Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen autisti, harkinnassa toinen lapsi?
27.01.2022 |
Olen aina epäillyt että suvussani on äidin puolelta lievää autismia (ei diagnosoitu) ja kun lapsihaaveet tuli ajankohtaiseksi niin varoittelin miestäni jo etukäteen että riski on että tulevalla lapsella voi olla sitten autismin kirjon häiriö. Vaistoni osui oikeean, nyt lapsi 4v ja diagnosoitu autismin kirjon häiriö, tosin ei onneksi pahimmasta päästä vaan lievempänä. Mutta haastava hoidettava lapseni on ollut. Meillä oli haave kahdesta lapsesta, mutta lykätty yrittämistä, kun pelko siitä että toinenkin lapsi olisi autistinen. Mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa, ottaisitteko riskin vai hyväksyisittekö suosiolla sen, että jää yhteen lapseen?
Kommentit (35)
Minkä ikäisiä olette? Voisiko toisen lapsen aika olla hieman myöhemmin, kun esikoinen aloittaa koulun, tai ehkä vieläkin myöhemmin? Siihen mennessä olisi nähty, miten esikoisen oireilu kehittyy iän myötä, eikä olisi kahta pientä lasta yhtä aikaa hoidettavana. Sisaruksista ei toki ole samalla tavalla toisilleen seuraa, jos ikäero on pitkä. Kyllä te pärjäätte!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on viisi lasta, joista kuopuksella todettiin autismin kirjo täysi-ikäisenä. Tytöille sitä diagnoosia ei aikaisemmin ainakaan helposti annettu, oireita vain hoidettiin, mutta syyhyn ei paneuduttu. Olen ihan täysin varma, että myös mun esikoisella on sama, mutta hänellä ei ole diagnoosia ja hän on jo työelämässä, niin kuin moni muukin autimin kirjolainen on. Mun mielestä on kamalaa ajatellakaan, että olisin jättänyt lapset tekemättä sen takia, että heillä mahdollisesti olisi autismia. Luultavasti itsellänikin on, mutta en tähän ikään mennessä ole diagnoosia tarvinnut enkä sitä tule tarvitsemaankaan.
Taas tätä klassista ylidiagnosointia.
Miehellä tietysti jöpöttää 24/7 ja pitäs päästä panemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yksittäisen häiriön takia jättäisi lasten hankkimista vaan odotettavissa olevan elämänlaadun. Jos "autistiset" sukulaiset ovat pärjänneet elämässä jopa ilman diagnoosia, luultavasti lapsikin pärjää.
Ei noista voi mitenkään vetää tuollaisia johtopäätöksiä.
Siis ei voi päätellä todennäköisyyksiä? Vrt. suku joka autismin lisäksi täynnä muita ongelmia, vs. suku joka täynnä menestyjiä autismipiirteistä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä tekemättä, ei enempää tuota geeniyhdistelmää maailmaan pyörimään. Ja sanon tämän itse aspergerina. Aion jättää minäkin lisääntymättä.
Vierailija kirjoitti:
En yrittäisi toista. Jos on sukurasite tuohon, niin hyvin todennäköistä on, että toisellakin lapsella on autismin kirjoa. Miksi edes pitäisi väen väkisin toinen lapsi saada?
Tiedän eräänkin perheen, jolla toisella vanhemmalla esiintyy suvussa autisminkirjoa. Heillä 4 lasta. Yksi elää omillaan, on ns normaali. Yksi asuu yksin tuetussa asumissa. Yksi asuu ohjatussa ryhmäkodissa ja hänellä on myös mielenterveyshäiriöitä. Ja yksi asuu ympärivuorokautisessa autetussa palvelutalossa ja on autismin lisäksi kehitysvammainen.
Varmaan olisivat nämäkin vanhemmat jätteneet sen lapsen siihen yhteen tai korkeintaan kahteen, jos olisivat tienneet, mitä on tulossa.
Me saimme nopeasa tahdissa 5 "tervettä" lasta.
Kaksosia mukana, jos joku ihmettelee.
Esikoinen on keskivaikeasti kv autisti, yksi nuoremmista syväsyi kv autisti, nyt nuorimmalla todettu asperger teini-iässä.
Nuorin olivsluillaan, kun tilanteen vakavuus lopullisesti kävi ilmi.
Kävimme ruuhkavuosina aika pohjalla henkisesti, helppoa ei ole vieläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi lyöntivirheet, eiköhän tuosta selvän ota, mitä tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, älkää laittako huonoja geenejä eteenpäin.
Ethän ole lisääntynyt itse? Voit olla laittanut vielä paskemmat geenit eteenpäin.
Lisäännyin yhden lapsen verran vasta todettuani kykyni ja kapasiteettini riittävän erinomaisesti tähän tehtävään. Luonnollisesti valitsin isäksi ja kumppanikseni niin ikään kykenevän ja tasapainoisen terveen miehen. Tarkasta harkinnasta huolimatta perimä saattaa yllättää toki, mutta ainakin toistaiseksi lapseni on kehittynyt tasapainoisesti ja on terve. Tieten tahtoen huonojen geenien siirtäminen seuraaville sukupolville on vastuutonta ja älyllisesti laiskaa toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluaika on sitten pahin vaihe ja tulette tarvitsemaan silloin kaikki voimat.
Miksi kaikki puhuvat siitä kuinka raskasta vanhemmilla on? Ensisijaisesti pitäisi ajatella sitä, kuinka raskas sen autistilapsen elämä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yrittäisi toista. Älä ehdoin tahdoin tee elämästäsi hankalaa! Sisareni lapset kärsivät koko lapsuutensa siitä, että vanhimman, autistin, ympärillä kaikki pyöri ja hänen ehdoillaan mentiin. Ja siis heillä vain tämä ensimmäinen oli sairas, eivät ne nuoremmat.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaikea rasti, kun ei voi tietää miten käy.
Meillä on yksi lapsi, vaikka alkuun ajateltiin että haluttaisiin enemmän. Lapsi ei ollut mitenkään haastava tai vaikeahoitoinen, mutta meille tuli silti olo, että yksi riittää.
Lapsi sai ADHD-diagnoosin 20-vuotiaana ja minä 50-vuotiaana. Ja nyt ollaan molemmat menossa tutkimuksiin selvittämään, ollaanko myös Aspergereita, kun siitä on niin monet sanoneet ja tunnistetaan itsessämme tiettyjä piirteitä.
Niitä täällä mainittuja 'huonoja' geenejä voi siis laittaa eteenpäin ihan tietämättään. Minä luulin, että meillä olisi hyvät geenit, mies on aivan huippuälykäs (ei taida olla neurotyypillinen hänkään, mutta tutkimuksiin ei ole hakeutunut) ja olin tosi iloinen, kun alkoi ilmetä että lapsikin on todella älykäs, vaikkei ehkä aivan isänsä tasolla. Itse olen vain semiälykäs (älykkäämpi kuin 97%) ja lapsi on minua reippaasti fiksumpi.
Sanoisin että ADHD on ollut meille hankalampi rasti kuin (mahdollinen) Asperger. Sekä mies että tytär ovat onneksi kiinnostuneet koodauksesta ja porskuttavat työelämässä hyvin. Ja suuressa kuvassa sanoisin, että kyllä ihmiskunta hyötyy suuresti siitä, että joukossa on myös näitä nepsyjä. Tietenkin ap joutuu silti arvioimaan omalta kohdaltaan, jaksaako hän mahdollisesti vielä toisen haastavan lapsen. Ei siinä arjessa ehkä kauheasti lohduta se, että lapsesta voi tulla joku nero tiedemies, joka pelastaa maailman.
Mekin ollaan nepsyperhe.
Pärjätään hyvin etenkin työelämässä. En ole osannut pitää geenejämme erityisen huonoina.
Nepsyys paljastui vasta kun nuorin lapsi meni yläkouluun. Tai pikemminkin ei mennyt. Ei vaan pystynyt enää menemään kouluun siinä vaiheessa. Oli vetänyt itsensä autistiseen burnoutiin esittäessään neurotyypillistä koko ikänsä ja kadotti toimintakykynsä kokonaan.
Hän käy nyt sairaalakoulua. Hän on perheemme älykkäin ja vaikeimmin autistinen.
Osa autismikirjon lapsista on hyvin helppoja kasvatettavia sekä kotona että koulussa. Niin ovat meidänkin lapset olleet. Ensimmäinen hankaluus tuli kuopuksen burnoutin myötä. Siinä haasteet olivatkin sitten valtavan suuria. Nyt näyttää kuitenkin siltä että nuorimmainenkin kykenee normaaliin ja hyvään elämään jos ei käytä energiaansa neurotyypillisen esittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas täällä analysoivat ne, joilla ei omakohtaista kokemusta ole. Geenilottoa on hankala ennustaa. Todennäköisyyslaskelmat pettävät välillä. Kuka tahansa voi saada kehityshäiriöisen lapsen, jopa se erinomaisilla geeneillä varustettu täydellisyys. Kehottaisin pohtimaan asiaa oman jaksamisesi näkökulmasta. Niinhän jokaisen tulisi tehdä! Voi olla, että autistin sijaan maailmaan putkahtaa vaikeasti monivammainen lapsi tai täysin terve tapaus. Tsemppiä pohdintaan.
Terv. Kahden assin ja yhden tavallisen lapsen äiti. Ja tosiaan kolmas lapsi on se neurotyypillinen tapaus.
Teillä on vielä edessä ne autistin vaikeimmat vuodet, jolloin hän tarvitsee teiltä vanhemmilta valtavasti tukea ja apua. Pahimmillaan joudutte hoitamaan koulun kotikouluna. Onko teillä resursseja siihen toisen lapsen kanssa?