tekeminen vaati ponnisteluja. Jopa aamiasen tekeminen oli välillä vaikeata. En tiedä kumpi on auttanut enemmän lääkkeet, vai se että sain diagnoosin ja sain puhuttua lääkärin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, sillä sain rutiinit takaisin jo ennen lääkityksen aloittamista.

Minulla ei ollut mitään alakuloa tai ketutusta, olin ihan iloinen ja tyytyväinen elämääni, ja siksi tilani tunnistaminen kesti puolisen vuotta. Nyt jälkikäteen on selvää miten huonossa kunnossa olen ollut heinäkuusta alkaen.

Ja juu, heräilen kuuden huitteissa, teen aamiaisen, syön ja otan lääkkeen. Kone auki ja uutisten lukua ja palstailua, paitsi jos vähänkään alkaa ahdistaa tai mitään negatiivista tunnetta, niin sitten kone kiinni ja jotain muuta tekemään. Jossain vaiheessa päivää ulkoilen ja tai hoidan asioita kaupungilla ruokailut huomioiden. Illalla taas hetki koneella ja TV:n katselua.

Vaikka tämä palsta ja muutama muu keskustelupalsta ovatkin henkireikiä, on ainakin tämä palsta myös ollut ehkä yksi syy ensimmäiseen masennukseeni noin viisi-kuusi vuotta sitten. Tai runsas palstailu on saattanut olla vain oire jo puhjenneesta masennuksesta. Joka tapauksessa olen havainnut hyväksi rajoittaa aikaani täällä. 😎👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristiina xx kirjoitti:

Huomaa hyvin näistäkin vastauksista, että masennuslääkkeistä ei ole juurikaan hyötyä.

Voi kuule, näkisit mut ilman lääkkeitä :)

Lol, ihmiset alapeukuttaa kun joku sanoo hyötyneensä lääkkeistä...

Placebon voimaa ei sovi väheksyä. SSRI-lääkkeiden ja vastaavien monoamiiniteoriaan pohjautuvien lääkkeiden päätömään jakeluun ongelmaan kuin ongelmaan tullaan tulevaisuudessa suhtautumaan frontaalilobotomioiden kaltaisena lääketieteen harha-askeleena.

Voi kuinka tietäsit, miten polveilevasti serotonergiset prosessit aivojen eri osissa vaikuttavat, ja kuinka epärealistista ja haitallista on systeemisesti estää serotoniinin ja sen kanssa vapautuvien (samassa vesikkelissä olevien) välittäjäaineiden takaisinottoa. Toki serotoniinin inhiboivaa vaikutusta tarvitaan laaja-alaisesti aivoissa, mutta sellaista lääkettä ei ole joka lisäisi serotonergista vaikutusta vain tietyllä aivoalueella. Siksi on iloinen yllätys, että joku saa masennuslääkkeistä apua, eikä heidän kokemuksiaan sovi väheksyä. Kuitenkin on täysin neurofysiologisesti selitettävissä, miksi niin monelle masennuslääkitys ei sovi tai mistä vääjäämättömät sivuvaikutukset johtuvat. T. biokemian diletantti