Mitä tuumaisit, jos saisit hääkutsun jossa pyydettäisiin pukeutumaan...
Mitä ajattelisit, jos saisit hääkutsun jossa pyydettäisiin pukeutumaan ulkoliikuntaan sopiviin vaatteisiin (alkukesän häät).
Halukkaille olisi luvassa esimerkiksi kajakeilla melomista, kuivapuvussa kellumista jne ja niille, jotka eivät halua kokeilla ulkoliikuntajuttuja (+ esimerkiksi iäkkäämmät ihmiset) olisi kyseisten ohjelmanumeroiden aikana mahdollisuusn pelata ulkona jätti-yatzya, pihakeilausta, tikanheittoa, lapsille renkaanheittoa ym. Olisi myös mahdollisuus oleskella sisällä lämpimässä (mahdollisesti lautapelejä, musiikkia, seurustelua cocktailpalojen ääressä?). Kaikki tapahtuisi sään ollessa hyvä (eli ketään ei pakotettaisi kaatosateella "pitämään hauskaa" ulkona)
Kuulostaako aivan kammottavalta etkä ikimaailmassa osallistuisi moisiin inhottaviin kotkotuksiin, vai voisitko kuvitella osallistuvasi hieman rennompiin-ei pönötys-häihin?
Kommentit (96)
Missä tuossa on se juhla? Sanakirja mukaan juhlat ovat jonkun kunniaksi tai muistoksi vietettävä tilaisuus, enkä kyllä ihan keksi, missä tuossa on se juhlaparin kunnioittaminen. Jokainen saa järjestää ihan sellaisia tilaisuuksia kuin tahtoo, mutta tuo ei minun mittakaavassani ole juhla lainkaan. Jos porukka ei ole ennestään tuttua ja jos tila ei ole riittävän iso, niin tuossa on monta kuollutta hetkeä ja noloa tilannetta, kun vellotaan paikasta toiseen.
Jokainen pitää sellaiset häät kuin haluaa. Todellakin olisin mukana! Mutta mitenkä ihmeessä ajattelitte varmistaa, että sää on hyvä? Nimittäin kyllä se varmaan kuitenkin ainakin snadisti harmittaisi, jos odotukset olisivat tasoa kelluminen siinä kuivapuvussa vai-mikä-se-nyt-oli ja sitten toteuma olisikin lautapelejä sisällä koko päivä...
Tunteeko porukka toisensa ennestään? Montako henkeä toivotaan paikalle? Kutsutaanko hääjuhlaan vai onko kutsussa selkeästi, että kyseessä on enemmänkin erilaisten aktiviteettien kokeiluun kannustava tilaisuus? Onko siellä miten monta kanoottia/pelastusliivit kaikille? Entä kelluntapukuja? Kuka organisoi asiat veden äärellä ja sisätiloissa? Miten pidetään huolta, että kaikille on mieluisaa tekemistä eikä kukaan jää syrjään?
Ehkä ajattelette liian monimutkaisesti, juhliin on kiva pukeutua juhlatamineisiin, mutta voisiko olla jokin piiritanssi yhteishengen kohottamiseski (tyyliin nyt opetellaan makarenan askeleet). Oikeasti ihmiset tulee juhlimaan teitä ja heille riittää pukusi ihastelu sekä hyvä ruoka hyvän orkesterin johdolla. Idea on, ettei tule mitään puolen tunnin taukoja ja ihmettelyjä. Reipasta hääpäivää ensi kesään :)
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:10"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:55"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:50"]
Minä pidän juhlat juhlina ja virkistyspäivät virkistyspäivinä. Lautapelejä voi pelata ja tikkaa voi heittää koska tahansa mökillä, mutta juhlavaatteissa ateriointi ja mukavan ohjelman seuraaminen kivassa seurassa ei ole meillä ihan jokapäiväistä. Jokainen saa juhlia avioitumistaan miten tahtoo, mutta nuo häät jäisi minulta väliin. Pappi lausumassa aamenta juoksutrikoiden himmeässä kähinässä...
[/quote]
Ei ole tulossa siis ev.lut-vihkimistä eikä koko juhliin juhlavaatteita. Ajatus oli että koko päivän saisi olla rennoissa vaatteissa. ap
[/quote]
Tuo ei ole juhla, tuo on osittain ohjattua ajanviettoa vähän kuin mielisairaalan suljetun osaston potilailla.
[/quote]
:D ihana kommentti! :D Pitäiskö laittaa kutsuun että tervetuloa mielisairaalan suljetun osaston potilaiden virkistyspäivään :D Meidän lepsakka savolaissuku saattaisi ymmärtääkin moisen vitsin. ap
[/quote]
Meidän savolaissuku? Onko juhliin tulossa siis vain yksi suku? Siinä tapauksessa jos tutustumista ei tarvita, kaikki voisivatkin hyvin kirmailla pitkin tonttia puuhailemassa omiaan.
Yleensä häistä jää puuttumaan kahden eri suvun tutustuminen toisiinsa eli jotain järjestettyä kontaktinottoa olisi hyvä olla olemassa. Sellaista, jonka voisi järkätä yhtä hyvin sisällä kuin ulkonakin.
Kuulostaa ohjelmana paljolta, ja porukka on hajallaan siellä täällä eri toimintapisteillä. Juhlissa pitää voida myös saada istua rauhassa sukulaisten ja tuttujen kanssa varsinkin jos on aikaa kun on nähty viimeksi ja päivittää kuulumiset. Vanhemmat, fyysisesti rajoittuneet tai muuten ei-sporttiset kammoavat "pakkoliikuntaanne". Itse juhlijana haluaisin häät perinteisenä, vaikka muuten kivoilta kuulostavat nuo teidän suunnitelmat.
Ei kyllä nappasi yhtään. Kuulostaa tosiaan työpaikan virkistys päivältä enemmän kun häiltä.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:25"]
Minä tulisin. Plus, että ne on TEIDÄN häät ja teidän näköisiksi tehty. Omasta mielestäni hyvä idea ja kunhan ottaa kaikkien vieraiden olemisen huomioon. Tosiaan vanhukset tai muutoin ei-liikunnalliset kaipaavat ehkä muuta tekemistä.
Mielestäni häistä on tullut ihan liikaa pönötysjuhlia, näyttämistä muille ja toisten ihmisten viihdyttämistä, eikä sellaista, mikä on hääparin itsensä näköistä ja oloista. Häääpari ja kaasot ja bestmanit ovat kuukauden loman tarpeessa häiden jälkeen ja stressikäyrät vilkkuvat punaisella plus rahapussi tyhjyyttään. Eli kannatan, luovaa, kivaa, oman näköistä, rentoa ja kodikasta jos ja mitä ilmeisimmin kun se on teidän näköistä. Olen itse ollut rock-henkisissä juhlissa missä mm. morsian siirtyi soittamaan rumpuja bändin kanssa jne. ja vierailla oli taatusti hauskaa!
Peukutus!
[/quote]
Sulla taitaa vain olla vääristynyt käsitys siitä, mitä ihmiset toivovat hääjuhlaltaan. Aika harvalla on tarvetta järjestää omaperäisiä häitä, vaan se omannäköinen (jota hoetaan kyllä ihan joka paikassa) on sitten sitä tuttua ja turvallista.
Morsiuspari tietenkin kokee, että heidän tekemänsä valinnat pukujen ja häiden sijainnin ja teemavärin osalta ovat persoonallisia ja heidän näköisiään, mutta hääväen silmiin kaikki tämä näyttäytyy tietysti samalta kuin kymmenissä aiemmissakin häissä. Häät ovatkin morsiusparin juhla ja vieraat tavallaan antavat lahjaksi läsnäolonsa riippumatta siitä, kuinka kiinnostavina juhlia pitävät.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 19:13"]
Kuka jättää menemättä toisten häihin sen takia että ne eivät satu olemaan just oman mielen mukaiset?! Se on hääparin juhla. Mun mielestä on hienoa että olette rohkeita :)! Kyllä noissa juhlissa varmaan enemmän naurua ja muistoja tulee kuin monista perus hääleikeistä...
[/quote]
Meillä jäi menemättä sukulaisen häihin, jossa oli hääkutsun mukana 2 kpl A4 ohjeita mukana häiden vittoon liittyen. Häät olivat ns. lapsivapaat lukuunottamatta hääparin sisaren lapsia, jotka luonnollisesti oli kutsuttu ja siinä ohjeess myös mainittu :) Häät olivat meiltä non 500 km päässä lapselle ei ole hoitopaikkaa 2 kokonaiseksi päiväksi, joten jätettiin menemättä.
Oma viisi senttiä.
Pukukoodi voisi olla vapaa ja mukava. Minkä ei tarvitse tarkoittaa tuulipukua, saati sotkuisia hiuksia kuten joku pelkäsi.
Sisällyttäisin ohjelmaan myös perinteistä musiikkia, tanssia, karaokea jne. Ja liikunnan jälkeen alkoholiakin.
Ihan ok, mutta minulle tulisi pukeutumisongelma. En osallistuisi melontaan, eikä olisi mitään syytä pukeutua tuulipukuun. En muuten edes omista sellaista, juoksuvaatteet ovat ainoat ulkoiluasuni normaalien kaupunkivaatteiden lisäksi. Sitten kun olisin mekossa, stressaisin, että aktiviteetteihin osallistuvat vieraat pitävät jonain hienohelmana.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:24"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 18:13"]
Onko tossa vähän liikaa kaikkea. Porukka hajoaa moneen eriosaan. Morsiusparille voi tulla paineita, kun pitäisi yrittää kaikkien kanssa jutella tasapuolisesti. Sisällä olijoille voi tulla tosi tylsää. Ja entä jos kaikki on suunniteltu valmiiksi ja sitten sää onkin ihan kammottava. Kiva juttu jonnekkin muualle kun häihin, esim. juurikin polttareihin. Mutta jos vieraaksi minut tälläksiin häihin kutsuttaisiin niin kyllä viihtyisin, jos ei sisällä tartteisi lautapelejä pelailla :)
[/quote]
Ajattelin jotenkin näin: ensin vihkiminen (pihalla, sään salliessa) jonka jälkeen pientä purtavaa ja seurustelua hetken aikaa (morsiuspari ehtisi tervehtiä vieraita ja hieman seurustella), sitten olisi ulko-ohjelma (n. 1-1½ h) jonka jälkeen siirryttäisiin sisälle ruoan ja seurustelun pariin sekä viettämään iltaa. Sitä vaan tosiaan mietin, että mitä sisälle tekemistä, ettei tule tylsää. Meidän suvut on kyllä niin pirun suulaita, että juttua riittää, mutta haluaisin huomioida ihan jokaisen vieraan.
Onneksi on vielä aikaa miettiä ja suunnitella, kerkeää vaikka vaihtaa suunnitelmat täysin jos iskee paniikki! ap
[/quote]
Tuon ulko-ohjelman aikana iso osa väkeä kyllästyy siihen, että mitään ei tapahdu ja lähtee kotiin. Olen ollut hieman vastaavanlaisessa hääjuhlassa, jossa ensin oli "pienimuotoinen cocktailtilaisuus" ja sitten piti olla vapaata seurustelua jne. kunnes alkaisi syöminen ja iltaohjelma. Iso osa porukasta ei tajunnut, että juhla jatkuu, joten hääpari kiiteltiin ja lähdettiin pois noin 20 min rupatteluhetken jälkeen.
[/quote]
Hyvä huomio! Tietysti tulee tehdä selväksi vieraille, että hetken ohjelman jälkeen siirrytään sisälle syömään ja seurustelemaan. ap
[/quote]
Kiva sitten seurustella hiukset pystyssä tuulipuvussa :/
Varmasti kiva idea, mutta tuossa käy herkästi niin, että osa vieraista ei tapaa hääparia kuin onitellessaan ja muutenkin voi väki ns. levitä ympäriinsä.
Voisiko ideaa jotenkin tiivistää. Tyyliin koko porukka ensin rantaan, jossa ohjelmassa kanoteilla melontaa (tai muiden kannustamista) ja sen jälkeen kokoonnutaan sisälle syömään, jonka jälkeen ilta jatkuu teranssilla kesäpelien parissa (lautapelejä ja pihapelejä) tms. Eli joku selkeä juttu ja sen jälkeen suht tiiviille alueelle keskitettyä toimintaa, josta jokainen valitsee omansa. Näin vieraat pääsisivät seurustelemaan enemmän keskenään ja kaikilla olisi mahdollisuus paremmin vaihtaa kuulumisia myös hääparin kanssa. Lisäksi tuollaiset aktiviteetit onnistuisi myös hiukan siistimmin pukeutuneena (kaikilla ei välttämättä ole nykymuosin mukaisia urheiluvaatteita ja 10v vanhat verkkarit ei ole ehkä se mukavin asu edes rentoihin juhliin)
En osaisi pukeutua tuulipukuun kun on hääjuhla kyseessä. Laittaisin itselle ja lapsille kesäiset mekot, mies tulisi rennossa kesäpuvussa. Tikanheittoon tms kevyeen ohjelmaan voisin ehkä osallistua. Onko tosiaan ajatus, että muu juhlaväki tulisi aktiviteettien jälkeen syömään ja viettämään iltaa tuulipuvuissa?
Ihan kiva idea, itse tulisin kun olen liikunnallinen ja tykkään kaikesta aktiviteetista.Ainut mikä tässä mietityttää on Suomen sää.Mitä jos sattuu sateinen ja kylmä päivä?
En jättäisi menemättä mutta en osallistuisi mihinkään noihin puuhasteluihin.
N