Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus tekee parisuhteesta paremman
31.05.2015 |
Kyllä se näin on todettava, kun vertailee omia ja lähipiirin kokemuksia pitkistä suhteista. Kun työpäivän jälkeen pitää hoitaa lapsille ruokaa ja kyyti harrastuksiin ja iltatoimet ja kaikki, ei siinä hirveästi jää energiaa parisuhteen ylläpitoon. Pahinta on, että kerran huonoksi päässyt suhde ei välttämättä tule enää entiselleen myöhrmminkään.
Voihan sitä aina neuvoa "panostamaan suhteeseen", mutta kaikilla ei yksinkertaisesti riitä puhti sekä hyvään vanhemmuuteen että hyvään kumppanuuteen.
Ynmärrän, ettei moni voi valita lapsettomuutta kovan vauvakuumeen vuoksi, mutta niiden, jotka voivat, kannattaa ottaa tämä asia todella huomioon.
Kommentit (139)
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:26"]
Olen siis elänyt aikuista lapsetonta elämää samassa parisuhteessa velana 8 vuotta, "haluan joskus" noin 1,5 vuotta, "halutaan nyt" noin 2v ennen 1. raskautta. Eli joku käsitys on siitä mitä lapseton aikuisuus voi olla. Onneksi meillä meni miehen kanssa samaan tahtiin haluamiset.
.
[/quote]
Vela tarkoittaa vapaaehtoisesti lapsetonta.
Ei ole ollenkaan sama asia kuin ihmiset, jotka haluavat joskus lapsia, eli et ole koskaan ollut vela.
[/quote]
Siis olimme miehen kanssa siinä hetkessä varmoja, ettemme halua KOSKAAN lapsia. Kysyin jopa sterilisaatiota kerran, mutta jotenkin se oli niin vaikeaa, ettei onneksi tehty mitään. Tietenkin nyt voi sanoa, ettei oltu oikeita "veloja", vaikka meistä 19-27 vuotiaina niin tuntui. En myönnä, että tuona aikana takaraivossa olisi ollut vauvakuumetta, vaikka ehkä sitten on oli kun en taistellut sterilisaatiotakaan.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:34"]
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
[/quote]
Miksi? Onko muitakin asioita, joissa ei saa muuttaa mieltään? Onko elämäsi todella mennyt aina kuten olet suunnitellut?
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:38"][quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:34"]
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
[/quote]
Miksi? Onko muitakin asioita, joissa ei saa muuttaa mieltään? Onko elämäsi todella mennyt aina kuten olet suunnitellut?
[/quote] no onhan se vähän säälittävää
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:34"]
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
[/quote]
Voi olla, mutta se palkinto kyllä korvaa muiden velojen naurut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:38"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 18:25"] [quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 17:54"] Ja siinä sitä oltiin laitoksella käärö sylissä kun biologia iski halolla päähän: se rakkaus on jotain aivan käsittämätöntä. Se ajaa kaiken yli.[/quote] Kai sä ymmärrät ettei se ole oikeasti rakkautta, kun sun kehoon tulvii oxytocinia? Sun biologia haluaa sen lapsen selviytyvän ja pumppaa sun kehon täyteen hormoneita, ei se ole rakkautta, vaan eliölajin yritys selviytyä. Rakkaus on sen todellisessa muodossa vapaaehtoista, ei perustu riippuvuussuhteeseen niin kuin äidin ja lapsen välinen suhde. Ei lapsikaan rakasta vanhempiaan, vaan se yrittää selviytyä aikuiseksi ja sen biologia luo voimakkaan tunnesiteen vanhempaan, sen takia jopa pahoinpidellyt lapsetkin vielä "rakastavat" vanhempiaan. Ei se ole oikeaa rakkautta. [/quote] Eikä puolisoa rakasta oikeasti, ne on vaan ne feromonit ja hormonit ja kemikaalit mitkä siellä sekoilee. MOT. [/quote] Niin onkin, siinä parisuhteen alun "hormonivaiheessa". Vasta sen parin-kolmen vuoden jälkeen voi alkaa oikeasti rakastaa, kun rakastuminen menee ohi. Silloin kun hormonit eivät enää sotke ajatuksia, vaan voi alkaa vapaaehtoisesti päättää onko tuo ihminen johon haluan kiintyä ja johon vapaaehtoisesti sitoudun. Kyllähän heroinistikin "rakastuu" aineeseen ekasta piikistä. Sitä kuvaillaan juuri samoilla sanoilla kuin nämä mammahurmokset kuvailevat fiiliksiään. Kukaan tuskin kuitenkaan kehottaa muita piikittämään heroiinia, koska siinä vihdoin "tietää mitä oikea rakkaus on" :D. Muutes, läheskään kaikki vanhemmat eivät rakastu lapsiinsa. Valtaosa kiintyy ajan kuluessa, osa ei sitäkään. Taitaa vähemmistö olla näitä "heroinisti-tason" mammoja, onneksi. [/quote] Luuletko ihan oikeasti, että se sama synnytyksen jälkeinen hormonihuuru jatkuu siihen asti, kun lapsi suurin piirtein muuttaa pois kotoa?
[/quote]
Sen jälkeen tulee kiintymys ja velvollisuudentunto sekä hoivavietti. Miten edes teoriassa voisi aidosti rakastaa jotakuta, jota ei tunne? Siellä missä järjestetään avioliittoja, on normaalia mennä naimisiin ihmisen kanssa josta tietää suunnilleen nimen ja ammatin. Ei silloin kuitenkaan väitetä rakastavansa puolisoa, jota ei yhtään tunne.
Lapsi on syntyessään persoonaton tyhjä taulu. Ei ole mitään mitä rakastaa, sillä rakkaus kohdistuu persoonaan. Ei voi rakastaa persoonaa, kun sitä ei ole vielä olemassa eikä ole edes tietoa millainen persoona lapsesta tulee. Vasta kun lapselle kasvaa persoona ja JOS se on sellainen jota vanhempi voi kokea rakastavansa, voi syntyä aitoa rakkautta. Muiden osaksi jää kiintymys ja tottumus, ihan niinkuin niissä järjestetyissä avioliitoissa joissa valittu puoliso ei sattunut olemaan "oikeanlainen" jotta aitoa rakkautta syntyisi (ts. luonteeltaan toiselle sopiva - hänen mielestään rakastettavat luonteenpiirteet omaava).
[/quote]
Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:39"][quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:34"]
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
[/quote]
Voi olla, mutta se palkinto kyllä korvaa muiden velojen naurut.
[/quote] ensin haukutaan perheellisiä paarikymmentä vuotta ja kehutaan, kuinka parisuhde voi paremmin ilman lapsia ja sitten käännetään kelkka. Vähänkö huvittaa sellaiset tapaukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"]
Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä.
[/quote]
Mombie havaittu :D
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:39"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:30"]
Mistä tiedät että valtaosa lapsellisista on sitä halunnut ja sun tutkimuksessa taas ne suhdeluvut menee sun halujen mukaan?
[/quote]
Mielestäsi valtaosa (länsimaisista) lapsista EI ole haluttuja? Aika surullinen maailmankuva.
[/quote]
Etkö ymmärrä oikeasti mitä ajan takaa? Mistä vitusta tiedät minkälainen aineisto noissa tutkimuksissa on vastaamassa? Sama kuin itse sanoisin että kaikki ne onnelliset velat (tai suurin osa) on ihmispelkoisia erakkoja ja tietenkin kokee olevansa onnellisempia. Miten tuota voi edes mitata? Onnellisuutta siis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:38"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 18:25"] [quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 17:54"] Ja siinä sitä oltiin laitoksella käärö sylissä kun biologia iski halolla päähän: se rakkaus on jotain aivan käsittämätöntä. Se ajaa kaiken yli.[/quote] Kai sä ymmärrät ettei se ole oikeasti rakkautta, kun sun kehoon tulvii oxytocinia? Sun biologia haluaa sen lapsen selviytyvän ja pumppaa sun kehon täyteen hormoneita, ei se ole rakkautta, vaan eliölajin yritys selviytyä. Rakkaus on sen todellisessa muodossa vapaaehtoista, ei perustu riippuvuussuhteeseen niin kuin äidin ja lapsen välinen suhde. Ei lapsikaan rakasta vanhempiaan, vaan se yrittää selviytyä aikuiseksi ja sen biologia luo voimakkaan tunnesiteen vanhempaan, sen takia jopa pahoinpidellyt lapsetkin vielä "rakastavat" vanhempiaan. Ei se ole oikeaa rakkautta. [/quote] Eikä puolisoa rakasta oikeasti, ne on vaan ne feromonit ja hormonit ja kemikaalit mitkä siellä sekoilee. MOT. [/quote] Niin onkin, siinä parisuhteen alun "hormonivaiheessa". Vasta sen parin-kolmen vuoden jälkeen voi alkaa oikeasti rakastaa, kun rakastuminen menee ohi. Silloin kun hormonit eivät enää sotke ajatuksia, vaan voi alkaa vapaaehtoisesti päättää onko tuo ihminen johon haluan kiintyä ja johon vapaaehtoisesti sitoudun. Kyllähän heroinistikin "rakastuu" aineeseen ekasta piikistä. Sitä kuvaillaan juuri samoilla sanoilla kuin nämä mammahurmokset kuvailevat fiiliksiään. Kukaan tuskin kuitenkaan kehottaa muita piikittämään heroiinia, koska siinä vihdoin "tietää mitä oikea rakkaus on" :D. Muutes, läheskään kaikki vanhemmat eivät rakastu lapsiinsa. Valtaosa kiintyy ajan kuluessa, osa ei sitäkään. Taitaa vähemmistö olla näitä "heroinisti-tason" mammoja, onneksi. [/quote] Luuletko ihan oikeasti, että se sama synnytyksen jälkeinen hormonihuuru jatkuu siihen asti, kun lapsi suurin piirtein muuttaa pois kotoa?
[/quote]
Sen jälkeen tulee kiintymys ja velvollisuudentunto sekä hoivavietti. Miten edes teoriassa voisi aidosti rakastaa jotakuta, jota ei tunne? Siellä missä järjestetään avioliittoja, on normaalia mennä naimisiin ihmisen kanssa josta tietää suunnilleen nimen ja ammatin. Ei silloin kuitenkaan väitetä rakastavansa puolisoa, jota ei yhtään tunne.
Lapsi on syntyessään persoonaton tyhjä taulu. Ei ole mitään mitä rakastaa, sillä rakkaus kohdistuu persoonaan. Ei voi rakastaa persoonaa, kun sitä ei ole vielä olemassa eikä ole edes tietoa millainen persoona lapsesta tulee. Vasta kun lapselle kasvaa persoona ja JOS se on sellainen jota vanhempi voi kokea rakastavansa, voi syntyä aitoa rakkautta. Muiden osaksi jää kiintymys ja tottumus, ihan niinkuin niissä järjestetyissä avioliitoissa joissa valittu puoliso ei sattunut olemaan "oikeanlainen" jotta aitoa rakkautta syntyisi (ts. luonteeltaan toiselle sopiva - hänen mielestään rakastettavat luonteenpiirteet omaava).
[/quote]
Parisuhteissa esiintyy myös kiintymystä, velvollisuudentuntoa ja hoivaviettiä. Moni jatkaa huonossa liitossa vuosikymmeniä, vaikka uuden kumppanin löytäminen on helppoa. Siedetään väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.
Lapsi ei ole persoonaton tyhjä taulu syntyessään, vaan lapset ovat temperamentiltaan hyvinkin erilaisia. Osa on rauhallisia, osa vilkkaita, osa taas toisenlaisia. Normaali vanhempi rakastuu lapseensa, jos ei nyt ihan heti, niin todella äkkiä kuitenkin.
[/quote]
Lapset todellakin ovat yksilöllisiä persoonia jo syntyessään: mm. temperamenttipiirteet ovat tutkitusti synnynnäisiä (minkä jokainen useamman lapsen vanhempi tietää omasta kokemuksesta). Lisäksi tietysti perimä on lapsesta nähtävissä jo pienenä, esim. se rakkaan puolison nenämalli minikokoisena on hellyyttävä näky.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"]
Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä.
[/quote]
Mombie havaittu :D
[/quote]
Totuus taitaa tehdä kipeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:42"][quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:39"][quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:34"]
Naurettavimpia ovat velat, jotka vääntää nelikymppisinä kakaran.
[/quote]
Voi olla, mutta se palkinto kyllä korvaa muiden velojen naurut.
[/quote] ensin haukutaan perheellisiä paarikymmentä vuotta ja kehutaan, kuinka parisuhde voi paremmin ilman lapsia ja sitten käännetään kelkka. Vähänkö huvittaa sellaiset tapaukset
[/quote]
Kuuluuko vela-määritelmään perheellisten haukkuminen? Tai ajatus nimenomaan siitä, ettei hankita lapsia että parisuhde voisi paremmin? Eiköhän se useimmille veloille ole vain tunne siitä mitä ITSE haluaa/ei halua?
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"]
Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä.
[/quote]
Mombie havaittu :D
[/quote]
Ihan vaan normiäiti. En minäkään tykännyt toisten lapsista ennen kuin sain omia. En notkunut myöskään vauvapalstoilla kuten osa teistä, vaan tein kaikkea muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"] Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä. [/quote] Mombie havaittu :D [/quote] Ihan vaan normiäiti. En minäkään tykännyt toisten lapsista ennen kuin sain omia. En notkunut myöskään vauvapalstoilla kuten osa teistä, vaan tein kaikkea muuta.
[/quote]
Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö! Velat aina suu vaahdossa meuhkaavat, että käyvät ravintoloissa, matkustelevat, nukkuvat pitkään, tekevät mielenkiintoisia työprojekteja etc etc, mutta pääasiassa roikkuvat vauva-palstalla :D
Kyllä lapsista on sitten aika paljon iloa, kun ne ovat aikuisia ja huolehtimassa itsestä. En itsekään nauttinut "perhehelvetistä". Joskus nuorimmaisen ollessa 15 alkoi tilanne helpottaa ja elämä parani.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"] Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä. [/quote] Mombie havaittu :D [/quote] Ihan vaan normiäiti. En minäkään tykännyt toisten lapsista ennen kuin sain omia. En notkunut myöskään vauvapalstoilla kuten osa teistä, vaan tein kaikkea muuta.
[/quote]
Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö! Velat aina suu vaahdossa meuhkaavat, että käyvät ravintoloissa, matkustelevat, nukkuvat pitkään, tekevät mielenkiintoisia työprojekteja etc etc, mutta pääasiassa roikkuvat vauva-palstalla :D
[/quote]
Pääasiassa?
Olen vela, mutta ei tänne kiroitteelu ole pois noista asioista tai ylipäätään mistään tärkeästä. Tänne kirjoitelu on pois Facebookin selaamisesta, lennokkien taittelusta tai muusta joutavasta ajanvietteestä, kun ei jaksa tehdä mitään fiksua
Onneksi lapsettomana ehtii tehdä kaikkea.
...useimmille veloille tunne siitä mitä ITSE haluaa... No joo, täytyy tulla sitä revittelemään ja omaa egoa paisuttelemaan VAUVA-lehden palstoille. Voisitteko perustaa jonkun vela-paikan, jossa voisitte onnitella toisianne loistavasta valinnasta ja kuinka olette ikuisesti onnellisia hienon puolisonne kanssa. Jättäisitte meidät mammat tänne rypemään lapsiperheen ihanuuteen ja kurjuuteen. En kuitenkaan malta olla sanomatta, että ne syvyydet, mihin puolison kanssa on päästy lasten eläessä, ovat ihan toista luokkaa kuin ennen lapsia. Ja nyt kun lapset ovat aikuisia, meillä on perhettä joka on kuitenkin muualla kuin tuossa nenan alla.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 01:32"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 22:00"] Voi kuule, kyllä niillä pikkuihmisillä on ihan oma persoona heti kun silmänsä avaavat <3 mutta se on juuri niitä asioita, joita velat ei näe eikä tiedä. [/quote] Mombie havaittu :D [/quote] Ihan vaan normiäiti. En minäkään tykännyt toisten lapsista ennen kuin sain omia. En notkunut myöskään vauvapalstoilla kuten osa teistä, vaan tein kaikkea muuta.
[/quote]
Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö! Velat aina suu vaahdossa meuhkaavat, että käyvät ravintoloissa, matkustelevat, nukkuvat pitkään, tekevät mielenkiintoisia työprojekteja etc etc, mutta pääasiassa roikkuvat vauva-palstalla :D
[/quote]
Pääasiassa?
Olen vela, mutta ei tänne kiroitteelu ole pois noista asioista tai ylipäätään mistään tärkeästä. Tänne kirjoitelu on pois Facebookin selaamisesta, lennokkien taittelusta tai muusta joutavasta ajanvietteestä, kun ei jaksa tehdä mitään fiksua
Onneksi lapsettomana ehtii tehdä kaikkea.
[/quote]
Ennen lapsia mua ei kiinnostanut mikään lapsiin liittyvä tai varsinkaan toisten vanhemmuus. Ihmettelen teitä kovin.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 21:42"]
Lapsi ei ole persoonaton tyhjä taulu syntyessään, vaan lapset ovat temperamentiltaan hyvinkin erilaisia. Osa on rauhallisia, osa vilkkaita, osa taas toisenlaisia. Normaali vanhempi rakastuu lapseensa, jos ei nyt ihan heti, niin todella äkkiä kuitenkin.
[/quote]
Niin, mutta sillä vanhemmalla ei ole vielä siinä vaiheessa mitään tietoa lapsen persoonasta. Ei se "lopullinen" persoona tule esiin kuin vasta usean vuoden päästä, sitä ennen kaikki on vain arvailua ja lapsen käyttäytymiseen voi vaikuttaa paljon esim. univaikeudet tai koliikki jne.
Mietitäänpä sellaista ajatusleikkiä, että sulla on se vastasyntynyt lapsi sylissä ja ajattelet "rakastavasi" sitä. Mietipä sitten, että lapsi olisikin syntynyt eri siittiöstä - se olisikin siis puoliksi eri perimää kuin alkuperäisen ajatuksen lapsi. Rakastaisitko sitä silti, kyllä? Entäs jos hedelmöittyminen olisi tapahtunutkin seuraavassa kuussa, rakastaisitko kuukausi myöhemmin syntyvää eri persoonan omaavaa lasta? Veikkaan että vastaus on taas kyllä, tottakai?
Eikö tästä voida päätellä, että sillä lapsen persoonalla ei ole rakkauden kannalta mitään merkitystä, koska "rakastaisit" myös ihan eri lasta, kunhan olisit sen itse synnyttänyt? Tällöin päästäänkin siihen totuuteen, että et rakasta lasta sinänsä, vaan ajatusta omasta lapsesta ja siinä olevista omista geeneistäsi. Rakastat ajatusta suvun jatkamisesta ja jälkeläisestä, mutta lapsella itsellään, sillä persoonalla, ei ole siinä mitään merkitystä. Munasolu olisi voinut hedelmöittyä millä tahansa niistä miljoonista siittiöistä, ja silti "rakastaisit" sitä - oli sen persoona mitä tahansa. Rakkautesi ei siis kohdistu yksilöön, vaan ylipäätään ajatukseen omasta jälkeläisistä. Tätä on hyvin vaikea pitää aitona rakkautena, enintään itse- sellaisena.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 00:26"]
Olipa mielenkiintoista mitä myös tuo mun kommentti tuosta biologiasta aiheutti!
Itselleni se oli todella yllättävä ja iso asia. Olen saanut elämässä paljon rakkautta osakseni, ja minulla on erittäin lämpivät välit molempiin vanhempiini. Eli oli tiedossa, että vanhemmat rakastavat lapsiaan kutakuinkin ehdottomasti. Ja SILTI se tunteen valtavuus oli yllätys. Se, että joku tunne voi olla niin iso, että se ajaa kaiken ohi. Siis tietenkin on älytöntä ajatella, että "rakastan tuota enemmän kuin tuota", mutta kyllä minulle on tärkeää, että myös puolisoni rakastaa lapsiamme "enemmän" kuin minua. Se ei vähennä meidän välistä rakkautta.
Vauvat tosiaan ovat aika persoonia jo syntyessään, eivät tyhjiä tauluja. Uskon, että adoptiolasta voi rakastaa kuten biolasta. Ihan siinä alussa luonto tosiaan auttaa, mutta tunne muuttuu arkisemmaksi, mutta kasvaa (omituista, mutta totta).
Olen siis elänyt aikuista lapsetonta elämää samassa parisuhteessa velana 8 vuotta, "haluan joskus" noin 1,5 vuotta, "halutaan nyt" noin 2v ennen 1. raskautta. Eli joku käsitys on siitä mitä lapseton aikuisuus voi olla. Onneksi meillä meni miehen kanssa samaan tahtiin haluamiset.
Kukin olkoon onnellinen omalla tavallaan! <3 Tältä minusta tuntuu. Jonkun toisen kokemus on aivan yhtä totta ja arvokas.
[/quote]
Vielä tähän "toivon, että puolisoni rakastaa lapsia enemmän kuin minua". Mietin, että sekin on jotenkin "biologinen" toive, että näin on. Jos seisoisimme tiellä ja mies huomaisi jostain yllättävästi tulevan auton ja aikaa olisi pelastaa vain 2/3 ihmisestä, minun pitää voida luottaa siihen, että hän pelastaa lapset. En ole ennen ajatellut tätä puolisoiden välistä rakkaus-asiaa näin monimutkaisesti, mutta näin ehkä sen järkeilen.